Tähän asti tapahtunutta: Tiina on saapunut Firenzeen Roomasta. Junamatka kesti tunti kaksikymmentä minuuttia. Matka hotellille veikin sitten moninkertaisesti sen ajan. Mutta vihdoin olin Ponte Pinossa, Campo di Marten kaupunginosassa ja lähdin suuntaamaan kohti hotellia.
Hotel Villa Il Castagno - never again!
Olin varannut ja maksanut Firenzen hotellin netin kautta. Varaus oli kahdelle yölle. Osasin TripAdvisorin arvostelujen pohjalta odottaa huonoa palvelua, mutta se kuinka huonoa se oli, yllätti sittenkin.
TripAdvisorissa oli hotellista todettu että se on siisti ja sijaitsee hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä kaupungin historiallisesta keskustasta. Eniten moitteita oli hotelli saanut henkilökunnasta, jota joku kuvaili puunaamaiseksi ja kielitaidottomaksi. Päädyin kuitenkin tähän hotellin, koska se oli hyvinkin edullinen, eritoten Firenzen hotellien yleiseen hintatasoon verrattuna (kaksi yötä veroineen 90 euroa). Ajattelin, että enköhän minä pärjää muutaman puunaamankin kanssa. Enkä hotellissa viettäisi luultavimmin paljoakaan aikaa. Se, että kukaan ei ollut vastannut hotellista sähköposteihini antoi etukäteen osviittaa siitä mitä tuleman pitää.
Ja niin avasin Hotel Villa Il Castagnon ovet ja esittäydyin vastaanotossa. Tiskin toisella puolella oli väsähtäneen näköinen suttuisesti ylimeikattu keski-ikäinen nainen, jota vanha kansa olisi saattanut kutsua tämän nuoruudessa hempukaksi tai pimuksi. Jonka parasta-ennen -päivämäärä oli kuitenkin mennyt ohi jo vuosia sitten. Nainen ei edes jaksanut teeskennellä olevansa ilahtunut näkemisestäni. Huokaisten hän työnsi eteeni rekisteröintilomakkeen ja halusi nähdä passini. Minkä jälkeen hän uudelleen huokaisi ja lähti opastamaan minua huoneeseeni.
Olin varausta tehdessäni pyytänyt huonetta alakerroksista. Vedonnut huonoihin polviini ja kiipeämisen vaikeuteen. Huoneeni oli neljäkerroksisen hotellin ylimmässä kerroksessa. Ja niin sitten retuutin reppua ja ArttooDettoo-laukkuani kapeita portaita ylös. Suttuinen Jezebel sipsutti edessäni linttaan poljetuissa korkokengissään eikä tehnyt elettäkään auttaakseen minua vaikka huomasi minulla olevan vaikeuksia laukkujeni kanssa. Ei kuulunut toimenkuvaan.
Huone oli pieni, mutta siisti. Sänky oli kapea mutta tukeva. Varsinaisia Ikkunoita ei ollut, vain katossa oleva kattoikkuna, jonka avaamis- ja sulkemismekanismia Jezebel ilottomasti demonstroi. No, ei paha, totesin itsekseni ja kiitin Jezebeliä, joka poistuikin sitten paikalta vikkelästi.
Purettuani laukut oli aika lähteä kaupungille. Jotain tarvitsisi syödäkin. Olin tehnyt matkaa aamuvarhaisesta ja edellisen kerran olin juonut kahvit monta tuntia sitten Tiburtinan juna-asemalla. Hotellille vievän kadun kulmassa olin huomannut pienen kahvilan ja suuntasin sinne.
Kahvila oli herttainen paikalliskuppila, tiskin takana puuhasteli riski firenzeläisrouva ja hänen pönäkkä miehensä, hyväntuulisina ja toimeliaina. Englantikin sujui riittävästi että tulimme molemmin puolin ymmärretyiksi. Väkeä tuli ja meni, kaikki omistajaparin tuttuja. Iloista jutustelua, poskisuudelmia. Ja lähtiessä: Ciao bello, ciao!
Siinä sämpylää mutustellessani ja kahvia hörppiessäni tuli äkkiä tärkeä asia mieleen. Asia joka täytyisi hoitaa ensi tilassa. Minun täytyisi tilata hotellista puhelinherätys huomiselle, sillä huomenna oli tiedossa SUURI PÄIVÄ. Huomenna olin menossa Uffizin taidegalleriaan, minne olin tilannut ja maksanut liput jo etukäteen. Liput olivat aamun ensimmäiseen vuoroon. Eikä minulla ollut herätyskelloa. Tarvitsin siis herätyksen.
Jezebelin palvelualttiuden ja kielitaidon muistaessani arvasin, että asian esittäminen hänelle voisi muodostua hankalaksi. Sain kuningasidean. Pyysin että kahvilan ehtoisa emäntä kirjoittaisi minulle italiaksi lapulle: "Haluan puhelinherätyksen huomisaamuksi kello 07.00. Kiitos." Näin tapahtui. Ja lappu kourassa palasin takaisin Il Castagnoon.
