tiistai 29. toukokuuta 2012

Sisilia osa 11: Cefalù ja olemisen sietämätön keveys

Olen saapunut tarinassani nyt Cefalùun, jossa olemme päättäneet viettää lomamme kaksi viimeistä päivää. Vain lekotellen ja elämästä nauttien. Hotelliksi on valittu St. Barbara vuorilta - hotelli on mukava, maisemat parvekkeelta ovat huikean hienot. Ainoa vain, että sen sijainti vuoren rinteessä tarkoittaa koko lailla kipuamista. Ja matkan tässä vaiheessa alkavat Tiinan tassut ja ennen kaikkea polvet olla aika väsyneet. Mutta näkymistä on maksettava hintansa. Ja näkymät ovat totta tosiaan hienot!


Näkymää partsilta yhteen suuntaan

Näkymää partsilta toiseen suuntaan

Näkymää partsilta kolmanteen suuntaan

Näkymää partsilta neljänteen suuntaan: ylös

Mutta ennen kuin päästään parvekkeelle palataan alkuun eli Cefalùn asemalle, missä Gruppo Rummukainen oli minua vastassa. Risto lähtee kuitenkin kiireen vilkkaan takaisin vuorille ja hotellille; radiosta on tulossa hänen ohjelmansa ja Risto haluaa kuulla sen. Me jäämme Seijan kanssa alas, ja suuntaamme lähimpään baariin. Olen istunut junissa koko päivän, enkä ole juonut tai syönyt matkan varrella muuta kuin sen yhden Birra Messinan junan vaihtoa odottaessani. (En minä sitä kylläkään syönyt, join vain.)

On siestan aika ja baarissa on aika hiljaista. Meidän takana istuu yksi vanhahko mies ja meistä sivuitse istuu isossa pöydässä perhekunnalta näyttävä seurue, on sisiliaista monessa ikäpolvessa. Me kertailemme Seijan kanssa päivän tapahtumia kun äkkiä viereisessä pöytäkunnassa räjähtää. Todistamme miten sisilialainen veri kuohahtaa.

Itse asiassa emme voi ymmärtää mitä on tapahtunut. Hetki sitten seurue oli kuin mikä tahansa seurue. Sitten seuraa räjähdys ja rähähdys - kun koirilla jotka vasta hetki sitten olivat tyytyväisen näköisenä nuuhkineet toisiaan ja äkkiä, kuin yhteisestä sopimuksesta, karanneet toistensa kimppuun. Kaikki tapahtuu nopeasti - nuori mies ja tämän vaimo lähtevät lähes juosten baarista. Heidän lapsensa tulevat kiljuen perässä: "Mamma, mamma!" he huutavat hädissään. Samaan aikaan isoäidiltä näyttävä nainen ottaa yllättävän ketterästi jalat alleen ja juoksee baariin sisälle ja katoaa sinne. Meidän selän takana oleva mies lähtee hänkin paikalle. Huudetaan poliisia ja poliisi tulee.

Me istumme hipihiljaa ja ihmettelemme mitä oikein tapahtui. Alkaa asioiden jälkipuinti. Paikalla on enää vain pari miestä, poliisi, tarjoilija. Ja kädet käyvät ja miehet selittävät jotain poliisille kiihkeästi. Miehet edustavat selkeästi tarinan vastakkaisia puolia, sillä aina kun miehistä lyhyempi selittää jotain poliisille, pidempi kääntyy pois ja irvistelee ja elehtii rivosti vatkaten ilmaa kuin sukukalleuttaan vemputtaisi.  (Lat. huom: Tässä kohtaa olisi Suomessa tullut jo puukosta, sen verran härskiä on  miehen elehtiminen, mutta Sisiliassa tämä ollee vain tyypillistä kehon kieltä.) Poliisi ottaa tilanteen rauhallisesti, tämä ei taida olla uutta hänelle. Hän panee tupakan palamaan ja antaa miesten jatkaa selitystä, jota riittää.

Jossain vaiheessa paikalle tulee jo toinen poliisi, ja juttu jatkuu ja jatkuu. Isoäiti palaa sisätiloista pöytään hakemaan laukkunsa, jonka on unohtanut sinne tilanteen räjähtäessä päälle.


Tilanteen jälkipuinti jatkuu kadulla

Me saamme Ristolta viestiä kukkuloilta, hän on saanut ohjelmansa kuunneltua ja sovimme tärskyt puolimatkan pizzeriaan matkalla hotellille. Pizzat syötyämme onkin jo ilta pimennyt ja minä kipuan lopun matkaa tietämättä tarkalleen minne olen menossa.

