maanantai 13. lokakuuta 2008

Päivä jolloin taivaasta satoi mannaa

Oi tänään tuli joulu tänne etuaikaan – tai ainakin joulun paras lahja!

Jos tarkkoja ollaan, lahja ei tänne tullut, vaan me sen itse noudimme. Kuuteen isoon jätesäkkiin paketoituna. Ah iloa! Ah onnea!

Kyse on siis koivukatteesta, jota oli tarvis istutuspenkkieni verhoamiseen ja kasvien kattamiseen.

Minä se sitten tykkään katteesta!

Mutta ongelmana on ollut, että katetta ei täällä ole niin vain myynnissä. Kateistutukset ovat harvinaisia, ja niinpä pienet säkit puumurskaa ja haketta maksavat maltaita.

Edellisvuonna kävimme paikallisella pienellä sahalla hakemassa mäntyhaketta saaden kyseenalaista huomiota. Me kun siivosimme tukkien kuorimapaikan puumurskasta niin puhtaaksi, että sahan johtaja tuli hädissään muistuttamaan, että saha ei kyllä maksa meille siivoamisesta mitään.

Kävimme tänä syksynä taas vierailulla samaisella sahalla, mutta tarjolla oleva kuorimisjäte oli huonon näköistä, kaarnanpalat olivat valtavia likaisia möykkyjä. En ollut riemuissani.

Jokin aika sitten sain idean – tuossa lähellähän on UPM:n vaneritehdas. Ja vanhana luontoihmisenä päättelin: missä puita, siellä myös mujua. Olin kuullut että tehdas tosin hyötykäyttää tuottamansa hakkeen lämmitykseen, mutta ajattelin positiivisesti, että eiköhän heidän tuottamasta määrästä liikene yhdelle pienelle puutarhurille muutamainen säkki tuota ihanuutta.

Otin tänään yhteyttä tehtaan johtajaan ja sain luvan hakea kuusi isoa jätesäkkiä koivupurua – hyvin nimelliseen hintaan.

Ja niin lähdimme liikkeelle. Ja olikin taas mukavainen seikkailu.

Portilla selitimme asiaamme kysymysmerkin näköiselle porttivahdille, joka kutsui paikalle tehtaan päällysmiehen, joka johdatti meidät vaneritehtaaseen sisälle. ”Hoidetaan ensin nämä paperiasiat eli lasku pois, niin voitte sitten ryhtyä toimiin.” Päällysmiehen ilme oli niin monitulkintaisen velmu, että pääätelin, että kyse ei ollut hänellekään jokapäiväisestä performanssista.

Tehtaassa jyskyi ja vaneria syntyi, ja Linkama insinöörin poikana ja kaikesta tekniikasta kiinnostuneena oli innoissaan. ”En muuten ennen ole ollutkaan vaneritehtaassa sisällä” tämä iloisena totesi.

Tästä sitä syntyy puutarhurin unelmaa



Minun iloni alkoi kun siirryimme hakepuolelle. Jälleen olin valmis vaikka pieneen tanssi- tai lauluesitykseen, sillä pääsin todistamaan lähes raamatullista näkyä: taivaastahan suorastaan satoi mannaa!



Ja millaista huippunamia se olikaan!



Keräsimme mannaa kuusi kaunista isoa pullukaa säkkiä, jiihaa! Linkamaakin jo myhäilyttää.



Säkit autoon ja sitten vauhdilla kotiin.



Alkaa ankara puutarhapuuhastelu. Eli kanukkapenkin soran muotoileminen puuhakkeella. Jälleen oli Earth Art –taiteilija innoissaan.

Ensin kokokuva. Tarkka katsoja huomaa, että siinä sivussa on myös kolmen conican eli kartiokuusen pallopenkki katettu soralla.



Ja sitten lähikuvia Earth Artista. Samalla kun muotoilin kiemuroita sorakatteelle mietin, että kuinkakohan kauas tämä kuviointi näkyy? Lentokoneeseen? Satelliitiin? Ehkä vieläkin kauemmas? Mielessä kävi myös erilaiset viljapeltojen ufokuvioinnit, tiedättehän ne oudot pyörylät, joita maanviljelijät esittelevät iltapäivälehtien science-osastossa?

Siinä siis innoitukseni alkulähteet tälle kuvioinnille. Merkkejä taivaalle!







Vielä yksi kuva kaikista istutusalueista alhaalta talolle päin.



Taivas alkoi mennä pilveen ja vettä ripsua niskaan. Viimeinen ponnistus oli vielä Latte-pyydyksen eli Hoveyi-tuijien ja happomarjojen pikainen esikattaminen.



Mannaa meni tähän hommaan kuudesta säkistä kaksi. Minulla on siis vielä neljä ihanaa täyttä pulleaa säkkiä suunnitella vaikka mitä.

Kyllä on nyt rapiat ja onnelliset fiilikset. Pitäisikö sytyttää kynttilä tämän perin ennenaikaisen joulun kunniaksi?

Punaista myssyä tuskin tarvitsen, olenhan jo osoittanut olevani melkoinen tonttu muutenkin.

2 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Päivän sora-annoskin jäi alle puoleen tonniin, lasten leikkiä jo tässä vaiheessa.

Huomasitteko muuten, että conica-penkin vasemmalta puolelta on hävinnyt jotain? Silppusin sieltä sinne tänne rojottavat viinimarjapuskat tapille. Nyt odotamme suuren jännityksen vallassa, kasvaako tappeihin keväällä jotain ja jos kasvaa, mahdetaankohan vielä ennen eläkeikää saada marjaa.

Tolkku kirjoitti...

Tämä on projekti, jonka etenemistä seuraa kuin hyvää dekkaria: Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kaatuuko kuppi nurin? Pursuaako malja ylitse? Heittääkö joku veivinsä? (Toivottavasti vain jokin puuvartisista, jos on ihan pakko delailla) Ja ennen kaikkea, kuinka semivauhkon maataiteilijan ajatus jatkossa etenee?

Googlemaps-kuvat eivät liene päivittyneet kevään jälkeen. Minä vuonna, sekin on epäselvää. Kohdassa, jota oletan psykedeliapihaksenne ei näy kun jotain ihme heinäpaaleja, tai jättiläismäisiä myyränkoloja :)