perjantai 24. lokakuuta 2008

Peipsin outo sielunmaisema

En ole tainnut blogissa kertoakaan, että meillä on talo tai oikeastaan tila Kaakkois-Virossa, Peipsin rannalla sijaitsevassa pienessä Beresjen kylässä. Hankimme sen aikoinaan hyvänä investointina. Aikana, jolloin kiinteistöjen hinnat olivat vielä suomalaisille edullisia.

Me kutsumme Beresjen taloamme eläkepäiviemme projektiksi. Minä joskus salaa leikin ajatuksella, että muutamme sinne vielä jonain päivänä pysyvästi asumaan. Minä rakastan Peipsi-järveä. Sen karuutta ja kauneutta. Aika näyttäisi, kuinka minunkaltaiseni kaupunkilainen osaisi elää niin alkeellisissa ja raaoissa olosuhteissa. Silti, ajatus houkuttaa. Peipsi on minun, kaupunkilaistytön outo sielunmaisema.



Talomme on viime vuodet nukkunut Ruususen unta, ja nukkuukin aina siihen asti, että saamme riittävästi rahaa kokoon sen korjauksiin, joista tullee mittavat. Mutta hyvä talo se on perustuksiltaan, vaikka toistaiseksi mukavuuksiltaan aika alkeellinen – ei tule vettä sisälle, ei ole wc:tä sisällä. Mutta tilaa on, neliöitä lienee asuintiloissa lähemmäs 300m2. Lisäksi taloon kuuluvat maakellarit, navetat, kuttulat ja ladot.

Talossa itsessään ei liene mitään suurta vikaa. Tällä hetkellä katto kerää sammalta ja piha on surkeassa jamassa, pukkaa heinää, jota niitämme ehkä kerran kesässä. Mutta itse talo seisoo vielä suorana ja vain hiljakseen rapistaa seinämaaliaan.



Beresje ansaitsee muutaman sanan. Kylänä se on virolaisittainkin perin eksoottinen. Se on vanhauskovaisten eli ns. staroverien kalastajakylä Peipsin rannalla. Kyläläiset ovat pääsääntöisesti vanhoja ja venäjänkielisiä, mikä vaikeuttaa kommunikointiamme kyläläisten kanssa.

Elämä Beresjessä kulkee aivan eri tahtiin kuin mitä se kulkee muualla Virossa, Euroopasta ei Beresjessä taideta tietääkään.

Kovat tuulet piiskaavat kylää, mutta toisaalta se nauttii myös huimaavista näkymistä: yhdestä suunnasta Peipsille ja toisesta Beresjen sisäjärvelle. Minusta se on kaunis paikka – vaikka kylä itsessään onkin jotakuinkin rähjäinen ja ankea.



Jokasyksyinen operaatio on haravoida talomme edessä olevien kolmen valtavan kokoisen vaahteran lehdet pois. Se päivä oli tänään.

Lähdin liikkeelle aamuvarhaisella. Linkama lupaili tulla perässä, kunhan kunnolla heräilee. Arvasin että siihen ’kunnolla heräilyyn’ menee tunti jos toinenkin ja polkaisin autoni liikkeelle ja kannustin Linkamaa seuraamaan minua, kunhan kerkiää aamutoimiltaan.

Hyvillä mielin ajelin siis itsekseni reittiä Otepää – Põlva – Räpina – Beresje, vaikka ilma ei alkumetreillä ollut paras mahdollinen. Syksyiset maisemat polveilivat mukavasti tien molemmin puolin. Olin matkalla Kaakkois-Viroon – ja kilometri kilometriltä maisemat muuttuivat joksikin aivan muuksi kuin mitä ne ovat korkealla Otepäällä. Metsiä, peltoja, vanhoja rähjäisiä taloja ja niiden hoitamattomia pihapiirejä. Siistejä vanhoja korjattuja taloja ja niiden siistejä pihoja.



Räpina on suurin ja lähin kaupunki ennen Beresjen kylää, eikä sekään ole suuren suuri. Räpinassa asuu n. 2 800 ihmistä. Kaupungista löytyy muutamainen hyvä kauppa, yksi ruokapaikka, eikä ensimmäistäkään hotellia, motellia tai majataloa.

