Erään matkan anatomia, osa 28: Vélez-Málaga ja ajatuksia tulevaisuudesta

Sunnuntaina 3.3.2019 lähden Vélez-Málagaan, kaupunkiin, josta ystäväni Ari ja hänen puolisonsa Antti ovat ostaneet talon.

Arin kanssa olimme tehneet kahden aiemmin jo yhden yhteisen retken Priego de Cordobaan ja Zuherokseen. Nyt sunnuntaina, Arin ja Antin liikkeen ollessa suljettu, pääsimme matkalle koko porukalla. Ja jälleen minut noudetaan kotiovelta Benalmádenasta.

Kun Arin ja Antin auto saapuu olen valmis hyppäämään takapenkille. Mutta Antti nousee heti ylös autosta ja vaatii että istun etupenkille. Onhan kaikki tämä minulle uutta, ja etupenkiltä on paremmat näkymät kuin takapenkiltä. Herrasmies.

Ja tämä pieni ele herättää minussa paljon ajatuksia ja muistoja. Ja nyt jaan ne kanssanne, vaikka tällä pienellä oheistarinalla ei ole mitään tekemistä varsinaisen retkemme kanssa.

Tarina sijoittuu ns. entiseen elämääni, aikaan jolloin työskentelin Suomessa isossa optisen alan yrityksessä. Tarina ei ole minun, vaan sen minulle kertoi ystäväni Marja P. Minua 16 vuotta vanhempi kollega ja hyvä ystävä. Yhä tänä päivänä.

Marja P. asui tuolloin melko kaukana silloisesta työpaikastamme. Samalla suunnalla kuin yhteinen esimiehemmekin. Ja joskus, jos aikataulut sopivat, ja esimiehemme niin halusi, hän tarjosi Marjalle kyytiä kotisuuntaan. Se säästi Marjalta aikaa, ja hän usein otti kiitollisena tarjotun kyydin vastaan.

Eräänä kesänä esimiehen vanhin poika, silloin hieman alta kaksikymppinen junnu,  kulki isänsä kanssa nämä työmatkat. Ja kun Marja kipusi autoon, retkotti tämä jässi etupenkillä isänsä vieressä. Marjan paikka oli takapenkillä.

Kun auto starttasi liikkeelle, kruununprinssi vaipui samoin tein uneen. Nuokkui etupenkillä pää välillä vasemmalle, välillä oikealle retkottaen. Marja ja esimiehensä sitten kävivät keskusteluja, jos sellaista syntyi, etupenkin ja takapenkin välillä toisilleen huudellen.

Marja minulle kertoi, että ei yhtäkään sellaista yhteistä kotimatkaa ollut, että kesäduunin uurastuksesta väsähtänyt nuorimies olisi ajatellut tarjoavansa paikkaansa silloin liki kuusikymppiselle Marjalle. Mikä merkittävämpää, se ei  koskaan tullut mieleen junnun isällekään.

Marja ei tätä tarinaa minulle kertonut vihapäissään. Lähinnä vain pohtien sitä miten hän on itse yrittänyt kasvattaa omat lapsensa kunnioittamaan itseään vanhempia.

Kun minä kuulin tuon tarinan, minulla kuohahti. Ja silloin päätin, ja se päätös on pitänyt, että aina jos meillä on kuljetettavana joku, jolle on helpompaa tai hauskempaa istua etupenkillä, siirryn minä takapenkille.

Voitte siis ymmärtää, että Antin ele teki minuun vaikutuksen. Herrasmies on herrasmies. Hyvä kotikasvatus ja kohteliaat tavat ovat sellaista sielun sivistystä, jota soisi suuremmallakin kauhalla kansalle jaettavaksi.

Ja nyt takaisin sunnuntaihin 3.3.2019 ja matkaamme Vélez-Málagaan.

Ari ja Antti siis olivat yhdessä ostaneet kaupunkitalon Vélez-Málagan kaupungista. Joka sijaitsee 38 km päässä Málagasta. Vuorten syleilyssä, mutta silti lähellä rannikkoa.

Olimme Arin kanssa keskustelleet jo aiemmin tulevaisuudensuunnitelmistamme. Ja huomasimme tässäkin asiassa olevamme aika lailla samoilla linjoilla. Meillä on nyt nykyiset kotimme ja nykyiset työmme, mutta molempien ajatukset ovat samaan aikaan suuntautuneet tulevaisuuteen. Aikaan, jolloin työt jäävät taakse ja alkaa uusi, rennompi elämä.

Me Kimmon kanssa olemme pohtineet nykyisen Otepään kotimme myyntiä. Emme ole vielä eläkeiässä, mutta olemme tehneet riittävästi töitä suunnitellaksemme jo seuraava vaihetta elämästämme. Ja sen haluamme olevan helppoa. Ja haluamme asettua paikkaan, jossa meillä on hyvä olla. On se kohta sitten Andalucia tai Heinola tai Rakvere. Tai joku muu. Pokhara.

