keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kohtaaminen Viikatemiehen kanssa

Lähdinpä tässä päivänä muutamana jälleen Otepään vanhalle hautausmaalle. Tuohon ihmeelliseen ja taianomaiseen paikkaan, joka on kuin toisesta maailmasta ja aikakaudesta.

Kiertelin kamerani kanssa pitkin suurta aluetta, lähes hartaana. Sillä hautausmaa on kaunis vehreä alue, jossa oikeastaan kukaan ei käy. Aika tuntuu siellä pysähtyneen.








Olin juuri pysähtynyt rakastetun otepääläisen kirkkoherran Jüri Stepanovin haudalle, kun näin Viikatemiehen.

Rauhallisin askelin se lähestyi minua, viikate ilmaa halkoen. ”Päivää” sanoi Viikatemies kohteliaasti, ja jatkoi: ”Tulitteko katsomaan Stepanovin hautaa? Hän onkin viimeinen joka on tänne haudattu.”

Vastasin: ”En vain sitä, vaan kaikkia hautoja, täällä on niin kaunista, ihmeen rauhallista ja kaunista.”

Viikatemies siihen: ”Moni on tämän paikan unohtanut, minä en. Ihmisillä on aina niin kiire, ja ketä se kiirehtiminen auttaa, tänne lopulta kaikki päätyvät”. Viikatemies piirtää viikatteellaan pitkän kaaren ilmaan. ”Ette ole paikallisia, huomaan?” hän toteaa kysymys äänessään.

”Ei, tai kyllä. Eli olen suomalainen, mutta asun täällä Virossa, juuri täällä Otepäällä.”

Viikatemies katsoo minua kiinnostuneena silmiin ja jatkaa: ”Tunnen tämän hautausmaan hyvin. Haluatteko että esittelen sitä Teille?”

”Mielelläni, kiitos” vastaan minä.

Ja niin me lähdemme kiertämään hautausmaata.

Viikatemies pysähtyy suuren ja komean haudan äärelle, tänne on haudattu aikanaan Otepään mahtisuvun jäseniä. ”Mielenkiintoinen rautaseppele, eikö teistäkin?” Viikatemies kysyy. "Haluatteko kuvata sitä, minä voin kyllä odottaa. Minulla ei muuta olekaan kuin aikaa.”



Jatkamme matkaa unohdettujen, hylättyjen hautakumpujen ohi. ”Rikkaat ja köyhät, täällä ne ovat kaikki ritirinnan. Täällä ovat kaikki tasa-arvoisia, mahtimiehet ja kulkurit” Viikatemies toteaa. Nyökkäilen Viikatemiehen sanoille.





Tulemme haudalle, jota on hoidettu – Viikatemies ilahtuu – kas, kaikkia ei ole vielä unohdettu. Vaikka niin monet onkin.”



”Hautausmaan reunalle rakennettiin neuvostoaikaan tehdas, tiesittekö sitä” Viikatemies kysyy, ja jatkaa: ”Tuolloin haluttiin kaikki kaunis ja pyhä hävittää, tehdä kaikesta niin maallista, konkreettista, realistista.” Ja hän jatkaa: ”Neuvostoajat, niistä Te ette tiedä mitään?”

Minä siihen: ”En tiedä, siis en ole sitä aikaa tietenkään elänyt, mutta olen lukenut…”

Viikatemies: ”Monet ovat unohtaneet, monet eivät osaa unohtaa… mikä lienee oikein. Meillä Virossa on sanonta – hieman karmaiseva, älkää pelästykö – että tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.”

Minä innostuneena kertomaan, että sama sanonta on meillä Suomessakin.

Viikatemies jatkaa, jälleen minua syvälle silmiin katsoen: ”Mutta meillä on myös sanonta: Joka ei tunne menneisyyttään, hänellä ei ole tulevaisuutta.”

Minä sanon uskovani muistamiseen, on tärkeää muistaa. Kansa joka ei opi omista virheistään toistaa niitä uudelleen. Kansa, joka unohtaa, elää ilman menneisyyttä on kuin ajopuu, joka ei osaa suunnistaa eteenpäin.”

Viikatemies katsoo minua jälleen tutkivasti silmiin: ”Te olette viisas nuori nainen” hän sanoo, ”… mutta en vaivaa nyt Teitä enempää. Teillä on täällä hautausmaalla tehtävä, tallentaa muistoja. Lähden tästä menemään, hyvää päivänjatkoa.”

Kiitän Viikatemiestä kierroksesta jonka olen saanut hänen kanssaan tehdä hautausmaalla: "Harva on saanut opastusta itse Viikatemieheltä” ja jatkan: "Saanko ottaa Teistä valokuvan?”

Viikatemies nauraa, johan te otitte vaikka kuinka monta tuolla matkamme varrella, kyllä minä huomasin.

Ja näin olin tehnytkin. Haluattehan tekin nähdä miltä Otepään Vanhan Hautausmaan Viikatemies näyttää? Ei lainkaan pelottava setä:



Viikatemies opastaa Tiinaa hautausmaalla:

12 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kyllä oli taas herkulinen juttu!
Onkohan noita Viikatemiehiä kaikilla hautausmailla? Ehkä jos tarkalla silmällä katsoo ja huomioi, niinkuin sinä!
T. Jussi

Outi kirjoitti...

