Räpinan rauhaa syyskuussa 2012

Olen täällä kertonut että joudumme myymään Beresjen talomme. Joudumme tarkoittaa lähinnä sitä että meillä ei ole voimavaroja eikä aikaa alkaa huoltaa taloa ja saattaa se aiempaan kukoistukseensa. Rahallekin olisi tarvetta - kenelläpä ei - joten myyntiin talo nyt laitetaan.

Jos kiinnostut asiasta, ota PIKAPUOLIN yhteyttä, sillä ensi viikolla talo lähtee sitten välittäjälle ja kauppahintaan tulee välittäjänpalkkio päälle. Ei sekään paljon ole, mutta silti.

Lisää talosta voit lukeaa vaikka tästä: Beresjen talo 21.900 EUR

Toissapäivänä lähdimme taloa siivoilemaan, lähinnä lattioita ja pintoja pyyhkimään. Minä kun en ole mikään suuri hämähäkinseitin ystävä - pienikin seitti saa minut oikeasti aika huonovointiseksi - Kimmo lupasi hoitaa pinnat ja minulle jäi aikaa kiertää Räpinaa, lähintä kaupunkia taloltamme.

Päivä oli kaunis joskin ilma oli vaihteleva. Syksy on aina viehättävää aikaa ja Räpinassa syksyyn liittyy aina sellainen ihana pysähtyneisyys, verkkaisuus, jota syksyn kellertävät sävyt vain tukevat. Räpina ei missään tapauksessa ole taantuva kaupunki, päinvastoin. Sitä korjataan jatkuvasti, tiet on nyt saatu kuntoon melkein koko kaupungista, mittava remontti.Myös yksityisiä taloja korjataan - kas, tuonne on laitettu uusi katto, ja tuolla päällystetty seinät uudelleen. Silti, Räpinaan liittyy aina hiljaisuus, rauhallisuus, tyyneys. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire minnekään. Ei aikuisilla, ei lapsilla eikä Räpinan Kirjavalla Kissalla. Ei siis ihme, että viihdyn kaupungissa erinomaisesti.

Kuljeskelin ja kiertelin kaupungin puistoja. Vietin pitkän tovin Sillapään kartanon mailla, vaeltelin metsäteitä ja pysähdyin nuuskimaan syksyistä ilmaa.Välillä seuranani oli kolme pientä vaaleanpunaisiin vaatteisiin ja Hello Kitty -reppuihin sonnustautunutta tyttöä, välillä utelias Kirjava Kissa. Välillä tuntui että olen ainoa ihminen koko maailmassa, vain suuret puut ja kaunis Võhandu-joki ympärilläni.

Kamera kulki mukana ja pitkästä aikaa todella nautin kuvauksesta. Minä pidän syksystä, tällaisista syksypäivistä jolloin värit kirkastuvat, aurinko heijastuu tummasta vedestä ja maiseman peittää ihastuttava keltainen ja punainen värikerros.

En tiedä näkyykö kuvista sama rauha mitä Räpina henkii, mutta toivon sitä.

Tervetuloa siis vaeltamaan kuvien myötä Räpinaan, sen puistoihin ja metsiköihin ja jokirantoihin!

 Villiviini peittää koko ovensuun

 Võhandu-joki on lempeä ja verkkainen joki

 Keltaista ja vihreää 1

 Keltaista ja vihreää 2

 Sillapään kartano joen toiselta puolen nähtynä

 Räpinan Kirjava Kissa sulautuu maastoon

Syksyn värejä myös vesikasveissa

 Võhandu virtaa rauhaisasti

 Vaahteraan on sytytetty valot

 Poika ja tyttö kalastavat

 Rauhaisa polku kulkee Sillapään kartanon rantaviivaa seuraillen

 Räpinan kirkko joen toiselta reunalta nähtynä

Hiljainen huvimaja niemen kärjessä

Syksyinen metsätie ja sen värit tekevät sielulle hyvää

Näin siis kuljeskelin pitkin metsiä ja rantateitä. Lopulta saavuin Räpinan Puutarhakoululle ja sen näytöspuutarhoihin. Miten paljon vielä kukkikaan! Miten ihastuttavaa viimeistä kukkaloistoa! Koska kuvia on jo nyt näin paljon, en laita kukkakuvia tähän juttuun vaan ehkä teen Puutarhakoulusta ihan oman jutun. Sen se ja sen näytöspuutarhat ansaitsevat.