Räpinaa kutsutaan metsäkaupungiksi, koska siellä sijaitsee niin Räpina Aianduskool eli Räpinan puutarhakoulu kuin Ristipalo Riigimetsa Majandamise Keskus eli Metsähallituksen metsänhoito-opisto.

Muutama nähtävyyskin Räpinassa on, ja yksi on sellainen, etten jätä siellä koskaan käymättä: Sillapään kartano ja sen puutarhat. Kartano itse on vielä korjauksen alla, mutta sen piha on käymisen arvoinen – sieltä löytyvät niin englantilainen, ranskalainen kuin virolainen puutarhamaisema.



Lieneekö Sillapään kartanon syytä, että olen niin hurahtanut tuijiin. Mutta tässä esimerkki siitä, miten mukavia muodostelmia niistä voi rakentaa.



Niinpä minä tälläkin reissulla pyörähdin Sillapäässä. Ja sitten talolle hommiin.

Ehdin puuhastella reilut kolme tuntia ennen kuin Linkama ehti paikalle ’aamutoimiltaan’. Ei se haitannut. Olin saanut jo lähes kaiken tehtyä ja väsyneenä ja onnellisena oli hyvä mieli siitä, että jälleen kerran tuli tämäkin urakka tehtyä.

Beresjestä Kimmo suuntasi kiireessä takaisin kotiin – minulla ei ollut kiire, ja päätin mennä jonnekin, minne en ole ennemmin mennyt. Tänään se paikka oli Mehikoorma. Pieni paikka hieman Räpinan yläpuolella (kts. kartta yllä).

Mehikoorma on siitä merkittävä paikka, että sen kohdalla Peipsi on kapeimmillaan. Venäjä on Mehikoorman rannasta n. kilometrin päässä. Ei se kaukana ole meidän Beresjen talon rannaltakaan, mutta nyt päätin mennä katsomaan kaikkein kapeinta kohtaa.

Siis Mehikoormaan!

Ilma oli koko päivän ollut enemmän ja vähemmän vaihteleva. Beresjessä oli ollut hetkittäin päällä sateen uhka. Haravointiurakan perään pilkahti aurinkokin hetkeksi. Ajaessani Mehikoormaan oli taivas lilahtavanpunainen, hetkittäin musta, ja puolessa välissä ajomatkaa se repesi ja sain niskaani kunnon kaatosateen.

Mehikoormaan tullessani sade oli jo hieman laantunut. Melkomoisessa ripottelussa silti hiipsin vanhan sataman alueella.





Jatkoin pienen Mehikoorman kiertelyä ja löysin tieni rannalle, josta aukesivat laajemmat näkymät Peipsille ja Venäjän rannikolle.

Aurinko alkoi uudelleen paistaa, ja sain otettua muutamaisia mielestäni hyviä kuvia. Mieli kehräsi niistä kuin kissalla – että joskus vaan voi olla ihanaa ottaa valokuvia! Tämä valokuvaus lienee minun oma intohimoni. En tiedä kuinka hyvä siinä olen - ja hyvä kameranikin hajosi – mutta silti, hyvä kuvakulma, oikea valo, mahtavat kohteet saavat minut sähköistymään, riemastumaan ja napsimaan kuvia.

Ja Mehikoormassa otin niitä paljon!




En laita niitä tähän sen enempää, vaan kannustan teitä tutustumaan blogin kuvagalleriaan: http://www.villaottilia.ee/beresje/

Päivä alkoi painua mailleen ja olkapäälleni taputteli Hirvonen. Tiedättehän tyypin, se joka hirvittää ihan vähäsen. Hirvonen muistutti minulle, että en pidä ajamisesta pimeällä ja että kello läheni jo viittä. Kuudelta aurinko painuu maillensa.

Siis käänsin auton kohti Otepäätä ja porhalsin niin lujaa kuin uskalsin. Silti en malttanut olla pysäyttämättä autoa vähän väliä – auringonlasku ja usva ja outo valo olivat liikaa minulle. Niitä ei vain voinut pysähtymättä ohittaa.



