Uunituoreet kuvat uudella putkella

Kuten olen kertonut, tilasin ja ostin käytetyn mutta hyväkuntoisen Sigman putken, sellaisen jokapaikan hyperzoomin, kun edullisesti sain, 18-200mm/3,5-6,3 DC OS.

Tänään putki tuli perille ja minä tietenkin putken kanssa maailmalle kuvaamaan. Maailma tarkoittaa tässä kohtaa Hellenurmea ja Elvaa, molemmat n. 20 km päässä Otepäältä. Hellenurmessa halusin kuvata koskea, ajattelin että se on sopivan hankala kohde, liikkuvainen ja vaatii lyhyttä valotusaikaa.

Ilma oli surkea valonsa puolesta, taivas oli tasaharmaa. Totesin, että tässä ilmassa ei sitten saa kuin suttua aikaiseksi, oli käytössä millainen putki tahansa. (Tätä minun Sigmaani kun on monissa kamera-arvosteluissa kutsuttu suttuputkeksi, varsinkin putken ääripäissä. Aamulla heräsin aikaistakin aikaisemmin, kun tiesin että putki on tänään postissa haettavissa ja postin aukeamista odotellessani aloin lukea jälleen testituloksia kyseisestä putkesta, ja masennus nosti hiukkasen päätään. Tai jos ei ihan masennus, niin pienoinen ehkäily. Ei mitään järin korkeita arvosanoja putkelle testeissä annettu.)

Kun posti aukesi olin siellä ensimmäisten asiakkaiden joukossa putkea hakemassa. (Eilen jo käytiin varovasti tiedustelemassa pakettia). Sitten kipinkapin paketin kanssa kotiin, putkin kiinni runkoon ja kuvaamaan.

Miten kävi? Ei kameralle kovin montaa hyvää kuvaa tarttunut, mutta lohdutin itseäni sillä, että

a) ensimmäinen päivä elämässäni tällainen teleputki käytössä
b) surkein mahdollinen valaistus, kuollut ja tasaharmaa

Ja ajattelin, että jos jo ensimmäisellä keikalla saan edes muutaman kelvollisen kuvan, niin tästä ei voi olla tie kuin ylöspäin.

Alla kuvasaalista eli kuvia joita en olisi voinut ottaa tavallisella Canonin kittiputkella,

Kuva 1 ) Hellenurmen kartano, kuvattu kaukaa, kauempaa kuin mihin Canonilla olisin yltänyt. Kartano sijaistsee Elvajoen tekojärven rannalla ja minä kuvasin sitä tekojärven toiselta rannalta.

Kuva 2) Hellenurmen maisemaa laajakuvana - Canon ei olisi saanut napattua kuvaa näin leveältä alueelta

Ja sitten se koski, jota lähdin kuvaamaan, siitä onnistuin ottamaan telellä useampiakin mielestäni ihan hyviä kuvia. Oli itse asiassa lähes valinnan vaikeus siitä mistä kuvasta piti eniten ja mitkä tänne valitsi. Jokaisessa kuvassa alas ryöppyvä vesi tekee erilaisia kuvioita, jossain näyttää siltä kuin vedestä nousisi alligaattori, jossain kuvassa on delfiinin pää, susihukka ja kristallikruunun kristalleja.

Tässä kolme koskikuvaa mielikuvitustanne riemastuttamaan, eli nyt kaikki kosken ryöpsähdyksistä erilaisia hahmoja ja muotoja etsimään:

Kuvasarja 3 a - Kuohuja

Kuvasarja 3 b -Kuohuja

Kuvasarja 3 c - Kuohuja

Seuraavakaan kuva ei olisi onnistunut Canonilla. Nimittäin, minähän mielelläni kuvaan lampaita, niillä on mielestäni niin hellyttäviä ilmeitä, turpa aina hieman kainosti hymyssä. Vaan kun hiippaan kohti lammaslaumaa luulevat karvapöksyt minua Sepesudeksi ja ottavat jalat alleen ennenkuin onnistun pääsemään kameran kanssa riittävän lähelle. Tässä kohtaa tuli jälleen zoom avuksi, ja hoplaa, lampaat on tallennettu:

Kuva 4 - Elvan lampaat

Kuva 5 - Heiniä

Kovasti on Sigman testeissä valitettu sitä että piirto on pehmeää. No, ehkä niin, mutta ohessa surkeassa ilmassa otettu kuva heinistä Elvan tiellä. Minusta ne ovat ihan riittävän rapean ja crispyn näköisiä. Ja tietenkin, kuvaa arvioidessaan, kannattaa se klikata suuremmaksi, kuten kaikkia muitakin kuvia.

