Perheeseemme on ilmestynyt Ronjan ja Latten rinnalle nyt kolmas karvanaama.
Ei, emme ole äkkiseltään lisännyt talouttamme uudella nelijalkaisella, näissä kahdessa riittää yllin kyllin tekemistä.
Johtokunnan miespuolinen jäsen, tuo alfa-susi nimeltään Kimmo on kasvattanut itselleen parran. Minä olen projektia katsellut sivusta, hiljaa itsekseni hymyillen.
Mistä moinen asia tuli Kimmolle mieleen, on minulle yhä arvoitus. Kimmo ei sanottavammin trendien perässä hyppele, ei tutki Beckhamin hiustyylejä tai vaatekaappia. Ja paljasleukaisena on koko ikänsä esiintynyt.
Tässä Kimmo vielä siloposkisena
Ennen joulua aloin kuitenkin huomata, että Kimmon suun liepeille oli levittäytynyt epämääräistä karvoitusta, ja asiaa kysyessäni Kimmo hieman kiusaantuneena naurahti, että ajattelinpa tässä kasvattaa itselleni parran. Sopiiko se sinulle?
Miksi ei sopisi, värjäänhän minäkin surutta hiuksiani, kaikista muista naisellisista hullutuksista puhumattakaan. Minua vain hiljaa itsekseni nauratti tämä uusi piirre Kimmossa, jonkinlainen vaivihkainen miehinen turhamaisuus, halu parantaa tai muuttaa omaa ulkonäköään.
Ensimmäiset viikot suu oli ruokottoman näköinen, sanalla sanoen. Erinäisiä epämääräisiä karvoja pukkasi esiin sieltä täältä, osa harmaita, osa mustia. Aloin miettiä, lieneekö tämä karvankasvatusprojekti sittenkään niin viisas. Mieleeni nousi mielikuvia metsien miehistä, ruokkoamattomista hanttapuleista sateisina päivinä torin reunamilla. Pidin mielikuvat ominani ja sivusta katselin miten Kimmo kävi puolihuolimattomasti kurkkimassa kasvojaan peilistä, mietteliäänä siveli sekalaisia karvojaan, rapsutteli ja silitteli.
Ilmeisesti pokerinaamani ei kuitenkaan pitänyt täysin, sillä toisella partaviikolla Kimmo kiirehti lohduttamaan minua. Oli lukenut netistä ohjeita; ensimmäiset kolme viikkoa karvavärkin pitää saada kasvaa kunnolla, ennen kuin sitä voi alkaa siistiä ja rajata. Olin iloinen, ettei meillä ollut mitään merkittävää menemistä, kutsuja tai tapaamisia tiedossa.
Toisella partaviikolla huomasin myös, että suukottelu kävi hankalaksi. Parta ja eritoten huulen yläpuolinen viiksikasvu oli kuin teräsharjasta. Kaivatessani aviomiehen tuttua tulisuudelmaa törmäsinkin teräsharjaan, joka raapi minua. Autsch!
Alkoi parta- ja viiksikarvojen pehmennysoperaatio. Netistä oli jälleen löytynyt ohje: jokaisen pesun jälkeen tulee viikset ja parta käsitellä hiusbalsamilla. Ja näin tapahtui. Mietin itsekseni miltä mahtaa näyttää Linkama suihkussa, kasvot hiusbalsamilla peitettynä. Nauratti, mutta pidin huvittuneisuuteni omana tietonani.
Joulun alusviikolla piipahti luoksemme Kadri, joka Kimmon nähdessään purskahti nauruun. ”Kas teile on tulnudki Jouluvana!” tämä ilakoi. (Eli: Onko joulupukki tullutkin teille?) Kimmo hämillisenä nuorta partaansa sukimaan: ”Hmph, niin, ajattelin tässä vähän kokeilla josko saisin kasvatettua itselleni parran."
Kolmannella viikolla alkoi Kimmo muistuttaa Ago Kiveä, meidän otepääläistä tuttavaamme, 75-vuotiasta boheemia taiteilijaa, jonka tuotemerkkinä on upea pitkä harmaa parta. Ago on ihana ihminen, mutta ei ehkä kuitenkaan se, jonka haluan aamulla vierestäni löytää.
Passitin Kimmon parturiin, partaa leikkauttamaan ja siistimään. Pelkäsin, että muutoin alan pahimmassa tapauksessa nähdä unia ZZ Top-miehistä.
Kuva Wikipedian public domain galleriasta
Mutta kuka osaa leikata partaa? Leikkaavatko parturit edes partoja nykyisin? Onko koko parturi-nimi aikansa elänyt. Pitäisikö partureiden vaihtaa nimensä hiuksureiksi? Kampaaja kampaa, hiuksuri leikkaa hiuksia.
Pienellä soittokierroksella selvisi, että kyllä partoja vieläkin täällä leikataan, mutta se ei ole partureiden jokapäivästä työtä. Tilasimme ajan Tarton parhaimpiin lukeutuvasta kampaamo-parturiliikkeestä.
Nyt Kimmon parta on siis siistitty, ja ilmeisesti mies siistii sitä päivittäin, suihkun yhteydessä. Asiaa tiedusteltuani kuulin, että myös päivittäinen parran balsamihoito kuuluu aamutoimiin.
