Polaroid 2: Tiina Tarton Kaubamaja-tavaratalon kirjakaupassa. Ihmisiä kaikkialla, kirjapinoja, räikeää joulumusiikkia, tönimistä, suuria kylttejä ja mainoslauseita kaikkialla. Toppatakin sisällä kuumuus, hiki, ahdistus, tahdon ulos, ulos, ulos.
Polaroid 3: Tiina yksin Tarton Raatihuoneentorilla, joulutorilla Kimmoa odottamassa. Lunta sataa ja tarttuu silmäripsiin. Lapset juoksevat ritisevän joulupadan ympärillä hippaa. Kuuma glögi pakkasillassa, kylmät kädet, lämmin muki. Kaupungin kauneimmat jouluvalot, vanhat rakennukset hymyilevät tietäväisinä pehmeässä jouluvalossa. Jostain soi hiljainen joulumusiikki. Rauha.
Polaroid 4: Tiina ja Kimmo Tartossa syömässä, italialaisessa ravintolassa. Herkullista pastaa, valkosipulin tuoksua, rapeita bruschettoja. Hyvä mieli. Rakkaus läikähtää äkkiä minussa. Lujaa. Sen ilmentymänä teen vain pienen liikkeen, hipaisen Kimmon kättä, ja käden iho vastaa kosketukseeni, niin minäkin sinua.
Polaroid 5: Tiina ja Kimmo Otepään postikonttorissa, jossa olemme ravanneet koko joulukuun. Milloin postittaen paketteja, milloin niitä noutaen. On sulkemisaika ja kiireisen työpäivän uuvuttama postivirkailijarouva laskee kassaa kun viimeiset asiakkaat, eli me, tulemme paikalle.
”Tere õhtust” sanon minä ja herätän postitädin ajatuksistaan. Hän sipaisee alasvalahtaneen hiussuortuvan poskeltaan, väsyneenä, mutta silti jaksaa lähes hymyillä nähdessään meidät. ”Tere õhtust” hän vastaa.
Minä kerron, että Joulupukki kävi meillä tänään kylässä! Tuli Otepäälle aina Rovaniemeltä asti! Ja postitäti hymyilee häkeltyneenä, ei oikein ymmärrä miksi olen tullut hänelle tämän kertomaan, mutta silti toteaa: ”Mutta sehän on mukavaa.” Ja minä jatkan: ”Joulupukki käski meidän tuoda tämän teille!” ja otan selkäni takana piilottamani joululahjan, ison laatikollisen enkelikarkkeja ja ojennan sen postitädille.
Se ilme! Kuka sanoo että joulun ihmeen näkee vain lasten silmistä! Olisittepa nähneet tämän pitkän päivän uuvuttaman postirouvan katseen sädehdinnän. Sen hymyn, joka hiljalleen syttyi ja syttyi ja sitten täytti koko postikonttorin. ”Voi kiitos!”
Polaroid 6: Tämä aamu. Nukun pitkään. Enkä kanna siitä huonoa omatuntoa. Herään lumisateeseen, juon monen monta kuppia kahvia, rapsuttelen koiria. Istun jääkarhupyjamassani tietokoneen ääressä pitkään.
Polaroid 7: Lähden Ronjan kanssa lumisateeseen kävelylle. Me kaksi pitkäaikaista ystävää vaellamme valkean metsän läpi. On hiljaista, on valkeaa. On valtavan hyvä olo.
Kun katson rakkaan koirani silmiin ymmärrän joulun syvimmän olemuksen: rakkauden.
Kaikki blogin kuvat aukeavat suuremmaksi niitä napsauttaessa. Jos ette muuta, napsauttakaa tämä kuva suuremmaksi: sukeltakaa näihin silmiin ja kokekaa rakkaus ja rauha.
Meillä ei ole kiire minnekään. Minä voisin jäädä tähän metsään tämän koiran kanssa ikuisesti. Kuunnella metsän hiljaisuutta, katsoa miten lumihiutaleet hitaasti putoilevat taivaalta. Ja miten rakas vanha koirani häntä vispaten nuuskuttaa valkeaa höttöä lunta. En ihmettelisi vaikka taivaalla loistaisi äkkiä joulutähti, tai vaikka ohittaisimme vaeltaessamme keskellä metsää jouluseimi-kuvaelman.
Tämä on joulu. Hiljaisuus ja rakkaus ja vapautuminen kaikista arjen huolista.
Kotona on vaikka mitä tekemättä – olkoon. Ehdin minä. Ja jos en ehdi, ei maailma siihen kaadu. Joulu on jo tullut. Miten sitä lauletaan: Teen joulun sydämeeni. Tai jotain sinne päin.
Hyvää joulunodotusta ja rauhoittumista teille kaikille.
Ja muistakaa Marttojen ohje: jos ette aio viettää jouluanne kaapissa, ei ole mitään syytä kaappia jouluksi siivota.
5 kommenttia:
Oli hyvä kulkea kappaleen matkaa sinun ja Ronjan seurassa. Joululla on monet kasvot, tämä jätti hyvän mielen.
Rauhaa. Shanti.
Marttojen kommentti on mainio! Ja luminen metsä kera Joulusuden on ihana, varsinkin kun itse ei pääse sellaista näkemään.
Mutta seitsemän polaroidkuvaa... minulla näkyy vain kolme niistä??
Osa polaroideista oli sanoilla maalattu, tai ainakin sellainen oli pyrkimykseni.
Sitä paitsi mielikuvitus on vahvempi kuvittaja kuin paraskaan kameran objektiivi.
Noista polaroideista pitää sanoa tämä. Vaikka otsikointi oli minusta osuva - ajatus polaroid-kuvasta ja hetkestä jonka se ikuistaa, kuten nyt yritin sanoilla tehdä, ei alkuperäinen idea ole minun.
Lainaisin metaforan englantilaiselta näytelmäkirjailijalta Mark Ravenhillilta, joka on kirjoittanut näytelmän: Some explicit polaroids.
Kiva idea! Sanoilla maalaamisessa sinä olet tosi taitava. Kyllä kamerankäsittelyssäkin olet oikein hyvä, mutta minulla aina tulee tippa silmään kun luen kirjoituksiasi varsinkin koirista!
Lähetä kommentti