Arvatenkin paljon putsausta on vielä tekemättä, mutta juuri nyt en jaksa siitä murehtia. Pääsen ruoputtelemaan pylvästuijien alustoja keväälläkin, jos nyt en enää jaksa tai viitsi.
Viimeinen ponnistus, ainakin isoimmista istutusalueista puhuttaessa, oli siis ns. Latte-pyydyksen vieminen loppuun.
Taustaa, josta on ollut juttua blogissakin: istutin takapihalle kolmisen vuotta sitten viisi pylvästuijaa, neljä munanmuotoista tuijaa ja jotain muutakin, jonka Linkama sittemmin trimmerillä poisti. Rooaaaa! ulvoi trimmeri. Ja läks.
Suurempaa tuhoa sai pihassa aikaan kuitenkin Latte, joka iloisesti on nostanut jalkaa joka puulle ja pensaalle. Myös kaivuuhommat olivat varsinkin aivan alkuaikoina päivittäinen riemunaihe. Munanmuotoiset tuijat muuttuivat aivan muun tuotoisiksi. Enempi mallia monihaaraiset runkotuijat.
Tässä tilanne ennen Lattea
No, sain sitten omasta mielestäni mainion idean ja aloin istuttaa ns. Latte-pyydystä. Eli päätin istuttaa tuhkapuita ja happomarjoja tiheään jokaisen pissityn tuijan juurelle. Kuten yleisesti tunnettua: nämähän ovat piikkikäitä pirulaisia, ja toivoin niiden pitävän Latten erossa tuijista.
No, tuhoon tuomittu oli se idea. Ensinnäkin, pienet tuhkikset ja happomarjat ravistivat lehtensä melko pian syksyllä ja ovat nyt vain pelkkiä risuja, jotka eivät pelottele edes sensitiivistä chihuhuaakaan (Luoja tietää tuon rodun oikean kirjoitusasun), yhdestä Jöllistä puhumattakaan.
Tässä siis toimimaton Latte-pyydys asennettuna.
Ja tässä lähikuva siitä, mitä urea tekee tuijille.
Seuraavaksi heittelin katerinkulat kasveille. Ja kuvittelin homman olleen siinä.
Aloin sitten kuitenkin miettiä, että hitto, maahan on täynnä rikkaruohoja. Se oli selvinnyt jokaista istutuskuoppaa kaivaessani. Varsin riemuisasti näyttivät voivan vihaamani vuohenputken juuret. Mietin: eiväthän nuo piikkipensaat selviä ensi keväänä ja kesällä kaikista rikkaruohoista hengissä. Aloin siis perata maata.
Eli perin takaperoisesti toimin, mutta niinhän minä usein. Yksi asia johtaa toiseen, tiedättehän tekniikan. Sen vastatekniikka olisi miettiä ensin, ja tehdä sitten, mutta se ei istu oikein meitsin innovatiiviseen ja innostuvaan pirtaan.
Ja se oli sitten siinä. Vai? No ei ollut.
Päätin istuttaa mukavasti muokattuun maahan vähän maanpeittokasveja. Lähdimme Baltezersin taimitarhoille ja palasimme 42 kasvin kanssa. Niitä istuttamaan. (Tästäkin juttua blogin aiemmissa kirjoituksissa.)
Surkean pieniä taimiahan nämä olivat. Hyvä että pilkottavat maasta. Päätin antaa niille ainakin kunnon katerinkulat suojaamaan pahaa maailmaa.
Ja se oli sitten siinä? No ei.
Mietin, että kun olen nyt näin pitkälle päässyt olisi oikeus ja kohtuus antaa näillekin vauvoille kunnon kasvuedellytykset. Päätin että seuraavana päivänä aloitan sorakatteiden rakentamisen. Linkama lupasi auttaa.
Vaan tässä vaiheessa Kohtalo puuttuu peliin. Kimmo saa verenmyrkytyksen ja työskentelykiellon. Alan siis lehtien levittämisen ja soran kantamisen yksin.
Ja arvatenkin tämä sorattava alue on kauimpana sorakasasta. Raivon vallassa puuskutan mäkeä ylös, alas, ylös, alas. Lykin soraa kottikärryillä, kannan sitä ämpäreissä. Valun vettä, kiristelen hampaita ja jatkan hommia.
Ja sitten puuttuu Kohtalo uudelleen peliin. Se sanoo NAKS. Tai niin sanoo selkäni. Ja sitten olenkin kaksi päivää lähinnä tämän näköinen, särkylääkkeet ja relaxantit poskessani.
Hetken näytti että vammainen perhekuntamme joutuu jättämään hommat kesken. Mutta Kimmon verenmyrkytys helpottaa, käden turvotus laskee, ja minunkin selkäni alkaa taas vetreytyä.
Soraus jatkuu. Ja tulee valmiiksi!
Nyt alkaa hommat tosiaan olla aika lailla pulkassa. Tänään istutin vielä seitsemän pikkuruista kasvia Latte-pyydyksen taakse, ne tässä.
Eli nyt on tosiaan kaikki kasvit maissa. Talvi saa tulla.