Koittaa seuraava aamu jolloin minullekin selviää hotellimme komea sijainti; parvekkeelta todellakin aukeaa upeat näkymät. Voisimme jäädä hyvinkin parvekkeelle lekottelemaan, aurinko lämmittelee ihanasti ja meri siintelee alhaalla. Mutta emmehän me jää - ei meistä taida sittenkään olla lekottelijoiksi. Kaupunki odottaa tutkimista. Laskeudumme vuorelta alas ja alamme perehtyä Cefalùn koordinaatteihin ja nähtävyyksiin.


Vanha linnake parvekkeelta nähtynä

Marssimme hanhenmarssia alas vuorilta ja Risto toimii oppaanamme. Me esitämme Seijan kanssa turisteja pommittaen Ristoa kysymyksillä: "Kuka tämän rakensi? Ja koska?" Ristosta saisi hyvän oppaan - hienosti mies kiertelee kysymykset ja antaa yleispäteviä vastauksia tyyliin: "Onhan tämä jo aika vanha, oli täällä jo viimeksi käydessäni."

Cefalù on siis turistikohde ja jos Cefalùun aikoo mennä, on se hyväksyttävä. Turisteja on kaikkialla ja ravintoloiden hinnatkin ovat asetettu turistitasolle. Toisaalta, Cefalù on sievä kaupunki, joka koostuu pitkästä pääkadusta, josta lähtee kapeita katuja, jotka kaikki johtavat alas rannalle. Saaren keskellä on korkea vuori, jonka reunalle itse kaupunki on vuosituhansien aikaan levittäytynyt. Kaiken kruunaa upea Välimeren sininen meri, joka ensimmäisenä päivän velloi korkeita aaltoja, toisena matkapäivänä taas oli täysin tyyni.


Vain meren suunnalta kuvatusta postikortista näkee saaren ja sen keskellä olevan vuoren koko muodon. Vuoren huipulle ovat ystävmme normannit rakentaneet jälleen linnoituksen.


Seija ja Risto pysähtyvät hetkeksi vanhan hautausmaan edessä - ylhäällä näkyy normannilinnoituksen muureja


Viiniköynnös muodostaa kahvilan terassille miellyttävän varjon



Ruukkukuja


Kapea kuja vie merelle


Marlon Brando on tuttu näky kaikkialla Sisiliassa


Normannien rakentama katedraali on Cefalùn ykkösnähtävyys

Katedraali sisältä

Keskusaukiota katedraalin edessä

Pikku hiljaa olemme kulkeneet pääkadun ylhäältä alas ja saavumme meren rannalle. Näkymät ovat hienot, ja meri, se on niin kauniin värinen!

Seija ja Risto lähestyvät merta

Laavaa pakkautuneena rantaan - mutta mistä tulivuoresta, se jää minulle arvoitukseksi

Näkymää bastillionilta majakan suuntaan

Ihmisiä on kerääntynyt rannoille, mutta tuuli käy kovana ja nostattaa aaltoja

Istahdamme hetkeksi rantakahvilaan, minun polvia on alkanut särkeä, ja Seijalla päätä. Pian tiemme eroavat, minä jatkan vaeltelua varsinaisella uimarannalla, mutta Seija ja Risto lähtevät hotellille. Seija-paran päänsärky yltyy ja epäilemme että kyse on auringonpistoksesta. Illan tullen päänsärky vain kovenee entisestään ja Risto pohtii jo ambulanssin tilaamista. Seuraavana aamuna Seijan olo on kuitenkin jo kohentunut, onneksi! Ja kotimatka voi alkaa ilman hirveää jomotusta.

Mutta takaisin tähän päivään! Minä jatkan rannalla kävelyä, käyn kastamassa varpaani Välimereen, ja olisin varmasti lähtenyt uimaankin, jos uimapuku olisi sattunut olemaan repussa. Hotellilla siitä ei ole paljoakaan iloa.

Istun pitkään rantakahvilassa ja nautin tuulesta ja merestä ja sen kohinasta. Kuvailen rantaelämää, ihmisiä, jotka ovat tulleet nauttimaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Chillaan! Ehkä ensimmäisen kerran tällä matkalla. Ah nautintoa!


Cefalù Beach


 Pojat potkivat palloa


Pärskeitä meressä

Tyttö harkitsee uimaan menoa

Elämää punaisen päivänvarjon alla

Katedraali  näkyy hyvin rannalle

Vastentahtoisesti palaan rannalta Cefalùun - toisaalta, nälkäkin alkaa jo hieman kurnia massussa. Risto laittaa väliaikatietoja Seijan voinnista ja ilmoittaa että he eivät enää lähde hotellilta minnekään, Seijan olo on tosiaan huono. Niinpä lähden etsimään itsekseni sopivaa ravintolaa jossa nauttia viimeisen kokonaisen matkapäivän ateriasta.

Kipuan taas katuja ylös ja alas ja hiljalleen alan ärsyyntyä ihmispaljoudesta. Turisteja on kaikkialla, vaikka on siesta, ja kaikki kaduilla kaupiteltu rihkamakin muistuttaa kaupungin turistiluonteesta. Mietin, että näin juuri, pari päivää Cefalùssa on riittävä aika. En ehkä sittenkään jaksaisi tätä lomailun sietämätön keveyttä montaa päivää peräkkäin.


