maanantai 26. heinäkuuta 2010

Latte kertoo: Sata järveä tähtäimessä

Moikkis!

Ilta-Sanomissa on kuulemma blogi, Sata maata, jota pitää  toimittaja nimeltä Merja Mähkä. Hänen tavoitteensa on kiertää ja bongata sata eri maata reppureissuillaan. Äiskä kuulemma lukee sitä blogia aika ajoin ja haikailee sitten matkustelusta eksoottisissa paikoissa.

Minä en lehteä lue, en lue lehtiä ylipäätänsäkään, enkä myöskään haihattele moisista reissuista. Mutta toki ymmärrän Merjaa ja Äiskääkin; ihmisellä, kuten koiralla, tulee olla elämässään unelmia ja tavoitteita.

Ja minulla on omani! Minun unelmani on kiertää - ei sata maata, vaan - sata järveä! Sillä järvet ovat nastoja. Uskokaa huviksenne!

Ja näinä helteisinä aikoina uinti friskaa mukavasti, ja se on liikuntaa parhaimmillaan! Joten Johtokunta kiikuttaakin minua nyt tiuhaan vesien äärelle ja auttaa minua näin saavuttamaan tavoitteeni.

Pieni historiakatsaus uimarin uraani

Uintiurani ei lähtenyt heti ensi metreillä mitenkään säihkyvästi käyntiin. Meidän perheessämme oli jo yksi himouimari, Vanha Rouva Ronja eli karvainen ottosiskoni, rauha hänen sielulleen. Joskin Ronjalla alkoi uintikeikat jossain vaiheessa elämäänsä mennä överiksi, kertoo Äiskä, ja sitä oli viime vuosina vaikea saada vedestä pois. Muutenhan se oli ollakseen niin palvelukoiraa ja tottelevaista toveria, mutta vedessä se sanalla sanoen sekosi. Olen alkanut vasta aivan viime aikoina ymmärtää miksi. Överiksi meneminen kun ei ole täysin tuntematonta minunkaan kohdallani.

Mutta palataan lapsuuteeni, joista ensimmäiset kuukaudet menivät talvea vietellen. Silloin ei uida. Ellei ole kausikorttia Otepään uimahalliin. Minulla ei sattuneista syistä ole.

Ensimmäisen kontaktin veteen sain Peipsi-järven rannalla, Ninassa. Olin tuolloin 7 kuukautta vanha ja Peipsi oli iso ja suuri ja aallot olivat korkeita, ja suoraan sanoen minua pelotti. Vanha Rouva kyllä olisi kirmannut veteen, vaikka se oli niin kylmää että tassuissa karvat jäykistyivät.

Kastoin minäkin kuitenkin tassujani ja näin aloitin Sadan järven bongaukseni - vaikken sitä silloin ajatellutkaan:

Järvi nro: 1 : Peipsi

Peipsijärvi (viroksi Peipsi-Pihkva järv; ven. Чудско-Псковское озеро, Tšudsko-Pskovskoje ozero; saks. Peipussee) on Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva suuri järvi. Järven kokonaispinta-ala on 3 555 km². Se on Viron suurin järvi sekä koko Euroopan viidenneksi suurin luonnonjärvi Laatokan, Äänisen, Vänernin ja Saimaan jälkeen. Peipsijärvi laskee Narvajoen kautta Suomenlahteen.




Minun ensimmäinen uintikeikkani Peipsillä, Ninan kylässä oli kyllä hieman nolo tapaus. Mutta harva se on seppä syntyessään. Vesi oli minulle vieras elementti ja siksi pelottava. Vanha Rouva olisi lähtenyt vaikka kuinka syvälle, mutta sitä pidettiin narun päässä (kts. viittaus yllä ns. överiyteen).

Mutta tästä se lähti, tassut oli kasteltu järvessä.

Järvi numero 2: Järvi Mikkelin lähellä Suomessa

Seuraava järvi, jossa tassujani kastelin, on mielestäni Suomessa, ja sen nimeä en tiedä. Mutta se sijaitsee jossain Mikkelin lähellä ja sen rannalla on kavereillani Anna-Leenalla ja Reimalla kesämökki.

Tämäkin uintikeikka oli hieman vahinkoluonteinen, putosin laiturilta veteen ja luulin hukkuvani. Enkä osannut uida rantaa kohti vaan yritin epätoivoisesti kivuta takaisin laiturille, minne Iskä minut loppujen lopuksi vipusikin. Ajattelin että uiminen on syvältä ja kaikki mitä Vanha Rouva on uimisen iloista puhunut on suuresti liioiteltua.

Uintikuvaa minulla ei ole ko. järvestä, mutta onpa kuva Vanhasta Rouvasta joka päivysti iltaa myöten laituria ja järveä. Se tosiaan tykkäsi uimisesta:




Järvi nro 3: Meenikunnon Suojärvi

Meenikunno on iso suoalue (1448 ha) Etelä-Virossa, Põlvan maakunnassa ja siellä on useampiakin suojärviä.