Olemme miettineet niitä ainesosia joita haluamme tulevaisuudeltamme. Paikalla ei ole sinänsä väliä, ei maallakaan. Vain se, että kohta on luonnonkaunis ja vastaa tarpeitamme. Että elämä ei ole liian kallista, puhutaan sitten lämmityksestä tai elintarvikkeista tai sairaanhoidosta. Että elämä on helppoa ja antoisaa.

Olemme etsineet Euroopasta paikkaa, joka on rauhallinen ja elämänrytmiimme sopiva, ilman hälinää. Suurkaupunkeihin emme kaipaa. Mutta jossa kuitenkin olisi tarjolla käden ulottuvilla ne tärkeimmät peruspalvelut, kaupat ja jonkinmoinen sairaanhoito. Ja jonka läheisyydessä olisi nopeasti tavoitettavissa laajemmatkin palvelut, sairaalat, suuret kaupat ja monipuolinen kulttuuritarjonta.

Kun Arin kanssa näistä juttelimme, huomasimme että olimme hahmotelleet tulevaisuuttamme hyvin samansuuntaisesti. Pois hälinästä, mutta ei pois elämästä. Ari oli jo oman kohtansa löytänyt, se on Vélez-Malaga. Me Kimmon kanssa etsimme omaamme yhä.

Vélez-Málagan katukuvaa

Arin ja Antin kotikatua

Vélez-Málaga on aito espanjalainen valkea pikkukaupunki, jota turistit eivät ole pilanneet.

Kun saavumme Vélez-Málagaan, ymmärrän miksi tämä kaupunki on valikoitunut Arin ja Antin tulevaisuuden kotikaupungiksi. Se on aito andalusialainen valkea kaupunki. Ei pikkuruinen, mutta ei suuren suurikaan. (Vélez-Málagan kunnassa asuu lähemmäs 80.000 henkeä.) Se on lähellä merta ja vuoret ympäröivät sitä. Se on lähellä ja helppojen yhteyksien päässä Málagasta, suurkaupungista. Sillä on pitkä historia, mutta yhtäältä se on eläväinen ja moderni kaupunki jolla on tarjottavanaan runsaasti elämän pieniä nautintoja: kahviloita, ravintoloita, teatteria, kulttuuria.

Ylpeät kodinomistajat kotitalonsa edustalla

Me elämme tätä hetkeä, ja niin pitääkin. Mutta jossain vaiheessa tulee aika alkaa miettiä tulevaisuutta. Ari ja Antti ovat niin tehneet. Heidän työelämänsä on yhä Fuengirolassa. Mutta heillä on jo katse kohti tulevaisuutta, jota Vélez-Málagan koti tarjoaa.

Rehellisyyden nimissä talo on tällä hetkellä lähinnä seinät. Se tulee vaatimaan valtavasti työtä ja muutoksia jotta siitä tulisi A&A:n unelmakoti. Mutta aikaa on. Molemmat miehet ovat vielä kiinni vahvasti työelämässä. Kiirettä ei ole. On silti jotain konkreettista, jota kohti suunnata vuosien mittaan.

Näkymää A&A:n patiolta. Vuoret takana. Meri lähellä. Unelmasijainti.

Ari ja Antti omalla kattopatiollaan

Antti katsoo patiolta naapuriin

Alakerrassa ei ole asuttu. Se on ollut vain työhuone. A&A:lla on tähänkin tilaan olemassa suunnitelmat.

Tupatarkastuksen tehtyämme kierrämme vielä hetken kaupungilla. Ja mitä enemmän kierrämme, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tämä on aivan mahtava paikka. Ennen muuta: AITO. Tämä on Andaluciaa. Tämä on todellisuutta. Jotain ihan muuta kuin vaikka Torre tai Bena tai Fuge. (OIkeasti, aika ärsyttäviä suomalaisia kutsumanimiä.)

Vélez-Málaga on täynnä historiaa

Valkean andalusialaisen kaupungin katukuvaa

Tämä on hurja.

Pablo Picasso?

Päiväni Vélez-Málagassa on antanut minulle paljon ajateltavaa. Omaa tulevaisuuttanikin koskevaa. Ehkä meidän seuraava - ja lopullinen - elämä alkaakin täällä. Ainakin kaupunki on houkutteleva. Siinä on kaikkea mitä haluamme. Kauneutta, historiaa, maisemia, suurkaupungin läheisyyttä ja jotain jota englanninkielessä kuvataan sanalla: soul. Siinä on sielua.

Päätän tämän kirjoituksen kiittäen Aria ja Anttia siitä, että toivat minut Vélez-Málagaan. Näyttivät minulle taas kerran ihastuttavan ja aidon andalusialaisen kaupungin. Ja antoivat minulle paljon ajattelun aihetta.

Kiitän A&A:ta myös äärimmäisen mukavasta matkaseurasta. Ja Anttia kiitän tästä viimeisestä kuvasta jossa olemme Arin kanssa Cervantesin kodin edessä. Se on kivoin kuva joka minusta koko matkalla otettiin.

Hasta luego mis queridos amigos!

Kuvassa entinen työkaveri Ari. Nyttemmin rakas ystävä. Ja ken tietää, tulevaisuudessa ehkä Vélez-Málagan naapuri.