Mietitkö joululahjoja - minulla on ehdotus

Joulu lähestyy ja taas ollaan tilanteessa, jossa pitäisi löytää jotain persoonallista ja kivaa ihmisille, joilla on jo kaikkea. Näinhän se yleensä menee aika monessa tapauksessa.

Minulla on ehdotus - tilaa persoonallinen valokuva joululahjaksi joko A4- tai A3-koossa! Ja kauppakin jossa voit asioida on turvallinen ja tuttu: Ottilia Visions, joka tarjoaa satoja vaihtoehtoja valittaviksesi.

Olen eilen hieman uudistanut blogini sivupalkkia, että löydät gallerian sieltä helpommin. Mutta pääset helposti galleriaan myös tältä sivulta klikkaamalla tästä: Ottilia Visions.

Jos blogista löydät kuvia, jotka sinua kiehtovat, mutta joita et löydä myyntigalleriasta, voit tilata useimpia niistäkin. Useimpia tarkoittaa, että kuvaa tilatessasi tarkistan aina sen mahdollisuudet suureen suurennokseen. Jotkut, joskin aika harvat blogikuvat ovat osasuurennoksia, joten niitä en suosittele tilattavaksi suuressa koossa. Kuvaa tilatessasi kerro kyseisen blogikirjoituksen päivämäärä ja otsikko, jotta varmasti löydän juuri sinua kiinnostavan kuvan.

Hinnatkin ovat kuluttajaystävälliset - A4-kuvista pyydän 25 euroa ja A3-kuvista 35 euroa. Kuvat toimitan sinulle postitse kotiin. Toimitusaika on 5 päivää tilauksesta kehitykseen ja sen jälkeen postitusaika lentopostia käyttäen. Jos sinulla on kiire, voit tilata kuvat myös kiiretilauksena, jolloin toimitusaika on 1 päivä kehitys + postitusaika lentopostia käyttäen. Kiiretilauksesta laskutan 5 euroa ekstraa (riippumatta tilattujen kuvien määrästä).

Kuvat saat joko signeerattuna tai ilman signeerausta. Mainitse kumman vaihtoehdon haluat kuvaa tilatessasi.

Nyt siis tutustumaan Ottilia Visions -galleriaan  - se tarjoaa helpon ja mukavan tavan tehdä hyviä joululahjaostoksia! Galleriasta löydät tilauskaavakkeen, mutta yhtä lailla voit tilata suoraan minulta: tiina piste linkama ät gmail piste com - osoitteeseen sähköpostia laittaen.

Kiitos jo etukäteen tilauksestasi!

Ja alla muutamainen maistiainen viimeaikaisista kuvista, joita löydät myös blogista. Löytyykö ehkä jo näistä suosikkisi?! Kuvat merenrantasarjastani tältä syksyltä ja alkutalvelta.

Merenrantasarja: Kivipesu



Merenrantasarja: Suuri tyrsky



Merenrantasarja: Neljä ystävää rannalla

Merenrantasarja: Meren munia

Merenrantasarja: Tyyntä ja tyrskyä

Merenrantasarja: Aavelaiva

Merenrantasarja: Taiteilija rakastaa vihreää 1

Merenrantasarja: Taiteilija rakastaa vihreää 2

Japanilaisissa tunnelmissa

Tämä päivä on mennyt enemmän tai vähemmän valokuvien parissa.

Vivian Maierista innostuttuani olen tänään kahlaillut tällaista sivustoa läpi, jossa esitellään maailman kuuluisimpien valokuvaajien töitä:

http://www.masters-of-photography.com/

Olen ihastellut nyt A- ja B-kirjaimet läpi ja tehnyt muutamia puikkauksia myös C:n. Erityisen mieltynyt olen ollut Brassaïn öisiin Pariisi-kuviin. Mitä tunnelmia! Ja vähän paheellistakin.

Sitten täytyikin jo itse päästä kuvaamaan - ei minusta kyllä ihan heti tule Imogen Cunninghamin kaltaista kasvien kuvaajaa, mutta maasta se pienikin ponnistaa. (Ulos ei tee tänäänkään mieli pistää varvastaan, on tuo loskaksi muuttuva lumimassa niin luontaan työntävää.)

