Ja minä kun niin kiukuttelin ennen joulua. Oli minulla kiukutteluun syyni, ja kaikkia en ole täällä kertonut, enkä kerrokaan. Ei kaikkea tarvitse jakaa. Riittää kun sanon, että ennen joulua minua ahdisti moni asia. Eikä joulu ollut tullakseen.
Vaan se tuli. Ja kun se tuli, se tuli hulvahtaen ja yllättäen ja täytti jokaisen nurkan tästä talosta taialla ja jokaisen nurkan sydämestäni rakkaudella.
Jouluaaton vietimme kahdestaan -- mitä minä puhunkaan! -- siis kolmestaan. Söimme hyvin pienen kaavan mukaan. Emme antaneet lahjoja. Ja silti, illan pimetessä saapui joulun tunnelma kotiimme, sydämiimme ja katseisiimme.
Hyvää joulua rakkaani!
Perheen suuri pieni haluaa aattoiltana isän kainaloon
Jouluaatto meni meillä siis pienesti. Ei lahjoja. Ei ylenpalttisia aterioita. Vain rauhallista yhdessä olemista. Ei mitään pakotettua riemua. Ehkä juuri siksi yllättävät pienet eleet, kuten vaikka vain kepeä hively poskella tuntui ihmeellisen hyvältä, isommalta. Ison leijonan pusku päähän. Äiskän iso poika!
Illalla katsoimme telkusta elokuvia, mussutimme suklaata, minä kävin salaa (?) syömässä kinkkua ja Latte sai yhtä lailla salaa (?) ihan pieniä nokareita kinkkua, meidän kahden suurinta herkkua.
Aaton aamupäivällä sain tekstarin minulle rakkaalta ihmiseltä, Kersteniltä, joka kysyi mitä teemme joulupäivänä. Kersten, minun ainut otepääläinen ystävättäreni, joka asuu nyt Suomessa, oli siis kaupungissa! Ja kysyi, voitaisiinko tavata seuraavana päivänä?!
Mikä riemu ja ilo! Ja tekstailin nopeasti takaisin: Kyllä! Koska! Missä? Sovimme tapaamisen meille kotiin. Ja Kersten lupasi tulla tyhjin vatsoin. Ja minä lupasin tarjota joulupäivällisen.
Joulupäivän aamun häärin keittiössä. Rakentelin pieniä ja nättejä silli- ja lohilautasia, erilaisia pieniä herkkupaloja, kauniita alkuruokia ja niiden koristeita.
Kinkku meillä oli jo valmiina, oikea Suomi-kinkku !!!, mistä saamme kiittää ystäväämme marja p:tä, joka laittoi edellisviikolla kunnon kinkun tulemaan Viroon kera poikansa, joka oli muuten tulossa tänne. (KIITOS!)
Kimmo lupasi hoitaa kinkun kastikkeen. Kinkun koristeluun suunnitelluista luumuista en sano mitään!
Ja näin meillä oli valmiina hyvä, monipuolinen ja jopa jollain lailla kauniskin joulupöytä Kerstenin tulla. Kera kunnon Suomi-kinkun!
Ja Kersten tuli. Ja toi omalta osaltaan lisää joulun tunnelmaa tähän taloon. Ystävyyttä, rakkautta, naurua, iloa, kyllä te tiedätte! Miten hienoa on, kun saa viettää joulua yhdessä rakkaitten ihmisten kera. --- Sehän tässä juuri oli se, mikä minua oli aiemmin kyrsinyt. Että en saa olla rakkaitteni kanssa yhdessä!
Kimmo ja Kersten alkuruokatarjonnan ääressä: monenlaista pientä kala-annosta on pöydällä, sillejä ja silakkaa ja lohta.
Kinkku ja Tiinan outo, mutta maittava (näin väitetään) perunapaistos ovat ruokalistalla vuorossa. Tunnelmat erinomaiset!
