Seksipommit Savage Beachilla osa 2

Olen aivan vaimustuksessa, kuten virolaiset sanoisivat, eli haltioitunut. Näimme eilen myöhäisillalla elokuvan, joka sai meidät kiemurtamaan naurusta. Unohtakaa Jacques Tatin elokuvat ja niiden tarkka tilannehuumori. Nyt tulee Seksipommit Savage Beachilla osa 2 ja sen tahtomaton komiikka.

Elokuva on siis ö-luokan pikkutuhma toimintajännäri, jossa näyttelijät on valittu rooleihinsa lähinnä ulkoisten avujensa vuoksi; naisilla on ryntäät, joita esitetään anteliaasti, kokoa DDDD ja miehet näyttävät bodatuilta action maneilta. Replikointi on kömpelöä ja liikunta vieläkin jäykempää. Mutta vauhtia tarinassa riittää niin että heikompaa huimaa. Ja koska juoni on mutkikas, täytyy oikein pinnistellä pysyäkseen kärryillä.

En varmasti pysty riittävän hyvin tätä taidepaukkua kuvaamaan – enkä yritä edes tavoittaa kaikkia juonen käänteitä.

Elokuvan englanninkielinen nimi on L.E.T.H.A.L. Ladies, Return to Savage Beach. Hieman elokuvan filmografiaa tutkittuani selviää, että kyse onkin jatko-osasta – nämä samat hahmot ovat seikkailleet jo muutamassa aiemmassa kokopitkässä filmissä. Tällaisillekin elokuville on siis kysyntää, huomaamme.

Tarinan ytimen muodostaa suuripovisten ja tappavan vaarallisten naisagenttien oma järjestö, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa ja USA:ta, jossa he viettävän näennäisen rauhallista kaksoiselämää. Lähinnä lojuvat uima-altailla pikkupikku bikineissä drinkkejä juoden ja aurinkoa ottaen. Kunnes järjestön salaisesta päämajasta, Havajilta, tulee käsky lähteä töihin.

Viestit tulevat koodina – ne on naamioitu sexologiseksi radio-ohjelmaksi, joita Ava-niminen vähäpukeinen hahmo lähettää radioaalloilla Honolulusta. Jokaisella agentilla onkin hopeinen matkalaukku, josta nappia painaen singahtaa esiin hieman koiran ruokakuppia isompi satelliittilautanen.

Ava-lähettää viestin – terroristeilla on nyt pahat mielessä - ja agentit hyppääväät avoautoihinsa ja lentokoneisiin ja lähtevät liikkeelle. On aika taas pelastaa maailma.

Ensin pahat terroristit ovat varastaneet agenttien veneen. Ei hätää, agentit hyppäävät kätevästi rannalle jätettyjen vesiskootterien päälle ja alkavat vimmatun taka-ajon. Terroristit pääsevät hengestään.

Samaan aikaan salaperäinen Sofia pukeutuu – pitkään ja hartaasti – tiukkaan ja antoisaan punaiseen vinyylipukuun ja tekee iskun suoraan agenttien jonkun suurkaupungin pilvenpiirtäjässä sijaitsevaan päämajaan, jossa työskentelee näköjään vain kolme henkeä: ovivahti, vanha paperipinkkaa kantava mummeli ja yksi melko normaalimittainen nainen, jonka funktio yrityksessä ei selviä. Sofialla on pirullinen juoni, hän esiintyy pizzalähettinä. Kun päämajan henkilökunta haukkaa kukin palasen pizzasta, lyyhistyvät he dramaattisesti kukin niille sijoilleen. Ja Sofia käy varastamassa tietokonedisketin.

Nyt seuraa elokuvan juonellinen siirtyminen Savage Beachille. Se hoidetaan Tyler-nimisen hahmon monologina, joka on pitkä ja täynnä yksityiskohtia, joita katsojaparka yrittää nopeasti tallentaa aivopoimuihinsa: ”Isäni, joka palveli toisessa maailmansodassa Tyynellä valtamerellä ja joka sai siellä surmansa löysi filippiiniläisen kulta-aarteen, jonka hän hautasi Savage Beachille, ja josta hän kirjoitti päiväkirjaansa, jonka sittemmin sain monen mutkan kautta käsiini, kuten tämän medaljongin, jota kannan aina kaulassani – näyttää medaljonkia – ja juttu jatkuu ja jatkuu. Pahan miehen Rodrigo Martinezin nimikin mainitaan, jotenkin hänkin kuului tähän kulta-aarteen hautaamiseen ja etsimiseen. Rodrigo oli ilmeisesti palanut jossain lentokoneonnettomuudessa pahasti. En ihan pysynyt tässä kohtaa kärryillä, valitettavasti.

