Salamyhkäilyä Villa Ottiliassa

Viime lauantaina saimme vieraita Suomesta. Kyse oli kerta kaikkiaan ihastuttavasta keskisuomalaisesta pariskunnasta joka vietti luonamme viisi elämyksentäyteistä päivää. Me panimme parastamme jotta nämä iloiset, reippaat ja Virosta kiinnostuneet asiakkaamme saisivat syyslomastaan mahdollisimman paljon irti. Minä räpistelin karttoja ja suunnittelin matkareittejä, joiden yhteyteen sattuisi mahdollisimman paljon huimia luontokohteita, sopivasti kartanoita ja kaupunkeja niin Virossa kuin Latviassa.

Kati ja Jarmo olivat vieraamme nimeltään. Ja paitsi että he olivat tulleet tutustumaan Etelä-Viroon, oli reissulla toinenkin tarkoitus. Kati täytti minilomansa aikana 50 vuotta.

Olin saanut Jarmolta jo etukäteen sähköpostia jossa hän pohti vaimonsa juhlapäivää. Koska myös Jarmo saavuttaisi saman vuosiluvun runsaan viikon kuluttua oli varsinaiset juhlat sovittu järjestettäväksi vasta Suomessa.  Mutta Jarmo toivoi, että Katia voitaisiin juhlia kuitenkin myös ihan oikeana merkkipäivänä. Ja jos juhlat saataisiin järjestettyä vieläpä niin ettei Kati niistä etukäteen mitään tietäisi, sitä parempi.

Oi, tämähän sopi minulle mitä mainioimmin. Tiedossa kilttiä juonittelua ja iloisia yllätyksiä. Mikä sen mukavampaa! Aloin tehdä suunnitelmia, joita sitten Jarmolle sähköpostitse ehdottelin. Paikan päällä vielä hiottiin yksityiskohtia ja sopivasti salamyhkäillen onnistuimme järjestämään Katille koko lailla mainion syntymäpäivän, joka alkoi shampanja-aamiaisella kera kukkien ja kakkujen ja lahjojen.

Mitä tarvitaan hyvään syntymäpäiväpöytään? Tietenkin kukkia! Eikä mitä tahansa kukkia vaan komeita tukevavartisia korkeita tulipunaruusuja. Iso iso kimppu! Ne kävimme ostamassa edellispäivänä Tartosta, Tarton torin kukkakauppiaiden luottotädiltäni, joka vannoi ja vakuutti että ruusut kestävät varmasti seuraavaan päivään ja senkin yli. Kuten kestivätkin.

Kaksitoista kappaletta uljaita upeita ruusuja tekee juhlapöydän

Kakku täytyy tietenkin pöydässä myös olla. Kiertelimme Tartossa useammassakin kaupassa ja leipomossa ja tutkailimme erilaisia kakkuja ja koristeluja, onhan Viro varsinainen kondiittorien ihmemaa. Ruokakaupoissa on aina tarjolla valmiita koristeellisia kakkuja, joskin kokemus on osoittanut että nuo peruskrumeluurikakut ovat suomalaiseen makuun usein hieman turhan makeita. Ja isoja. Halusimme pelata varman päälle myös maun suhteen ja niinpä päädyimmekin ostoksille Tarton parhaimpaan kahvila-ravintolaan, josta olen täälläkin kertonut. Eli Kohvik-Restoran Mokaan, josta pitkän harkinnan jälkeen valitsimme kaksi suurta ja muhkeaa Sacher-leivosta. Suklaa on aina varma valinta kun naisista on kysymys, mietin itsekseni.

 Jotta leivokset näyttäisivät sopivan juhlavilta tarvittiin niihin vielä pientä tuunausta kotona. Ja tällaista syntyi

Kylmää kuohuviiniä ja suussasulavia leivonnaisia - päivän voisi aloittaa huonomminkin!

