Blogiväsymistäkö?

Onpa tässä vierähtänytkin aikaa viime bloggauksesta. Yksityispuolelta on tullutkin jo kyselyitä, että onko kaikki hyvin kun mitään ei kuulu.

On, toki. On vain jonkinlainen blogiväsymys iskenyt – ajatukset ovat jotenkin puolinaisia, lieneekö kovat pakkaset ne kangistaneet.

Meillähän oli tässä useampi viikko melko kipakat pakkaset. Matalimmillaan lämpötila laski –32 asteeseen. Useimpina aamuina oli sellaista –25...–29°C. Aurinko paistoi kuin hullumielinen, mutta jotenkin nuo yli
–25°C lukemat ovat sellaiset, että ei ihan hirveästi ulos houkuta.

Presidentinvaalitkin tulivat ja menivät ja kieltämättä herättivät pitkästä aikaa innostusta myös tässä päässä. Kävimme Tartossa äänestämässä Suomen kunniakonsulaatissa ja väkeä oli paikalla runsaasti. Emme olleet siis ainoat, jotka halusivat jollain lailla vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen ja julkisuuskuvaan.

Villa Ottiliassa on nyt pyörähtänyt käyntiin kaikkein kiirein sesonki, asiakkaita on seuraavat kolme viikkoa koko talo täynnä, muutamaa puolikasta vapaapäivää lukuunottamatta. Sekin on hyvä, sillä täytyy sanoa, että tammikuu oli luvattoman hiljainen. Kyllä tuo talouden epävakaisuus näyttää nyt puraisevan suomalaisten matkusteluhalukkuuteen.

Valokuvaillut olen aika laiskasti - kuten sanottua, sisätiloissa meni pari viikkoa lähes kokonaan. Mutta parina päivänä kuitenkin otin ihan asiakseni lähteä kuvaamaan ihastuttavaa Etelä-Viroa. Ajelin lähitienovilla ja etsin niitä kauneimpia näkymiä Otepään kumpumaisemasta.

Tervetuloa siihen ihan itse tutustumaan! Maaliskuun alusta on hyvin tilaa, ja maaliskuussa yleensä on ollut ne kaikkein upeimmat ilmat – aurinkoa ja vain hieman pakkasta!

Hellenurmen vesimyllyn vanhoja vimpaimia.

Kumpumaisemaa Vana-Otepäältä.

Villa Ottilia helmikuussa 2012

Huurrepuita metsän reunassa

Vanhaa pihapiiriä

Luminen kuusiaita Valgjärvellä

Otepään kumpumaisemaa

Huurteinen koivu

Uunituoreet kuvat uudella putkella

Kuten olen kertonut, tilasin ja ostin käytetyn mutta hyväkuntoisen Sigman putken, sellaisen jokapaikan hyperzoomin, kun edullisesti sain, 18-200mm/3,5-6,3 DC OS.

Tänään putki tuli perille ja minä tietenkin putken kanssa maailmalle kuvaamaan. Maailma tarkoittaa tässä kohtaa Hellenurmea ja Elvaa, molemmat n. 20 km päässä Otepäältä. Hellenurmessa halusin kuvata koskea, ajattelin että se on sopivan hankala kohde, liikkuvainen ja vaatii lyhyttä valotusaikaa.

Ilma oli surkea valonsa puolesta, taivas oli tasaharmaa. Totesin, että tässä ilmassa ei sitten saa kuin suttua aikaiseksi, oli käytössä millainen putki tahansa. (Tätä minun Sigmaani kun on monissa kamera-arvosteluissa kutsuttu suttuputkeksi, varsinkin putken ääripäissä. Aamulla heräsin aikaistakin aikaisemmin, kun tiesin että putki on tänään postissa haettavissa ja postin aukeamista odotellessani aloin lukea jälleen testituloksia kyseisestä putkesta, ja masennus nosti hiukkasen päätään. Tai jos ei ihan masennus, niin pienoinen ehkäily. Ei mitään järin korkeita arvosanoja putkelle testeissä annettu.)