Lopuksi kuitenkin muutama kuva itse Beresjestä.

Kun Kimmo oli saanut työn tehtyä - kiltti mies! - oli päivä jo laskemassa mailleen. Ehdin kuitenkin ottaa pari kuvaa talon molemmilla puolilla olevista järvistä. Talon edessähän aivan kivenheiton päässä on Peipsi-järvi, joka Beresjen kohdalla kantaa jo nimeä Lämmijärv. Ja talolta kilometrin päässä on sitten Beresjen Umbjärv eli Beresjen sisäjärvi. Kauniita molemmat.

 Peipsi-järvi joka tässä kohtaa kantaa nimeä Lämmijärv

Beresjen sisäjärvi eli Beresje Umbjärv

Räpinassa syksyn väreistä nauttimassa

Teimme tänään jokasyksyisen keikan Beresjeen luomaan kolmen valtavan vaahteran lehdet pois kadulta.

Mennessä pysähdyimme hetkeksi Räpinassa, josta olen usein tänne kirjoittanut. Lisäjuttuja löytyy vaikkapa tunnisteiden alta.

Kaunis ja hiljainen oli Räpina tänä lokakuun iltapäivänä, aurinkokin oli jo mennyt pilvien taakse ja pianhan se sitten jo laskikin. Niin lyhyitä ovat lokakuun päivät!

Tässä kuitenkin pidemmittä puheitta kuvia Räpinasta ja Sillapään kartanosta:

Ja viimeinen kuva tällä erää Eräästä, joka todellakin nautti pienestä kävelyhetkestä Sillapään kartanon mailla:

Räpinassa ruusujen aikaan

Tänään on ollut jotenkin vetämätön päivä, olen kulkenut ikäänkuin puolilla kierroksilla. En tiedä alkaako Võsun talon ostojännitys ja luokkatapaamisen odotus nyt laueta. Joka tapauksessa tänään olen ollut koko lailla hiljainen.

Lähdin kuitenkin Kimmon matkaan kun tämä lähti Beresjeen trimmaamaan talon pihaa + esittelemään taloa mahdollisille ostokandidaateille. Minä jäin trimmaamisen ajaksi Räpinan kaupunkiin, kun ei minusta kuitenkaan olisi ollut iloa trimmauksessa.

Räpina on minulle hyvinkin tuttu kaupunki - onhan se lähin suuri (heh) kaupunki Beresjestä katsottuna. Kaupunkia halkoo Viron pisin joki, Võhandu, joka antaa kaupungille ihan oman ilmeensä. Olen joskus kirjoittanut kaupungista artikkelin, jonka otsikko oli: Hiljaa virtaa Võhandu. Ja niin se todellakin tekee.

Võhandu-joki

Hiljainen ja rauhallinen Räpinan kaupunki sopi minun hitaisiin mielentiloihini kuin nyrkki silmään. Minä vaeltelin hiljakseni kaupungin puistoissa ja vietin pitkän ajan Sillapään kartanon puutarhassa. Olenkin kertonut aiemmin niin Räpinasta ja Sillapäästä, juttua löytyä mm. tästä: Räpinan rauhaa

Sillapään kartano on tällä hetkellä kiinni, toisin sanoen sisälle ei pääse, puutarhoihin kylläkin. Jossain vaiheessa kartanoa pontevasti korjattiinkin, mutta nyt on remontti pysähtynyt, eikä korjaustelineitä ym. rempparekvisiittaa ole edes paikalla. Voin vain arvata syyn remontin tyssäämiseen - rahapula. Ei ole Sillapään kartanon remontti ensimmäinen joka on täällä jäänyt kesken rahojen loputtua tai rakentajan vetäydyttyä projektista.