Maisemat ovat Meenikunnossa hienoja, sitä ei voi kieltää.

Ja sieltä löytyi myös Suur Soojärv, jonne, kuinka ollakaan, taas vahingossa putosin. Noloa. Jälleen. Toistan uudelleen vanhan kansanviisauden sepistä ja niiden syntymälahjoista.
 
 
Kuvassa ihailen kaunista suomaisemaa, luontainen esteetikko kun olen. Mutta  huomatkaa häntäni asento. En tunne itseäni ihan turvalliseksi veden äärellä, sattuneista syistä.


Hieman vesi kuitenkin kiinnostaa, sitä voisi vaikka yrittää hörpätä. Kurottaudun hieman pidempään, ja sitten se tapahtuu taas, vahinko, ja molskahdan järveen.

Ikävintä tässä kaikessa on se, että minulle häpeämättömästi nauretaan. Se ei ole mielestäni poliittisesti korrektia käytöstä.

Moni olisi tähän lopettanut uimariuransa, mutta minä en olisi minä, ellen olisi luonnoltani kuitenkin ennakkoluuloton. Jatkoin harjoituksia, kuten sanotaan.


Järvi nr. 4: Pyhäjärvi

Otepään Pühajärv (286 ha) sijaitsee Otepään ylängön halkaisevassa notkelmassa, vedenjakajalla, josta saa alkunsa Väike-Emajoki. Pühajärven rantaviivaa jäsentävät useat niemet ja lahdet. Järvessä on viisi metsäistä pikkusaarta.  Lukuisat pohja- ja rantalähteet ja vaihteleva pohjanmuoto ovat edistäneet monipuolisen eliöstön syntymistä.  Pühajärv on ollut monien runojen ja maalausten aihe. Erityisesti edellisen vuosisadan alkupuolella alue oli taitelijoiden ja kirjailijoiden suosima lomapaikka.

Viime vuonna alkoi Vanha Rouva menettää parasta ulkoiluteräänsä ja aloimme tehdä Iskän kanssa kahdestaan omia ulkoilulenkkejä. Vaikka minusta tietenkin oli kurjaakin, ettei kasvatussiskoni päässyt enää metsään mukanamme, tarjosivat kahdenkeskiset ulkoilut Iskän kanssa minulle aivan uutta vapautta. Sain kulkea vapaana ja kiertelimme pitkiä lenkkejä Pyhäjärvellä. Eritoten Murrumetsän lenkistä tuli suosikkini.

Ja siellä, Pyhäjärvellä, opin olemaan pelkäämättä vettä. Ja opin uimaan. Minusta sukeutui suoranainen Batdog, joka hyppäsi veteen missä ja koska vaan!


Ja niin tulemme tähän kesään, jolloin aloitin virallisen järvien bongauksen. Ja nythän niitä tulee ihan liukuhihnalta. Nimittäin, niin lähellä ja niin kiva kuin tuo Pyhäjärvi onkin, siellä on varsinaisilla uimarannoilla ikävä uimakielto koirille.

Lähimmät järvet Otepäätä, Pyhäjärven ohella, ovat Pilkuse- ja Kaarnajärvet. Ja Nüpli. Joista viimeinen on minulta vielä bongaamatta.

Järvi nro 5: Pilkuse

Järvi sijaitsee n. 2 km Otepään keskustasta ja se pitää tietää, että sinne löytää. Järvi on väriltään hieman tumma, mutta puhtaudeltaan erinomainen. Myös Äiskä ja Äiskän kaverit tykkäävät uiskennella siellä.


Kuvassa etualalla ovat kaverini Aatos ja Marja. Minä olen siellä hieman kauempana, pärskeiden keskellä. Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja ehkä löydät minut kuvasta paremmin.

Järvi nro 6: Kaarnajärvi

Tämä on myös järvi hyvin lähellä Otepäätä, ajettaessa Vana-Otepään suuntaan. Järvi on rannoiltaan lähes asuttamaton. Johtokunta käy uittamassa minua vanhan ja hylätyn neuvostoaikaisen lomakeskuksen rannalla, missä on hutera laituri, jonne en suosittele kiipeämistä.


Kuvassa vasemmalla Iskä ja edessä oikealla mukava Jouko-setä, Villa Ottilian asiakkaita, joka halusi nähdä miten minä uin. Ja kyllä Jouko-setä ihailikin pitkiä kaaria, joita vetelin pitkin Kaarnajärveä. Minä olen se kuhmu vedessä kuvan keskialueella. Se pienempi kuhmu on minun palloni.