Kun posti aukesi olin siellä ensimmäisten asiakkaiden joukossa putkea hakemassa. (Eilen jo käytiin varovasti tiedustelemassa pakettia). Sitten kipinkapin paketin kanssa kotiin, putkin kiinni runkoon ja kuvaamaan.

Miten kävi? Ei kameralle kovin montaa hyvää kuvaa tarttunut, mutta lohdutin itseäni sillä, että

a) ensimmäinen päivä elämässäni tällainen teleputki käytössä
b) surkein mahdollinen valaistus, kuollut ja tasaharmaa

Ja ajattelin, että jos jo ensimmäisellä keikalla saan edes muutaman kelvollisen kuvan, niin tästä ei voi olla tie kuin ylöspäin.

Alla kuvasaalista eli kuvia joita en olisi voinut ottaa tavallisella Canonin kittiputkella,

Kuva 1 ) Hellenurmen kartano, kuvattu kaukaa, kauempaa kuin mihin Canonilla olisin yltänyt. Kartano sijaistsee Elvajoen tekojärven rannalla ja minä kuvasin sitä tekojärven toiselta rannalta.

Kuva 2) Hellenurmen maisemaa laajakuvana - Canon ei olisi saanut napattua kuvaa näin leveältä alueelta

Ja sitten se koski, jota lähdin kuvaamaan, siitä onnistuin ottamaan telellä useampiakin mielestäni ihan hyviä kuvia. Oli itse asiassa lähes valinnan vaikeus siitä mistä kuvasta piti eniten ja mitkä tänne valitsi. Jokaisessa kuvassa alas ryöppyvä vesi tekee erilaisia kuvioita, jossain näyttää siltä kuin vedestä nousisi alligaattori, jossain kuvassa on delfiinin pää, susihukka ja kristallikruunun kristalleja.

Tässä kolme koskikuvaa mielikuvitustanne riemastuttamaan, eli nyt kaikki kosken ryöpsähdyksistä erilaisia hahmoja ja muotoja etsimään:

Kuvasarja 3 a - Kuohuja

Kuvasarja 3 b -Kuohuja

Kuvasarja 3 c - Kuohuja

Seuraavakaan kuva ei olisi onnistunut Canonilla. Nimittäin, minähän mielelläni kuvaan lampaita, niillä on mielestäni niin hellyttäviä ilmeitä, turpa aina hieman kainosti hymyssä. Vaan kun hiippaan kohti lammaslaumaa luulevat karvapöksyt minua Sepesudeksi ja ottavat jalat alleen ennenkuin onnistun pääsemään kameran kanssa riittävän lähelle. Tässä kohtaa tuli jälleen zoom avuksi, ja hoplaa, lampaat on tallennettu:

Kuva 4 - Elvan lampaat

Kuva 5 - Heiniä

Kovasti on Sigman testeissä valitettu sitä että piirto on pehmeää. No, ehkä niin, mutta ohessa surkeassa ilmassa otettu kuva heinistä Elvan tiellä. Minusta ne ovat ihan riittävän rapean ja crispyn näköisiä. Ja tietenkin, kuvaa arvioidessaan, kannattaa se klikata suuremmaksi, kuten kaikkia muitakin kuvia.

Jotta tällaisia kuvia uudella kameralla. Minä itse en ripottele tuhkaa päälleni vaan sanon, että kyllä tästä putkesta vielä saadaan monenlaista irti, kunhan tulen sen kanssa sinuiksi! Ja jollainhan on ihmisen aloitettava harjoittelu. Rahaa ei tällä hetkellä ollut tämän kummoisempaan ja tämän kanssa nyt eletään jonkin aikaa.

Käynti Hellenurmen vesimyllyssä

Hellenurme on paikkakunta lähellä Otepäätä, jonne suuntaamme runsaan viikon kuluttua suomalaisen matkailijaryhmän kanssa. Tarkemmin sanottuna: lähdemme tutustumaan Hellenurmen vesiveskiin – joka ei ole vesiklosetti – vaan vesimylly.

Koska itse en ollut paikassa aiemmin käynyt, ja kun olen luvannut toimia reissulla oppaana ja tulkkina kävimme muutama päivä takaperin Linkaman kanssa tutustumaan paikkaan.