Jotta tällaisia kuvia uudella kameralla. Minä itse en ripottele tuhkaa päälleni vaan sanon, että kyllä tästä putkesta vielä saadaan monenlaista irti, kunhan tulen sen kanssa sinuiksi! Ja jollainhan on ihmisen aloitettava harjoittelu. Rahaa ei tällä hetkellä ollut tämän kummoisempaan ja tämän kanssa nyt eletään jonkin aikaa.

Valokuva on hyvä joululahja

Muistutanpa lukijoita: joulu lähenee! Näimme eilen kotimatkalla ensimmäisen pihakuusen jouluvaloissa. Ehkä hieman liian aikaista, minun makuuni.

Sen sijaan nyt on juuri oikea aika suunnitella joululahjaideoita ja toteuttaa ne  -- kuinka mukavaa onkaan sitten ottaa rauhallisesti jouluaaton lähestyessä, kun lahjat ovat jo valmiina, ja voi keskittyä ihan muihin asioihin, kuten joulun tunnelmasta nauttimiseen.

Lahjavinkiksi annan -- kuinkas muutenkaan -- taidevalokuvan! Ja niitähän löytyy runsaasti valokuvien myyntigalleriastani: Ottilia Visions. Jota on tänään päivitetty muutamaisella kuvalla.

Virolaiset maisemat sopivat mainiosti lahjaksi niin Viron ystäville, kuin ihmisille, jotka haluvat kotiaan koristamaan jotain sopivan erilaista, mutta kuitenkin riittävän tuttuakin. Omaan tuttavapiiriini ei kuulu tietääkseni yksilöitä, jotka riemumielin laittaisivat seinälleen huojuvia palmuja räikyvän kirkkaassa auringonlaskussa. Mutta sieluni silmin näen montakin kotia, jonka olohuoneen seinää voisi koristaa vaikkapa rauhallinen merimaisema Hiiumaalta.

Tai levollinen kuva, sekin Hiiumaalta, Tõrvaninan rannalta:

Tässä vain pari esimerkkikuvaa Ottilia Visions -galleriasta. Kuvasarjoja on siellä useampia, on maisemakuvia, kuvia eri vuodenajoilta, kuvia suolta ja Peipsiltä. On eläinkuvia, kuvia ihmisistä, arkkitehtuurista, majakoista, silloista, hyönteisistä...

Nyt olisi paras aika tilata kuvat! Kiirettä ei vielä ole, sillä lupaan toimittaa kuvat Suomeen 10 päivän kuluessa siitä kun olen saanut varmistuksen tilauksesta eli maksusuorituksen tilatuista kuvista.

Mutta joulu lähestyy, kuten sanoin, joten nyt kannattaa aloittaa lahjojen mietintä ja hankinta. Ja tällainen sähköpostilla tilattava joululahja on myös laiskan ostajan unelma! Ei tarvitse rynniä tavarataloissa kuunnellen sadatta kertaa White Chrstimasia tai Kilisee kilisee kulkusia. Kaikki sujuu mukavasti kotikoneelta, ja sitten vain odottelemaan postia!

Sitten vielä yksi lahjavinkki:

Kuvasta saa vielä persoonallisemman lahjan, kun liittää siihen oman pienen yksilöllisen viestin. Esimerkiksi näin. Lahjaidea ystävälle / ystävättärelle, jonka kanssa on pitänyt viettää enemmän aikaa, mutta se on vain jäänyt:

Kuva on sarjasta Kotieläimet ja kuvan nimi on "Kiire kiire":

Lahjaidea täydentyy pienellä viestillä kuvan mukana:

Rakas NN, niin piti meidän kuluneena vuonna tehdä monta asiaa yhdessä, se jäi. Tiedäthän minut, pää kolmantena jalkana olen tämänkin vuoden läpi juossut.