Järvi nro 7: Kõverjärv

Äiskä löysi tämän ihmeellisen ja hiljaisen ja puhtaan järven omilla valokuvareissuillaan. Järvi sijaitsee metsän keskellä ja sinne vie autolla ajettava hiekkatie, joka mutkittelee melko tovin keskellä metsää päätyen lopulta järven pohjukkaan, jossa on mukava pieni ranta, josta on helppo veteen pulahtaa. Edes kaikki paikkakuntalaiset eivät tiedä järven olemassaolosta. Se on meidän, minun ja Johtokunnan salainen järvi.

Lähin paikkakunta on Kooraste, joka sijaitsee n. 15 km Otepäältä.



Hiiohoi, minä poika lähden nyt Kõverjärveen uimaan

Järvi nr. 8: Kooraste Suurjärv

Tämä järvi sijaitsee melko lähellä Kõverjärveä, Koorastessa. Nasta järvi, ei minulla siitä oikeastaan ole muuta kerrottavaa. Kastelee kivasti helteessä:




Joku venonen Suurjärvellä souteli seuranani, mutta en antanut sen itseäni häiritä.



Järvi nro 9: Verevi järv Elvassa

Verevi sijaitsee Elvan kaupungissa ja sen pinta-ala on 12,6 ha. Suuren suuri se ei ole, pisimmiltään 650 m ja leveimmiltään 320 metriä. Syvyys 11 metriä. Järvi on yksi Elvan kolmesta järvestä ja erittäin suosittu uimapaikka kaupunkilaisille.

Viime viikolla Johtokunta lähti viemään tyhjiä pulloja naapurikaupunkiin. Älkää kysykö minulta miksi. Kuulemma syynä on joku skisma otepääläisen pullonpalautuspisteen kanssa, josta on Äiskän mukaan kirjoitettu tännekin. Sen stoorin voi lukea tästä.

No, minä mukaan ja koska päivä oli kuuma ja koska minulla oli vielä 93 järveä bongaamatta, lähdettiin sitten Verevijärvelle. Joka on osa Elvan kaupunkia.

Iskä oli hieman huolissaan, miten suhtaudun lähellä olevaan uimarantaan ja sen elämään, mutta Äiskä totesi, että niin kauan kun minulla on vettä edessäni, voi viereeni materialisoitua Mooseksen toinen tuleminen, ilman että minä siitä kiinnostun. Äiskä oli tässä oikeassa.


Kysyn vaan, näytänkö kuvassa siltä, että minua voisi vähempää kiinnostaa mitä takana olevalla uimarannalla tapahtuu?


Ja jos oli kerran aika jolloin pelkäsin vettä, voin kertoa, että se aika on ohitse. Tehkää perässä!!!

Näin olemme pääsemässä listani loppupuolelle, eli eiliseen, jolloin bongasin yhdeksännen järveni, joka saattaa ikävä kyllä jäädä viimeiseksi, jos Johtokuntaan on uskomista.

Järvi nro 10: Erastvere järv

Olemme siis saapuneet aikajärjestyksessä nyt eiliseen, jolloin lähdimme taas Johtokunnan kanssa ajelulle ja minua vietiin Erastveren järveen. Se sijaitsee Kanepista hieman eteenpäin, kohti Põlvan kaupunkia. Rauhallinen mukava järvi, ei siinä mitään.

Saapuessamme uimapaikalle, joka on taas näitä Äiskän löytöjä, oli siellä perhekunta lapsineen. Iskä miettimään, että voiko minua veteen päästää, jos vaikka syön lapset suihini, mutta Äiskä totesi, että ei pelkoa. Koira menee veteen, se on varmaa, ja siinä ei pari lapsukaista merkitse mitään. Äiskä oli tässä(kin) oikeassa.

Molsk! lensivät minun uimapalloni veteen, vuoroin keltainen ja vuoroin punainen ja minä niitä hakemaan. Jees! Nastaa! Mun lempparia!




So far so good, kuten engelsmannit sanovat. Minä hain palloa ja toin sitä Johtokunnan miespuoliselle.Ja naispuolinen kuvasi. Virolainen perhe, joka oli viettämässä kesäpäivää rannalla, ihasteli minua ja aurinko paistoi ja elämä maittoi.

Kunnes...

... kunnes Johtokunta otti flexini ja ilmoitti, että se oli siinä ja nyt lähdetään kotiin.

Mikä mahalasku hyvälle päivälle! Takaisin autoon ja kotiin.

Ja silloin sain loistavan idean. En mene. En tule. En tottele.

Juoksentelin pitkin kaislikoita ja heittäydyin veteen ja juoksin vähän lisää. Ja Johtokunta päästelee rannalta tiukkoja komentosarjoja, kuin konekivääristä ikään. Siellähän rannalla ruikutatte, mietin, ja roiskutin vettä hieman lisää.