Ilta menee nopeasti, naurun ja jutustelun merkeissä. Ja syömisen. Kynttilät valaisevat olohuonetta ja heijastelevat kasvoiltamme naurua ja onnellisuutta ja hyvää mieltä. On hienoa olla yhdessä. Viettää joulua. On ihana jakaa ruokalautanen rakkaiden kanssa. On niin ihanaa, kaiken kaikkiaan!
Oi Joulua ja sen taikaa!
Kerstenillä on hyvä mieli!
Kersten ja Latte keskustelevat suklaasta. Se kun ei kuulu koirille.
Latte tiedustelee Kersteniltä ruokajuhlien päätteeksi: "Eikö vieläkään minulle löydy mitään?"
--
Ilta oli siis mitä onnistunein. Ja sai minut hetkeksi unohtamaan asiat, joille en voi mitään. Kuten äitini. Jonka luona olisin tämän joulun halunnut viettää.
Illan lopuksi sain kuitenkin kotoa viestin - tätini, joka elää äitini kanssa, lähetti minulle lämpimän ja iloisen kirjeen, jossa kertoi miten mukavasti ja iloisesti heidän joulunsa oli mennyt. Veljeni perheineen, lapsineen ja lastenlapsineen oli tullut äitini luokse kylään ja tuonut myös rakkaalle äidilleni joulun juhlaa.
Ja minä kun niin luulin, että tästä tulee Huono-Joulu. Ei tullut. Tuli Yllättävän Hieno Joulu.
PS: Olen niin kiitollinen tästä ihmeellisestä ja onnellisesta joulusta kaikille rakkailleni, jotka jokainen omalta osaltaan auttoivat sen tuloa. Vaikka itse keppuroitsin vastaan. Ja itse tein typeryyksiä, ärhentelin ja olin typerä.
PPS: Joulussa ON taikaa!
PPPS: Suurkiitos tielle kaikille viisaille kommentoijille, jotka jo tiesittekin, että kyllä se joulu tulee. Vaikka minä vielä edellisessä postauksessa olin niin kovasti alavireinen!
18 kommenttia:
Valtakunnasta toiseen vaihdetaan salaperäisiä viestejä. Sovitaan tavaran kuljetustapa ja luottomiehet. Tapaamispaikka ja -aika.
Koettaa h-hetki. Pienestä etelävirolaisesta kaupungista lähtee pimeän laskeuduttua tumma maastoauto kohti sovittua kohtauspaikkaa noin kahdenkymmenen kilometrin päähän. On siellä hyvissä ajoin. Sijoittuu paikallisen kyläkaupan pimeälle pysäköintipaikalle valot sammuksissa. Miehistö hermostuneena, mutta ulkoisesti rauhallisena. Savukkeet hehkuvat pimeässä, muuta valoa ei juuri näy.
Tunnelma tihenee. Milloin saapuu odotettu lähetys? Minne on kolmen ulkomaalaisen auton saattue jäänyt? Onko jotain odottamatonta tapahtunut? Keskustelua ei juuri käydä, mitä nyt joitakin lyhyitä lauseita, melkeinpä vain yksittäisiä sanoja.
Tekstiviestin piippaus suorastaan hätkähdyttää. Parinkymmenen minuutin päästä on lupa odottaa tapaamista. Tumma maasturi siirtyy lähemmäs tietä, tienviittapylvään varjoon, valot sammuksissa.
Miehistö tähystää ohi kulkevien autojen rekisterikilpiä. Täkäläinen. Ja taas. Mihin ne ovat jääneet? Jännitys nousee. Onko viidentoista viimeisen kilometrin aikana sittenkin sattunut jotain?
Yhtäkkiä vierasmaalaisissa kilvissä oleva maasturi kaartaa tieltä sivuun. Kaksi henkilöautoa pysähtyy samaan aikaan tien toiselle puolelle paikallisen kyläkapakan levennykselle.
Odottavan maasturin miehistö kiiruhtaa saapuneen auton luo. Pitkä, lihaksikas, salaperäisen näköinen mies villapaidassa avaa takaluukun ja nostaa sieltä painavahkon, mustaan jätesäkkiin käärityn esineen. Ojentaa sen odottajalle, joka äkkiä siirtää sen omaan autoonsa. Vaihdetaan muutama nopea sana. Ovet paukahtavat kiinni. Autot hajaantuvat kukin omaan suuntaansa.