Eli tällainen päivä minulla. Juttu ei ehkä ole kovin mukaansa tempaava, mutta kuvat ovat hyviä. Siis uudelleen kannustan teitä katsomaan niitä! Linkki ylhäällä. Kuvia katsottua pääsee takaisin tähän blogiin klikkaamalla back/takaisin -näppäintä

Nautinnollisia hetkiä, toivottavasti, Etelä-Viron ja Mehikoorman maisemissa

Toivottaa Tiina

PS. Ai niin, tärkeä asia melkein unohtui: minulle kuvaaminen on tärkeää. Siksi olisin kovin iloinen jos joku voisi kommentoida sitä, mikä kuva pysäytti? Mikä oli mielestäsi hyvää? Huonoa? Mitä ajatuksia kuvat herättivät? – Olen vasta kovin noviisi valokuvaajana, ja siksi kaikki kommentit ovat minulle paitsi tervetulleita, myös suureksi avuksi ja opiksi.

PPS. Jos haluat nähdä lisää kuvia minun Peipsin sielunmaisemastani, linkkejä löytyy tuolta blogin oikean reunan Valokuvalinkkejä-osiosta - tai sitten tästä. Samaan liittyy Itä-Virumaan kierros talvella 2007, jolloin kameran tähtäimessä olivat lähinnä alueen ortodoksiset kirkot.

12 kommenttia:

Mollamari kirjoitti...

Valtavan upeita kuvia! Ihan henki salpautui monen edessä, ei niistä voi suosikkiaan nimetä, ja sanattomaksi jäin. On sinulla hyvä kamerasilmä!

Tiina Linkama kirjoitti...

En minä kaipaakaan mitään ihmeellistä analyysiä. Minulle riittää jos kuvagalleriasta osaa sanoa ne kuvat jotka erityisesti pysäyttivät. Jotka tuntuivat omilta. Jotka saivat ajatukset liikkeelle.

Kuten sanottu, kaikki, lue: KAIKKI kommentit ovat tervetulleita.

Ihan riittää jos osaa nimetä sen kuvan tai ne kuvat jotka miellyttivät.

Anonyymi kirjoitti...

Sumuiset pellot ja lampaat ovat eniten mieleeni. Hyvä väri ja valo ja tunnelma. Rantakuvissa outoine lintuieen ja veneineen paljon hyviä, joita kuitenkin rajaisin aika rajusti, jos olisivat omia otoksiani - ja jos osaisin käyttää käsittelyohjelmaa...
Syysmyrskyjä odotellessa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tinde, upeita kuvia oletkin ottanut! Valo on niissä hieno ja mielestäni myös olet onnistunut sommittelussa. Lintuluoto ja kolme mäntyä ovat minusta huimat.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina.
Tuo "Outo lintu rannalla" puhutteli minua eniten, vaikkakin kaikki kuvasi ovat upeita. Mielestäni siinä on jatkuvuutta yhteen sulautuvuutta, kivet, "outo lintu", taivas. Siinä on rytmiä.

Terveisin Pirkko, se Puhdistuksen lukija, harrastelijakuvaaja Tallinnasta.

Tiina Linkama kirjoitti...

Moi Pirkko, joko luit Puhdistuksen uudelleen?

Apropos, virolainen, suomea hyvin osaava ystävättäreni luki kirjan myös, ja yhtä lailla se teki häneen valtavan vaikutuksen.

Ja kaikille muille yhtä lailla kiitos kaikista kommenteista!

Tiina Linkama kirjoitti...

No tulipa monta 'yhtä laillaa' edelliseen kommenttiini.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina.
Puhdistus odottaa edelleen yöpöydällä toista lukemista. Käydessäni Hesassa kirjamessuilla ostin Sofi Oksasen kirjan Stalinin lehmät sekä Johan Bäckmanin kirjan Pronssisoturi. Ajattelin jos lähden kauempaa, ehkä voisin oppia ymmärtämään, jotakin. Tässä välillä luin Leena Hietasen kirjan Viron kylmä sota.
Mielenkiintoista jos Puhdistus tekee vaikutuksen myös virolaiseen, onkohan "vaikuttava aineosa" sama joka vaikuttaa suomalaiseen.
No, tästä tuli nyt tällainen kirjaesittely.
Räntäsadeterveisin Pirkko Tallinnasta

Tiina Linkama kirjoitti...

Mielenkiintoista!

Stalinin lehmät ovat minullakin juuri menossa.

(Jos olet lukenut blogia, on maallisemmat asiat ajaneet viime viikkoina kulttuurin ohi.)

