torstai 17. maaliskuuta 2011

Vaeltelua Vilnan vanhassa kaupungissa

Vilnan matkakertomus jatkuu.

Lauantai-iltapäivällä  Uzupiosta palattuamme kiertelimme vielä jonkin aikaa vanhaa kaupunkia ihmetellen kirkkojen moninaisuutta. Ei turhaan sanota, että Vilna on kirkkojen kaupunki. Kirkkoja on kaikkialla, mutta erityisen runsaasti niitä on vanhassa kaupungissa. Iltaisin komeimmat niistä, kuten Vilnan katedraali, ovat valaistut.



Patsas Katedraaliaukiolla kuvattuna päivän päätteeksi


Vanha kaupunki alkaa suunilleen Katedraaliaukiolta, josta vanhan kaupungin keskuskatu, Pilies, lähtee liikkeelle päätyen Raatihuoneen aukiolle. Useimmat ravintolat ja baarit ovat keskittyneet juuri Pilies-kadulle ja kadulla meno vain yltyy illan tullen.

Kun on noustu Piliesiä ylös on luontevaa jatkaa matkaa Raatihuoneelta kohti Auringonnousun porttia, joka on yksi Vilnan ns. must-nähtävyyksistä.

Sanotaan että joka tämän käytävän läpi kulkee, saa onnea osakseen.


Me kuljimme varmuuden vuoksi tämänkin portin ja käytävän läpi.


Sama portti kuin yllä mutta eri kulkusuunta


Joka uskontokunnalle tuntuu kaupungista löytyvän useampikin kirkko tai synagooga. Vain moskeija puuttui tai sellainen ei ainakaan tarttunut silmään.


Ortodoksikirkolla on komea kupoli


Kirkko Auringonnousun portin edessä.


Kirkko lähellä Raatihuoneen aukiota


Mukavastihan loppupäivä kului vanhan kaupungin kaduilla komeita rakennuksia ihaillen ja kuvaillen. Vaan ilta alkoi laskeutua kaupunkiin ja pieni nälkäkin nosteli päätään. Palasimme Pilies-kadulle ja päädyimme ravintolaan, jossa tarjotaan Liettuassa ja Latviassa tyypillisiä perunalettuja. Kaksi räiskalettä ja kuvassa näkyvät oluet yhteensä 37,60 litiä eli 11 euroa.

Nyt ei lasketa hiilihydraatteja!


Sitten takaisin hotellille, telkkari auki ja pieni annos Japanin katastrofia ja sen kauhistelua. Jäljellä ei päiväohjelmassa olekaan enää kuin yöunet. Sillä seuraava päivä on matkapäivä, suuntana Trakai!  


2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Nyt ehti sitten lukea kerralla useamman osan LatviaLiettuaTouria. Tulipas nostalgisia oloja sillä sinnehän me luotanne silloin yövyttyämme otimme suunnan.

Vilna vaikuttaa edelleen yhtä kiehtovalta kuin silloinkin. Kaunas on meillä vielä kokematta ja Daugavapilsin vaihdoimme silloin lisävuorokauteen Vilnassa - taisi olla hyvä päätös.

Ja kuvat ovat HIENOJA!

Seppo&Mari

Tiina Linkama kirjoitti...

Tosisaan Seppo ja Mari - niinhän se olikin. Ja sitten luimme kiinnostuneina jälkikäteen matkakertomuksesi. Olisi pitänyt lukea nyt ennen reissuakin, mutta se oli kadonnut sähköpostien kaukaiseen viidakkoon.

Daugavpilsissä en ehkä yöpyisi, mutta sen kurjuus oli silti näkemisen arvoinen. Minä kun uskon, että ei kaikkien nähtävyyksien tule ollakaan kauniita ja mahtipontisia kuin vaikkapa Riian vanha kaupunki. Myös takapihat, hyljätyt lentokentät ja sotilasalueet saattavat olla äärimmäisen kiinnostavia.