Ja kyllä olikin viehättävä matkakohde, oikein yllätyin.

Itse mylly ei ulospäin näytä järin ihmeelliseltä, mutta sen sijainti Elva-joen tekojärven rannalla on kaunis.





Tällä kohdalla mylly onkin seissyt jo 125 vuotta. Alun perin sen rakennutti luonnontieteilijä ja tutkimusmatkaaja Alexander Theodor von Middendorff. Nykypäivän myllyn ulkoasu on peräisin 1930-luvulta. Lisää Middendorffista löytyy täältä ja täältä.

Lähdimme siis pienelle yksityiskierrokselle kera myllyemännän. Emäntä oli hieman katkera siitä, että varsinaista myllyä pyörittävän turbiinin puiset hammasrattaat olivat hajonneet muutama viikko sitten ajattelemattoman pojankoltiaisen käynnistettyä turbiinin ilman lupaa.

Vaikka mylly ei siis nyt pyörikään, on se silti näkemisen arvoinen. Voin siis luotsata sinne joukkioni hyvillä mielin.

Tässä lyhyt kuvallinen kiertokäynti.

Nousemme ja laskeudumme kapeita portaita. Mylly on neljässä kerroksessa.



Ylhäältä avautuu näkymä nykyisin rukoushuoneena toimivalle vanhalle kivirakennukselle, joka alunalkujaan on rakennettu kartanonherra Middendorffin täytettyjen lintujen kokoelman säilytystilaksi.



Matkallamme on meillä mukana myllyemännän ohella myös pieni Roosi-tytär, joka on jopa äitiään innostuneempi vanhasta myllystä ja sen eri vempaimista.



Monenmoista vehjettä myllystä löytyy – itsekseni mietin miten ikinä osaan kaiken virosta suomeen tulkita, kun en asiaakaan tunne. Tangut ja püülit ja kliikakut vilisevät rouvan puheessa. Täytynee tässä vielä selailla sanakirjaa moneen otteeseen ennen ryhmän saapumista.



Laitteen varoitusteksti kertoo: Tupakointi ankarasti kielletty. (Ja meitä Kimmon kanssa naurattaa tuo vironkielinen, sinänsä oikea termi: kõvasti. Ikäänkuin keelatud ei sinällään riittäisi. Vaan kieltää pitää oikein kovasti.)

Ja pitänee opiskella vielä eri jauho- ja viljalajejakin. Kaupunkilaistyttö kun olen, on tämä minulle täysin vierasta maailmaa. Minä tunnen leivät tyyliin: näkkileipä, ranskanleipä ja Reissumies. Ja jauhot: vehnäjauho, grahamjauho ja O’Boy-kaakaojauho. Joista viimeistä ei myllyssä taideta valmistaa. Mutta mitä ovat suurimot…auts.



Kierros kestää n. 1,5 h ja sen aikana kuljetaan ensin myllyn läpi ja sitten siirrytään museopuolelle, josta pidän erityisesti. Se sijaitsee toisessa päässä suurta myllyrakennusta ja koostuu useista huoneista, joista kukin on kalustettu tietyn ajanjakson mukaisesti. On huone myllyn ja paikkakunnan elämästä ensimmäisen itsenäisyyden ajalta, on huone punavuosilta kaikkine tilpehööreineen.







Pieni oppaamme on innostunut rintanapeista, jotka kuuluivat neuvostoaikaan.



Kierros on ollut mielenkiintoinen. Myllyemäntä on innostunut sukunsa perinnöstä ja historiasta ja kertoo siitä värikkäästi.

Mutta pientä Roosi-opastamme kiehtoo kaikkein eniten koko myllyn perusta – padottu koski, joka syöksee vettä kuten se on tehnyt jo 125 vuoden ajan.



Että tällainen kierros siis Hellenurmen vesimyllyssä. Miltäs näytti, herättikö kiinnostuksenne?

Kun tulette Villa Ottiliaan, mielellään ohjaamme teidät sinne ja tilaamme myllyltä esittelyn. Aivan kadulta ei nimittäin myllylle voi mennä vaan sinne täytyy varata aika etukäteen.