Uskomatonta. Viikatemies hautausmaalla. Ei tällaista tapahdu kuin sulle!

No, siskonpoikani törmäsi kerran hautausmaalla joulupukkiin - ja teki siitä sittemmin laulunkin.

Crane kirjoitti...

Ihan kuules meni kylmät väreet pitkin ihoa kun kuvia katsoin ja tarinaa luin! Ei niin, ettenkö olisi lopputulosta arvannutkin, vaan siksi, että eläydyin... Ja osaat kirjoittaa niin intensiivisesti, elävästi!
Rakastan hautausmaita (tainnut jo joskus mainitakin) ja allekirjoitan täysin kaikki viisaat lauseet kirjoituksessasi!
Sanoisin, että rikas on elämäsi Otepäässä! Ah ja voih, toivottavasti pääsen itsekin näkemään...(matkaan pian Inariin laittamaan äidin haudan, laitan sitten vastavuoroisesti kuvia sieltä :D)

aimarii kirjoitti...

Hyvin mielenkiintoinen ja antoisa kotaaminen Viikatemiehen kanssa. Tuo Otepään vanha hautausmaa on hyvin levollisen näköinen paikka, joka huokuu rauhaa.
Jos minulla joskus o0n mahdollista käydä Otepäällä, niin käyn tuolla hautausmaallakin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitoksia kaikille jotka ovat kommentoineet ja saaneet tarinasta kylmiä väreitä tai muuten vain siitä pitäneet.

Vai arvasi Crane lopun. Minä kun yritin rakentaa stoorin niin että lukijalle tulee yllätyksenä, että kyse olikin ihan lihallisesta miehestä, varsin mukavasta sellaisesta, joka oli viikatteen kanssa siistimässä isoisänsä hautaa.

Olin kyllä saada nauruhepulin kun näin puiden siimeksestä ilmestyvän hahmon, joka kantoi viikatetta. Ja tosiaan, salaa miestä kuvailin vähän joka kulmasta. Kun ei sitä joka päivä Viikatemiestä treffaa.

Nimetön kirjoitti...

Hrrr..Kylmätväreet hiipivät selkäpiissäni juttua lukiessani. En arvannut loppua ja näin aivan erilaisen viikatemiehen mustinen kaapuinen.. hyvin johdatit minut mukaan mielikuvitusmaailman, joka sitten paljastuikin aivan muuksi.

Kaunis hautausmaa, nytpä olen sitten käynyt Otepään hautausmaalla kera Tiinan ja "viikatemiehen".

Kerrassaan mainio kertomus. Kyllä tässä blogissa aina viihtyy.

terv.H.

Uni kirjoitti...

Aivan ihanasti kirjoitettu vaikka minäkin arvasin, että joku siellä on vain niittämässä :) Se on aina niin mieltä avartavaa ja lämmittävää kohdata vanha elämää nähnyt ihminen.. tai viikatemies ;)

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos vielä kerran kaikille kommentoijille.

Uni, hauskaa että pääsit mukaan kierrokselle.

Apropos, kaikki tuo mistä kirjoitin keskustelleemme Viikatemiehen kanssa todella keskusteltiin.

Mutta sellaistahan kaksi tuntematonta puhelevat kohdatessaan hautausmailla - elämän katoavaisuudesta yms.

Mutta jokainen lause sai hetkeksi ihan eri sävyn, kun kuvittelee että lauseet lausuu Se Viikatemies.

... kuten ottakaa kuvia, minulla on kyllä aikaa, muuta minulla ei olekaan...

No, jos kuvittelee sanojen tulleen mustan hupun sisältä, tuntuu sanat todella syvällisiltä.

Todellisuudessa ne lausui vanha eläkkeellä oleva mies, joka tosiaan vain totesi, että hänellä ei ole kiire mihinkään...

Tätä oli kiva kirjoittaa, kun jotenkin kuvitteli mielessään lukijan mielikuvia tapahtuneesta. Ja sitten saattoi lukijan viime metreillä palauttaa takaisin maan pinnalle.

Sylvia kirjoitti...

Oikein mielenkiintoinen juttu. Ja kyllä minä arvasin että eihän se nyt SE Viikatemies sua olisi siellä opastanut! Odottelinkkin että joku kiltti setä sieltä kohta paljastuu!

Marjattah kirjoitti...

Minä otin ihan täydestä, ja tuumasin että Tiina on nyt vaihtamassa surrealistiseen tyylilajiin. Ja niinpä loppu olikin täysi yllätys!

heikku kirjoitti...

siis oliko tämä viikatemies tarina nyt totta vai ei? että oliko se vaan setä joka opasti sinua hautausmaalla vai oikea viikatemies?

Tiina Linkama kirjoitti...

Tottahan se kuten kuvat todistavat. Muttei miehessä ollut mitään yliluonnollista. Hän oli mies jolla oli viikate eli viikatemies.