lauantai 31. joulukuuta 2011

Katsaus menneeseen vuoteen 2011

Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä tehdä pieni inventaari kuluneesta vuodesta. Aloitin inventaarini tekemällä pienen haastattelun. Palasimme illan pimetessä Tartosta Otepäälle ja juttu kääntyi menneeseen vuoteen. Kysyin Kimmolta, minkä yleisarvion tämä menneelle vuodelle antaisi. Mies pohti, että kai tämä ihan jees vuosi oli, taloudellisesti ehkä huonompi kuin aiemmat, mutta toisaalta, saatiinhan me kuitenkin Võsu hankittua.

"Totta!" huudahdin minä, "Võsu! Se oli iso juttu se!" Ja sitten minä muistin että käytiinhän me Liettuassakin, oltiin Vilnassa viitisen päivää. "Oliko se tänä vuonna?" havahtui Kimmo. "Niin ja Krakovassa käytiin. Se oli myös hyvä reissu!"

Loppumatka menikin sitten naureskellen kaikelle kuluneena vuonna sattuneelle. Ja kun auto kaarsi Villa Ottilian pihalle olimme suorastaan erinomaisella tuulella. Ja pohdimme, että olihan tämä oikeasti hyvä vuosi. Eikä se oikeastaan taloudellisestikaan ollut mitenkään erityisen huono - Võsu vain imaisi korjauksineen kaikki ylimääräiset liikenevät tulot, joten mihinkään pieneen ylellisyyteen kuten ylimääräisiin ulkomaanmatkoihin ei ollut varaa. Eritoten kun marras-joulukuu oli Villa Ottilian kannalta kuollut.

Tässä muutamia vuoden kohokohtia blogista poimittuna:

Tammikuu 2011

Tammikuussa kirjoitin blogiin 21 juttua, jotka käsittelivät pieniä aiheita - juttua oli Rummukaisesta, joka puolivälissä kuuta lähti Otepäältä omaan kotiin, mikä sai Latten hieman melankoliseksi. Kerstenin äidin kissa kuoli ja blogissa pohdittiin eläinten polttohautausta Suomessa ja Virossa. Otepäällä hiihdettiin jälleen hiihdon maailmancupin osakilpailu, jonka minä katsoin Tarton kisakatsomossa  Rummukaisen perheen luona. Kuukauden tärkein tapahtuma oli äitini 80-vuotissyntymäpäivät, joiden vuoksi kävimme Suomessa. Ja lunta sataa. Koko tammikuun.

Kuukauden kuva: Rummukainen on päässyt takaisin oman isän syliin ja katsoo Lattea mietteliäänä.


Halmikuu 2011

Juttuja blogiin tulee 30. Kuukausi menee työn touhussa, on hiihtomaratonia ja nuorten MM-hiihtoa ja Kuldkala-pilkkikisaa. Võsullakin käymme ihmettelemässä lumen paljoutta. Sitä todellakin on ja on ja on. Luontokokemuksiakin keräämme - niin Elistveren eläinpuistossa kuin kotikulmilla, missä ketut kiljuvat keväthangilla. Kimmo viettää syntymäpäiviään ja me juhlistamme meidän (uudelleen)tapaamispäiväämme 2.2.2002. 


Kuukauden kuva: Tupsukorva Elistveren eläinpuistossa


Maaliskuu 2011

Juttuvauhti kiihtyy, maaliskuussa niitä tulee kaikkiaan 35. Kuukauden ehdoton kohokohta on matkamme Liettuaan ja Vilnaan, missä koemme monenmoista. Vierailemme Uzupion kansantasavallassa ja perehdymme sen perustuslakiin, vierailemme Kaunasin markkinoilla, Trakain linnassa ja seikkailemme Vilnan vanhoilla historiallisilla kaduilla. Kotimatkalla pysähdymme mahtavalle Ristikukkulalle, joka tekee suuren vaikutuksen matkamiehiin.

Kuukauden kuva: Ristikukkula Liettuassa, lähellä Latvian rajaa 

Huhtikuu 2011

Juttuja syntyy 32 kappaletta. Huhtikuussa herää luonto taas eloon. Minä vietän pitkän tovin Haapsalussa kesämökillä, missä valmistan mm. päiväkaupalla haketta jota puutarhahybriksessa tarjoilen pensaiden ja puskien juurille. Välillä ajelen Läänemaata ristiin rastiin kuvaillen merellisiä maisemia, katajia tuulessa ja Puise Ninan mahtavia maisemia. Huhtikuussa pohdin myös Tarton muuttuvia kasvoja ja ihmettelen sen modernia arkkitehtuuria ja käyn Viljandissa.


