Omituista puhetta

Sain omituisuushaasteen.

Tällaisen:

Tehtävänanto: "paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Kuuliaisena tyttönä aloin sitten listaamaan viittä omituisinta tapaani. Kuvittelin niiden tipahtavan hihasta vain keveästi ravistaen.

Vaan eipä se niin mennytkään. Olenhan aina ollut tunnollinen koululainen, joka pyrkii vastaamaan esitettyyn kysymykseen mahdollisimman tyhjentävästi.

Viisi omituista tapaani? Kävin tupakalla ja join kupin kahvia ja pyörittelin asiaa päässäni. Aloin ärsyyntyä. Mitä on omituisuus? Kuka päättää mikä on omituista käytöstä, mikä ei? Pitääkö minun luetella viisi asiaa, joita muut pitävät omituisina? Mistä minä tiedän mitä muut pitävät omituisena! Itsestä taas omituiset tapani ovat perin luonnollisia. Ovatko muut omituisia, jos pitävät tapojani omituisina. Aloin sotkeutua ajatuksisssani.

Yritin pakittaa. Ei tähän haasteeseen tarvitse syventyä näin perinpohjaisesti. Omituisuuden olevaisuuden olemuksen metafyysisen pohdinnan kautta. Siis uudelleen haasteen kimppuun, nyt kepeästi.

Totta kai voisin nopeasti luetella asioita, jotka ovat minulle tyypillisiä, ja jotka joistain saattaisivat olla outoja. Eikö meillä kaikilla ole sellaisia? Pieniä neuroosin kaltaisia yksilöllisiä riittejä tai toimintatapoja, joilla ei ole välttämättä logiikkaa, mutta jotka itsestämme tuntuvat normaaleilta.

Sanonpa yhden: en pidä parittomista numeroista. Siksi ostan tomaattteja kaksi tai neljä, en kolmea. Siihen ei ole mitään syytä, selitystä. Minä vain teen niin.

Jatkoin asian pohdintaa. Yritin löytää humoristisia hauskoja omituisuuksiani, joista voisin avoimesti kertoa. Sellaisia, jotka saavat ihmiset naurahtamaan: onpa Tiina persoonallinen ja hauska ihminen.

Ja samalla mieleen tuli todellisia omituisuuksiani, joista en haluaisi kertoa kenellekään. Ristiriitaisuuksia sisälläni. Esimerkki siitä keveimmästä päästä: poltan tupakkaa. Tiedän sen vaaralliseksi, kannan siitä syvää huolta, pelkään sairastuvani. Mutta silti poltan. Se on paitsi typerää, myös omituista.

Mieleeni ryöpsähti muitakin persoonani ristiriitaisuuksia: puhun paljon, jotta voin vaieta asioista, joista en halua puhua. Olen äärimmäisen yksityinen ihminen, ja silti pidän avointa blogia, jossa erittelen julkisesti ajatuksiani. Luonko siis itsestäni julkista kuvaa, jotta kukaan ei näkisi millainen todellisuudessa olen!

Aloin käydä uudelleen vihaiseksi. En minä tällaisista omituisuuksista voi kirjoittaa. Ne ovat liian yksityisiä.

Ja silloin oivalsin jotain, joka olen varmasti tiennyt aina, mutta joka nyt sai sanallisen muotonsa.

Yksi suurimmista peloistamme on se, että muut pitävät meitä ’omituisina’. Tulla leimatuksi ’omituiseksi’ tarkoittaa sulkemista pois laumasta. Omituinen on laumalle vaarallinen. Omituisesta ei tiedä mitä se seuraavaksi tekee. Omituinen on arvaamaton.

Jokelan koulusurmaajasta sanottiin: ”Kyllä se jo ala-asteella oli jollain lailla omituinen.”

Me siis pelkäämme että meidät leimataan omituisiksi. Kummajaisiksi.

Samaan aikaan me haluamme olla persoonallisia, me haluamme erottua muista. Sillä melkein
yhtä paha kuin olla ’omituinen’ on olla täysin harmaata massaa. Luulen että nykymaailmassa, jossa pintajulkisuus korostuu yhä voimakkaammin ja voimakkaammin, yksi suurimpia tarpeitamme on erottua massasta.

