tiistai 21. toukokuuta 2019

Erään matkan anatomia, osa 31: Mirador de San Nicolás ja auringonlasku Alhambrassa



Granadan ykkösnähtävyys on Alhambran linnoitus, palatsit ja puutarhat. Tarkkaan ottaen ne ovat koko Espanjan suosituin nähtävyys. Mutta mikä on kakkosnähtävyys? No, se on Albaicínin arabikorttelien näköalatasanne Mirador de San Nicolás, josta saa useimpien turistisaittien mukaan ne kaikkein parhaimmat kuvat laakson toisella puolen seisovasta Alhambrasta.

TripAdvisor-matkasaitti on antanut näköalatasanteelle 4,5 pallukkaa viidestä mahdollisesta. Ja 11.543 henkeä on kirjoittanut paikasta arvostelun. Maisemia kiitetään, mutta moni muistuttaa että auringonlaskun aikaan alkaa olla vaikea löytää paikkaa muurilta. Näin eritoten turistisesongin aikaan. Jotkut valittavat hälinästä ja jotkut muistuttavat taskuvarkaista.

Toiset kehuvat tasanteen boheemia tunnelmaa: katusoittajia ja mustalaiskitaristeja, koru- ja matkamuistokauppiaita. Toiset kokevat samat asiat rasittavina.

Ajattelin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, saavuin tasanteelle punaisella minibussilla. Sellaisella, joka mahtuu puikkehtelimaan Albaicínin kapeilla ja mutkikkailla kaduilla. Olin jo nousemassa tasanteelle vievät viimeiset portaat kun huomasin, että käynti naistenhuoneessa voisi olla hyvä idea. Tasanteella sellaista tuskin olisi.

Kuinka ollakaan, seisoin juuri ravintola Balcon de San Nicolás -rinneravintolan oven edessä ja luikahdin portista sisään. Ja huomaan, että kaikkein parhaasta kohtaa ravintolaa, suoraan Alhambraan katsovasta pikkupöydästä terassin reunalla nousevat edelliset asiakkaat pois. Teen pikaisen päätöksen; näin hyvää tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä. Istun pöytään ja kun tarjoilija tulee paikalle, tilaan lasillisen punaviiniä.

Aitiopaikalla kera viinin

Sisäänkäynti El Balcon de San Nicolásiin
Selkäni takana näkyy itse Mirador, ja ajan myötä väenpaljous siellä kasvaa. Minä sen sijaan istun tyytyväisenä kunnon tuolilla, parhaalla mahdollisella paikalla ja nautin maisemista.

Miradorille alkaa kerääntyä väkeä
Auringonlaskuun on vielä aikaa ja käytän sen kuvaillen maisemia, viiniä nauttien ja naapuripöydässä istuvien kanadanranskalaisten kanssa keskustellen. Pariskunta on kuukauden Eurooppa-turneella ja he ovat yhtä ihastuneita Granadaan kuin minäkin. He kyselevät mistä olen kotoisin ja sitten innostuneina tiedustelevat onko Suomi lähellä Prahan valtiota. En katso aiheelliseksi korjata heitä ja vastaan vain, että aika kaukana on.

Alhambra, sen renessanssipalatsi ja Alcazaban linnoitusta.

Näkymää Generalifen puutarhaan

Sierra Nevadan lumihuiput antavat upeaa kontrastia linnoitukselle.

Alcazaban vartiotorni ja takana Nasridin palatsit

Alcazabaa eli Alhambran kompleksin vanhinta linnoitusosaa, jonka rakentaminen aloitettiin 800-luvulla

Mirador ja ravintola täyttyvät. Ja minä pysyn aloillani. Olen juuri siellä missä pitääkin.
Aika kuluu ja hiljalleen alkaa aurinko laskea ja auringonlasku värjää minuutti minuutilta maisemaa ruusunpunaan. Sierra Nevadan valkeat lumihuiput saavat roosan sävyjä ja Generalifen puutarha vaikuttaa sadunomaiselta.

Värit vaihtuvat pehmeiksi

Sierra Nevada saa vaalean roosan sävyjä

Näkymää keskustan suuntaan
Generalifen puutarhaa ja ruusunpunaisia Sierra Nevadan vuorenhuiippuja

Hiljalleen aurinko menee mailleen
Olen kokenut auringonlaskun Alhambran yllä. Olen onnellinen. Ja alan jalkaisin kotimatkan alas kohti Plaza Nuevaa. Se kulkee Albaicínin pienillä kaduilla, joilla on helppo eksyä. Ja eksyn minäkin. Mutta minulla ei ole kiire mihinkään. Nautin näkemästäni ja rauhallisesti kuljen hiljaisia ja tyhjiä katuja joita reunustavat lumivalkeat vanhat maurilaistalot.

Lopulta alkaa ihmisiä taas ilmestyä, olen tullut Plaza Nuevalta lähteville souk-kujille, joissa elämä jatkuu kiihkeänä.


Albaicínin maisemaa

Muita illan kulkijoita on harvassa

Ilta pimenee ja alemmas tultuani tulee ihmisiäkin kadulla vastaan

Ilta- ja yöelämää Albaicínissa

Olen saapunut Plaza Nuevalle, kotiaukiolleni, jonka yhdellä reunalla sijaitsee väliaikainen kortteerini.

Suihkulähde Plaza Nuevalla

Varsinainen iltaelämä alkaa vasta nyt, tai tätäkin myöhemmin. Mutta minä kiipeän omaan huoneeseeni. Sillä aamulla on aikainen herätys. Olen varannut liput Nasridin palatseihin Alhambraan kello yhdeksäksi. Ja siitä ajasta ei parane myöhästyä.

