Otepäällä hiihdettiin 26.-31.1.2011 nuorten alle 23-vuotiaiden MM-hiihdot. Kyse oli suurista kisoista, joihin osallistui satamäärin nuoria hiihtotoiveita ympäri maailmaa. Kaupunki täyttyi lähes viikoksi, paitsi hiihtäjistä myös näiden tukijoukoista, vanhemmista, valmentajista ja sponsoreista.
Suomen lehdissä oli yllättävän vähän juttua näistä kisoista, jotka olivat merkittävät siinäkin mielessä, että kisoissa nähtiin uusia lupauksia, jotka tulevat jonain päivänä syrjäyttämään hiihdon palkintopallien nykyiset vakionimet.
Myös Villa Ottiliassa oli hiihtoviikon talo täynnä kisavieraita: hiihtäjien vanhempia ja valmentajia ja sukulaisia. Ja tunnelma koko viikon oli innostunut, hyväntuulinen ja useasti riemukas. Sillä tuloksia syntyi ja ylpeillä vanhemmilla oli syytä kantaa useampikin kakku kaupasta Villa Ottiliassa pidetyille mitalikahveille.
Tätä kaikkea oli todella mukava katsoa sivusta. Sivusta siinä mielessä, että kisoihin en päässyt mukaan kuin vasta viimeisenä päivänä, jolloin Suomen miesten viestijoukkue taisteli itselleen pronssia 4 x 5 km:n matkalla. Joukkueessa hiihtäneet Sami Lähdemäki, Iivo Niskanen, Antti Ojansivu ja Perttu Hyvärinen palauttivat Suomen miehet mitalikorokkeelle nuorten MM-kisojen viestissä 10 vuoden tauon jälkeen.
Muita mitaleita Suomeen toivat Kerttu Niskanen, joka hiihti kultaa alle 23-vuotiaiden sprintillä sekä pronssia kisojen päätöspäivänä naisten yhdistelmähiihdossa (2 x 7,5 km). Krista Lähteenmäki hiihti niinikään kultaa naisten 10 kilometrin kisassa. Miesten viestijoukkueessakin hiihtänyt Perttu Hyvärinen yletti hänkin kaksi kertaa henkilökohtaiseen pronssiin: heti kisojen alussa hän yllätti alle 20-vuotiaiden sarjassa 10 kilometrin (v) hiihdossa kirien kolmanneksi kovassa joukossa. Ja sama toistui myös yhdistelmäkilpailussa 2 x 10 km.
Kyllä näistä suorituksista kannattaakin olla ylpeä! Ja ihanaa oli seurata ylpeitä ja onnellisia vanhempia kisan edetessä ja tuloksien jatkuvasti parantuessa.
Kuvia ei minulla kisoista ole, mutta Ottiliassa yöpynyt Savon Sanomien valokuvaaja Akseli Muraja otti sitäkin hienompia kuvia kisatunnelmista, ja niinpä tämän urheiluhenkisen jutun kuvitukseksi lisään vain linkin Akselin kuviin: Otepäässä nähtiin leveitä virnistyksiä.
Jälkikirjoitus: Minun sankarini näissä kisoissa löytyy kotijoukoista. Koko kisaviikon ajan olin aika lailla pois pelistä kodinhoidon ja vieraiden suhteen, kädet olivat kipeät, samoin jalka, ja työ jäi kiltin Kimmon harteille. Ja siinä missä hiihdon nuoret toivot uurastivat ladulla, uurasti Kimmo kotona arkiaskareiden parissa, valmisteli aamiaisia, lämmitteli saunaa jne. Kiltti mies, joka ansaitsisi mitalin itsekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Nämä nuorten kisat ovat olleet todellakin täällä huonosti esillä. Niistä on ollut vain maininta urheilu-uutisissa. Ansaitsisi enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta, onhan nuorissa hiihtäjissä tulevaisuuden tekijät.
Kisavieraiden viihtyvyys ja tyytyväisyys varmasti palkitsi Kimmon uurastelun.
Arjen sankaruus on ylevintä sankaruutta! Ja vieläpä mies arkienkelinä... Hyvä Kimmo! Ja hyvä Tuula kun huomaat tämän sankaruuden lajin..
Ehkä lehdissä vähemmän, mutta TV-uutisissa kyllä suomalaismenestyksestä kerrottiin. Hyvät saavutukset suomalaisittain!
Voiko olla, että suomalaisessa mediassa edelleen ei uskalleta kehua hiihtäjiä, Lahden tapahtumista muistutetaan (vieläkin!). Hiihto -lehdessä joku sanoi tosi osuvasti: olisi korkein aina unohtaa se, onhan se hiukan epäreilua, että jälkikasvukin saa koko menneisyyden taakan niskaansa. Olihan Krista Lähteenmäki silloin 9-vuotias!
Lähetä kommentti