Seuraava kohtaus onkin sitten Rodrigon asunnosta, jonne Sofia tuo disketin. Rodrigo on diabolisen näköinen, hänellä on valkea, suoraan Oopperan Kummituksesta lainattu valkoinen maski kasvoillaan, joka peittää puolet kasvoista. Selviää että Sofian ja Rodrigon suhde on muutakin kuin ammatillinen. Takkatuli vain räiskyy takana kuin Sofia ja Rodrigues viettävät yhteisen hellän hetken. Sivumennen sanottuna näitä agenttipariskuntien välisiä helliä hetkiä on ripoteltu pitkin tarinaa – jätän ne jatkossa pois juonikerronnasta, koska ne eivät suoranaisesti liity juoneen, muuten kuin osoittamaan että agenteilla on lämmin ja hyvä parisuhde.

Sitten onkin aika näyttää toista agenttiparia, joka saapuu jostain jonnekin. Taas olen tipahtanut näissä juonenkäänteissä kärryiltä. Mutta kaksi vanhemmanpuoleista ukkelia mopoilla varastavat agenttinaiselta käsilaukun, joka sisältää jotain tärkeää, luultavasti disketin. Niitä on tässä tarinassa useita.

Ja taas löytyy siitä ihan vierestä kätevästi mönkijä ja crossipyörä, joilla agenttipari alkaa jahdata käsilaukkuvarasterroristeja. Seuraa ankara takaa-ajo, jonka päätteeksi naisagentti räjäyttää räjähtävällä jalkajousella mopopapan ilmaan. Käsilaukku ei ilmeisesti tässä räjäyksessä kuitenkaan katoa, koska seuraavissa otoksissa käsilaukku ja disketti ovat taas mukana.

Ja taas lennellään maasta toiseen. Nämä siirtymöt on tehty ilmeisen pienellä budjetilla. Epäilen että American Airlinesilta on saatu kaksi mainosfilmien videoklippiä. Kone nousee ja kone laskeutuu. Ja sitten kuuluu aina kuulutus minne kone on laskeutunut.

Nyt kaikki agentit tai agenttiparit ovat saapuneet Honolulun päämajaan, jossa on myös salaperäinen japanilainen Fu, joka nurmella esittelee japanilaisia taistelumetodeja. Sankarit ovat pihalla kun äkkiä puista ja pusikoista lennähtää parhaaseen aasialaiseen taisteluperinteeseen kasvot valkoisiksi kalkittuja kung-fu-pahiksia kiljahdellen hyytävästi. Keitä nämä ovat, se jää vähän epäselväksi, eivätkä he kauaa siinä juhlikaan, kun agentit panevat pahat kung-fu-miehet poikki ja pinoon.

Tietokonetta naputellaan, ilmeisesti isorintaisin naisagentti on joukon älykkö, sillä hän keksii yhdistää kaksi diskettiä ja niiden tiedot, jolloin selviää salaperäisen Savage Beachin sijainti.

Agentit lähtevät liikkeelle. Kaksi naisagenttia hyppää kaksipaikkaiseen pikkukoneeseen ja lentää sillä nopeasti maapallon toiselle puolelle. Yksi agenttipariskunta hyppää katamaraaniin ja saapuu perille lähes samanaikaisesti. Salaperäinen Sofia ottaa sukellusveneen, kyllä, luitte oikein, sukellusveneen ja ajaa porhaltaa sillä Savage Beachille.

Ensimmäinen naiskaksikko löytää nopeasti aarteen rantahietikolla, sillä heillä on apunaan piipittävät pez-karkkipyssyn näköiset vehkeet. Kesken kommandoiskua tytöt pulahtavat kuitenkin uimaan ja kamera pitkään seuraa heidän alastonta polskutteluaan trooppisten kalojen keskellä. Näinhän kommandoiskuissa aina tehdään.

Aarre kaivetaan ylös ja Sofia saapuu myös sukellusveneellään paikalle kerallaan mustahuppuisia ninjasotureita. Alkaa kova taistelu, jossa taas räjähtelee ja kuulat viuhuvat. Yhdellä agentilla on radio-ohjattava minikokoinen muovitankki (missä bikinin poimussa se ja sen radio-ohjain on rannalle tuotu jää hieman arvoitukseksi) jonka hän pirullisen ovelasti ohjaa puun takaa suoraan ninjan jalkoihin. Kabuum. Ninja lentää maailman tuuliin.

