Voi voi. Jälleen meni juhannus perisuomalaisissa sääolosuhteissa. Ilmeisesti märkä juhannus ei olekaan Suomen erikoisoikeus. Kyllä Virossakin saa kastua mittumaarin aikaan.
Juhannusaatto oli Virossa lauantaina 23.6. ja sunnuntaina 24.6 vietettiin juhannuspäivää. Aatoksi oli vähän jokaiseen kylään ja kaupunkiin suunniteltu juhannusjuhlia. Kokkoihin oli alettu haalia tavaraa jo viime syksynä.
Odotukset olivat korkealla. Ja miten käyv? Koko juhannusaaton ja -päivän vettä tuli taivaan täydeltä. Koko Virossa. Tämän todistin henkilökohtaisesti kun ajaa päräytin läpi valtakunnan Otepäältä Võsulle.
Ankeaa ja kosteaa. Yössä vain hyttyset hyrisivät.
Sateiset peltomaisemat ovat kuitenkin silmälle miellyttäviä, ja niinpä pysähtelin ajomatkan aikana useampaan otteeseen kuvaamassa märkiä ja sumuisia maisemia.
Ilo se on pienikin ilo.
Nyt on juhannus mennyttä elämää. Tänään pitäisi alkaa remonttityöt Võsulla. Mutta siitä kaikesta myöhemmin. Sataa...
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Suomessa vietimme Juhannusaattoa jo perjantaina ja silloin aurinko helli, ainakin täällä kaakkois-Suomessa. Samaten Juhannuspäivä oli lämmin ja aurinkoinen, ei ollut ollenkaan Juhannuksen tuntua :)
sunnuntaina alkoi sade ja sitä jatkuikin melkein 24h yhtä soittoa. Nyt taas paistaa aurinko, kun pitää töissä raataa...ja tietysti illaksi luvassa sadetta. Saapa siirtää taas nurmenleikkuuta...
Meillä oli myös juhannusaatto perjantaina. Ja vettä tuli taivahan täydeltä, kuinkas muuten. Ja tulee taaskin...
Niin siitä juhannuksesta. Olimme pojan luona, 26 ihmistä ahtautui partytelttaan joka oli suunniteltu 15-20 henkilölle. Mutta hyvin meni kuitenkin ja ruoka maistui. Ja juoma... Kylmää ei ollut mutta sitä vettä kyllä riitti....
Keski-Pohjanmaalla myös ihana Juhannus! Niin kesä ja aurinko kuin olla voi...
Mutta hienoja nuo sinun sateisen utuiset peltokuvat! Oonko jo sanonu, että rakastan peltokuvia!
Juhannus meni Karkkilan suunnallakin hienon sään vallitessa aattona! Juhannuspäivänä sitten iltapäivällä alkoi sade! Aattona nautimme kokosta ja tyynestä järvimaisemasta Salkolanjärven rannalla, saunoimme ja uimme! Nyt ei kyllä kovin kaksisia ilmoja ole luvassa, pilviä ja sadekuuroja, mutta ehkä aurinkoakin! Toivon Vösulle hyviä talkooilmoja - työn iloa!
Lähetä kommentti