keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Gagaistinen keskustelu

Ennen huomista lähtöä piristän iltaanne vielä tällaisella lyhykäisellä jutulla.

Kävinpä tänään puhelinkeskustelun, jonka aikana en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

En ole ottanut tavakseni mollata virolaista bisnestapaa tai elämänmuotoa, vaikka aika ajoin, kieltämättä, jotkut asiat saavat minut nostamaan kulmakarvaani kysyvästi.

Itse asiassa olen aika ajoin suorastaan yliherkkä ja reagoin voimakkaasti, kun suomalaiset alkavat puhua hieman alentuvaan äänensävyyn: nämä virolaiset….

Ehkä yliherkkyyteni taustalla on suomalaisten Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen omaksuma isoveli-asenne. Isoveljen kaltaisesti haluttiin auttaa pikkuveljeä, mutta sormi pystyssä ja kovin itsetietoisina. Liiankin itsetietoisina.

Olen siis tietoisesti ollut alleviivaamatta suomalaisuuden tai virolaisuuden eroja – on kyse televisiosta, politiikasta, mediasta, tavoista tai kansanluonteesta. Eroja on, mutta erojen etsiminen kokopäivätoimisesti on minusta hukkaan heitettyä aikaa.

Siis: olen ollut sitä mieltä, että ihmisiä me kaikki ollaan. Kansat muodostuvat ihmisistä, ja vaikka kansoille voidaankin löytää jotain omaleimaista – sanotaan vaikka että me suomalaiset olemme hieman mollivoittoisia – on turha lätkäistä koko kansalle leimaa otsaan yksittäistapauksien perusteella.

Ja kun tämän alkupuheen olen pitänyt ja vetänyt henkeä, pääsenkin takaisin aiheeseen: puhelinkeskustelu, joka sai minut haromaan ilmaa ja pyörittelemään silmiäni. Joka kertoo aika lailla siitä tavasta, miten täällä jotkut vielä bisnestä tekevät.

Ja näin se meni.

Ensi keväällä on Otepäälle tulossa suomalainen ryhmä, joka viipyy täällä kolme yötä. Villa Ottilia täyttyy tästä ryhmästä, mutta koska matkalaisia on enemmän kuin meidän hotellimme vetää, otin yhteyttä naapurihotelliin ja tiedustelin heidän tilannettaan kyseisenä ajankohtana.

Tilaa oli ja aloimme tehdä varausta. Kysyin, että kun teidänkin hotellinne täyttyy kolmeksi yöksi olisi varmastikin paikallaan keskustella hinnasta – oletteko valmiit tulemaan hinnassa vastaan tällaisen hyvän varauksen suhteen.

”Kyllä, kyllä! Aivan varmasti!” hotellin johtaja ilmoitti.
”Sepä mainiota”, vastasin minä, ja jatkoin: ”minkälaisesta alennuksesta siis puhumme?”
”Jostain, varmaankin” vastasi hotellin johtaja.
”Niin? Eli millaisesta?”
”En minä voi sanoa, eihän sitä tiedä miten lämmintä silloin on?”
”Anteeksi, nyt en ymmärrä?”
”Siis että toukokuulle on aikaa eikä sitä kukaan tiedä, miten paljon pitää hotellia lämmittää ja kun muistetaan miten öljyn hintakin heittelee… en minä sitä nyt voi sanoa!”

Vedin henkeä, ja yritin selittää:

”Kyse on siis isosta ryhmästä, joka on tulossa Viroon Suomesta. Matkan järjestäjän täytyy saada tietää teidän hintanne, jotta hän voi itse myös laskea matkan hinnan osallistujille. Ei hän voi tyytyä vastaukseen, että hinta vaihtelee lämpötilojen mukaan.”
”Mutta ne öljyn hinnanvaihtelut ovat arvaamattomia” johtaja jatkaa.

Lopuksi hän saa annettua jonkinmoisen arvion, mitä alennus EHKÄ saattaisi olla, jos on lämmintä.

Minä kiitin ja lupasin välittää viestin eteenpäin. Ja peruuttavani varauksen, jos kyseinen lämpötiloihin perustuva alennus ei kyseiselle matkanjärjestäjälle sovi.

Kymmenen minuutin kuluttua tuli toinen puhelu samaisen hotellin johtajalta.

”Voin minä enemmänkin alennusta antaa.”
”Hienoa. Paljonko?”
”No se vähän riippuu näistä ilmoista…”

Tässä vaiheessa oli lähellä etten alkanut kiljumaan…

3 kommenttia:

Onukoo kirjoitti...

Kierin lattialla. Naurusta. Tiedät, että suhteeni Viroon ja virolaisiin on perusteiltaan ääri-positiivinen, vaikka vähän väliä äimistelenkin mitä eriskummallisempia seikkoja Viron arjessa. Olle niin, että kuitenkin ja välttämättä mennyt historia on jättänyt hitaasti poiskuluvat jälkensä kaikkeen ajatteluun ja päättelyyn ja sitämyötä toteutukseen. Asiat, jotka me suomalaiset hoidamme kymmenessä sekunnissa, saattavat etelä-naapurissa viedä puolikin vuotta. Mutta, kuinka selitämme sen, että länsinaapurime aina vaan diskuteeraavat...

Anonyymi kirjoitti...

Myönnettävä on, että 50 vuotta "yhteiskuntakokeilua" on jättänyt jälkensä. Pitää muistaa, että valtaosa niistä, jotka nyt pyörittävät bisneksiä, ovat tuon aikakauden lapsia, ja näin ollen ajatustapa eroaa joskus aika lailla meikäläisestä.

Olen itse yrittänyt suhtautua paikalliseen palvelukulttuuriin niin, että jos jossain saa hyvää palvelua, olen iloinen, että nykymaailman opit on omaksuttu, ja jos huonoa palvelua, ajattelen, että no, vuosikymmenten aivopesu kuluu hitaasti pois.

Sylvia kirjoitti...

Aj että oli makee juttu.... No mitäs seurue sanoi moisesta alennuksesta joka riippuu ilmoista!?

Tästä tuli mieleeni kun olin lapsi, mitä lienen ollut 6-7-vuotias. Puhelin soi, isää ja äitiä ei mailla halmeilla joten minä vastasin. Toisessa päässä topakka täti-ihminen hyvää-päivääkään sanomatta kiljaisi:
- Onks teillä kukkia??
Menin kai vähän hämilleni mutta aloin luetella ikkunalla olevia kasveja:
- No onhan meillä pelakuu, ahkeraliisa...
- Ei, ei, meinaan leikkokukkia!!
- Ei meillä ole kuin neilikoita, sanoin katsoen pöydällä olevaa maljakkoa.
- Paljonkos ne maksaa?
- Ei ne ole myytävänä kun on itsekin ne ostettu...
- Voi kamalaa, eikö se ollutkaan kukkakaupassa... PLING!!

Oishan sitä aina voinut reagoida siihenkin että pikkulapsi vastaa "kukkakaupassa", jos nyt ei viitsinyt ensin kysyä mihin on sattunut soittamaan... ja tämä EI ollut Virossa vaan Suomessa!