Ja tältä mies näyttää nykyisin:
Kaksi karvanaamaa ihmettelevät toisiaan
Veljekset kun ilvekset
Olen tätä parrankasvatusoperaatiota seuratessani alkanut miettiä parran olemusta yleisemminkin. Mistä se kertoo, onko se viehättävä vai ei? Tunnen useita parrakkaita miehiä, enkä ole aiemmin asiaa ajatellut sen enempää. En sitä, että parta on valinta, sitä hoidetaan ja vaalitaan ja leikataan ja muotoillaan samalla tavalla kuin me naiset hoidamme, vaalimme ja leikkaamme hiuksiamme.
Parralla siis täytyy olla tarkoitus. Miksi muuten ryhdyttäisiin näin hankalaan projektiin. Mikä tuo tarkoitus on, sitä en ole itselleni selvittänyt. Peittää itsensä? Tuoda itseään esiin?
Siis, parrakkaat blogini lukijat, kertokaa miksi teillä on parta! Ja naiset, kertokaa te puolestanne mitä te ajattelette parroista, ovatko ne viehättäviä, lisäävätkö vai vähentävätkö ne mielestänne miehen vetovoimaa. Sana on vapaa!
10 kommenttia:
No jopas sitä on matkan varrella naureskeltu...
En totta puhuen itsekään muista, mistä tuo ajatus kokeilla naamakarvoitusta alun perin ilmestyi. Kunhan kokeeksi aloitin.
Hiukan pelkäsin tuota pussikaljaa-porttikäytävässä-ilmiötä, ja totta puhuen parin viikon jälkeen habitukseni alkoi uhkaavasti muuttua siihen suuntaan. Luettuani netistä ohjeen vähintään kolmen viikon kasvatuksesta (ja varoituksen ympäristön suhtautumisesta asiaan) jatkoin kuitenkin sinnikkäästi.
Nyt kun parta on trimmattu ja lyhennetty, se alkaa näyttää joltain. Pitää kuitenkin trimmata lisää, koska etenkin leuassa sitä on liikaa. Pienin askelin, pienin askelin.
Mitä tuohon ulkonäön muuttamiseen tulee, tarkoitus ei ollut mitenkään dramaattisesti muuttaa imagoani. Tosin on kuulunut kommentteja, että parta vanhentaa minua. No, näkee sitten, kun se on lopullisemmassa muodossaan.
Harjoitus jatkuu, sanokaa mitä sanotte. Ainakin jonkin aikaa.
Parta on hyvä! Aviosiipan kanssa olemme olleet kohta kymmenen vuotta kimpassa ja hänellä on ollut koko ajan enemmän tai vähemmän muhkea parta. Välillä koetan puhua, josko hän ajaisi sen pois, että näkisin, miltä hän ilman sitä näyttää, mutta ei kuulemma käy.
Siloposki tai parta, samapa tuo, kunhan itse viihtyy. Huoliteltu parta saa kyllä olla, oli malli mikä tahansa. Risuposket eivät ole kivoja.
Partainen Kimmo!
Ei paha, charmikas, arvokkaan näköinen herrasmies. Kimmon tuntien, pitää myös varmasti partansa siistinä!
Kai otit siitä risupartavaiheestakin kuvan, niin vois vähän vertailla :)
Muistuu mieleen korttelimme charmantti, viiksekäs lihakauppias viime vuosisadan Hesassa. Häneltä sai äiti tyttärineen hyviä vinkkejä, kuten tämä:
"Kana ilman persiljaa on kuin pusu ilman viiksiä!" -Vieläkin tykkään kovasti persiljasta ;-)
Minä taas edustan sitä koulukuntaa, että jos ja kun parta kasvaa, saa se rehottaa siistimättäkin. 2kk välein käyn parturissa, silloin vedetään aina parta ja tukka samalla 3mm terällä ja taas saa 2kk kasvaa.
Tiedän muistuttavani muutenkin pussikaljaa-porttikäytävässä-tyyppiä, joten ei se parta siinä enää miestä rumenna(?)
Johanna tietysti voisi olla asiasta eri mieltä.....
Äläs nyt Kari, mikäli muistan oikein, muistutat oikeassa vaatetuksessa suorastaan profeetta Muhammedia. Ihan vakavasti, hämmästyttävässä määrin.
Kerran kysyinkin jossain ulkomailla paikalliselta, että mistä maasta luulee minun olevan...Afganistan - tuumasi paikallinen arabi...
Joskus oli parta näinkin tumma, nyt enempi harmaampi:
http://tinyurl.com/6wcoge
Kari
Kysäisinpä karvanaamaiselta siipaltani miksi hänellä oikastaan on parta. Meni jauhot suuhun... ei ole koskaan tarkemmin ajatellut miksi hänellä se oikeastaan on.
Se partahomma alkoi joskus 30 vuotta sitten lomalla kun ei viitsinyt ajella naamaansa koko ajan.
Loman jälkeen oli sitten naamassa aika muhkea pehko, jonka siistimiseen meni aikaa sekä parturilta että mieheltä itseltään.
Mutta sitten kun se parta siinä istui niin sitähän ei passannut poiskaan ottaa, kaipa vähän turhamaisuudesta, arvelee mies itse.
Koko aikana en ole häntä nähnyt ilman partaa kuin yhden ainoan kerran, kun sai n. 10 vuotta sitten päähänsä katsoa miltä hän nykyään ilman partaa näyttää. Ilmeiesti ei tykännyt koska parta kasvoi äkkinäisesti takaisin!!
Lähettää terkkuja Karvanaama-kaverille ja sanoo että hyvältä näyttää!
Johannalla oli kuvassa vetävät vermeet.
Lähetä kommentti