Ei välttämättä niin kauhean tyylikästä


Väkeä on kuin meren mutaa

Rannalta palanneet lomailijat ovat ripustaneet pyyhkeensä ja uimapukunsa kuivumaan


Kun turistit pörräävät kaduilla kuumeissaan, ottavat paikalliset herrat siestan rauhallisesti


Minulla menee melko kauan löytää juuri sopiva ravintola ultima notten juhla-aterialle. Olen saanut päähäni että haluan mereneläviä, tarkemmin sanottuna mustekalaa. Valitsen lopulta normanniravintolan, joka on juuri avannut ovensa siestan jälkeen. Olen alussa ravintolan ainut asiakas, mutta ateriani aikana alkaa ravintolaan valua lisää väkeä. Mustekala, joka eteeni tuodaan, on haasteellisen näköinen. Mutta hyvää se on!

Ravintola ei ole ihan halpa, se on gourmet-ravintola, ja hovimestari on tietoinen siitä. Hän on näennäisen kohtelias mutta kieltämättä katsoo minua, rannassa ryvettynyttä, pitkin nenänvarttaan. Kun paikalle tulee saksalainen pariskunta, joka asettuu viereiseen pöytään, hovimestari ikäänkuin mielenosoituksellisesti palvelee heitä yliystävällisesti. Minulle ei suoda hymyäkään. Tämä jää jotenkin kismittämään takaraivoon.




Ultima Notten mustekalapötkylä

Alan palailla takaisin hotellille. Risto pyytää että tuon tullessani pizzan puolimatkan pizzeriasta, ja näin lupaan tehdä. Minua seisotetaan kuumassa pizzeriassa nelisenkymmentä minuuttia pizzauunin vieressä- ilmeisesti pöydissä istuvat asiakkaat tarjoillaan ensin ja take-away -asiakkaat ovat rupusakkia. Alkaa nousta lämpö. Kun tivaan pizzaani jälleen, selviää, että se on unohdettu. Lopulta saan lätyn kouraani ja alan talsia pimentyvässä yössä hotellille hieman - enkä ihan vain hieman - ärtyneenä. Kaikkialla muualla minua on kohdeltu hyvin ja jopa kohteliaasti, vaikka en ehkä reppumatkaajana täytä kaikkia iltapukeutumisen standardeja. Mutta nyt, kahteen kertaan, minut ikäänkuin syrjäytettiin ja henkilöäni ylenkatsottiin. Tästä Cefalù ei saa pisteitä.

Hotellilla selviää, että Seija alkaa voida onneksi jo paremmin ja pizzakin pysyy massussa. Menemme kaikki aikaisin iltapuulle. Minä hetken chättään Kimmon kanssa tietokoneelta. Ja sitten nukkumaan. Odottaa seuraava päivä, kotimatkapäivä!




3 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Osan 11 kohokohdat nojatuolimatkailijalle (täysin subjektiivinen mielipide):

1. Ruukkukuja
Nätisti hoituu kaksi asiaa: kivisen kadun kaunistaminen ja liikenteen estäminen portaissa. Plus että tuossa kuvassa on jotenkin levollinen harmonia. Tykkää.

2. Ranta
Sinisenturkoosi postikorttimeri, mutta aaltojen voiman näkee jo kuvista. Ei ihme, että tyttö harkitsee uimaan menoa. Mikä mahtoi olla mietinnän päätös?

3. Mustekala
(Kuinkas muuten?) Nam.

Ehkä tuo asiakaspalvelun ylenkatse osaltaan selittää paikallisen temperamentin? Jollet koko ajan pidä meteliä itsestäsi, sinua ei noteerata. Kunhan tuli mieleen.

Kimmo Linkama kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.
Tiina Linkama kirjoitti...

Kimmo, tyttö pääsi vain puoliväliin asti kun palasi takaisin. Siitäkin taitaa minulla olla jossain kuva.

Töykeä hovimestari - luulen, tämä on sitten taas ihan subjektiivista, että kyse oli siitä että olin yksin, keski-ikäinen yksinäinen nainen. Ehkä sellaisten pitäisi sisilialaisen käyttäytymiskoodin mukaan pysyä kotona. -- Nimittäin aina kun olimme ryhmänä jossain, ja paikalla oli mies eli Risto, tuntui tarjoilu sujuvan kohteliaasti ja nopeasti. Ja useimmiten myös lasku tuotiin automaattisesti seurueen miehelle - joskaan ei aina.

Mutta ehkä minä vain kuvittelen, että kyse on jotenkin sukupuolisesta tai jopa ikäsyrjinnästä kohdallani Il Normanno-ravintolassa.