Valokuvausleiri Otepäällä - harmaan päivän värikäs ajatus

Eilen oli jälleen todella harmaa ilma, vettä satoi hiukkasen, ja silloinkin kun ei satanut, oli harmaata ja kosteaa ja nihkeää.

Kun en jaksanut kotonakaan olla ja tietokoneella notkua, otin kameran mukaan ja lähdin kuvailemaan lähiseutuja. Tehdäkseni kuvausreissusta itselleni antoisamman annoin itselleni haasteen: koeta löytää tästä lohduttomasta maisemasta mielenkiintoa ja kauneutta.

Tein Pyhäjärven rannoilla noin tunnin kävelyretken - itse asiassa en kävellyt pitkääkään lenkkiä, pysähtelin ja tarkastelin tuttua maisemaa, etsien siitä jotain kuvaamisen arvoista. Ja kun tarkasti katsoo, niin kyllähän sitä aina uutta löytää!

Siinä eteenpäin märällä nurmikolla tarpoessani ja liukastellessani pitkospuilla sain ajatuksen. Mietin, olisiko ideaa ja pystyisinkö järkkäämän ensi kevääksi tai kesäksi tai syksyksi Otepäälle ja sen ympäristöön leirin valokuvauksesta kiinnostuneille harrastajille.

Mitä tällainen leiri voisi sisältää, mietin. En missään tapauksessa kuvittele olevani pätevä valokuvauksen opettaja, eikä mielessäni ollutkaan leiri, jossa opiskeltaisiin kameroiden käyttöominaisuuksia tai valokuvaamisen tai kuvankäsittelyn tekniikoita. Sitä varten on toiset kurssit. Ennemminkin kyseessä olisi leiri, jossa tehtäisiin useita retkiä mielenkiintoisiin tai haasteellisiin kuvausmaisemiin ja jossa pohdittaisiin ryhmässä ja erikseen sitä, miten itse kukin saa omista kuvistaan mielenkiintoisempia. Miten valitsee aiheen, miten pyrkii näkemään asioita uusin raikkain silmin. Miten hyödyntää kontrastia, sommittelua, rytmitystä ja värejä? Miten saada kuviinsa mukaan tarina?

Jokaiselle kuvauspäivälle voisi olla tehtävä tai teema, torstaihaasteen tai mustavalkomaanantain tapaan. Päivän päätteeksi jokainen valitsisi omista kuvistaan viisi parasta ja porukalla voitaisiin sitten keskustella kuvista, pohtia miten eri tavoin saman maiseman voi nähdä tai miten eri tavoin voi samaan haastetehtävään vastata. Miksi joku efekti toimii paremmin kuin joku toinen. Miksi mustavalkoisuus sopii tiettyihin tilanteisiin ja toisiin sitten taas ei.

Kurssille tai leirille voisi osallistua miettämättä sitä  millaiset tekniset vempaimet itse kullakin on, tai kuvaako hän auto- vai P- vai AV- vai TV- vai M-ohjelmalla. Toki näistäkin voidaan keskustella, kuten aukon merkityksestä syväterävyydelle etc. - Pääpaino kuitenkin olisi kurssilla antaa virkistysruiske harrastajakuvaajalle, joka haluaa lisää potkua harrastukseensa.

Uskoisin että tällaiselle leirille voisi olla kysyntää tavallisten ns. sunnuntaivalokuvaajien keskuudessa. Jotka haluavat ottaa parempia kuvia ja joille valokuvaus on päivä päivältä haasteellisempi harrastus, mutta jotka ehkä tuntevat polkevansa paikallaan harrastuksensa kanssa.

Varmaa on, että monelle suomalaiselle Viron maisemat, erityisesti Otepään vaihtelevat maisemat, tarjoavat aivan uusia visioita. Onhan täällä kuitenkin aika lailla erilaista kuin Suomessa. Ei olisi vaikeaa löytää useammallekin päivälle haasteellisia ja hienoja kuvauspaikkoja. Ja jo tältä kantilta kurssi varmasti antaisi osallistujilleen paljon.

Tällaisia siis pohdin, kun kiertelin Otepään Sotatammen ympäristössä ja kävelin pienen matkaa Murrumetsän luontopolkua. Sateisena ja harmaana joulukuun päivänä, jolloin useimmille ei tulisi mieleen lähteä ulos valokuvaamaan luontoa. Ja näin olin itse ensimmäinen leiriläiseni, joka pyrki vastaamaan haasteeseen: löydä vuoden harmaimpana päivänä maisemasta mielenkiintoa, dramatiikkaa tai kauneutta.

Ja tällaista jälkeä syntyi:




Yksinäisyys.






Haltijapuut neuvonpidossa.



Ryhmässä olemme kokonaisuus.



Hetkeksi aika pysähtyy.

Ja perään vielä muutama värikuva samoista maastoista:

Sisarukset.

Vilkutuksia vastarannalta.

Turhamainen vanhus peilailee itseään.

Värit piiloutuvat veden alle.

Tie kannattelee kulkijaa.

Kysyn nyt lukijoiltani ja valokuvauksen harrastajilta? Miltä tällainen leiri kuullostaisi? Olisitko mahdollisesti kiinnostunut? Kannattaako minun alkaa asiaa edistämään?