Sofi Oksanen ON loistava kirjailija! Puhdistus oli aivan huippuhyvä! Mutta myös 'Stalinin lehmät' vaikuttaa - niin pitkälle kuin olen tähän asti päässyt - erinomaisen hyvältä.

'Stalinin lehmistä' näyttäisi paljastuvan se ristiriita ja viha, joka on synytynyt virolais-suomalaisen lapsen sieluun, joka näyttää julkisuudessa hyäkkäävänä habituksena.

Enkä sitä edes ihmettele. Voin vain kuvitella millaista elämä on ollut pienille virolaisperäisille tyttölapsille aikana jollon Suomessa ei tunnettu kuin Raivo Roosna ja Tallinnan strippibaarit.

Yritän lähipäivinä pureutua uudelleen 'Stalinin lehmiin' ja jopa tänne siitä kirjoittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa kuvallista ja sanallista tarinaa Suomenlahden takaa. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
selaisin talojen myynti-ilmoituksia ja törmäsin nimeen Beresje, jonka googlasin ja päädyin tänne.

Loistavia kuvia, miellyttävää kielenkäyttöä ja niin mielenkiintoista !
Karttaa aluksia kaipasin saadakseni Beresjen paikallistettua, mutta sekin löytyi.
Mikä paikka - oho! Kaikkeen sitä suomalainen näköjään eksyykin...

Olen kulkenut jonkin verran sekä Setomaalla että vanhauskoisten kylissä Peipsijärven rannalla ja hieman mietin joissain kohdissa olitko sotkenut nuo käsitteet - en jaksa tarkentaa nyt enkä ole edes ollenkaan varmakaan (kello on kohta 3 YÖLLÄ - HUH!) - vanhauskoinen on eri kuin setukaiset, ortodokseja tosin kumpikin. Kielikin on eri.

Mutta : kiitos jutuista, palaan niihin - ja nyt äkkiä nukkumaan ! Näiden parissa vierähti tunti toista, kai kaksikin... Mahtavaa ! Jäi hyvä mieli. Mitenkähän ne talokaupat...?

Tiina Linkama kirjoitti...

Huomenta anonyymi!

Ja hienoa jos tarinani Setomaalta ja vanhauskovaisista ovat kiinnostaneet sinua.

Kysyit olenko sekoittanut kaksi käsitettä. Mielestäni en ole.

Beresje kuuluu Setomaahan ja on yksi niistä setokylistä, jotka muodostavat ns. Podovan nulkan. Loput ovat: Võõpsu, Lüübnitsa, Laossina, Podmotsa, Värska, Saatse, Tuderna, Jõeveere, Obinitsa, Tobrova, Meremäe, Piirmägi, Meeksi, Luhamaa, Petseri, Sigova, Mõla ja Izborsk.

Beresje on näistä yksi ainoita, jossa asuu vanhauskoisia (engl. Old Believers).

Näin kirjoitetaan Beresjestä setojen omilla sivuilla, lainaan englanninkielistä versiota:

The name of the village has most probably been derived from the Russian word beryoza which means a birch. According to folk tradition, the Berseje fishing village is a part of Poloda nulk, one of the twelve areas Seto folk have divided Setomaa into. Beresje is one of the few villages inhabited by the Old Believers. All farms in the village have been built in rows parallel to the shore of Lake Peipsi. The village was first mentioned in 1582. Only five hectares of the land here was arable. The main activity of the inhabitants was fishing. Sparling was caught in the lake and dried afterwards. Besides fishing, onions and radishes are widely grown today. The fish caught are bream, pike, roach and pike perch. From 1582 up to 1841, the lands under the village of Beresje were the property of St. Nicholas’ Church in Pskov and at times, the common property of the crown peasants. From December 1841, the village belonged to the Pechorsky Monastery who leased the fishing grounds of Beresje to local fishermen. The first sparling kiln in the village originates from this time. Later large specific shelters were built for drying sparling. According to records, in 1900 there were six shelters of this kind in Beresje.

Bersejeläiset ovat siis staroverejä jotka asuvat Setomaalla. Kieli on venäjä, ei seto.

Paremmin en osaa tätä selittää. Naapurikylä Lüübnitsa on hyvin paljon Beresjen kaltainen.