Istun hetken vielä pienellä lasitetulla parvekkeellani ja katselen elämää Plaza Nuevalla. Ja sitten kellahdan petiin, väsyneenä ja onnellisena.  Huomenna on uusi ja jännä päivä odottamassa! Alhambra!

8 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Pissahätä voi joskus johdattaa hämmästyttäviin seikkailuihin :) Ja viinin kyytipojaksi vielä oliivit. Nam. Tuo ravintolan logo kyllä hiukan hämmästyttää: onko se ampiaispesä väärin päin vai mikä kökkäre? Kebab? Ainakin kaukana Balconista.

Kanadalaisten kysymys hiukka huvitti. Pohjois-Amerikasta katsoen Euroopan pinta-alaan nähden aika runsas valtioiden määrä varmaan sekoittaa pienen pään.

Tuo valaistuksen vaihtuminen illan edetessä on hieno. Huutomerkki roosan Sierra Nevadan yllä lienee sopivasti kaartava riippuliitäjä?

Cokis-kyltin alla asiakkaita odottavat kaksi jakkaraa ovat aika liikkikset. Olikohan sisällä enemmän elämää? Ja siitä pari kuvaa eteenpäin, "alemmas" saa jopa kameran litistämässä perspektiivissä vaikuttavan vaikutelman.

Viimeisessä kuvassa on todella magee plaza. Sehän näkyy hotellin nimestäkin. Hehe.

PauliinaS kirjoitti...

Kimmo jo olennaiset kommentoikin:) elämän ihmeellisiä sattumuksia... vaiko jotain muuta? Seuraavaa seikkailukertomusta odotellessa...

Marjattah kirjoitti...

Vetävästi kerrot, kuvat upeita, rohkeasti reissaat yksin ilman pelkoa! Vertaan telkkarin matkaohjelmiin, jossa ”yksinäisellä ” reissaajalla on perässänsä koko henkilökunta ... Sinäpä teet kaiken itse 👍 Kimmon nasevia huomioita on kiva myös lukea.

Tiina Linkama kirjoitti...

PauliinaS - tekevälle ja uteliaalle sitä aina sattuu ja tapahtuu

Marjattah - kiitos kauniista sanoistasi. Aina matkaan lähtiessäni tunnen olevani Calimero. Olen asunut ja elänyt niin pitkään pienellä paikkakunnalla ja tottunut sen hiljaiseen ja hitaaseen elämänmenoon. Ja matkaan lähtiessä, varsinkin jos olen yksin, kaikki tuntuu alussa aina pelottavalta.

Mutta kun olen matkassa sisällä, mikään ei enää erityisemmin pelota. Kun olet matkalla ja siinä kulloisessakin maassa syvällä sen sisällä huomaat, että ihmisiähän täälläkin on. Ja jos olet kunnon ihminen, kuten kuvittelen itse olevani, miksi kukaan haluaisi sinulle pahaa? Taskuvarkaat ja muut kelmit tietenkin muistaen. Tyhmä ei koskaan pidä olla.

Kun tulin alas Albaicínistä pitkin mutkittelevia hiljaisia katuja, en tuntenut pelkoa. Vaikka olin jostain lukenut, ettei sitä suositella yksinäisille kulkijoille yöaikaan. Kun aina on eksymisenkin vaara. Ja Albaicin on kuitenkin sellainen 'boheemialue', mitä se sitten tarkoittaakaan.

Yksin matkustaminen on yksinäistä. Mutta toisaalta se on voimauttavaa. Sitä huomaa että pärjää. Ja kaikkialla pärjää jos osaa itse sopeutua ympäristöönsä ja käyttäytyy itse ihmisiksi.

Vallaton kirjoitti...

Olipa taas mukavia matkakertomuksia tullut aikas monta. Luin ne putkeen. Auringonlaskukuvat ovat aivan huikeita! Huokailin täällä ääneen. Ja kuten Marjatta sanoo, niin Kimmon kommentteja on myös kiva lukea. Pitää ihan uudelleen palata kuviin, kun hän niin osuvasti niitä huomioi.

Vallaton mummeli se tässä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Hyvä että Vallaton on ehtinyt blogiinkin. Tiedän että kevät on Vallattomalle kovasti puuhakasta aikaa.

Kimmon kommentit ovat aina ihan helmeä, ainakin omasta mielestäni.

Marjattah kirjoitti...

Olenhan minäkin reissannut, mutta yksin vain Kotkasta Turkuun, ja sekin jänskätti. Matkakumppanin kanssa vastuu ikäänkuin ei paina ankarasti. Siksi nostan hattua korkealle!
-Tiinan, tutkivan journalistin kyydissä matkailu avartaa myös lukijaa.
(Mitäpä kerrottavaa on sillä, joka shoppailun lomassa kääntää kylkeä biitsillä ja ottaa selfieitä nähtävyyksien edessä. - Oli ihanaa, luultavasti 😆)

Nimetön kirjoitti...

Olipa päivä, tunnelmasta toiseen mukavasti soljuen.Tänään kuvistasi kiinnittyy huomio myös siihen, että reissaat varhain keväällä.Se meinaa minulta useasti unohtua, koska on jo niin kesäisen oloista näissä kuvissa ollut. Mahtaakohan olla poikkeus vai onko kevät aina noin varhainen siellä Espanjassa.

Jussi