Rakkain ajatuksin ja hyvää joulua, sinun NN

----

Nyt siis Ottilia Visions -galleriaan lahjaostoksille. Se on kuitenkin niin monipuolinen, että uskoisin sieltä löytyvän lahjaidea vähän jokaiseen makuun ja tyyliin.

Tervetuloa tutustumaan! Ja ostoksia tekemään!

Latviassa lyhykäisesti

Niin lähdimme tänään kuvausreissulle Latviaan, kuten edellisessä kirjoituksessa lupailin. Suunnitelmissa oli ajaa aina lähelle Riikaa eli Siguldaan ja Turaidaan ja kuvailla linnoja jännässä usvahämyssä.

Toisin kävi.

Lähdimme toki liikkeelle reippain mielin. Ensimmäinen pysähdys oli Valkan ja Valmieran välisellä tieosuudella, joka minua on aina kiehtonut maastonsa vuoksi. Kumpuilevaa maisemaa, mäennyppylöitä, jotka saattaisivat olla vanhoja puolustusasemia, nyt jo täysin aluskasvillisuuden valtaamina. Punakylkisiä mäntyjä, jäkälää ja sammalia, jotka muodostavat ihmeellisiä pehmeitä harmaita ja vihreitä pumpulilänttejä metsään, joka olisi muuten kuin kuiva kangasmetsä, paitsi ettei se lainkaan ollut kuiva, vaan märkä ja hieman pehmeä.

No juu, Luonto-Uuno yrittää sanoilla kuvata, vaan parempi on kun laittaa kuvan:

Tämä oli siis ensimmäinen pysähdys ja pysähtyessämme auton jarrut sanoivat SKRIIK ja sitten sanoi Linkama IIIK. Sanoi se paljon muutakin, painokelvotonta. Takapyörän jarrurummusta oli hypännyt vaijeri irti, mikä käytännössä tarkoitti, että toinen takajarruista oli lopettanut toimintansa.

Pohdimme kääntymistä takaisin kotiin, mutta päätimme vielä hetken jatkaa matkaa. Pääsimme Valmieraan saakka ja hieman siitä eteenpäinkin, mutta sitten alkoi kuulua auton peräpäästä niin pahaenteistä ääntä, että ei auttanut kun kääntyä kesken reissun takaisinpäin.

Kuvasato jäi siis perin laihaksi. Valmierassa kävelimme hetken Gauja-joen rantaa pitkin, kapungin keskellä, ja tällaisia kuvajaisia heittivät puut jokeen:

Ja sorsat uiskentelivat joella rikkoen heijastuksia tehokkaasti:

Valmierasta siis palasimme kotia kohti. Lyhyt pysähdys Strencissä, josta löysimme luontopolun, joka vei Gauja-joelle jälleen. Koiratkin pääsivät jaloittelemaan.

Kaunishan joki oli Strencin kohdalla vaikka värit olivatkin loppusyksyisiä ja taivas tasaharmaa:

Vielä yksi pieni yksityskohta Strencin luontopolulta:

Kotiin ehdimme melkein ennen pimeää. Viimeinen lyhyt kuvauspysähdys oli Viron puolella, Sangastessa, lähellä Otepäätä. Kuvassa Sangasten kirkko iltahämärissä:

Huomenna lähtee auto korjattavaksi. Toivottavasti ei ole kallis operaatio.

Ja sitten lähdemme ehkä uudelleen liikkeelle -- ja mukana on luultavasti silloin jo uusi objektiivi.

Tuskin malttaa odottaa!

Usvaa putkeen

Kosteat ja märät ilmat jatkuvat. Lumi, jota vielä eilen oli jonkin verran maassa on sekin katoamassa. Maisemat ovat sanalla sanoen hyytävät.

