maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kauneus ja viisaus samassa päässä

Sanovat että kauneus ja viisaus eivät asu samassa päässä. Ja minä sanon: höpö höpö.

Katsokaa Kersteniä, nuorta naista, joka on kaunis kuin Saaronin ruusu, ja terävä kuin partaveitsi. Ja kaiken lisäksi Kersten on vielä KIVA. Ihan huippukiva, jos tarkkoja ollaan. Sellainen huumorintajuinen rento älykkö. Joten Kerstenille sallii hyvillä mielin niin älyn kuin kauneudenkin.




Kersten valmistui viime lauantaina 20.6.2009 Tarton yliopistosta filosofian maisteriksi, pääaineena suomen kieli, parhain mahdollisin arvosanoin. Valmistumisbileet pidettiin meillä, Villa Ottiliassa.

Eli minun valmistujaislahjani Kerstenille oli järkätä mahdollisimman kivat kekkerit Kerstenille. Ja hyvät bileethän niistä tulikin!

Kerstenin äiti oli hoitanut ruokapuolen – ja vallan upeasti oli hoitanutkin, pöydät notkuivat ihania herkkuja, ja loput järjestelyistä tuli sitten meiltä.



Ja tästä se alkoi: talo on valmis vieraita vastaanottamaan. Pöydille on levitetty (pahuksen ryppyiset) paperipöytäliinat, astiat ja muu rekvisiitta. Ja sitten vaan Kersteniä ja vieraita odottamaan.



Ja sieltähän tuo tuleekin – meidän tuore maisteri, hymy huulillaan



Ja sitten lähtee.

Vieraita tuli hieman yli kaksikymmentä, osa sukulaisia, osa Kerstenin kavereita, ja kaikilla hymy herkässä





Kersten itse säteili koko juhlan kilpaa auringon kanssa



Ja kyllä muillakin jytäsi.



Hienot bileet nämä olivat – oli tosi mukava nähdä nauravia naamoja, iloisia ihmisiä, kokoontuneena yhteen.

Kaksi päivää olen nyt näistä juhlista toipunut. Viimeisenä ”lahjana” oli Kerstenille valokuvagalleria juhlista – eli muun hulinan ohella toimin myös kekkereiden virallisena valokuvaajana.

Kerstenin luvalla saan laittaa tänne linkin. Käykää katsomassa – vaikka ihmiset eivät ole teille tuttuja, niin juhlatunnelma tarttuu – voin luvata! Kuvat löytyvät tästä klikkaamalla.

Ja vielä kerran – näin julkisestikin – onnittelut Ihanalle Kerstenille, jolla on nyt koko elämä edessään. Hieno fiilis, vaikka varmaan hieman pelottavakin!

GRATTIS! ONNITTELUT! CONGRATULATIONS! ÕNNITLUSED!

5 kommenttia:

Onukoo kirjoitti...

Lämpimät onnittelut Kerstenille! Sekä Onnea ja Menestystä Uusissa Haasteissa! Olen aivan varma, että älykkäänä, aina hymylilevänä kaunottarena Kerstenillä ei tule olemaan kovinkaan kummoisia hankaluuksia edessään:)
Juhlissa on ilmiselvästikin pidetty hauskaa ja pitopöydän antimista päätellen herkullinen ruoka ja hyvä juoma eivät ole loppuneet kesken. Ilokseni - jos oikein näin - suuret pisaratkin ovat puhutteluista huolimatta löytäneet paikkansa :)

Tiina Linkama kirjoitti...

Oikein näit - eli tarjoilussa käytimme sinulta saamiamme kahta suurta pisaranmuotoista maljaa.

Kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa, myös pisara-astioilla... eli kiitos maljoista, vaikka ensin tulikin puhuttelu eli urputus niiden valtavasta koosta. Sinähän olit ajatellut niitä aamiaispöytäämme - vaan meillä ei ole aina 20 ihmistä nauttimassa antimista.

Nyt olivat JUURI passelit. Kiitos!

Onukoo kirjoitti...

Lyyrisenä mäkimäntyihmisenä menen välillä vähän metsään mittasuhteiden kanssa :)

Kersten kirjoitti...

Oli todellakin hyvät bileet! Yhdet parhaimmista, missä olen koskaan ollut. Kaikki oli järjestetty aivan viimeisen päälle! Paljon tilaa sisällä ja ulkona, kivat ihmiset, upea vastaanotto ja yöpyjöiden sanojen mukaan pehmeät sängyt ja maittava aamiainen. Olen kehunut isäntäväkeä jo varmaan sataa kertaa mutta pakko jatkaa vielä. Lämmin kiitos minun ja vieraideni puolesta!!!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kiitoksista! Hyvät juhlat minunkin mielestä. Tärkeintä tietenkin että itse juhlakalu tykkäsi.

Ja nyt riittää kiitteleminen. Kiitos. :)