Huhtikuussa käyn myös Keilan putouksilla - matkaseuranani hyvä ystäväni OnuKoo

Toukokuu 2011

Toukokuussa olen työteliäs, ainakin mitä tulee juttujen määrään: syntyy vuoden ennätys eli 46 juttua. Ehdin kirjoittamisen lomassa matkaillakin, ja päiväreissuja tulee tehtyä mm. Obinitsaan, Valgaan, Meremäelle ja Piirimäelle. Piusassa käymme ja Türin kukkakarnevaaleilla. Suomi ei voita euroviisuja mutta voittaa lätkän MM-kultaa ja sitä riemuitaan myös Otepäällä. Võsullakin käymme vaikka talo ei ole meidän ja huoli sen tulevaisuudesta kalvaa mieltä.


Kaksi leijonaa kohtaa Luken kartanonpuistossa


Kesäkuu 2011

Juttuja syntyy 36. Kesäkuussa reissaamme lähellä ja hieman kauempana, kuitenkin maan rajojen sisäpuolella pysyen.  Käymme asiakkaiden - tai nyttemmin ystäviemme - kanssa Taevaskodalla ja Võrussa. Pitkän tovin vietän Võsulla Huvikummussa, missä siivoilen taloa vastaanottamaan yhdet kesävieraat heinäkuussa. Apunani on välillä Kimmo, välillä perhe Rummukainen, joiden kanssa hävitämme vanhoja sänkyjä ja pohdimme Ruuhi-Rallia ja käymme Käsmussa Ruja-bändin konsertissa. Võsu-aikani on hieman surumielinen, en tiedä talon kohtalosta vieläkään sen enempää, heinäkuussa asia ratkeaa suuntaan tai toiseen.


Ruusut kukkivat kesäkuussa Lahemaan rannoilla - kuva Turbuneemestä läheltä Võsua

Heinäkuu 2011

Juttuja 25 kappaletta. Heinäkuu on työntäyteinen kun Villa Ottiliassa käyvät kesävieraat tiheään. Heinäkuussa selviää myös kaksi merkittävää asiaa: saamme sittenkin hankittua Huvikummun ja Kimmo voittaa EU:n kirjoituskilpailun jutullaan sisämarkkinoiden toimivuudesta. Olemme arvattavastikin hurjan hyvällä mielellä. Minä kirjoitan kymmenosaisen sarjan: Otepään 10 ihmettä. Yksi ihmeistä on salaiset järvet, joihin erityisesti Latte haluaa tutustua:


Hiiohoi ja hihulihei - täältä tullaan elämä!

Elokuu 2011

Juttuja 36 kappaletta. Elokuussa teen vuoden toisen Suomen-reissuni - lähden Turkuun luokkakokoukseen. Elokuu menee muuten puuhakkaasti Villa Ottiliassa - asiakkaita riittää koko kuulle, kuten vaikka Heljän Hulvattomat jotka saapuvat paikalle Oikuttelevan Bussin kanssa.  Asiakkaista huolimatta ehdimme tehdä pieniä päiväretkiä mm. Räpinaan ruusujen aikaan. Käymme Peipsin rannoilla, Põlvassa ja Mehikoormassa. Elokuun lopussa käyn sienessä Rummukaisen ja sen äiskän kanssa Taevaskodalla - mutta himoitut torvisienet jäävät löytämättä.

Elokuussa kuvailen heinäpeltoja, paketissa tai ilman.

Syyskuu 2011

Juttuja 12 kappaletta - mikä ei tarkoita etteikö kuukausi olisi ollut puuhakas, päinvastoin. Se alkaa Haapsalun lomalla kera Rummun ja sen mamman. Ilmat ovat upeat, on suoranainen intiaanikesä. Sieltä jatkamme matkaa Võsulle, missä pidämme minitalkoot ennen suuria talkoita. Jotka nekin pidetään syyskuun lopussa. Hurjaa ja hauskaa ja hulvatonta puuhaamista, jonka seurauksena syntyy upea terassi. Eläköön talkoohenki!

Rummu Villa Vallattoman terassilla Haapsalussa

Lokakuu 2011

Kirjoituksia 29 kappaletta. Lokakuu alkaa vuoden toisella ulkomaanmatkalla - jos kahta Suomen-matkaa ei lasketa - eli reissullamme Krakovaan, missä Kimmo pokkaa palkinnon voittokirjoituksestaan. Minä olen ylpeä miehestä enkä suotta. Reissu menee muutenkin aivan nappiin ja sen muistojen voimalla jaksamme vuoden loppuun. Loppukuukauden vietämme Lahemaan merellisissä maisemissa, Võsulla.


Latte ja Kimmo Võsun rantametsässä.