Jotenkin nämä kurjat maisemat myös kiehtovat minua. Valokuvallisina haasteina. On nähtävä tarkempaa, löydettävä loskan ja kuran joukosta se mielenkiintoinen kohde. Ja minähän uskon, että katsottavaa ja kuvattaa löytyy.

Tänään on tarkoitus lähteä ajelemaan hieman Latvian puolelle - Rummukainen pääsee ensimmäiselle ulkomaanmatkalle, passin kanssa - mikäli pääsemme liikkeelle kohtapuolin. Valoisa aika on nyt niin lyhyt.

Mukana on vanha kittiputki. Eli usvaa kittiputkeen, toistaiseksi.

Mutta on minulla uutisia uudestakin putkesta. Suomen Posti antaa minun seurata putken tietä näin pitkälle:

Lähetyksen rekisteröinnit


15.11.2009, klo 01:16 Lähetys lähtenyt maasta 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
14.11.2009, klo 23:28 Lähetys on otettu käsittelyyn ulkomaanterminaalissa 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
14.11.2009, klo 10:49 Lähetys rekisteröity 00000 HELSINKI
13.11.2009, klo 19:02 Lähetys rekisteröity 90000 OULU
13.11.2009, klo 17:03 Vastaanotettu kuljetettavaksi 90650 OULU 65/MYLLYOJA

Eli obiska has left the country!

Alan vetää uusia hyhmävermeitä päälleni. Kerroin että ajoimme pullonpalautukseen Elvan kaupunkiin. Samalla reissulla poikkesin sikäläiseen käytettyjen vaatteiden puotiin ja löysin mielestäni mainion lämpösetin tällaisille päiville: Puman untuvatakin ja North Facen gore-tex-housut kokonaishintaan 220 kruunua eli 14 euroa.

Tässä toppatakki, joka maksoi kokonaiset 125 kruunua:

Ja lopuksi pari räpsyä samalta Elvan matkalta (viimeinen kerta kun olen talosta poistunut), harmaata on mutta joissain puissa on aika jännät värit. Nämä kuvat otettu Otepään huoltoaseman pihalta, ei sen eksoottisemmasta kohteesta:

Yhteinen vihollinen yhdistää

Tuo maailmanhistoriasta tuttu lause on jälleen todistettu paikkaansa pitäväksi.

Tapahtuipa tässä eräänä iltana, että Latte The Batdog ja Robin Rummukainen olivat Linkaman kanssa iltakävelyllä Pyhäjärven kartanonpuistossa.

Kaikki meni mallikkaasti, Latte mennä jolkotteli oman fleksinsä ääripäässä ja Rummu vipitti pienillä töpöjaloillaan siksakkia oman, pari metriä lyhyemmän fleksinsä ääripäässä. Ja perässä lompsi sitten Linkama, molemmista flekseistä pidellen.

Kun jostain puskan takaa iskee varoittamatta kimppuun irrallaan juossut terrieri. Ja ei kun Latteen kiinni. No rähinähän siitä syntyi. Latte ja Terrieri olivat kuin sarjakuvissa tavataan piirtää, yhtä ärisevää palloa, josta pisti ulos jalkoja ja häntiä ja Rummu teki avustavia sivuiskuja vasemmalta. Koirat solmussa, fleksit solmussa ja Kimmo siinä kaiken hulinan keskeltä.

Pimeydestä sitten juoksi paikalle Terrierin omistajakin, ja sai kiskottua koiransa irti Lattesta. Haavoja ei tullut, muuta kuin ehkä Terrierin itsetunnolle. Se ei ollut laskenut että myös Rummu ottaa osaa tähän katutappeluun.

Minusta on ihan hirveää että koirat rähisevät ja tappelevat. Vaikka se olisi näytösluontoista. Siksi pidämme hyvinkin tarkkaa huolta siitä, että julkisilla paikoilla ei koiramme irrallaan juokse. Vapaita lenkkejä varten on metsä, ei kartanonpuiston kävelytiet.

