Tänään pyydetään mustavalkomaanantain haasteessa palaamaan ajassa taaksepäin. Etsimään historian siipien havinaa.
Mietin pitkään että mikä on vanhinta mitä olen nähnyt. Kalliot ja kivet tietenkin. Mutta entä mikä on vanhinta ihmisen tekemää ja rakentamaa? Mietin joitain kivikautisia hautakumpuja, sellaisia kivikekoja, joista hyvä ystäväni ja armoitettu arkeologi Sari saisi väristyksiä, ja mietin niiden ikää. Koska kivikausi oikeasti oli? Täytyi tukeutua Googleen ja Wikipediaan. Ja näin Wikipedia määritteli kivikauden:
Kivikauden ajanjakso on pisin ihmisen kulttuurievoluution ajanjakso. Se alkaa ensimmäisen hominidin ilmaantumisesta Afrikkaan 7 miljoonaa vuotta sitten ja päättyy metallityövälineiden tullessa yleiseen käyttöön. Kivikausi päättyi siten eri puolilla maailmaa eri aikoina. Vieläkin on olemassa muutamia harvoja heimoja, jotka eivät käytä metalleja [2]. Se, elävätkö he kivikautta, onkin enää määrittelykysymys.
Päätin hylätä kivikauden liian laajana ajanjaksona ja aloin miettiä vanhinta rakennusta, jonka olen nähnyt. Ja katseeni kääntyi Nepaliin ja Patanin vanhaan kaupunkiin, joka on joidenkin lähteiden mukaan rakennettu 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, toisten lähteiden mukaan vielä paljon tätä aiemmin. Aika vanhaa joka tapauksessa.
Ja näinpä sitten vastaan haasteeseen kuvalla Patanin Durban Squarelta.
Koska aihe - siis tämä vanhinta mitä olen nähnyt - on kuitenkin niin kiehtova, täytyy vielä alkaa tutkia kuvia / Wikipediaa esimerkiksi Kreikan hellenismistä, Kreetan Knossoksen muinaisesta kaupungista...
Joten ken tietää, ehkä vielä päivän mittaan tai lähipäivinä lisään tänne lisää historian havinaa. Mutta Patanilla mennään nyt näin ensialkuun:
Muita historiallisia kuvia löytyy täältä: #131. mustavalkomaanantain haaste
maanantai 17. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Yllättävän vähän väkeä tuossa nepalilaisessa kaupungissa tuoolla hetkellä liikkeellä
Vaikuttava näky.
Upeat, erikoiset katot.
Hieno kuva ja ajatuksia.
Vanhaa ja kaunista.
Upeat rakennukset.
Hienoa vanhaa rakennustaidetta.
Monia aikakerroksia on kuvassasi. Tämänkertainen haaste houkuttelee jännittävään aikamatkailuun.
Ajattele mitkä keinot nykyopiskelijoilla on! Voivat vaikka historiantunnilla tehdä itse juttuja Wikipediaan :)
(Kuvittele, minusta historiantunnit olivat tylsiä koulussa...)
Wautsi Kathmandu (googlesta katoin)
On tosi vanhan näköistä ja aatella että noilla ihmisillä ei oo yhtään ollu tarvetta repiä pois tuota vanhaa et ne kyllä varmaan kunnioittaa tuota paikkaa. Hyvä kuva !!!
Lähetä kommentti