tiistai 13. joulukuuta 2011

#96. mustavalkomaanantain haaste: jouluaskareet

Vai jouluaskareet, tuhahdin kun tarkistin eilen mustavalkomaanantain kuvahaasteen. Kun en ole aloittanut ensimmäistäkään. Ehkä tähän epäjouluiseen tunnelmaan vaikuttaa vahvasti luonto, joka on kaikkea muuta kuin talvinen saati jouluinen. Pitänee kaivaa ruohonleikkuri vielä kerran esiin.

Päätin jo jättää osallistumisen haasteeseen sikseen, mutta sitten alkoi huono omatunto nakertaa.  Joulukortitkin on tekemättä saati lähettämättä. Minä kun olen tavannut väkertää ja nikertää viime vuosina joulukortit käsin. Nyt sekään ei oikein innostanut.

Kunnes sain idean. Kaivoin ikivanhoja Viro-aiheisia postikortteja esiin.  Useimmat niistä esittivät kesäisiä maisemia, ja kuten eräässä mainoksessa sanotaan: siitä se ajatus sitten lähti.

Tämän aamun olen tuunannut joulukortteja, jotka aika pitkälle vastaavat täkäläistä säätilaa. Ruoho vihertää mutta siellä täällä saattaa pieni lumilämpäre kimmeltää (hoo hoo, nauraisi pukki, ei siellä mitään kimmellä, jos tarkkoja ollaan, jos ei kaupungin jouluvaloja ajatella.)

Oikein innostuin ja nyt on väkerretty (tavallista pienempi) pino kortteja jotka lähtevät rakkaimmille ystäville ja sukulaisille. Kera kimmellyksen ja joulun tunnelman.

Muutenkin tämä joulu mennään aika sammutetuin lyhdyin: joululahjoja emme hanki Kimmon kanssa toisillemme lainkaan ja sama meininki myös ystäville ja sukulaisille. Tämä on lamajoulu, ja sen moni varmasti ymmärtää.

Joulumieli kuitenkin nousi kortteja tuunaillessa, ja kas, saatoin myös vastata maanantaihaasteeseen, kuva alla:

Tuunattuja joulukortteja valmiina lähtemään maailmalle

Muita jouluvalmisteluja löytyy klikkaamalla: mustavalkomaanantain 96. haaste

15 kommenttia:

Rummun äiskä kirjoitti...

Hieno idea, kortit näyttävät mielenkiintoisilta.
Hyvää myös jouluisemman tunnelman tulo.

Irwikissi kirjoitti...

Moikka,

laitatkos uusiksi linkkisi Mustikseen, se entinen kun ei johdakaan yhtään mihinkään :)

Irwikissi kirjoitti...

Kiitos uudesta linkistä.

- Ja, tällainen tuunaus-kortteiluhan on kierrätystä parhaimmillaan! =) Itsekin käytän paljon vanhoja valmisjoulukortteja omieni "uustuotannossa".

Unknown kirjoitti...

Itse tehty kortti lämmittää sydäntä kivemmin kuin mikä tahansa lahja! Juuri mietin, että vuosi sitten samaan aikaan oli kauhean paljon lunta ja ihmiset jäivät teiden päälle. Tässä vuodentakainen juttu Postimehesta: http://www.postimees.ee/356618/paastjad-kaisid-tormi-ajal-paarisadat-lumevangi-sikutamas/

Marjattah kirjoitti...

Mainiota! Usein inspiraatio lankeaa vasta kun puuhaan on tarttunut päättäväisesti. Näin myös joulumieli :)

Kiiris kirjoitti...

Kierrätys aivan nappijuttu! Itsetehty kortti on aina mukava saada.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Irwikissalle huolenpidosta! Enpä olisi itse huomannut toimimatonta linkkiäni. Nyt uusi laitettu.

Kiitos Rummun äiskä, Kersten, Marjattah ja Kersten kivoista kommenteista.

Kortit olivat eilen sitten valmiita postitettavaksi - vaan Otepään postista loppuivat postimerkit! Eihän tämä olekaan kuin kiireisin postitusaika - aivan uskomatonta! - Ja toisaalta ei niin yllättää sittenkään. Loppuuhan täällä usein isosta marketista esim. maito. Olen ollut muutama vuosi sitten pubissa, jossa loppui olut (tosin ei Otepäällä, lonkeroa oli tarjolla yksi tölkki, ja ainoa mitä muu olisi ollut tarjolla oli kirkas viina.

Eikä kukaan pidä sitä minään. Normimeininkiä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiirepakolainen - kierrätys kunniaan!

Mannu kirjoitti...

Mielenkiintoista, että tuotteiden loppumista ei pidetä minään! Minusta täällä ovat näyttäneet TOSI OUDOILTA tyhjät voihyllyt marketeissa. Vaikkei siis ole ollut aiettakaan ostaa voita. Mutta jo ajatus, että yhtäkkiä voita halutessaan sitä ei löytyisikään!? Ollaan totuttu liika hyvälle?

Tiina Linkama kirjoitti...

Mannu - ei ole myöskään harvinaista että menet ravintolaan ja tilaat vaikka kaksi tietyntyyppistä keittoa, ja sitten sanotaan, että vain yksi keitto jäljellä.

Päivän tarjoukset (päeva praad) ravintolassa ovat yleensä jo puolilta päivin loppu.

Ilmeisesti pelätään ihan hirveästi että jotain menee haaskoon kun on tilattu liikaa. Kuten vaikka maito marketissa.

Mannu kirjoitti...

Jonakin päivänä minä tulen testaamaan Viron ravintolat! Ja petyn hirveästi, jos jokin ei ole loppu. Tahtoo kulttuurieroja! Eksotiikkaa!

aare kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
aare kirjoitti...

Joo "normimeininkiä". pessimistit huomioivat sen mitä on loppu, optimistit taas sen mitä kaikkea on jäljellä !!

Tiina Linkama kirjoitti...

aaare - toki asenteesta on kyse. Mutta jos ihan oikeasti tarvitset maitoa tai postimerkkejä tai jotain aika perusasiaa, joka liittyy elämääsi ja juuri sillä hetkellä, on se aika ajoin aika nuivaa saada vastaus: "Ei ole!"

Mirjam kirjoitti...

Tervehdys Ukrainasta.

Kivan näköisiä nuo sinun korttisi.

Mekään emme täällä harasta joululahjoja. keräämme kyllä tarvitseville lapsille ja käymme heidän luonaan. Mutta ne toinen toisillemme annetutu joululahjat eivät sovi juuri meidän elämään.

Mukavaa päivän jatkoa.