Ei siis käynyt hullusti millään lailla. Mutta kylläpä tämä yhteisessä rintamassa rähiseminen kolmannelle osapuolelle hitsasi näitä taloutemme karvaäijiä yhteen. Nyt sitä ollaan maailman parhaita kavereita, nukutaan solmussa ja kiehnätään yhdessä. Kiva on sitä katsoa, vaikka osa leikeistä vieläkin on hammaskaluston vertailua - tahtoo sanoa, molemmat levittävät kitansa ammolleen ja sitten kolistellaan hampaita toinen toisiaan vasten.

No, pojilla on poikien tavat.

Tässä kuvasaalista tältä aamupäivältä:

Pojat ovat keränneet kaikki lelut yhteen. Ja katsokaa miten luottavaisesti Rummu pitää Latten tassusta kiinni! Me ollaan nääs parhaat kaverit nykyään!

Pullonpyöritystä Otepäällä

Virossa on vasta muutaman viime vuoden aikana alettu kerätä ja kierrättää pulloja ja tölkkejä. Jokaisessa putelissa (limsa, olut, useimmat lasiset ja muoviset mehuputelit, mutta ei viini- tai viinaputelit) on merkintä siitä paljonko pullon palautuksesta saa rahaa takaisin. Lasisista pulloista saa kruunun, muoviputeleista 0,50 kruunua, paitsi isoista limsaputeleista, joista saa myös kruunun. Hinta on merkitty pienellä tarralla pulloon tai sitten painettu lasiin.

Otimme vastaan innostuneena tämän uudistuksen. Sitä ennen tuntui niin julmetun väärältä rutistaa tölkit roskiin ja viedä lasitavarat keräyspisteisiin, josta ne joutuivat, ken tietää mihin kaatopaikalle. Sellainenkin välivaihe oli, että esimerkiksi oluttölkeistä olisi saanut 20 ørea, siis Norjan ørea, jos olisi tyhjät purkit vienyt turskanpyytäjämaahan.

Mutta nyt siis puteleita otetaan vastaan ja homman pitäisi toimia. Lauseen painopiste on konditionaalissa. Pitäisipä hyvinkin. Pitäisi pitäisi Koriallakin olla Alko, vaan ei ole.

Tällä hetkellä Otepäällä tilanne on sellainen, että pulloja ei kaupat ota vastaan, vaan ne pitää viedä hieman kaupungin ulkopuolella olevaan varastorakennukseen, joka toimii samalla viinatukkuna. Paikkaa hallinnoi pullojen vastaanotossa iso ja vihainen Pullokerberostäti, jonka työkuvaan on kuulunut pullojen seulominen. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Kerberostäti on alkanut vihaisena viskellä erilaisia pulloja ja purkkeja eri pahvilaatikoihin. Lopuksi kaikki pahvilaatikoissa olleet purkit ja putelit on kaadettu lattialle ja laskettu yhteen. Sitten kirjoitetaa lopputulema pienelle paperilapulle. Ja asiakas saa sitten lappu kourassa siirtyä toiselle puolelle varastorakennusta, konttoriin, josta sitten saa rahat kouraan. Toiselta yhtä huonotuuliselta asiakaspalvelijalta.

Monta kerta kun Iso Ruma Kerberostäti paiskoi tölkkejä laatikoihin silmittömän raivon vallassa purin minä huultani. Olisi tehnyt mieli todeta: "Olisit sinäkin hankkinut aikanaan koulutuksen, niin nyt olisi sinullakin hauskempaa." Mutta enhän minä mitään koskaan sanonut. Odottelin vain koska tämä monimutkaiseksi tehty toimitus oli ohi ja sitten marssin pienen punaisen lipukkeen kanssa viinatukun toimistoon rahojani hakemaan.

Sitten astui tekniikka peliin. Pullovarastoon hankittiin Laite eli pullojen vastaanottokone, sellainen,joka on jokaisessa suomalaisessa kaupassa vakiovarusteena. Ainoa, että Otepään Laite on maanantaikappale tai sitten siinä on säädöt ihan poskellaan. Se sylkäisee noin joka kolmannen pullon ulos epäkelpona. Sitten pulloa tarjotaan Laitteelle uudelleen, maanitellaan, uhkaillaan ja jos hyvin käy, Laite suostuu nielaisemaan putelin ja napsauttaa mittariin uuden lukeman.

