To absent friends

Kuvassa keskellä rakas ystävättäreni Päivi Riikonen joka lähti täälta ajasta ikuisuuteen 12.10.1993.


To absent friends

Minua on aina viehättänyt tuo englantilaisten maljapuhe, joka lausutaan, joskus vaikka paremman puutteessa: To absent friends. Eli: nostakaamme malja niille ystäville, jotka eivät ole paikalla.

Minulla on tällä hetkellä likimain kaikki ystävät kaukana. Mutta senkin kanssa pystyy elämään, jos uskoo ystävyyteen, kuten minä teen.

Sillä ystävät, jotka ovat kerran olleet lähellä, ovat sitä aina, riippumatta etäisyyksistä. Riippumatta ajasta.



Minulla ei ole suurta sukua turvanani. Vanhempani erosivat ollessani melko nuori, ja isäni sukuun jäi jotakuinkin huterat yhteydet, jotka nekin ovat viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana tyystin hiipuneet. Ei äidinkään puolelta löytynyt suurta sukuyhteisöä, joka olisi minulle luonut jonkinmoisen laajemman turvaverkon tunteen. Ja jos sitä oli, minä olin nuorena niin kiittämätön, etten siitä kiinnostunut.

Minä katson yhä ja aina kaipuulla elokuvia, joissa esitetään suuria sukuja juhlimassa pitkän pöydän ääressä. Haluaisin toki, että minulla olisi suku, joka voisi kokoontua pitkän pöydän ääreen, jossa vanhat viisaat vanhukset istuisivat pöydän päässä aristokraattisina, ja lapset kolmannessa polvessa juoksisivat pöydän ympäri. Jasmiini tietenkin tässä kuvaelmassa tuoksuisi, ja viini ei humalluttaisi ketään ja kesä jatkuisi ikuisesti.

Unelmat ovat unelmia.

Mutta minulla oli ja on ystäviä. Ja he luovat minulle turvan tunteen. Sen tunteen, että vaikka maailma hylkäisi, ystäväni eivät sitä tekisi. Jos saisin kerättyä ystäväni yhden pitkän pöydän ääreen, saattaisin saada samankaltaisen italialaisen suuren perheyhteyden tunteen. Ehkä.

Ystävyys on outo ja ihmeellinen asia. Se käsittää luottamusta ja rakkautta. Se on välillä vaativa kuin rakkaussuhde, joskus jopa mustasukkainen ja kiihkeäkin, eikä epäoikeudenmukaisuuskaan ole vierasta ollut ystävyyden alkutaipaleille.



Mutta vuosien myötä ystävyys jalostuu paremmaksi kuin viini. Ystävyys on jotain rakkaussuhdettakin tiiviimpää, se on kiihkotonta, se on vailla unelmia, se on todellinen, pitkäaikainen, ja parhaimmillaan ikuinen.



Ystävälle ei tarvitse esittää mitään sellaista mitä et ole – parasta kaikesta, jos sitä yrität, ystäväsi näkee sen läpi ja joko naureskelee sille, tai suorapuheisesti ilmoittaa, että ’cut the crap’ – anna olla! Sanalla sanoen: ystävälle ei ole tarvis esittää mitään. Se suhde on aito.

Ystävyyksiä solmitaan elämän eri vaiheissa – lapsuudessa luultavimmin ne syvimmät. Minun ystäväni ovat tulleet lapsuuden, koulun, opiskelun, työn kautta. Ja jokunen on onnistunut luikahtamaan joukkoon jotain muutakin kautta.

Millaisia ystäviä nämä ovat? Parhaimpia. Tietenkin. Mutta surkeita, jos yhteydenottoja ja yhteydenottotiheyttä lasketaan.

Minä olen Otepäällä niin fyysisesti yksinäinen, vailla yhteisöä tai ystäviä, että yritän piiskata kaukana olevia ’absent friends’ eli ystäviäni kirjoittamaan, pitämään yhteyttä. Huonolla menestyksellä. Jokaisella on oma elämänsä elettävänään, ei heillä ole aikaa, juuri nyt. Ei se heistä tee huonompia ystäviä.

Senkin ymmärrän. Ei minulla ole hätää. Sen ymmärtävät ystäväni. Ja he jokainen jatkavat omaa elämäänsä ja itsekseen toistelevat
: ”Joku päivä pitäisi Tiinalle kirjoittaa taas. Tai mennä kylään.”

Ystävyys ei ole kirjoitettu lepinguihin eli sopimuksiin, jotka Virossa tuntuvat olevan niin suositut. Ei ole sääntöjä, ei sopimusvelvoitettuja tehtäviä. Ainoa velvollisuus on välittää ja olla.

Minulla ei ole mitään hätää, en tarvitse suurta sukua tai suurta ystävien armeijaa ympärilleni juuri nyt. Uskon – ja tämä lienee tosiaan uskon asia – että ystäväni tulevat luokseni, apuuni, jos sellaiseen olisi tarvis.

Ja juuri se minusta erottaakin tuttavuuden ystävyydestä. Tuttava on mukava ja ihan kiva tyyppi ja sen kanssa on ihan kiva hyrrätä. Mutta ystävä on enemmän. Se on se, joka välittää sinusta silloinkin kuin ei ole vain kivaa hyrräystä. Se on se joka hyppää kamelin selkään ja lähtee köröttelemään aavikkoon kiroten: ”Pitikö se Tiinan tännekin joutua pulaan!” Ystävä tulee ja kiroaa, mutta tulee.

Olenko oikeassa?