Jarmo oli tilannut etukäteen  Ottilia Visions -kuvien myyntigalleriastani Katille mieleiseksi arvelemansa taulun. Valituksi tuli syksyinen kuva Pyhäjärven kartanonpuistosta, jossa Kati ja Jarmo olivat samoilleet edellispäivän luontoretkellä. Minä kehitytin kuvan pikapikaa Tartossa ja leikkelin siihen illan pimetessä ja Katin ja Jarmon nukkumaan mentyä mustan passepartout'n. Sitten kuva kehyksiin ja pakettiin. Ja paketti odottamaan aamiaispöytään. Pöytä alkoi näyttää jo aika hyvältä. Sievä valkoinen pöytäliina ja vanhat Arabian kahviastiat luovat lisää juhlamielialaa. Vielä lamppuun ilmapalloja ja serpentiinejä ja olimme valmiita vastaanottamaan syntymäpäivälapsen seuraavana aamuna kahvipöytään.

Kaikki valmista - vain päivänsankarista uupuu

Aamulla olimme Kimmon kanssa kuin tulisilla hiilillä ja kovasti innostuneita. Mitä Kati sanoo! Millainen ilme hänellä on nähdessään aamiaispöydän? Minä asetuin parvekkeelle piiloon ja parvekelasien takaa nappasin ensimmäisen kuvan päivänsankarista, joka saapuu portaita alas aamiaissaliin. Ilme on iloinen ja ennen kaikkea yllättynyt.

 Päivänsankari saapuu aamiaissaliin ja paparazzi kuvaa parvekkeelta parvekelasien läpi

Aamiainen sujui arvatenkin iloisissa merkeissä. Isäntäväkikin sai lasit kuohuvaa ja kaikilla oli hyvä mieli.

Päiväohjelmaksi Jarmo oli valinnut tutustumisen romanttiseen Tarttoon. Olimme jo pari päivää aiemmin pohtineet kauniita kävelyreittejä ja minä ehdotin käyntiä Musimäellä eli Pusukukkulalla. Kyse on Tuomiokirkkopuistossa sijaitsevasta pienestä kukkulasta, jossa nuoret ja miksei jo hieman iäkkäämmätkin parit käyvät suukottelemassa. Kukkula on suosittu myös häävalokuvien kuvauspaikkana.

Ehdotin Jarmolle rakkauslukkoa, jonka voisivat suukkohetken päätteeksi kiinnittää Pusukukkulan metallikaiteisiin, kuten niin monet muutkin ovat tehneet. Kyse on munalukosta, johon kaiverretaan rakastuneen parin nimet ja heille tärkeä päivämäärä. Lukko kiinnitetään kaiteeseen - usein sillankaiteeseen - ja avain heitetään ikiajoiksi jokeen.

Jarmo kertoi  nähneensä vastaavia lukkoja Riiassa, ja koska kuluva vuosi oli myös Katin ja Jarmon 20. yhteinen aviovuosi, innostui Jarmo ajatuksesta kovastikin. Me siis lukkoa ja kaiverruksia hankkimaan! Suuri ja sopivasti romanttinen munalukko järjestyi Tarton venäläisvoittoiselta Sepa-torilta ja kaiverrus kaupungin keskustan kaiverrusliikkeestä.  Jälkikäteen kuulin Katilta, että lukkoseremonia oli ollut ihanan romanttinen ja Katille mieleen. Avaimen rakastunut pariskunta heitti Kasvitieteellisen museon puutarhan pieneltä kaarisillalta veteen.

Lampi Tarton kasvitieteellisessä puutarhassa kätkee nyt Katin ja Jarmon rakkauslukon avaimen

Katin päivään kuului vielä pianokonsertti Tarton Johanneksen kirkossa ja illallinen Otepään Pühajärve Restoranissa, missä vietettiin musiikillista illanviettoa ja missä Katille laulettiin Palju õnne -toivotus.

Illalla Villa Ottiliassa oli kaikilla mieli korkealla. Syntymäpäivälapsella oli ollut ihana romanttinen päivä ja me olimme Kimmon kanssa nauttineet suuresti siitä että olimme saaneet salamyhkäillä tällaista yllätystä. Jarmo oli myös silminnähden tyytyväinen siitä että hän oli pystynyt näin vaimolleen tarjoamaan jotain yllätyksellistä ja romanttista.

Minun lahjani Katille ja Jormalle oli pieni valokuvaussessio - täytyihän tästä pian 100-vuotiaasta parista saada oikea virallinen potrettikuva. Ja tällainen siitä tuli ja tähän syntymäpäivän iltaan päätän tämän raporttini:

Vielä kerran: Paljon onnea Kati ja Jarmo - yhteen laskettuna tasan 100 vuotta elettyä elämää!