Minulla on aika ältsin hyvä mieli! Seitsemän isoa sorakatettua istutusaluetta siis syntyi tänä syksynä:
- Monzan rata
- Psykedeliapenkki
- Kanukkapenkki
- Perennapenkki
- Konikapenkki
- Aidanvieruspenkki
- Lattepyydys
Taidan kaivautua nyt vällyjen alle ja onnitella itseäni ja asettautua talviunille. Ja vasta keväällä nousen auringon valon lisääntyessä ylös.
Mutta maltankohan sittenkään...
-- Apropos, jos joku ihmettelee noita tummennuksia tekstissä. Ne ovat ystävättärelleni Kerstenille, joka opiskelee suomen kieltä Helsingissä. Kersten voihkii, että aina on minun teksteissä sanoja, joita ei edes löydy sanakirjoista.
Nauroin, että melkein jo kirjoittaessani arvaan mitä sanoja joutuu perin kielitaitoinen Kersten sanakirjan kanssa etsimään! Kersten nauroi, että voit jatkossa laittaa ne vaikka tummennettuina. Ja nyt tein sen!
12 kommenttia:
Mutta mitä noi punaiset on? Vai onko ne nuolia osoittelemassa kasveja?
Muuten - no onhan ne ihan kivoja - varsinkin kun siinä on soraa. Kyllä ne siitä.
Meillä on vielä kesäkukat pihassa ja ruusut kukkii. Tarttis varmaan tehrä jotain.
Tää komeenttijuttu on nyt vaikeaa mulle. Tuleeko tää johonkin vai mitä. Pöh.
Jaa, jaa..ei mulla kyllä toi viimonen kuva näy ollenkaan??
Kuulostaa siis niiiin tutulta tuo soran kärrääminen, pakko tehdä, pakkopakkopakko! Vaikka olisi kuinka poikki, niin ei auta kun ei saa huilia ennen kuin itse väännetty urakka on tehty. Tuonne Baltezeersille (vaimikäseoli) on kuitenkin ensi vuonna päästävä, hmphh..
Älä nyt kuitenkaan tätä blogia lakkaa kirjoittamasta vaikka talvi tuleekin :-D! Terveisin, bee
hOooHooOoho. Jälleen jäljittelemätöntä Tindeä! Mun on kyllä Pakko Päästä Näkemään Lattepyydys! heeEhehehHEee.
P.s. Olen varma, että kokonaisuus on Uskomattoman Kaunis.
Miten mulle tulee sellainen olo, että seuraavalla kerralla tavatessamme käyn pienen kehityskeskustelun Erään kanssa. Kuulostelenpa vaan mitä sanottavaa Eräällä on eräästä nyt edesmenneestä kynäkatajasta.
Rakkahin OnuKoo,
jos puhe on samasta fantastisesta kynäkatajasta, jonka uhkailemalla, houkuttelemalla ja vaatimalla sain sinut lupaamaan minulle testamentissa, ja joka sittemmin kuoli - se kaikki tapahtui ennen Lattea.
Eli J.Ölliä ei voi tässä asiassa syyttää.
Niitä muita paikkakunnan vapaana juoksevia karvanaamoja kylläkin.
J. Ölliä!!! :-DDD
Minua vieläkin, melkein 50 vuoden jälkeen hirnuttaa ne lapsena lukemani sarjakuvat joissa päähenkilönä oli Kelju K. Kojootti!
Oli varmaan samanlaista menoa kuin J. Ölli harrastaa, vaikkakaan ei mitään Maantiekiitäjää yritäkään metsästää mutta kylläkin munatuijia!! :-)
No testamenttaanko mä nyt sitten sen pystyynkuolleen riiskun? En kai? Ehdotan sen sijaan vaikkapa siihen kylkeen nyt istutettua MÄKIMÄNTYÄ. Tontille on tänä syksynä istutettu myös useita kuusipuita sen varalta, että olemassa olevat katajat ottavat ja heittävät henkensä. Kävisikö joku niistä testamenttiin?
Antaa nyt olla sen riiskun olla - ilmoitan jos löydän pihaltasi vielä jotain testamenttiin laitettavaa. Siis yksittäistä.
Kokonaisuutena koko piha itsessään ja talo sen keskellä on tietenkin jotain, jolle en sanoisi ei.
Kaunis on kokonaisuus.
Heh - sama vauhti päällä:) Siis ihana kuva tuo pentu reporankana tuolilla! Minulla on sinulle kutsu mukaan kerhoon blogissani;) En tiedä, haluatko ihan vieraita blogillesi vai pitää sen intiimimpänä, mutta kun olet blogilistalla niin ajattelin ettet pahastu vaikka linkitän sitä eteenpäin?!? Kerro, jollet halua, niin poistan sen...
Minun blogia voi toki laittaa omille listoille. Hyvähän se vaan on.
Ja tarkoitus on itsekin rakentaa tähän blogiin sellainen linkkilista omista suosikkisaiteista.
Minun blogissani on siis sinulle haaste tällä päivämäärällä, jos haluat ottaa sen vastaan:)
Noita haasteita täällä blogistaniassa kiertää, siinä tutustuu itse uusiin blogeihin ja saa omaan blogiinsa uusia tutustujia;)
Lähetä kommentti