torstai 10. helmikuuta 2011

Elistveren eläinpuistossa

Minä olen viime ajat hokenut kuin mantraa kotona, että jos ja kun aurinko alkaa vihdoin paistaa, lähdemme Elistveren eläinpuistoon, jossa olemme käyneet kerran aiemminkin. Tahdon nähdä ilvekset uudelleen! Ja Unettoman Elistveressä, eli huonounisen karhurouvan.

Toinen mantrani taas on koskenut Huvikumpua eli huvilaa Võsulla. Kun sinnekin pitäisi mennä katsomaan että paikat ovat kunnossa, sähköt päällä, putket sulia. Ja lukea sähkömittari, jotta Eesti Energia saa taas omansa ajallaan.

Tänään toteutui molemmat toiveeni. Aurinko paistoi. Me lähdimme liikkeelle. Päämääränä tietenkin Huvikumpu ja Võsu. Mutta matkalla pienen pieni lyhyt poikkeaminen Elisteveren eläinpuistoon.

Ilvekset olivat paikalla, vaikka useimmat suuren alueen kaukaisimmissa nurkissa, jonne kamera ei yllä. Sentään pari tupsuherraa osuivat kameran kantopiiriin:









Entä mitä kuuluu karhurouvalle, tuolle aiempien vuosien unettomalle? Hän näyttäisi vetävän nyt snarkkaa - ainakin oli käpertynyt liikkumattomasti syvälle pesäänsä niin, ettei edes nenänpäätä näkynyt.

Hyvä niin, totesimme.

Ja jatkoimme matkaamme kohti Võsua.

Mutta siitä sitten ihan oma bloggaus huomenissa.

(Aiempaan juttuun Elistverestä pääsette käsiksi napsauttamalla jutun lopussa olevaa tunnistetta: Elistvere loomapark).

11 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Koska oli kiire, visiitti jäi todellakin aika lyhyeksi. Uteliaita kettuja nähtiin ja hirmu kärttyisiä villisikoja, jotka rouskuttelivat tammenterhoja.

Karhu ei nyt meille näyttäytynyt, mutta viime vuonna se näytti tällaiselta.

Sen sijaan aika ei antanut myöten käydä tarkistamassa, oliko tuon aiemman visiitin aikana tapaamamme deegu onnistunut jyrsimään tiensä vapauteen. Yritys oli ainakin kova. Toivottavasti henkilökuntakin huomasi sen ajoissa...

puhkula kirjoitti...

Upeita kuvia!

Olemme ryhtyneet lukijoiksesi, on hauska kuulla ja katsella tuokiokuvia Virosta. me lomakotoudumme Pärnunlahden rannalle ja siitä kerromme omassa blogissammekin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Tervetuloa puhkula lukijaksi ja onnea uudelle lomakodulle!

aare kirjoitti...

No nyt rupes jännittämään... nimittäin se huomiseksi luvattu "Vosu" katsaus , hauska kuulla pitkästä aikaa Huvikummun kuulumisia.

Mannu kirjoitti...

Ihania ilveksiä! Joudun varmaan jättämään tämän blogin seuraamisen- tarve päästä itte kattomaan kaikkia Viron ihanuuksia kasvaa kohta liika suureksi...

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja ilveskuvia ja mitkä ihanat tupsukorvat =) Kissahullun sydäntä lämmittäviä kuvia.

Terveisin,
Sarkki

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Aare, Manne ja Sarkki kommenteista. Tämän päivän postauksen lopussa on galleria josta löytyy pari eläinkuvaa lisää, loput ovatkin sitten Võsulta.

aimarii kirjoitti...

Mahdottaman upeita kuvia ilveksistä!
Minä fanitan ilveksiä aivan hirveästi, enkä meinannut päästä viime syksynä Ranuan eläinpuistossa käydessäni ilvesten luota eteen päin olenkaan. On se NIIN kissa, niin kissa. Sulava ja akunis. Peto kylläkin.
Viime sunnuntaina löysin itse ilveksen jälkiä ja seurasin varmasti tunnin pitkin metsää. Ilves oli tehnyt paljon mutkia kulkeissaan, kulkenut väliin katuneilla puun rungoilla ja pompannut pitkää loikkaa. Väliin epäilin jälkiä suden tekemäksi, vaan minua valistettiin, että ilves on ollut asialla.

Marjattah kirjoitti...

Lumoutuneena tuijotan ilveskuviasi!

Kersten kirjoitti...

Tosi suoloiset!

Meilläkin kaverini kanssa oli tapana käydä ainakin kaksi kertaa vuodessa Elistveressä. Ilvekset olivat meidänkin suosikkeja. Yritettiin aina löytää kaikki seitsemän (en tiedä, miten paljon niitä on nykyään). Ja sitten supikoirat! Nekin olivat tosi hauskoja!

On kyllä ihmeellistä, miten Elistveren loomapark pysyy hengissään. Käsittääkseni ne eivät saa valtiolta eikä kunnalta juuri paljon tukea. Mutta siellä on todella kivat ihmiset, jotka pitävät hyvää huolta eläimistä.

Nukke kirjoitti...

Mukavan totinen ilme ilveksellä. Tuo eläinpuisto olis mielenkiintoista nähdä.