Kuvauskohteena oli verannalle saattohoitonsa päättämisen jälkeen siirretty pystyyn kuivunut viherkasvi. Siinä oli jotain perin japanilaista ja herkkää.

Ja tämmöttii sitten syntyi:

ISO 200, speed 1/1000, f1.4

ISO 200, speed 1/640, f1.4

Camera: Canon EOS 1000D + Canon EF 50 mm/1.4f

Vivian Maier - syrjäytyneiden kuvaaja

Tämä tarina on valokuvauksesta. Ja valokuvauksen ihmeellisestä historiasta.

Ja Vivian Maierista. Valokuvaajasta, taiteilijasta, huimaavasta visionääristä, josta kukaan ei tiennyt ennen hänen kuolemaansa, eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään.

Nyt Vivian Maier  (1.2.1926 – 21.4.2009) on nousemassa aikamme suurimmaksi valokuvaajaksi, jälkikäteen. Ja hänen kuviaan katsoessaan ei tarvitse ihmetellä miksi.

Vivian Maier oli lastenhoitaja, eksentrikko, joka eli New Yorkissa ja Chicagossa. Hänen taustansa ja historiansa ovat epämääräiset. Joidenkin tietojen mukaan hän syntyi Ranskassa, muutti lapsena Amerikkaan ja sieltä takaisin Ranskaan ja vielä kerran Amerikkaan.

Se tiedetään, että Vivian Maier puhui englantia vahvalla aksentilla ja jos mahdollista, oli kokonaan puhumatta.

Vivian Maier oli Amerikassa lastenhoitaja, hiljainen hahmo, joka käytti kaiken liikenevän aikansa valokuvaukseen. Hän kulki kameran kanssa New Yorkin ja Chicagon laitakujilla ja tallensi elämää filmille yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen aiheensa olivat yleensä katujen laitapuolelta.

Vivian Maier ei koskaan näyttänyt yhtäkään kuvaa kellekään toiselle. Tiettävästi. Hän oli sulkeutunut ja eksentrinen neiti-ihminen, joka pukeutui vapaa-aikoinaan miehisiin vaatteisiin, lämpimästi, usein hattu päässään.

Vivian Maier ja hänen valokuvansa löydettiin sadunomaisesti huutokaupan kautta, jossa hänen mitätön omaisuutensa myytiin yhdessä laatikossa. Ostaja, John Maloof, tiesi ostavansa paljon vanhoja negatiiveja laatikossa, mutta hän ei tiennyt millaisia kuvia hänen laatikkonsa sisälsi. Kokonaisuudessaan yli 100.000 kuvaa elämästä ja ihmisistä New Yorkissa ja Chicagossa.

Ja kuten englanniksi sanotaan: And the rest is history.

Vivian Maier oli suurenmoinen valokuvaaja, avarakatseinen ja tarkka. Herkkä ja julma. Ja jokaisen, joka itseään pitää edes vähimmässäkään  määrin valokuvaajana, tulisi katsoa näitä kuvia. Nähdä ne ja oppia niistä!

En rohkene tähän loppuun liittää ensimmäistäkään kuvaa. Laitan vain linkin Maloofin sivuille, joissa, ainakin toistaiseksi, kuvia esitellään laajasti:

http://vivianmaier.blogspot.com/

Nauttikaa! Tämän linkin takana on jotain ainutlaatuista!

Mustavalkomaanantai #55 -haaste: Portti

Maanantaisin pohditaan mustavalkokuvia Mustavalkomaanantain viikottaisissa haasteissa. Tämän viikon haaste on portti.

Ja tässä vastaukseni haasteeseen.

Uni on portti alitajuntaan ja mielikuvituksen maailmoihin.

Muita mustavalkoisia portteja voit katsella täältä: mustavalkomaanantai

Kerstenin äiteen kissi

Kerroin taannoin siitä, että Kerstenin ja erityisesti hänen äitinsä kissi oli tullut elämänsä päätökseen. Näin kävi ja nyt on äidillä suuri ikävä rakasta ystäväänsä.

