Ilkeys itseisarvona

Sisilian jälkeen jotain ihan muuta.

Kävin tässä lyhykäisesti facebookissa keskustelua erään miespuolisen lapsuudenystäväni kanssa. Kaveri oli aikanaan heittänyt facebookiin minulle aika terävän kommentin, joka koski ulkonäköäni, tarkalleen sanottuna lihavuuttani, mutta vitsihän se oli. Kaverin olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää että naisille ei kannata kauheasti alkaa heittää läppää ulkonäöstä. Se saattaa yllättäen kirpaista lujaakin. Ainakin minua kirpaisi.

Pidin mölyt mahassani muutaman kuukauden, ja sitten toissa iltana laitoin kaverille viestiä jossa kiukkuisena ilmoitin, että olin hautonut kyseistä ulkonäkökommenttia lähes kaksi kuukautta ja että olin yhä kiukkuinen.

Seurasi kirjeenvaihtoa, ja kaikki on nyt hyvin kaverin suhteen.

Mutta käyty kirjeenvaihto herätti minussa ajatuksia aiheen tiimoilta laajemminkin. Kaveri kertoi puolustuksekseen, että hänen mielestään ystävät ovat juuri niitä, joille voi tärväistä jotain sellaista, jota ei kehtaisi sanoa vihollisellekaan. Kun ystävät ymmärtävät.

Jäin miettimään lausetta. Ja jostain kaukaisten muistojen arkusta nousi mieleen erään ystävättäreni lausuma: "Kaverit on just sitä varten että niille voi rankasti viduilla! Ne tajuu."
Suoritin eilen illalla itsetutkiskelua, olenko herkkähipiäinen, enkö kestä kaverien hurttia huumoria? Ja ajatus jatkui ja kulki monenlaisia polkuja. Ja mietin tuota lausetta, joka jo vuosia sitten sai minut nostamaan kulmakarvojani.

Ovatko kaverit sitä varten että heille voi sanoa mitä vaan? Vaikka vähän kieli poskessa ja heille erityisesti.

Ajatukuseni veivät luokioaikojen ystävättäreeni Maikki Y-S:ään, joka oli suora nuoli, kuten sanotaan.Ja suoruus tarkoitti sitä että Maikki oli suora kaikissa puheissaan, ja mikä parasta, ei vaan kritiikissä, vaan myös positiivisessa palautteessaan.

Ajattelen Maikki Y-S:ää useasti kiitollisuudella. Miettikää tätä; on kaksi murrosiän kanssa tappelevaa nuorta raivotarta, teinityttäriä, joilla on tai ei ole kilpailua keskenään. Kaikilla teinimurkuilla on. Maikki Y-S saattoi ladata totuuksia, ja sanoikin, jotka riipaisivat. Mutta Maikki - ihana, oikea, aito ihminen - pystyi myös spontaanisti toteamaan, kun siihen oikea hetki tuli: "Voi kuinka kaunis sä tänään olet!" tai "Noi farkut näyttää tosi hyvältä sun päälläsi!"

Maikki opetti minulle sen, että spontaani kehu, kiittäminen, tekee hyvää. Aloin harrastaa sitä. Ja huomasin, ettei se ole minulta mitään pois. Maikki opetti minulle yhden elämäni tärkeimmistä läksyistä.

Toivon, että kaikilla olisi ollut Maikin kaltainen ystävätär! Harvalla vaan on.

Ajatukseni palaa siihen toiseen lauseeseen, siihen, että pilkkakirveiden heittely on ikäänkuin normaalia arkipäivää ystävien kesken. Pitää kestää hauskat heitot, jotka voivat olla aika henkilökohtaisia. Sillä näin ystävyys punnitaan ja mitataan.

Miksi? mietin jo tuolloin. Mietin asiaa yhä. Ja olen sitä mieltä, että tuo koiranhampaisuus, hurtin huumorin heitto on taitolaji, jota pitää harrastaa vasta ja kuin tietää varmasti mitä tekee. Se on myös hieno mahdollisuus purkaa omia turhautumiaan, omia patoutumiaan ja jopa vihamielisyyden tunteita toiseen, ikään kuin hauskan huumorin keinoin. Ja jos et kestä tuota huumoria olet --- tiukkapipo, nipottaja.

Tällaisia ajatuksia aivoni eilen askartelivat ja kulkivat ne ajatukset pidemmällekin. Mietin nykypäivän nuoria ja heidän tapaansa kommunikoida. Ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän olen sillä kannalla, että tuo jatkuva naljailu oli tyypillistä lähinnä omalle sukupolvelleni.  Me purimme teini-ikäisinä käyviä ylihormooneitamme, pelkoamme tulevaisuudesta, ehkä jopa jotain 70-80 -luvulla vallinnutta yleistä maailmanlopun pelkoa tällaiseen hurttiin vidduiluun. Joillekin se viduli tuntui jääneen päälle. Se oli vähän niinko rock'n'roll. Sellaista letkeää kaikkea haistattelevaa elämänasennetta.

Ehkä olen väärässä, mutta se mitä olen tämän päivän nuorisosta ymmärtänyt, on että  heillä on mottona ennen muuta yhteisöllisyys. Facebookissa, se vähä mitä olen päässyt tutkailemaan nuorison kirjeenvaihtoa, koostuu kannustuksista ja iskulauseissa, joissa korostetaan rakkautta yli muun. Rakkaus, tulevaisuudenusko, eläimet, hyvät vibat. Pane kiertoon. Share!

Toisaalta, tämän kaverille-voi-naljailla-ellei-suorastaan-viduilla - nuoruuden eläneenä saatan joskus jopa ärsyyntyä nuorten kaikkea syleilevästä ambienssistä: nuo facebookissa liikkuvat suloiset kannustuslauseet ja elämän selkeä yksinkertaistaminen vain rakkauteen ja elämänriemuun ja mahdollisuuteen kokea rebirth, hetkellä millä hyvänsä, eivät sanottavammin kolahda minuun.
Ja tähän lopetan tämän tarinan. Mielenkiinnolla ajatuksianne kuunnellen.

--

Jälkirjoitus: Ennen kuin kukaan muu osoittaa, totean minä että ei kaikilla tämän päivän nuorilla ole hyvä olla. Hyvinkäällä on tapettu pari päivää sitten ihmisiä telotusmielessä. Ja miksi tai mitä, siihen en osaa todellakaan sanoa mitään. Ei kai minulta sitä odotetakaan.