Latte kertoo: Vapaa on vain umpihanki

Hojo hojo,

meidän perheen energisimpänä tai ainakin nuorimpana jatkan täällä kirjoittelua, kun Johtokunta ei tunnu pääsevän millään kirjoitusvireeseen. Siis minä, Latte.

Täällä on nyt hiukkasen hienoo, etten paremmin sano. Ilmat ovat olleet ihan superhienot. Aurinkoa on jo kohta parin viikon ajan riittänyt joka päivälle ja taivas on pilvetön ja sininen. Luntakin on messevästi. Joten mikä on koirapojan elellessä ja ulkoillessa.

Eilen me mentiin taas koko porukka pitkälle lenkille. Nyt me mentiin Käärikuun, siellä on sellainen urheiluopisto ja sitten siellä on käynyt myös joku Kekkonen, jota en itse tunne, mutta sen mukaan sinne on perustettu myös Kekkosen latu, joka kuulemma on vallan mainio hiihtolatu. Näin on sanoneet meidän asiakkaat ja näin on siitä Kekkosen ladusta kirjoittaneet ihan suomalaiset lehdetkin.

Me ei ladulle menty vaan mentiin Kääriku-järven vierestä kulkevalle kävelytielle. Johtokunta tallusteli tietä pitkin, mutta minä muistelin Hellaakosken runoa: "tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki." Ja vietin sitten suurimman osan matkasta umpihangessa. Asiaa kyllä auttoi suuresti se, että Iskä viskeli mulle myös lumikokkareita sinne umpihankeen.

Äiskällä oli kamera mukana, koskapa sillä ei olisi. Aurinko paistoi ja hanget hohtivat ja turkkini leiskui entistäkin kultaisempana valkeaa hankea vasten. Joten ei ihme että Äiskä sitten antoi kameran laulaa tavallistakin reippaammin.

Ei minulla ole mitään kuvaamista vastaan, ei varsinkaan jos Iskä kuitenkin samaan aikaan jaksaa viskellä niitä lumikokkareita. Minkäs minä sille voin että olen niin fotogeneettinen. Näin on Äiskä ainaskin sanonut.

Tällaista jälkeä syntyi:

Tässä me mennään kohti Kääriku-järveä

Mä leikin että mä oon ihan oikea leijona tai kissapeto. Ja aina ennen lumikimpaletta tein hirveän tappoloikan .

Välillä mä sitten leikin kans kengurua. Boing boing boing.

Mulla on saalis suussa

Täällä on tosinastaa

Vähänkö mua suorastaan naurattaa

Välillä oli sitten heittäydyttävä taas hangelle kellimään

Kyllä elämä on koiran parasta aikaa

Ja sitten taas kiidetään kun lumikenttien kutsu käy

Nyt me palataan tässä autolle. Tuolla takana on se urheilukeskus, mutta ei siellä ketään näkynyt.

Kyllä mä tosiaan tykkään näistä keleistä, mutta Äiskä vähän mutisee että olisi kyllä hyvä jos olisi myös asiakkaita näistä ilmoista nauttimassa. Mä en sano siihen mitään. Mulle kelpaa elämä näinkin ihan vaan kotijoukkojen kanssa. Mutta kai ne asiakkaat tuovat mulle tavalla tai toisella nappulaa kuppiin, joten oishan se kiva jos niitäkin olisi. Että tulkaa vaan!

Tässä alla vielä kuva meidän talosta että osaatte sitten tulla.

Villa Ottilia B&B

Ei mulla muuta tällä erää. Ciao! Ja hännänheiluttamisiin

teidän

karvainen blogistinne, Latte the Dog, vonkunoomi