Kersten halusi helpottaa äidin surua ja pohti taulua tai valokuvaa joka olisi kissasta muistoksi äidille. Ongelmana oli se, että kissasta ei monen monta kuvaa ollut, joiden pohjalta lähteä liikkeelle. Kersten kyseli, josko kolmesta digikuvasta olisi jostain mahdollista tuunata äidille käypä kuva A4-koossa.

Kuvat olivat heikkotasoisia. Kaksi niistä oli n. megan luokkaa, yksi alta 200 kt joten siitä ei saisi printtiä suurin surminkaan.

Ryhdyin toimiin.

Koska Kerstenin äiti ei tietääkseni seuraa tai lue blogiani, uskallan esitellä tätä kuvien työstöprosessia täällä blogissa.

Ensin kolme kuvaa, joista ylimmäisen valitsin työstettäväksi.

Jätin kaksi viimeistä suosiolla pois, toisen epätarkkuuden vuoksi, toisen kuvan mitättömän informaation vuoksi (eli siis koon vuoksi), ja keskityin ensimmäiseen.

Koska kuva on sommittelullisesti aika kehno ja kissan selkä hipoo kuvan reunaa suurensin kuvakokoa ja maalailin taustaa ympärille. Poistin putket ja sekalaisen viherkasvin. Tarkensin miten parhaiten osasin ja sain aikaan tällaisen kuvan:

Ja tästä aloin sitten muokkailla erilaisia versioita. Photoshop tarjoaa tähän paljon vaihtoehtoja, ja aiemmin en ole ollut erityisen kiinnostunut näistä kuvanmuuntajasovellutuksista - siis sovellutuksista, joiden avulla saadaan kuvaa muokattua vaikkapa vesivärityön tai öljyvärityön kaltaiseksi.

Mutta koska alkuperäinen kuva ei kaikkien parannusyritystenkään jälkeen ollut erityisen laadukas, ja koska kuvan kohde on itsekin jo henkiolento, ajattelin, että ehkäpä pieni "taiteellinen" luovuus on sallittua.

Tällaisia versioita sain aikaiseksi perin puuttellisine photoshoppaustaitoineni. Voin kuvitella, että joku toinen, kuvamanipulaatioon perehtynyt pystyisi nopeasti parempaan ja mielikuvituksellisempaan toteutukseen.

Ja ennenkuin kukaan ehtii kovasti taivastelemaan monipuolisia taitojani, kerron että tällainen kikkailu ei ole kovinkaan vaikeaa Photoshop-ohjelmalla. Aiemmin näistä ohjelman ns. taide-ominaisuuksista ei ole minulle ollut iloa, enkä niistä ole innostunut. Mutta annettuun tehtävään niistä oli apua.

Jää Kerstenin päätettäväksi kelpaako näistä joku hänelle. Tässä kuitenkin erilaisia versioita kuvasta:

Cut out

Dry brush

Glowing edges

Neon glow 

Palette knife

Pointillistinen

Watercolour

Ihan mielenkiintoinen tehtävä. Olisi myös mielenkiintoista kuulla mielipiteitä muiltakin - mikä viehätti vai viehättikö mikään?

(Ja kaikki kuvat suurenevat, kuten aina, niitä klikatessa)

Pörinää päässä ja puussa

... tai ainakin pensaassa.

Superhelteet ovat palanneet. Huomiseksi on luvattu +37c astetta Kaakkois-Viroon. Ja kyllä tänäänkin on ollut kuuma.

Lähdin muutamainen tunti sitten ajelemaan päämääränä eräs lutaikko Valga maanteen lähellä, jossa kasvaa lumpeita. Kiertelin hieman siellä ja täällä, lähinnä Vidriken suunnalla ennen lammelle saapumista. Sitten pientä hyppelyä lammen rannalla ja sitten vielä muutamainen näpsy tienvieruksen perinnekukista, eli niistä maantien vaatimattomista koristajista. Ja hiki valui.

Nousin autoon, joka oli lämmennyt suorassa paisteessa saunaa kuumemmaksi. Vesi valui kahta kauheammin.

Aja siinä sitten, kun hiki valuu noroina silmäkuoppiin ja rillit huurtuvat. Ja pää pörisi, ja tuntuu pörisevän vieläkin.

