sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Petelle Amuriin - ei niin rakkaudella

Kirjoittelin sähköpostissa Ihanan Kerstenin kanssa. Eli Suomessa nykyisin asuvan nuoren viron kielen opettajattareni kanssa. (Jonka juhlista on blogissa aiemmin juttua otsikolla: Kauneus ja viisaus samassa päässä.)

Meillä on Kerstenin kanssa kiva suhde – olemme iältämme niin kaukana toisistamme, että voisimme olla äiti ja tytär. Kuitenkin useimmiten koemme olevamme enemmän siskokset.

No niin, siis kirjoittelin Kerstenille ja jostain aasinsillasta tuli puhe Gloria Gaynorista ja tämän piisistä: I will survive. Josta olin löytänyt super-ihanan live-version You Tubesta, jonka sitten lähetin Kerstenille.

Ja tästä keskustelusta tuli tällainenkin juttu mieleen.

Kuten joskus aiemmin olen kertonut, parhaat tarinat mitä elämässäni olen kuullut, olen kuullut edesmenneeltä ystävättäreltäni Päiviltä. Koskettavia tarinoita, opettavia tarinoita ja hilpeitä tarinoita.

Tämä tarina, jonka kerron, kuuluu viimeiseen kategoriaan, hilpeisiin tarinoihin.

Päivillä ja miehellään Pupella oli tapana autolla ajellessaan pitkin Suomenmaata kuunnella aina paikallisradioita. Olivat he sitten Pirkanmaalla ja auton radio löysi sieltä paikallisradion säveltuokion.

Kuuluttaja otti vastaan seuraavan puhelun:

- Ja kuka se siellä?
- Täällä Mirja
- Ja mitäs musiikkia me sinulle soitamme, näin viikonlopun aluksi?
- Haluaisin kuulla Vicky Rostin kappaleen ”Oon voimissain.”
- Se varmasti sopii. Miksi haluat kuulla juuri tämän kappaleen?
- Se on omistettu Petelle Amuriin.
- Sehän mukavaa. Mitäs aiot tehdä tänä viikonloppuna? Juhlia Peten kanssa?
- NO EN TODELLAKAAN

Kuuluttaja menee hetkeksi hämilleen. Hetken kuluttua, kun ei keksi muutakaan sanoa, toteaa helpottuneena:

- No niin, nyt on Vickyn kappale levylautasella.

Kappale soitetaan. Ja tässä se on, on muuten erinomainen kipale. (Jopa niin hyvä coveri, että se on englanninkielisessä wikipediassa kappaleen kohdalla mainittu)

http://www.youtube.com/watch?v=3M7At1jswXI

Kun viimeiset sävelet ja Vickyn vahva ääni katosivat eetteristä, kakoi kuuluttaja ja totesi ykskantaan:

”Tämä kappale oli siis omistettu Petelle Amuriin.”

Luulen, että jos Pete oli kuulolla, ei hänellä ollut hyvä viikonloppu.

2 kommenttia:

Kersten kirjoitti...

En jostain syystä pystynyt avaamaan linkkiä. Mutta löysin kyllä sanoituksen. Mikä moka kuuluttajalta!

Kerran radiossa haastateltiin erään tunnetun virolaistyttöbändin manageria. Manageri:

"Ei ne tytöt siis tietenkään itse soita sitä kitaraa. Kaikki tulee levyltä. Mutta sitä ei tietenkään saisi mainita missään. Puhumatta siitä että vielä suorassa lähetyksessä. Eli tämä jääkööt nyt meidän keskeiseksi!"

Mutta suorassa lähetyksessä silloin oltiinkin...

Tolkku kirjoitti...

Heh, Tosi Amurin Sälli on tuskin huomannut mitään erityistä naisrintamallaan. Havahtuu korkeintaan nimensä kuullessaan: "Jaa mää vai?" vrt Runo miehestä 2.

Joka muuten on erinomainen kuvaus siitä mitä tapahtuu, kun mies ymmärtää astuneensa alueelle, jossa voi vain vastata/toimia/katsoa eri tavoin väärin. Niillon semmonen systeemi korvien välissä, että ne heittäytyy tietämättömäksi. Ne miettii, että antaa sen nyt vähän aikaa puhista ja mulkoilla, kyllä se siitä taas asettuu. Ovat muuten aika usein oikeassa :)