tiistai 8. helmikuuta 2011

Kuldkala 2011 eli kultainen kala Pyhäjärvellä

Otepään moniin massatapahtumiin kuuluu jokavuotinen Kuldkala-pilkkikisa, joka on suuri kansanjuhla, jota vietetään Pyhäjärven jäällä, tänä vuonna ensi viikonloppuna eli lauantaina 12.2.2011.

Olen ollut mukana tapahtumassa parisen kertaa kameran kanssa, ja todeta täytyy, että hauskaa on ollut.

Kuldkalan aikaan jäälle kokoontuu tuhatmäärin ihmisiä, joista osa vakavia pilkkijöitä, osa ei niin vakavia, ja suurin osa hauskanpitäjiä. Jäällä tanssitaan ja pidetään hauskaa, otetaan vähän kuppia ja ennen kaikkea relataan. Hassut asut kuuluvat asiaan, kuten kaikinpuolinen hyvä meininki.

Pilkkijätkin ovat hyväntuulisia, vaikka palkinto on kova: se joka löytää merkityn, ja aiemmin järveen lasketun päävoiton tuovan kalan, lähtee kisoista mukanaan kilo kultaa. Toistaiseksi kalaa ei ole löydetty, mutta kakkospalkintokaan ei ole ihan huono: 6.500 euroa puhtaana käteen.

Säännöt kisaan voitte lukea täältä: Kuldkala 2011

Tässä hieman kuvasatoa aiemmilta vuosilta:
Kisa on juuri puhallettu käyntiin ja väki hajaantuu jäälle


Joukkue odottaa kilpailunumeroaan


Lehmänainen aloittaa pilkkimisen


Hassut asut eivät ole pois suljettuja. Tässä menee itse asiassa Reformipuolueen maskotti: orava.



Kahvi tai kuuma glögi pitää huolen ettei katsojillekaan tule kylmä.



Tiikeritanssi


Pilkkimisen lomassa ehtii aina vetää pienet tantsut


Possuhattumies


Latvian poika on löytänyt merkityn kalan. Kisan päätuomari Vladislav Koržets tarkistaa onko kyse suorastaan Kultakalasta. Vladi on Virossa tunnettu kalamies, joka on kirjoittanut myös useamman kala-aiheisen kirjan, mm. keittokirjan.


Kuldkala-organisaation sivuilta selviää että tänä vuonna on järveen laskettu taas 130 merkittyä ahventa odottamaan pilkkijöitä. Ja asiasta varmemmaksi vakuudeksi on asiasta tehty pieni videonpätkä: Kuldkalan kalat lasketaan järveen.

Jäämme siis jälleen odottamaan hyviä pitoja eli kalapidua. Vaikka lunta tuntuukin olevan jäällä tällä hetkellä polviin asti ja lumen alla on sohjoa. Tämä kun on ollut koko lailla merkillinen talvi.

En usko, että ilmat haittaavat kisoja. Viime vuonnakin pyrytti aika ajoin kovaa, mutta ei se menoa haitannut.

Ja nyt seuraa pieni kaupallinen tiedotus:

Villa Ottiliassa on vielä hyvin tilaa ensi viikonlopulle. Jos innostutte tulemaan pilkkikisaan, ottakaa yhteyttä:

reservation (häkkyrä-ätti) villaottilia piste ee

Tervetuloa!

6 kommenttia:

Mannu kirjoitti...

Heh, Villa Ottilian mainospäällikköä ei voi mitenkään syyttää PIILOMAINONNASTA! Niin selkeästi erillään mainosjakso oli urheiluselostuksesta... Mutta houkuttava mainos kuitenkin, niin hauskoja kuviakin. Ovatko virolaiset jotenkin leikkimielisempiä kuin met suomalaiset? En muista, että meijän pilkkikisoissa ois possuja tai tiikereitä...

Tiina Linkama kirjoitti...

Villa Ottilian mainospäällikkö yrittää antaa parhaansa! :)

Olen ajatellut samaa mitä Mannu kysyy: ovatko virolaiset leikkimielisempiä kuin suomalaiset? Ja vastaan, kyllä, tällaisissa tapahtumissa ainakin. Tuntuu kuin hetkeksi ihmiset antaisivat luvan tehdä itsestään vähän hassuja. Sama näkyy kaikissa hauskoissa massatapahtumissa: vaikkapa Otepään hiihtotapahtumissa. Yleisö irrottelee hulvattomasti, hassuissa hatuissa ja peruukeissa.

Mutta kalapidu taitaa olla yksi näistä hauskimmista kisoista, jäällä tanssitaan jetkalenkkaa, saunotaan jne.

aimarii kirjoitti...

En ole koskaan ollut missään pilkkikisassa. Pilkillä kylläkin saamatta saalista.
Kuldkalassa on ihan karnevaalifiiliksiä. Ei turhan tiukkapipoa, ainakaan kaikilla.
Sitten kun olen oppinut pilkkikalastuksen salat, niin tulen ja osallistun Kuldkalaan!

Tiina Linkama kirjoitti...

aimarii - tervetuloa!

Miten muuten sujuu kairaaminen sinulta? Kuldkalassa on eriliset kairauskisat naisille ja miehille ja lapsille. Pari vuotta sitten naisten kairauskisan vei upea suomalaisnainen, Rummukaisen eman sisko, joka oli aivan omaa luokkaansa.

Kanki kirjoitti...

On osallistuttu kilpailuunPohjanmaalta jo 5 vuotena.Kisa on "hieman erilainen" kuin yleensä.Menestystä on saatu joukkuekilpailussa(4 henkilöä)
2011 Viiksenvetäjät 2.sija
2010 Kurikanpojat 3.sija.
2009 Viiksenvetäjät 1.sija ja Kurikanpojat 5.sija.
Henkilökohtaisessa kisassa ei ole saatu merkkikaloja.

Tiina Linkama kirjoitti...

Hei Kanki,

sittenhän oletkin kalamies parhaasta päästä!

Käypä katsomassa tällaisesta linkistä, joka ei ole aktiivinen, joten kopioi se ja liitä sitten osoitekenttään), josko kuvista löytyisi tuttuja kasvoja (voittajista kuvia gallerian loppupäässä, myös kurikkalaisista): http://www. villaottilia.ee/kuldkala2009