Olisi pitänytkin tyytyä päivän kuvaussaaliiseen aamulta, jolloin kuvailin pörisijöitä malva-pöheikössä.

Tässä näitä nyt on, pöheikössä pörisöijöitä. (Kuvat omistettu Mäntyharjun porukalle, lähinnä Maritalle, joka jaksoi malvapensaitani ihailla.)

Siis tässä pörinää malvoissa:

Taiteilua lehden reunalla

Tyyppi kiertyy

Isot tuntosarvet

Sokerikuorrutettu pörrinkäinen

Kävelyä polvet koukussa

Vilskettä malvan ytimessä

Pelto on hieno asia

Ultra Bra -niminen yhtye laulaa että "maailma on asioita pullollaan" ja mainitsee littanaksi asiaksi munakkaan ja pehmeäksi asiaksi töyhdön.

Minä totean puolestani että pelto on hieno asia. Noin valokuvaajan vinkkelistä katsottuna. Se on kuin suuri väripinta, joka vaihtaa sävyjä upeasti auringon ja pilvisyyden mukaan.

Peltoja ihastelin jälleen aiemmin kertomallani Võsu-matkalla, jolloin pysähdyimme hetkeksi Lääne-Virumaalla tuulessa rauhallisesti aaltoilevia peltoja ja niiden värikylläistä ihailemaan. Tai minä ihailin ja kuvasin ja äijät, Kimmo ja Latte, istuivat autossa ja ihmettelivät yhteen mieheen, toisen laulun sanoin, että onko järkee vai ei.

Vaan komeita kuvia sain, varjoista ja valoista pelloilla, ukkosta lupaavista pilvistä ja sinisestä taivaankannesta. Osassa vain pieni otos minun peltosarjastani:

Että on se pelto hieno asia! Vai mitä sanotte?

Keskikesän värejä etsimässä

Asiakkaita on ollut heinäkuussa kiitettävästi, ja se on tarkoittanut, että olemme olleet aika lailla kiinni talossa.

Eilen kuitenkin aloin tuntea ahtaanpaikan kammoa ja halua lähteä suureen maailmaan kera kameran.

Hyppäsin Punaiseen ranskattareen eli vanhaan Pököttiini, jossa tietenkään ei ole ilmastointia, ja helteitä ja hiekka- ja sorateitä uhmaten lähdin etsimään kameralle kuvattavaa. Ajatuksena oli etsiä kesän värejä, ja erityisesti tämän huippulämpimän kesän värejä.

Ajelin lähes päämäärättömästi kuutisen tuntia ja usemmankin kerran pysähdyin kameralla tähtäilemään erilaisia ohra- ja vehnäpeltoja, jotka olivat ennätyshelteissä punertuneet kultaisiksi ja oransseiksi. Poikkesin sivupoluille ja jouduin outoihin paikkoihin, joilla oli vielä oudompia nimiä. Niistä ehkä kaikkein erikoisin: Soodoma.

Soodomassa oli ihan oikeasti jännä hylätty tunnelma. Lähes pahaenteinen. Ja äkkiä alkoi mielikuvitukseni laukata ja mieleen tuli Stephen Kingin romaanit ja paikka nimeltään Salem's Lot, johon useampikin Kingin romaani sijoittuu. Ja juonihan on usein Kingin romaaneissa alkuasetelmiltaan seuraava: ulkopuolinen henkilö  saapuu Salem's Lot'iin sattuman oikusta,  tietämättömänä paikan oudosta historiasta. Auto hajoaa tai jostain muusta yhtä vähäpätöisestä syystä matkaaja joutuu pysähtymään paikkakunnalle, ja äkkiä hän on joutunut tahtomattaan temmatuksi outojen tapahtumien pyörteeseen. Mikään ei ole sen jälkeen kuten ennen, sillä Salem's Lot on paikka jossa tapahtuu pelottavia asioita.