Nyt avataan aarrearkku, joka on siis levännyt noin 2 cm syvyydessä hiekassa toisesta maailmansodasta alkaen. Mutta, oh, aarteeseen on sijoitettu pommi ja ilmeisesti kaiuttimet, ja älyttömän modernin näköinen digikello. Kaiuttimista kuuluu metallinen naisenääni joka laskee sekuntteja ennen kuin pommi räjähtäää. Pommin kyljessä on raha-aukkoa muistuttavat kolo, johon pitää laittaa jotain metallista. Ja silloin joku keksii: agentin isältään saama medaljonki! Sitä aletaan asetella aukkoon. Mutta medaljonki on hieman vääntynyt koska siihen on pysähtynyt edellisessä ampumakohtauksessa luoti, täpärästi tämän miesagentin pelastaen.

Neuvokkaina agentit kutenkin saavat pommin purettua. Jotenkin Sofia kuitenkin onnistuu varastamaan aarrearkusta löytyneen, timantteja täynnä olevan kultaisen buddhan ja pakenee paikalta. Ninjatkin katoavat, tai sitten heidät kaikki on tainnutettu.

Seuraava otos on pahan Rodrigon luona. Sofia haluaa katsoa Rodrigon maskin alle ja tekee sen mutta kameralle ei näytetä mitä Sofia näkee. Mutta jotain kamalaa se on, Sofian ilmeestä päätellen.

Rodrigo hermostuu ja nappaa sohvalla kätevästi hollilla olleen ensiapulaukun ja nappaa sieltä heftarullan jolla tukkii Sofian suun. Sofia menettää tajuntansa ja Rodrigo raahaa hänet sohvan taakse.

Koko agenttisakki ryntää Rodrigon asunnolle pyssyjen kanssa. Rodrigo tarjoaa heille shampanjaa, jolloin älykköagentti tajuaa napata lasista Rodrigon sormenjäljet. Hetken kuluttua agentti palaa takaisin, ja seuraa hurja paljastus: agentti nappaa Rodrigon maskin pois. Ja iho sen alla onkin ihan siisti. Mutta tätä älykköagenttia ei huijata. Seuraavaksi nappaa agentti Rodrigoa niskasta kiinni ja kuorii tämän kasvoilta ihonvärisen maskin - jonka alta ilmestyy japanilainen rosmo, joka sivumennen sanottuna on Rodrigo-hahmoa 20 cm lyhempi.

Sofia paljastuu berliiniläiseksi agentiksi, joka on yrittänyt tätä japanilaista roistoa saada kiinni. Paikalle saapuu sattumalta myös oikea Rodrigo, joka kertoo pitkän tarinan siitä, miten hän ei ole muuta halunnut tehdä kuin palauttaa Filippiinien kansallisaarteen takaisin kansalle ja miten hänen lentokoneensa paloi toisen maailmansodan aikaan poroksi, ja mies sen mukana. Tosin näyttelijä on 40-vuotias ja elokuva valmistunut 1998, mutta on sitä – ainakin tässä leffassa – ihmeellisempääkin nähty.

Elokuva päättyy siihen, että kaikki pahikset on nitistetty, Sofia ja Rodrigo osoittautuvat hekin olevan oikealla puolella lakia. Koko agenttipoppoo skoolaa ja joku murjaisee loppuun vielä hauskan agenttivitsin. Kaikki nauravat.

The End.

Mikä kulttielokuva. Nyt kun tarinan juoni on teillä hallussa, pyydän teitä: sijoittakaa jokaiseen kohtaukseen erilaisissa paljastavissa bikineissä tai tyköistuvissa t-paidoissa ja stringeissä juoksevat povekkaat naisnäyttelijät ja niin piukeiksi bodatut miehet, että heidän on vaikea kävellä luontevasti Vakavina lausutut dramaattiset repliikit. Käsittämättömät ja epäloogiset juonenkäänteet. Ja surkeimmat erikoisefektit mitä olette koskaan nähneet. Ja pääsette tunnelmaan.

Me nauroimme niin että illalla kyljistä sattui. Aamulla kertailimme keskenämme tarinan juonta ja taas nauroimme vedet silmissä. Kimmo totesi: kyllä ohjaaja (ja tarinan käsikirjoittaja) Andy Sidaris saa olla itsestään ylpeä. Monestako laatuleffastakaan olemme jaksaneet seuraavana päivänä näin pitkään puhua ja sitä analysoida?

Siis, jos tämä taideklassikko osuu käsiinne videovuokraamossa, älkää jättäkö sitä hyllylle!