Alussa oli tätä tekniikan ihmettä palkattu hoitamaan vanha eläkeläisrouva, jolla oli Laitteeseen viha-rakkaus-suhde. Oli suorastaan hurjaa katsoa miten mamma taisteli Laitteen kanssa, puhui sille, kiroili sille ja syötti sille pulloja.  Asiakkaan tehtävä oli seurata tätä spektaakkelia vierestä tumput suorina. Samaan aikaan Pullokerberostäti pasteerasi taka-alalla ja seurasi kuinka Laitetäti taisteli koneensa kanssa. Pullokerberostäti oli selvästi päässyt esimiesasemaan.

Sitten eläkeikäinen Laitetäti katosi henkilökunnasta ja asiakkaiden tehtävä oli nyt itse syöttää Laitteelle putelit. Ja taas Laite sylki niitä ulos epäkelpoina.

Kimmolle jäi viimeksi lähes kolmasosa kaikista viedyistä pulloista palauttamatta, koska itsepintainen Laite ei niitä halunnut. Hän kysyi Kerberokselta, mitä asialle voi tehdä. Kerberos oli valmis heti tappeluun. Ei ole hänen vikansa, jos viivakoodi ei toimi niin sitten pullo ei kelpaa. Näin se menee.

Kimmo sitten rauhallisesti kysymään, että viivakoodejako tässä palautetaan vai pulloja. Kun jokaisessa pullossa on kuitenkin nähtävillä tuo pantin merkintä. Kerberos, iso ihminen, mutta yllättävän ketterä, oli jo kivuta oman tiskinsä yli ja käydä kimppuun.

Kimmo poistuikin sitten konttorin puolelle ja ajatteli siellä tiedustella mitä tehdä, kun Laite ei suostu pulloja vastaanottamaan. Ja taas tuli selitys: viivakoodi, se määrää kaiken. Kimmoa alkoi jo hieman keittää itseään ja hän halusi jutella esimiehen kanssa. Saapui paikalle tämän vaativan laitoksen johtaja, joka myös vetosi Pyhään Viivakoodiin. Keskustelu sai ikäviä sävyjä. Kimmo päätti sitten jättää asian sikseen ja kysyi, että voiko hän edes jättää teille nämä täysin hyvät pantilliset pullot, pankaa mihin panette, ei siitä rahastakaan ole niin väliä.

Mitäs luulette? Ei voinut. Niin mies sitten palasi kotiin tyhjien putelien kanssa ja ne nostettiin verannalle odottamaan seuraa.

Tänään oli taas aika palauttaa pulloja. Kuinka ollaakaan, jätimme Otepään pullonpalautuspinteen väliin ja ajoimme 20 kilometrin päähän Elvaan, missä paikallisen Konsumin automaatti mukisematta nieli joka ainoan putelin.

Tällaista tämä aina välillä on, palveluyhteiskunnassa. Kärpäsestä tehdään härkänen ja putelista härkääkin suurempi vaiva.

Rummukaisen avoin kirje Iskälle ja Äiskälle

Moi Iskä ja Äiskä, matkalla jossain päin Aasiaa.

Minä tässä, karvapoikanne Rummukainen, alppilomalla Otepäällä.

Ajattelin heittää teitä muutamalla rivillä, kun arvaan että Äiskä ehkä kaipailee minua. Ja Iskäkin. Ei se mitään. Minäkin kaipaan teitä, aika hirveästi, jos totta puhutaan, mutta yritän olla kuin ei kaipuuta olisikaan. Tiedättehän minut, olen Varnjan sipulikoira, monissa liemissä keitetty. Kyllä minä tämänkin kestän. Kun tiedän että tulette takaisin.

Alppiloma Otepäällä, näin Kummitäti ja Kummisetä tätä oleskeluani minulle aluksi markkinoivat. Kuulosti hyvältä, mutta enpä nyt tiedä onko tämä nyt kovin ihmeellinen loma. No joo, asioilla on puolensa, ja sitten taas puolensa.