Tunnelma kuitenkin meni jollain lailla pilalle. Iskän ääni kohosi ja muuttui ikäväksi. Äiskä ehdotti, että hypätään autoon ja jätetään koira tänne. Johan saa kertaheitolla opetuksen eroahdistuksesta.

Ja virolainen perhe seurasi tätä show'ta mielenkiinnolla ja naureskellen.

Tätä sitten jatkui tovin. Johtokunnalla alkoi kasvot punottaa kiukusta, ja minullakin alkoi olla hieman tukala olo, vaikka en silti halunnut että minua pannaan remmin päähän. Loikin siis metikössä yhden pallon kanssa.

Lopulta minua höynäytettiin, en osannut arvata johtokuntaa näin ovelaksi. Alkoivat keskenään heitellä punaista palloa (minulla oli keltainen omana sotasaaliina) ja kuinka ollakaan keltainen pallo ei tuntunut enää miltään ja vain punainen pallo alkoi kiinnostaa. Ja niin minä sitten hölmö menin halpaan ja suostuin istumaan saadakseni punaisen pallon. Ja silloin fleksi napsahti kaulapantaan kiinni. Sain sentään punaisen pallon pitää tykönäni koko matkan autoon asti.

Että tällainen tarina eiliseltä.

Kotimatkalla kuuntelin takapenkiltä Johtokunnan upinaa, joka ei kuulostanut hyvältä. Siinä mainittiin että tähän loppuivat uintikeikat ja Saharakin mainittiin. Että hyvää matkaa autiomaahan, sillä vettä et tule näkemään enää koskaan.

Jään nyt hieman epävarmana seurailemaan tilannetta. Tähänkö loppui sadan järven bongaukseni?

Raportoin kun tiedän miten tilanne tästä kehittyy.

Siihen asti, teitä kaikkia lukijoitani tervehtäen

teidän Lattenne, the One and Only



7 kommenttia:

Crane kirjoitti...

Oi Latte, Latte! Ihan vedet silmissä täällä Napsulla nauretaan... Anteeksi, ei siis ollenkaan vahingoniloisena tarinan loppuhuipentumalle, vaan hauskan kertomuksen kirvoittamana....
Kyllä se Johtokunta siitä lauhtuu,usko pois! Ei noin mukavalle hulmille kukaan voi kauaa olla vihainen!

Kersten kirjoitti...

Hei Latte, Pilkuse, Kaarna ja tietysti Pühajärv olivat myös minun lapsuuteni lempijärviäni. Kesäisin mentiin aamulla aina Pühajärven biitsille, jossa vietettiin koko päivä. Sieltä sitten hetkeksi kotiin ja iltaisin Kaarna- tai Pilkusejärveen uimaan. Silloin majoitettiin noissa Kaarnajärven rannalla olevissa mökeissä urheiluleiriläisiä, ja iltaisin sinne kokoontui kaikenlaista kivaa porukkaa.
Mutta uskon myös, ettei johtokunta kauan kiukuttele, täytyy vaan totella ja olla kiltisti vähän aikaa :)

Tiina Linkama kirjoitti...

Moi Crane-täti! Luuletko, että asiqa on noin?! En oikein tiedä mikä se Sahara on, mutta kuullostaa aika kuivalta paikalta.

Moi Kersten-täti, lapsuuteni dog-sitter! Tule sinä tänne, sinä tunnet paikat! Mennään yhdessä uimaan,ja jätetään nuiva Johtokunta omine nokkineen. Eikö juu? Jeh?

Kersten kirjoitti...

Kyllä vaan, mennään! Jaksaatko odottaa vielä vähän aikaa kunnes tulen kotiin? Palaan kotimaahan elokuun loppupuoliskolla, mutta sehän on juuri sopiva aika sinulle todistaa Johtokunnalle, että osaat kuitenkin käyttäytyä ja olla kiltisti! Ja vedet pysyvät varmasti lämpiminä vielä silloinkin. Onko Kärnjärv vielä bongaamatta, koska sitä en kirjoituksestasi huomannut? Ja Urmas-setän lampeen Vana-Otepäällä et vielä varmasti ole päässyt!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kärnjärv on ihan uusi tuttavuus. Täytyykin tutkia karttaa!

Merja kirjoitti...

Terveisiä äiskälle! Komeita paikkoja näyttää löytyvän aika läheltä kotiakin.
T: Merja

Tiina Linkama kirjoitti...

Latte kiittää, ja toivoo, että Merja-täti ehtii jossain vaiheessa reissuillaan myös tänne naapurimaahan.

Ja jos sadan maan loppumetreillä tulee puutetta sopivista maista, niin meillähän on tarjota listalle Setomaa ja Valgamaa ja Võrumaa, Läänemaasta, Ida- ja Lääne-Virumaasta ja Viljandimaasta puhumattakaan. :)