perjantai 5. lokakuuta 2012

Suo siellä, elämys täällä eli retki Hüpassaareen

Olen jo viikkokausia liikehtinyt kotona hermostuneesti, kuikuillut aina aamutuimaan ikkunasta ulos ja sopivan kauniin ilman tullen ottanut keskusteluissa esiin syksyn ykkösaiheen: patikkaretken suolle. Kimmo on ollut aina periaatteessa myöntyväinen, vaan aina on tullut jotain estettä, ja lähtö jäänyt. Viime tiistaina lopulta pääsimme  liikkeelle ja hyvä niin. Sillä käynti suolla on kuin käynti ulkomailla tai satumaassa. Ne värit! Ne tuoksut! Se tunnelma!

Virohan on Euroopan toiseksi soisin maa, Suomen jälkeen. En tiedä miten paljon Suomen soita on säästetty ja suojeltu - mutta täällä suot ovat arvossaan ja niille pääsy on tehty helpoksi, kunhan tietää minne mennä.

Täkäläinen metsähallitus eli RMK on viime vuosina rakentanut oivallisia lautateitä - pitkospuut ovat tässä kohtaa aivan liian kapea ilmaus - joita pitkin pääsee sukeltamaan syvälle suon taikapiiriin. Reittejä on monia ja monen mittaisia alkaen parin kilometrin lenkistä jatkuen aina 15-20 kilometrisiin vaellusreitteihin. Usein reittien varrelta löytyy myös infotauluja, joissa kerrotaan suon synnystä, sen kasvistosta, sen suojelusta ja sen eläimistöstä. Samoin on lautateiden alkuun ja loppuun rakennettu usein siisti parkkipaikka jonka yhteydessä on puuceet ja grillipaikat, joista löytyy valmiiksi hakatut polttopuutkin jo odottamassa. Todella mahtavaa!

Olemme aiemmin käyneet Endlan suolla Jõgevassa, Luhasoolla Võrussa, Meenikunnon suolla Põlvamaalla sekä Ingatsin vaellusreitillä Soomaan Kuresoolla. Kaikki ovat olleet onnistuneita reissuja. Nyt valitsimme suunnaksemme Hüpassaaren reitin Soomaalla, Viron suurimmassa kansallispuistossa.

Aamutuimaan taivas oli sininen ja aurinkokin läikitti pihaa. Matkalla ilma kuitenkin muuttui ja taivas kävi harmaaksi ja sadetta ripsui aika ajoin. Meiltä Soomaalle ajaa n. 1,5 tuntia, ja totesimme, että sinä aikana ilma voi muuttua vaikka kuinka hyväksi. Ja niinhän se tekikin. Emme saaneet auringonpaistetta, mutta emme myöskään kastuneet. Auringossa suon käsittämättömän hienot värit olisivat vielä entisestään korostuneet, mutta oli se suo hieno näinkin!

Eräs, alias koiramme Latte, rakastaa sekin suoretkiä. No, koira rakastaa kaikkia retkiä tasapuolisesti. Suolla pidämme sen kuitenkin kiinni kahdesta syystä. Ensinnäkin suo on herkkä organismi. Yksi jalanjälki säilyy siellä seitsemän vuotta, joten ei ole suositeltavaa poiketa lautateiltä. Toiseksi emme tiedä miten koiran kävisi jos se uppoaisi suonsilmäkkeeseen, emmekä halua ottaa sitä riskiä. Niinpä siis Eräs tepastelee suoreissuillamme fleksin päässä, tehden vain pikkuruisia poikkeamia lautatien molemmille puolille.

Pidemmittä puheitta siirrytään kuviin, tervetuloa Hüpassaaren suolle kanssamme:

Tästä se alkaa, Latte kuikuilee Kimmon selän takaa että pysyttekö matkassa mukana


Suon värit ovat jotain aivan ihmeellistä



Hüpassaaren vaellusreitti on 4,4 km pitkä ja koko matkan voi taittaa hyväkuntoisella lautatiellä


Suojärvet voivat olla jopa 1000 vuotta vanhoja. Aivan käsittämätöntä.


Luonnon värisommitelma



Reitin varrella on useita levähtämispaikkoja. Ja kuka arvaa miksi laituri on märkä?


Pienet käkkärämännyt ovat nekin vanhoja, helposti jopa 80-vuotiaita, vaikka saattavat yltää vain polven korkeudelle


Kesken matkaamme kuulemme kuinka hanhet saapuvat kaakattaen ja suuntaavat kohti etelää


Maisema vaihtuu reitin aikana keltaisesta punaiseen ja vihreään


Punainen sammal on jotenkin niin epätodellista


Suolampia ympäröivät monenväriset kasvivyöhykkeet





Monenlaista sammaltyyppiä pienellä alueella


Ja Eräs saa taukopaikalla Suohepulin





Olen tehnyt Villa Ottilian facebook-sivuille kokonaisen kuvakansion suokuvistani. Jos kiinnostaa nähdä lisää outoja satumaisemia, niin tervetuloa sivuille, vaikkapa klikkaamalla tästä: Hüpassaaren suo

Jos sinulle heräsi kiinnostus tutkia Viron soita lähemmin, suosittelemme tukikohdaksesi Villa Ottiliaa. Me tarjoamme mukavan majoituksen ja mikä parasta, neuvomme sinut myös parhaille paikoille! Tervetuloa!


8 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...


Upeita suo- ja ruskakuvia! Luonto on todellakin kaunis, mutta samaan aikaan myös pelottavan upottavan näköinen. Onneksi on pitkospuut.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos SusuPetal! Suo ON upea väriensä puolesta ja se on niin ihmeellisen ikiaikainen. Suolammetkin voivat tosiaan olla 1000 vuotta vanhoja. Ja ajatus siitä että suo jatkuu ja jatkuu alaspäin, tuhansien vuosien kerroksia sielläkin, on pyörryttävä.

Sirkku kirjoitti...

Karpaloita ei tainnut näkyä, kun et niistä maininnut.
Yritin etsiä tietoa, mutten löytänyt - kuinkahan monta hehtaaria noita soita siellä on?
Täytyy vain ihmetellä, että noiden alueiden on annettu olla rauhassa.
Kyllä olisi houkutteleva matkakohde.

emo kirjoitti...

Nuo värit ovat ihan samoja kuin mitä kuvasin äskeisellä Lapin reissullani.

aimarii kirjoitti...

Suot kiehtovat minuakin. Niissä on jotain salaperäistä paitsi, että ovat värikkäitä ja yllätyksellisiäkin. Juuri soiden ruska on upeinta, kuten kuvistasi sen näkee.

Marla kirjoitti...

Upeita aivan mahtavia kuvia/
tunnelmaa ja että suolla voi olla kaunista! Tahtois kans...:)

Tapio kirjoitti...

Terve, minulla on suota joka suuntaan, on soidensuojelualueita, naturaa ym. Lännessä pomokaira, pohjoisessa peurakaira + porttipahta, idässä koitelaisenkaira + lokka ja etelässä suota Sodankylään asti.

Kaarnikka kirjoitti...

Onpa ihania suokuvia, ja hulppea tuo lautatie. Tunnustausun myös suohulluksi ihmiseksi, huommenissa täytyy mennä taas...