Näitä siis ajattelin kun katselin Soodoman vanhoja osittain romahtaneita taloja. Pysähdyin kuvaamaan kissaa bussipysäkillä ja äkkiä tyynessä helteisessä päivässä kävi läpi kylmä tuulenpuuska, joka kahisutti heiniä tien varrella. Kissa naukaisi ja loikkasi heinikkoon. Ja Tiina loikkasi autoonsa ja jätti Soodoman taakseen pikavauhtia. Niin sitä saattaa käydä kun lukee liikaa kauhukirjallisuutta ja omaa vähintäänkin vilkkaan mielikuvituksen!

Soodomasta jatkoin matkaa jonkinmoisena suuntana Räpinan kaupunki. Mutta pienillä viitoittamattomilla hiekkateillä eksyy helposti ja kun näin kyltin: Paidra järv käännyin sinne. Ja taas jouduin vallan outoon, mutta viehättävään paikkaan. Paidran suojärvelle.

Tämä on niin mukavaa Etelä-Virossa. Yhä uudelleen löytää uusia ihmeellisiä paikkoja, joista ei ole koskaan ennen edes kuullutkaan. Kuten tämä Paidra-järvi. Ihmeellinen kirkas suojärvi, jota reunustivat taivaisin kurottautuvat männyt. Rantakaislojen ja kortteiden ohella rannalla kasvoivat suopursut ja muut suokasvit. Metsässä jäkälä ja sammal. Sekä somasti punertuvat puolukat ja kyljet jo sinisinä kiiltelevät mustikat.

Muutama uimari oli löytänyt tiensä järvelle, samoin oli yhdelle rannan reunamalle pystytetty muutamainen teltta. Muuten alue oli tyystin luonnonvarainen, ilman ihmisiä tai heidän jälkiään.

Näkymää Paidra-järvelle

Kortteita ja suopursuja

Kelopuu Paidra-järvessä

Mäntymetsää Paidra-järven ympäristössä

Paidralta jatkoin matkaani vielä eteenpäin ja päädyin lopulta Lasvan taajamaan, joka oli niin ihmeellinen paikka, että jätän siitä kertomisen erilliseen kirjoitukseen.

Kerroin lähteneeni reissuun etsimään keskikesän värejä, ja löysinhän minä niitä!

Tässä muutamia:

Yksinäinen puu kulottuneella pellolla, ja ne pilvet, pilvet!

Kullankeltaista ohraa silmänkantamattomiin

Veden kimmellystä ja kaislojen viheriää

Oranssinpunaisia peltoja

Okranvärisiä ja kultaisia vehnäpeltoja

Horsmien räikeää lilaa

Pilvien valkeita kuvajaisia sinisellä joella

Tällaisia ovat minun keskikesän värini. Alkukesä on aivan eri värinen, tietenkin, raikkaampi, keveämpi. Tämä helteinen keskikesä tekee kaikesta vahvempaa, tuoksuista, tuulista ja väreistä.

Mitkä värit symboloivat sinulle kesää tai tuovat kesän mieleen? Mikä on kesän väri?

Riika - kauniita näkymiä

On vuorossa kuuden jutun kokonaisuudessa toiseksi viimeinen Riika-juttu.  Eli vielä tulee yksi kuva- ja tarinakooste, ja sitten en teitä enää Riian-kuvilla ja tarinoilla vaivaa.

Tämä toiseksi viimeinen on lähinnä kuvakooste.

Ja annetaan kuvien puhua puolestaan  - Riika on kaunis kaupunki, ja se, joka kaipaa ja haluaa nähdä vain kauneutta kaupungissa, saa varmasti kameraansa, silmiinsä ja sieluunsa valtavan määrän upeita näkymiä:

Tässähän näitä olikin. Mutta tarkkaavainen katsoja, tai paremminkin, se joka on Riiassa käynyt, kysyy: missä on kaikki upeat jugend-talot? Etkö niitä nähnyt, etkö kuvannut?

Ja vastaan: toki!

Ja viimeinen postaus tulee olemaan se minulle ehkä tärkein. Olin ottanut asiakseni perehtyä Riian jugend- ja art nouveau - arkkitehtuuriin, ja sen tein.

Mutta kuvia ja ymmärrettävää ja sulatettavaa on itselle vielä niin paljon, että en ihan heti saa järkevää kokonaisuutta aikaiseksi.

Kiitos jos jaksoitte edes nämä kuvat katsoa!