Hyvää Alppilomassa on se, että täällä on ihan lämmintä, niin huonelämpötilojen kuin ihmis-koirasuhteidenkin puolesta. Kummitäti on aika mussukka, ja se kyllä rapsuttelee minua paljon ja on ihan kovasti kiltti. Vaikka vähän outohan se on, ei siinä mitään.

Tänään se lauloi minulle Rummukais-laulun:

"Olen pieni hassu koira, koirankuonolainen.

On mulla pieni musta nenä, ihan vallan söpö.

Ja nassuni, tää naamavärkki,

sehän se on höpö.

Eikä turkissani asu Varnjan kirppu,

saati paha pöpö.

Seuraava säkeistö, lyhyt:

Juoksen vilistelehen vaikka jalkani on töpöt,

ei se haittaa minua, en tosiaankaan ole mikään köpö."

Onko tuo joku laulu, mitäh? Runoutta? Mitäh? Eikä, totta puhuttaessa, se Kummitädin äänikään ole mikään kaikkein kaunein. Mutta kun se koko ajan rapsuttelee samalla kun laulaa, niin kokonaisuus on, hmhh... jollain lailla miellyttävä kuitenkin.

Että näiltä osin on Alppiloma mennyt hyvin. Myöskään ruokapuolessa ei ole moittimista. Sapuskat tulevat ajallaan ja ruokaa on ollut riittävästi.

Mutta sitten, tämän hotellin muut asukkaat, tai paremminkin sanottuna: Eräs.

Puhun nyt perheen koirasta, Lattesta, joka on, miten sen parhaiten kuvailisi, aika omaperäinen.

Ensinnäkin se on ihan hirveän iso. Ja sitten se on kamalan villi. Ja jollain lailla ei ihan viisas. Tai en tiedä, on sillä hetkensä, se on nopea keksimään kaikkea mitä ei saisi tehdä. Ja joskus, joskus se on ihan kiva, kun rauhoittuu.

Mutta aika useasti minä luovun leikeistä sen kanssa. Mitä sitä koko ajan olemaan alakynnessä. Kipitän Kummitädin ja -sedän jalkojen väliin ja sieltä katselen kun Kiihkohirviö vetää kolmois-salkowia keittiön matolla. Ei se kyllä aina ole ihan viisas, jos minulta kysytään. Näin meidän kesken sanottuna.

Mutta sitten sattui tällainenkin juttu tänään. Kiihkohirviö poistui Kummisedän kanssa talosta, ja äkkiä minulle tuli sitä kamala ikävä. Nostin pienen kuononi kohti ilmaa ja visersin kaipuutani kuin pieni lintu, näin Kummitäti lauluani kuvaili. Hyvin pienellä linnunäänellä, twiiit twiiit.

Että tällaista se alppiloma Otepäällä on.

Olisi kivaa kyllä olla kotonakin, siellä Varnjassa. Mutta kyllä minä jaksan odottaa sitäkin aikaa. Kummitäti on kertonut että olette Aasiassa, kartastakin se yritti minulle paikkaa näyttää, mutta, hei, ihan oikeasti, minä olen vain koira, enkä tosiaan ymmärrä mistään kartoista yhtään mitään!

Mutta postikortilla voisitte jossain vaiheessa minua heittää. Osoitteeni on:

Rummukainen

Villa Ottilia

Oru 4, 67404 Otepää

Valgamaa, Viro

Pitäkää hauskaa ja nauttikaa Aasian matkastanne. Ja tulkaa kotiin! Tulettehan! Ihan varmasti?

Sen ajatuksen voimalla jaksan tätä alppilomaa vielä tovin, jopa sitä Isoa Koiraa.

Rakkain terveisin

Karvapoikanne Rummukainen

-- pus ja lipaisu ja sitten vielä pieni hännän heilutus, noin, viuh, tunsitteko ilmavirran nenässänne? --

PS. Saa minulle muutkin postia lähettää. Olisikin kiva nähdä postitädin naama kun se kantaa postia laatikkoon... MINULLE. Tämä ihan vaan vinkiksi.