Jezebel oli yhä tiskin takana. Aulan sohvalla lojui puolimakaavassa asennossa nuorehko mies, joka ei nostanut katsettaan älypuhelimestaan. Jezebelkin painoi nopeasti katseensa alas ja alkoi tutkia joitain papereitaan välttääkseen kohtaamista kanssani. Mutta minä en siitä masentunut, kohteliaasti puhuttelin häntä, englanniksi, ja kerroin huoleni. Jezebel räpytteli häkeltyneenä, ja puisteli päätään sen merkiksi ettei hän ymmärtänyt mitä halusin. Minä vetäisin lapun esiin ja annoin sen Jezebelille.
"Non possibile" totesi Jezebel.
"Miten niin non possibile?" ihmettelen minä.
"Telefono non funziona"
"No vaihtakaa puhelin toiseen"
"Non possibile"
"Miten niin non possibile?"
"Non possibile"
Yritän olla ystävällinen mutta keskustelu ei tästä etene. Jolloin sohvalla retkottanut mies nousee ylös ja puuttuu keskusteluun. Hän on hotellin päällikkö ja hän puhuu englantia. Hän ilmoittaa että kun puhelin ei toimi, se ei toimi. Basta. Ja sen pituinen se. Hän on äärettömän ylimielinen, mutta minä yritän pitää äänensävyni ystävällisenä. Ehdotan että jos puhelinherätys ei toimi, joku tulee koputtamaan aamulla ovelleni. Mutta tämä ei herralle sovi.
"Meillä ei ole sellaista palvelua."
"Ettekö kuitenkin voisi tehdä sen, koska puhelin on rikki. Se ei ole minun vikani."
"Meillä ei ole sellaista palvelua. Käyttäkää herätyskelloa."
"Minulla ei ole herätyskelloa."
"Käyttäkää kännykkää herätyskellona."
"Minulla ei ole kännykkää."
"Miten niin ei ole kännykkää. Kaikilla on kännykkä."
"Vaan minullapa ei ole."
"Miksi ei ole?"
"Se ei kuulu teille."
"Kaikilla on kännykkä."
Huomaan että asia ei etene ellen selitä kännykättömyyttäni. Todellinen selitys on liian pitkä, joten keksin selityksen, jonka pöntömpikin italiaano ymmärtää.
"Kännykkäni varastettiin Roomassa!"
"Ai jaa"
"Niin, että voisitteko tulla koputtamaan ovelle aamulla kello 07.00?"
"Ei täällä ole silloin henkilökuntaa paikalla"
"Väitättekö että tämän kokoisessa hotellissa ei ole henkilökuntaa paikalla aamulla kello 07.00?! Älkää naurattako!"
"On tai ei, ei kenelläkään ole aikaa juoksennella täällä asiakkaita herättelemässä."
Näen punaista ja päässäni sirisee. Ystävällisyys äänestäni on kadonnut.
"Minun huoneessani on puhelin, se kuuluu huoneen hintaan. Joko se puhelin vaihdetaan toimivaan tai joku tulee herättämään minut huomenaamulla kello 07.00!"
"Ei ole vaihtopuhelinta."
"Niinpä siis joku tulee herättämään minut! Ei todellakaan ole minun vikani ettei teidän hotellissanne toimi puhelimet. Ja minun täytyy herätä aamulla, minulla on huomenna tärkeä päivä. Koittakaa ymmärtää."
Äänemme ovat kohonneet sen verran että jostain paikalle luimii nuori pelästyneen näköinen tyttö, henkilökuntaa hänkin. Hän toteaa pienellä äänellä, että hän on huomenna aamuvuorossa ja voi tulla minut herättämään. Mutta päällikkö kieltää häntä puuttumasta keskusteluun.
"Minun henkilökunnallani on muutakin tekemistä. Ei heillä ole aikaa tällaiseen."
"Ei siitä ole paljoakaan vaivaa", piipittää nuori apulainen.
"Ei sinun tarvitse" toteaa päällikkö ja katsoo minua hyökkäävän näköisenä.
"Kyllä minä voin sen tehdä" toistaa nuori apulainen.
"Asia on siis sovittu," totean minä ja kohdistan sanani apulaiselle, "tulet siis kello seitsemän herättämään minut. Alle sette?"
"Si" toteaa apulainen.
Päällikkö puhisee kuin raivostunut härkä ja mulkoilee vihaisena apulaista joka vaivihkaa poistuu paikalta. Jezebel on sen näköinen että hän haluaisi kadota tapettiin. Minäkin puhkun pyhää vihaa. Mutta poistun paikalta. Asia tuli kuitenkin hoidettua. Se tärkeintä.
Tuliko herätys seuraavana aamuna? Mitä luulette:
a) tuli
b) ei tullut
c) vaarinhousut
Jälkikirjoitus: Jos hyppäsit tarinaan kesken ja olet kiinnostunut kuulemaan miten kaikki alkoi ja miten tarina eteni alusta alkaen, niin pääset ensimmäiseen osaan klikkaamalla:
Tästä se alkaa