Yksilöllisyys on päivän sana. Kukaan ei halua hautakiveensä kaiverrusta: ”Tässä lepää omituinen ihminen.” Mutta yhtä vähän kukaan haluaa kiveensä kirjoitusta: ”Tässä lepää ihminen, joka ei erottunut millään lailla.”

Erottuaksemme muista korostamme siis pintaomituisuuksiamme. Teemme niistä osan julkista kuvaamme. Kestämme tiettyyn pisteeseen saakka huumoria itsestämme, ja saatamme jopa kertoa vitsejä itsestämme ja pienistä hupsuista tavoistamme. Niille saa nauraa. Hyväntahtoisesti. Mutta jos meille nauretaan liian lujaa, loukkaannumme.

Omituisuuden pelon ohella toinen suuria pelkojamme on tulla naurunalaiseksi.

Haluamme olla eksentrisiä, poikkeavia. Mutta emme halua että omituisuutemme erottaa meidät liikaa laumastamme tai saa toiset nauramaan meille.

Haluamme nousta massasta, nousta toisten yläpuolelle. Mutta emme halua nousta liian korkealle.

Virolaisen Kukerpillid-yhtyeen laulun sanoin:

”Tahan lennata aga mitte eriti kõrgelt” eli tahdon lentää, mutta en kovin korkealla.


Ken haluaa laulun kuulla, löytyy linkki siihen tästä.


Ja loppuun vielä sanat:

Vahel on nagu tahaksin midagi muud
mitte seda mis minule antud
ma ei ütle et tahaksin päikest ja kuud
tahan kuube mis pole veel kantud.

Tahan naist kes on kuum nagu lõunamaa öö
tahan kirge mis minu jaoks laetud
ma ei nõua et oleks tal vooruslik vöö
tahan hästi et asi saaks aetud.

Tahan rännata sinna kus jalg pole käind
tahan korrakski ära siit minna
ma ei mõtle et oleksin kõrbesse läind
tahaks näha või suuremat linna.

Tahan piiluda vett millel kallast ei näe
ma ei mõtle et hullaksin laintes
tahan korraks ta sisse vaid torgata käe
kas tõesti ta soolaselt maitseb.

Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt
tahan lennata, aga näe, kardan kokkupõrget.
Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt
tahan lennata - kuigi kindlam on vaadata lendamas tuvi või kurge

Tahan proovida jooki mis purju teeb pää
ma ei mõtle et täis tahaks juua
tahan tunda kas tõesti see surin on hää
et sellele ohvriks end tuua.

Tahan tunda mis tähendab tõeline torm
ma ei mõtle et roniksin masti
võiks puhuda tuul kasvõi mütsi mul peast
ka see oleks pagana hästi.

Tahan eksida mõnikord tuttavalt teelt
tahaks kohata musta kassi
ma ei mõtle et sohu peaks uppuma teelt
aitaks sellest kui uksed läeks sassi.

Vahel on nagu tahaksin midagi muud
mitte seda mis minule antud
ma ei ütle et tahaksin päikest ja kuud
tahan kuube mis pole veel kantud.

Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt
tahan lennata, aga näe, kardan kokkupõrget.
Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt
tahan lennata - kuigi kindlam on vaadata lendamas tuvi või kurge


Kukerpillid: Tahan lennata (

---

Ja koska olen kiltti koululainen, ja koske haasteen lähetti mukava ihminen ja se oli heitetty hyvässä hengessä, laitan oheen vielä vastaukset viidestä sosiaalisesti hyväksyttävästä Amelie-tyyppisestä pintaomituisuudestani.

1. Napsuttelen mielelläni kuplapussin kuplia.
2. Vaikka en pidä yltiöpatriotismista, kansallislaulut saavat minut kyynelehtimään, varsinkin Marseljeesi.
3. Ahdistun Edenin kauppakeskuksessa, mutta en Lõunakeskuksen kauppakeskuksessa.
4. Nukkuessani tahdon että joku pieni osa minusta - muukin kuin pää - on peiton ulkopuolella, olkoon se vaikka vain varvas.
5. Seuraan internetin hömppälehtien hömppäuutisia vähintään yhtä tarkkaan kuin ns. oikeita uutisia. Tiedän mitä kuuluu Britneylle, Parisille ja Amy Winehouselle. Tiedän, että Pierce Brosnan on hyvä aviomies, Kevin Costner oli sitä kerran, vaan ei ole enää, ja että Jennifer Aniston ei ole löytänyt 'sitä oikeaa' Brad Pittin jälkeen.