Marraskuu 2011

Juttuja 29 kpl. Marraskuu on ilmojensa puolesta aivan uskomattoman hieno, lämmin ja aurinkoinen. Minä teen koko kuukauden reissuja lähiseuduille ja nautin Lahemaan upeista maisemista, Altjasta, Vergistä, Käsmusta, Jumindasta ja Kaberneemestä. Ja vaeltelen Võsun rannalla, aamuisin, iltaisin. Ja kuvaan, kuvaan. Merta ja maisemia. Olen onnellinen enkä kaipaa lunta saati talvea.


Suuria tyrskyjä ja suuria kiviä Lahemaalla, Käsmun lahdella.

Joulukuu 2011

Juttuja 15 kappaletta. Vuosi lähestyy loppuaan ja Tiina uuvahtaa. On huolissaan lumettomuudesta ja asiakkattomuudesta ja taloudesta ja terveydestä ja joulusta ja tulevaisuudesta. Synkistelee ja ärhentelee. Kunnes jouluaattona pääsee vihdoinkin joulun tunnelmaan.

Ja nyt joulukuun viimeisenä päivänä katson tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Paljon on vielä pilviä taivaalla, mutta jos vain itse jaksan uskoa parempaan huomiseen, on se jo puoli voittoa ellei enemmän.

Mennyt vuosi: kirjoituksia kokonaisuudessaan 346 kappaletta - ei sentään ihan jokaiselle vuoden päivälle. Paljon matkoja lähelle, joitakin hieman kauemmaksikin. Hyviä hetkiä paljon, huonoja joitakin. Muistan hyvät, huonoja ei olekaan tarvis muistaa.

Vuosi 2012 - se on nyt tyhjä lehti tai tyhjä tietokoneruutu. On itsestä kiinni miten sen täytän.

Kiitän kaikkia lukijoitani seurastanne. Kiitän kaikkia ystäviäni uskostanne minuun, kiitän avusta ja tuesta ja rakkaudesta jota olen saanut kokea. Kiitän Kimmoa ja Lattea siitä, että olette antaneet minulle perheen ja kodin, jossa tunnen olevani haluttu ja tärkeä.

Näillä eväillä lähdetään kohti uutta vuotta ja uusia seikkailuja. Tervetuloa matkaan - tämän blogin kautta!

Nähdään ensi vuonna!

9 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Mieletön määrä postauksia - 346 kpl! Kiitos näistä postauksista ja kuvista, on ollut ilo seurata blogia ja jännittää mukana mm. Võsun tapausta. Ja oikein hyvää uutta vuotta 2012!

Rummun äiskä kirjoitti...

Olet ollut ahkera kirjoittaja ja kuvaaja. Kiitos mielenkiintoisista , hauskoista, teksteistä ja kuvista.

Hienoa olisi jos jaksaisit tänäkin vuonna jatkaa blogia. Odotellaan.

Elämyksellistä, kaikkea mukavaa tuovaa vuotta 2012.

Marjattah kirjoitti...

Lämmin uudenvuodenhalaus Mussalosta! Tulkoon antoisa, menestyksekäs ja onnellinen vuosi teille rohkelikoille! Ja paljon juttuja blogiin :)

Vallaton kirjoitti...

Ihana postaus! Olen lukenut kaikkea vähän jälkijunassa, joten ihmettelin monen kirjoituksen kohdalla, että oliko se jo silloin! Vastahan siitä edes kuulin. Tällainen vuoden kohokohtien muisteleminen on kyllä jees :)

Vuoden 2012 ensimmäinen iiisoo halaus. Toivottavasti tänä vuonna ihan oikeasta livenä!

Sylvia kirjoitti...

Kyllä olette ahkeria - sekä kirjoittamaan että muuten! Kiva näitä on lueskella. Ja kuvat ovat aina upeita.

Hyvää jatkoa!!

Kiiris kirjoitti...

Kiitos mainioista teksteistä ja ihanista, taidokkaista kuvista, joiden äärellä olen nauttinut, joskus jopa henkeä pidätellen.

Toivotan sinulle ja perheellesi kuvauksellista tätä vuotta, inspiraatiota iloja päiviinne ja koirille rapsutukset!

Unknown kirjoitti...

Kiitos aina milenkiintoisista teksteistä ja kuvista. Onnea ja menestystä vuodelle 2012!

Suski kirjoitti...

Kiitoksia hyvin kirjoitetuista jutuista ja loistavista valokuvista! Erittäin hyvää vuotta 2012 koko perheelle! =)

Tiina Linkama kirjoitti...

Maris, Rummun äiskä, Vallaton, Marjattah, Sylvia, Kiirepakolainen, Kersten ja Suski - lämmin kiitos hyvän uuden vuoden toivotuksista! Sitä samaa toivotan minäkin teille!