Tumma maastoauto kiitää pimeässä kohti lähtöpaikkaansa. Noin puolen tunnin kuluttua se peruuttaa kaupungin laidalla sijaitsevan syrjäisen talon eteen. Painava esine kannetaan varovasti sylissä sisään.
JOULUKINKKU ON SAAPUNUT OTEPÄÄLLE!
No niin, löytyipäs se oikea Joulumieli, hyvä näin! Saamme sittenkin seurata blogia normaalitahtiin ilman turhia taukoja. Uusi Vuosi, ja uudet kujeet ovatkin jo kulman takana. Eteenpäin Tiina, kyllä se siitä päivä pitenee ja valkenee pätkän kerrallaan, johan se vuoden lyhyin päivä meni.
Olipa se hyvä, että Joulu kuitenkin saapui Otepäälle! Ja heh!! Nauroin vedet silmissä dekkarimaista kinkunhakureissua... Eikö Virosta sitten saa (suomalais) perinteistä joulukinkkua?
Oli se vaan metka juttu tuo Kinkunkuljetusdekkari! Oli ihan kuin vanhanajan Stasi-kertomus...
Olipa mukava että joulustanne tuli hyvä ja hellä! Hyvä mieli meillekin sivustakuikuilijoille!!
Niin paljon olen Sinua Tiina,viime aikoina ajatellut,että kahta ensimmäistä kuvaa katsellessani,tuli väkisin kyyneleet silmiin.Ne olivat onnen kyyneleitä.Saitte kuitenkin juuri sellaisen Joulun kuin toivoa saattoi.YHDESSÄ ON HYVÄ OLLA.seija
Niin rauhaisaa, niin kodikasta!! Niin lempeää!
Hehe. Tuota kinkunhakureissun salaperäisyyttä naureskelimme itsekin, ja siitä sitten muotoutui tuommoinen agenttitarina :)
Mutta joo ei, Virosta ei tahdo löytyä suomalaista joulukinkkua. Voi olla, että jostain Tallinnasta saattaisi semmoisen saada, mutta ainakin täällä etelässä on se erikseen tilattava jostain teurastamolta. Täkäläinen jouluruokaperinne kun pyörii kyllä sianlihan (mutta paistin tai kasslerin), verimakkaran, kurpitsasalaatin ja hapankaalin ympärillä.
Näin ollen kun marja p:n vanhin poika oli tulossa sopivasti joulun alla Viroon, hänen mukanaan sukeutui meillekin Suomi-kinkku. Logistiikka pelasi hienosti.
Nonniin, tulihan se joulu :) Vielä jännä dekkari luettavaksi, tässä kinkun kypsymistä odotellessa. Mulla nimittäin vasta nyt on kinkku uunissa :)
Kuvat kertovat puolestaan! Oli todella hauska ilta. Ruoka oli erinomainen kuten myös seura. Kiitos mukavasta illasta ja tapaamisiin!
Ihanaa, joulu tuli sinulle sittenkin! Niin se tuli tännekin. Eräs pieni kaunis ele sai minun kadonneen joulumieleni syttymään, ja perjantaina oikein hyristelin viime hetken lahjanhankintareissulla ja hymyilin jokaiselle vastaantulijalle. Ja joulu oli ihana!
Kiitos kaikille kommenteista ja Kimmolle erikoiskiitos kinkunhakutarinasta, joka oli totta joka sana.
Olen myös iloinen että Anna-Marinkin jouluun syttyi hyvä mieli joka sai hymyn kasvoille - joka taas toi toisille joulumieltä. Näin se kiertää, hyväkin.
Kersten - pääsittekö myrskyssä kotiin?
Hei,
joo, kotiin päästiin. Laiva keinui aika pahasti joten päätettiin mennä hyttiin lepäämään. Laivassa oli todella paljon väkeä, ei ollut edes istumapaikkoja. Kävi todella hyvä tuuri - saatiin toiseksi viimeinen hytti, kaikki oli loppuun myyty!