Kartano joen toiselta puolen nähtynä.

Sillapään kartanon puutarha on hyvin hoidettu, joen puolella kartanoa on ns. ranskalainen puutarha.

Ja kartanon pääoven puolella on puolestaan englantilainen puutarha.

Minä siis vaeltelin useamman tunnin kartanon mailla, kuvailin lähinnä kukkia - ruusuja ja päivänhattuja ja päivänliljoja. Ja istuskelin pitkiä tovia joen rannalla katsoen miten vesikirput tanssivat veden päällä ja miten kalat nousivat pintaa kokeilemaan jättäen samalla jälkeensä renkaita jotka kasvoivat ja levenivät muuten tyynen joen pinnalla.

Niinpä päivän kuvasaalis koostuukin vesikasveista ja kukista, jotka hehkuivat iltapäivän auringossa upeasti.

Setomaalla ja hieman Venäjälläkin

Sunnuntai oli taas seikkailupäivä. Ja seikkailun suuntana oli kaakkoinen Viro: Räpinan pieni unelias kaupunki, Setomaa ja setukaiset, Venäjä (!) ja lopuksi vieläVõrumaa ja siellä Võrun kaupunki.

Taustana reissulle oli se aiempi huomio, että Peipsin rannalla sijaitsevan Beresjen talomme toisesta ovesta puuttui lukko. Joko sitä ei koskaan ole ollutkaan tai sitten sen on joku jossain vaiheessa poistanut. Joka tapauksessa, viime käynnillä huomasimme häkellyttävän tosiasian, tai paremminkin kaksi.

Häkellys 1: Yksi ovi on ilman lukkoa ja talo on avoin kaikille.

Häkellys 2: Kukaan ei ole siellä käynyt, tai jos siellä ollaankin käyty mitään ei ole sieltä viety.

Niin tai näin, eilen lähdettiin työkaluin ja lukoin varustautuneina sulkemaan toista sisäänkäyntiä.

Jaoimme joukkomme: Kimmo ja Latte lähtivät talolle ja minä jäin Räpinan kaupunkiin tallustelemaan ja valokuvaamaan. Ilma oli ihanaakin ihanampi ja Räpina näytti kauneimmat kasvonsa. Võhandu oli paikoitellen peilikirkas ja siihen heijastui kauniisti rakennuksia ja maisemia.

Sinä aikana kun Kimmo pusersi lukkoa paikalleen, puuhailin minä kameran kanssa tallentaen kennolle tällaisia näkymiä:

Räpinan kirkko ja muutama punainen tulppaani

Puiden heijasteluita Võhandu-joelle

Sillapään kartano Võhandu-joen toisella puolella

Vanhan Räpinan paperitehtaan pato

Turvamuuri estämässä veneitä eksymästä putoukseen

Päivä oli siis mitä ihanin ja maisemat kesän kynnyksellä tai paremminkin kesän tultua, sen mukaiset. Mikä oli minun tallustella ja kuvailla, vaikka aika ajoin taivaalta tipahteli muutama pisara, joka heti kuivui pois.

Jonkin ajan kuluttua joukot kohtasivat eli Kimmo oli saanut lukittua talon oven ja olimme ikäänkuin valmiita työosuudelta. Molemmat olimme sitä mieltä, että kun tänne asti ollaan tultu, niin jatketaan reissua lomailun merkeissä.

Päätimme lähteä Venäjälle!

Jokainen, joka on Venäjälle matkustanut tietää, että sinne ei mennä ihan noin vain, tarvitaan viisumeita ja muita papereita. Vaan on viisumittomaan Venäjän-matkailuun Virossa silti yksi mahdollisuus. Se on n. 400 metrin mittainen tienpätkä kaikkein kaakkoisimmassa Virossa, Lutepään ja Sesnikin kylien välissä.

Nimittäin, siinä kohtaa valtakuntien raja tekee oudon pienen koukkauksen ja jotta Sesnikin ja sen takana olevien pienten kylien, kuten Saatsen ihmiset pääsevät kotiinsa, on mahdollista ajaa 400 metrin matka Venäjän maaperällä ilman viisumeita.

Sinne siis!

Ensin kohti Võõpsua ja jälleen yli Võhandu-joen, joka on paitsi Viron pisin joki, myös kiemurtelevin. Võõpsun setukaiskylän kohdalla Võhandu on kasvanut pienestä purosta jo laajaksi joeksi, joka tänä vuonna on tulvinut reilusti yli äyräidensä.

Idyllistä jokea ihastellessani huomasin, että siellähän kasvaa rentukan oloisia keltaisia kasveja, jotka eivät kuitenkaan vastaa minun käsitystäni suomalaisesta rentukasta.  Mielelläni kuulisin itseäni viisaammilta, mistä kasveista on kyse!

Ajelemme hyvillä mielin läpi Mikitamäen, ohi Värskan ja Värskan setukaismuseon ja jatkamme kohti Venäjää. Ja sinnehän me pääsemme!

Seuraava pysähdyksemme, jälleen Viron puolelle - Venäjällä on kielletty pysähtymästä saati autosta nousta -  on jo todella kaukaisinta Viroa, ainakin Tallinnan näkökulmasta. Olemme pienessä Saatsen kylässä, josta löytyy toinen setukaismuseo ja ihana, eksoottinen ja vähintäänkin värikylläinen Saatsen kirkko ja hautausmaa:

Matkan varrelta löytyy myös kosteikkoa, jossa näyttäisi kasvavan jonkinlaisia kämmeköitä. Jälleen kiitän, jos kasvituntijat määrittelevät nämä minun kämmekkäni. Valitan että tarkempaa kuvaa ei ole, nämäkin on otettu telen ääripäällä, mistä johtuu hienoinen epätarkkuus:

Täytyy - jälleen kerran - sanoa, että on tämä Viro ja erityisesti Etelä-Viro matkailijalle monipuolista seutua! Setomaa omassa kauneudessaan ja tietyssä karuudessaan on aivan oma lukunsa. Maisemat ovat mahtavia, kylät köyhiä, mutta tavat ja kulttuuri sitäkin eksoottisempia.

Vanha rouva rakentaa sipulipenkkejä

Pekko, hedelmällisyyden jumala setukaisten mytologiassa, vahtii Samarinan kylän sisäänajoa

Setomaalta jatkoimme matkaa vielä Võruun ja kävimme ihailemassa Tamulan hoidettua rantaa, joka on viime vuosina, tai oikeastaan viime vuoden aikana saanut uuden ilmeen: hoidetun rantabulevardin ja kauniit uimalaiturit.

Ilta-aurinko paisteli, mutta pienet pojat polskivat vielä järvessä, ihmiset vaeltelivat rantabulevardeilla, kuntoilijat hölkkäsivät  ja naiset nauttivat auringosta laiturilla.

Kaunis päätös muutenkin maisemallisesti kauniille päivälle:

Jos lukijaa kiinnostaa lukea lisää esim Räpinasta tai Võrusta tai setukaisista, niin lisää juttua löytyy alla olevien tunnisteiden kautta. Ja kiitos kaikille, jotka jaksoivat katsoa nämä kuvat ja lukea jutun tännekin asti!

Seuraavat matkatarinat taitavat tullakin sitten Türin kukkakarnevaaleilta ja kahden bussin kasvimatkalta Etelä-Viroon. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle...

--

Yleisön pyynnöstä vielä kaksi rentukkakuvaa tunnistusta varten. Minusta nämä kasvavat kauniimmin ja ovat hieman sirompia kuin suomalainen rentukka, mutta voin olla väärässäkin. Luulisin että vettä olisi tuossa ainakin metrin, vierestä ajeli moottorivene.