Laiva tosin myöhästyi ja Helsingissä oltiin vasta tuntia myöhemmin kun aikataulussa, mutta kotiin päästiin kyllä ihan hyvin.
Mua jäi mietityttämään "ainut otepääläinen ystävättäreni". Asiahan ei minulle kuulu, mutta kiinnostaisi tietää, eivätkö virolaiset ole helposti lähestyttäviä? Eivätkö he halua olla suomalaisten/ulkolaisten ihmisten ystäviä?
No itte asiassa, ko aattelee täällä Suomessakin, niin kuinka monen uuden ihmisen kans sitä tutustuukaan läheisemmin.. Ainakaan niin, että voisi sanoa häntä ystäväksi...
Mannu - En tiedä johtuuko se siitä, että itsekin käy vanhemmaksi ja on vaikea solmia uusia ystävyyssuhteita vai johtuuko se virolaisten sulkeutuneisuudesta vai mistä, mutta näin tosiaan on.
Ehkä se johtuu siitä, että ei meillä ei ole myöskään erityisemmin kosketuspintaa ihmisiin täällä. Siis tilanteita, joissa tutustuisi johonkin ihmiseen riittävän hyvin ystävystyäkseen.
Kaupoissa ja postissa ja pankissa meitä tervehditään iloisesti ja otetaan hyvin vastaan. Mutta siihen se jää, niinkuin jäisi Suomessakin.
Ehkä jos harrastaisin jotain täällä Otepäällä, voisin tutustua uusiin ihmisiin. Mutta toisaalta, harrastusmahdollisuudet ovat aika minimaaliset täällä. Vai pitäisikö alkaa harrastaa kansantanssia tms? :)
Just!! Ikä!! Mää oon kans aatellu, että mitä vanhemmaksi tulen, sen hitaammin ystävystyn ihmisten kanssa. Olen aivan onnessani, jos joskus vielä näillä kymmenillä yllättäen löydän ihmisen, jonka kans synkkaa ja jota voin varovasti alkaa kutsua ystäväkseni..
Mannu - ei pidä myöskään unohtaa kansanluonnetta. Niin suomalaisten kuin virolaisten, jotka molemmat ovat mielestäni yhtä jäyhiä.
Tuli nääs mieleen tänä syksynä Krakovassa tapaamani ihanat ihmiset, joiden kanssa vietimme yhdessä vain kolme päivää, mutta joista tuli niiden kolmen päivän aikana ystäviämme.
Erikoislaatuinen tilannekin varmaan auttoi ja yhdisti meitä kaikkia - kyse siis näistä EU-kirjoituskilpailun voittajista, lue lisää vaikka tästä: uudet ystävät: Roberta, Chris ja Alvaro
Pidämme siis yhä yhteyttä ihastuttavien uusien ystäviemme kanssa. Kreikkalainen, Irlannissa asuva Christos tulee parin viikon kuluttua Viroon meitä tapaamaan (ja Tallinnaan tutustumaan)! Belgiassa asuva espanjalainen Alvaros ja milanolainen lakinainen Roberta muistavat meitä e-mailein jne.
Heidän kanssaan ystävystyminen tapahtui salamannopeasti!
Tai entäpä runsas neljä vuotta sitten Nepalissa tapaamamme Nava ja Ramesh ja Bishnu, jotka kaikki pitävät meihin yhteyttä yhä.
On se vaan ihmeellistä - joidenkin kanssa vain ystävystyy niin nopeasti!
Ja onhan meidän asiakkaistammekin (suomalaisista) tullut joistain yhden vierailun jälkeen todella hyviä ystäviä, vaikkapa Latten ihannenaisesta Maritasta ja hänen (erityisesti Latten mielestä) coolista siipasta Juhasta. Siitä juttua taas tässä: Latte rakastuu
Niinpä, jäyhyys ja ujous eivät välttämättä ole eduksi uusien ystävyyssuhteiden luomisessa...:(
Lähetä kommentti