torstai 4. kesäkuuta 2009

EU-vaalit Virossa - vaalimainonta puntarissa

EU-vaalikamppailu kiihtyy Virossa. Vaalipäivä on 7.6.2009 eli ensi sunnuntaina.

Ja mitä sanoo siihen teidän Viron blogikirjeenvaihtajanne:

Jumalan pyssyt ja hyvät hyssykät ja Pyhä Mooses – virolainen EU-kampanjointi on viemässä minut, kuten Dingo aikoinaan lauloi: pian aivovaurioon.

Sarjassamme, itkeäkö vai nauraa: tässä minun EU-vaalikampanjaraportointia:

Niin telkussa kuin radiossa, puhumattakaan lehdistä ja jonkinmoisesta suoramarkkinoinnista, on EU-vaalikampanja kiihtymässä.

Erinäköistä vakuutusta ja vetoomusta tunkee joka tuutista: VALITSE MINUT / MEIDÄT .. ja sen jälkeen kaikki niin maailman kuin omat henkilökohtaiset ongelmasi ovat poistuneet.

Telkkarimainokset ovat suurimmaksi osaksi niin tökerösti tehtyjä, että ne häviävät niille mainostamilleni meksikolaisille saippuasarjoille. Otetaan esimerkiksi Isamaaliiton/ Res Publican mainos:

Kamera käy (suht suttuinen kuva): Tyttö taiteilee narulla, epävarmasti kävelee eteenpäin, kädet sivuilleen ojennellen, tasapainoa hakien. Käsiin tarttuu kaksi tukevaa kättä…

(Taustalla kerrotaan: Olemme nyt taloudessamme epävakauden edessä, kaikki on epävarmaa, tarvitsemme tukevaa kättä…)

Kamera zoomaa Mart Laariin ja johonkin toiseen pikkutärkeään ukkoon, jotka pitävät nuorallatanssijatyttöä kädestä.

Sitten tulee leikkaus ja Mart Laar (joka pönöttää jo ihan luonnostaan) ja se toinen pukumies kävelevät hidastettuina kohti kameraa, kuin kaksi suurmiestä imitoivaa teletappia. Ei tiedä ulvoako häpeästä vai nauraako hysteerisesti. Taustalla säkenöivät EU-tähdet.

Surkuhupaisaa. Paino sanalla surku.


Jatketaan: Ivar Padar (Sosiaalidemokraatit) on telkkarissa hevosen kanssa. Ylipainoinen, luultavimmin edustuslounailla itsensä pöhnöttänyt, ja anteeksi nyt vaan, juopon näköinen möhömaha kiskoo kainalot märkinä kansanmies-tyyliin hevosta ojasta ja kannustaa: Nyt riittää puheet, tarvitaan tekoja: vedetään Viro käyntiin.


Karseinta katsottavaa ja kuultavaa on kuitenkin pääpuolueiden Reformierakonnan ja Keskerakonnan välinen solvauskampanja.

Molemmat puolueet ovat keskittyneet lähinnä etsimään toisesta vikoja. Ja molemmat löytävät samat viat: maa on ahdingossa, talous on ravalla, kansa napisee. Ja vika löytyy… tietenkin vastapuolelta.

Täytyy sanoa, että piristävää, jollain karmivalla tavalla, on nähdä, miten paljon ronskimpaa ja rumempaa tämä viime metrien politisointi on, Suomeen verrattuna.

Täällä todella räiskitään lokaa naamaan minkä keritään.

Keskerakond toistaa toistaa toistaa toistaa: jo riittää Ansipin (Viron pääministeri) hovi. Tee muutos! Äänestä Keskerakondaa!

Ja Reformipuolue jatkaa kysyen: äänestätkö kehittäjiä vai jarrumiehiä? Ja esittää telkkariruudussa vertailevan taulukon, joka kysyy: kenellä on parhaat ulkomaansuhteet?

Ruutuun tulee kaksi palstaa. Ensimmäiseen ilmestyy Reformipuolueen ehdokkaat Kristiina Ojuland (entinen ulkoministeri) ja joku toinen, varmaan tärkeä gubbe, ja alle pamahtaa teksti: parasta virolaista ulkopoliittista osaamista.

Seuraavaan ruutuun tulee kuva puisesta puumaatushka-nukesta, tiedättehän niistä joita on monta sisäkkäin. Nukke on auki ja sen sisältä nousee Putin. Toisen puumaatushkan pää makaa lattialla, ja sen kukkahuivien alta kurkistaa Keskerakonnan puheenjohtajan Edgar Savisaaren pää. Ja alle teksti: Keskerakond – vain Putinin kaveri.


Jos jossain mainonnassa on otettu esiin ns. asiakysymyksiä, ovat nekin olleet täysin käsittämättömiä, ottaen huomioon, että kyse on EU-vaaleista.

Kuka uhkailee eläkkeiden laskulla, jos heitä ei valita. Kuka lupaa äitiysrahaan lisäyksiä, jos hänet valitaan. Kuka puhuu työttömyyden pysäyttämisestä. Ja useampikin puolue lupaa muutoksia valtion budjettiin ja menoarvioon, jos heidät valitaan.

Ja…. mistä oli kyse? EU-vaaleista!!!

Ihan oikeasti, en ole lukenut tai kuullut yhtäkään vaalilupausta, joka koskisi millään lailla toimintaa Euroopan Unionissa. Täällä tosiaan nostetaan esiin monenlaista sisäpoliittista kuumaa perunaa, jotka kansalaisia puhuttavat.

Mutta kun niitä perunoita ei keitetä, ei kuorita eikä käsitellä EU:ssa


Kaiken kaikkiaan, toistan tämän blogin alun: Jumalan pyssyt ja hyvät hyssykät ja Pyhä Mooses – virolainen EU-kampanjointi on viemässä minut, kuten Dingo aikoinaan lauloi: pian aivovaurioon.

Niissä oudoissa gagaistisissa meksikolaisissa saippuasarjoissa oli sentään joku joka selitti mitä niissä tapahtui...

3 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Haha, melkein jo näen ne mainokset silmissäni! TV-vaalimainonta on Virossa aina ollut ihan karmeaa, eli perinteet jatkuu. Vaikka mä olenkin ne melkein onnistunut unohtamaan.

Viime jouluna nauroin ja kauhistelin Savisaaren joulukorttia, kuuluu siis tähän samaan horror-sarjaan. http://www.keskerakond.ee/kaart/

Kimmo Linkama kirjoitti...

Viron puoluekartalla ovat näkyvimmät puolueet:

- Reformierakond (kannattaa liberaalia talouspolitiikkaa, pääministeri Andrus Ansip)

- Keskerakond (läheiset suhteet Venäjään ja Viron venäjänkieliseen väestöön, Tallinnan kaupunginjohtaja ja puolueen pj. Edgar Savisaar)

- IRL, Isamaa ja Res Publica Liit, kahden puolueen yhteenliittymä (jäänyt minulle vähän epäselväksi, mitä oikeastaan edustaa)

- Rahvaliit, kolmen pienpuolueen yhteenliittymä (edustaa minun ymmärtääkseni maaseudun ihmisten ja eläkeläisten/perheiden etuja)

- Rohelised eli Vihreät (toistaiseksi vähemmistössä, koska Virossa vihreä ajattelu ei ole vielä oikein ottanut tulta)

Puolueiden ohjelmat ovat kutakuinkin samanlaiset, yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista kaikille. Joka puolue on joutunut johonkin skandaaliin, enimmäkseen liittyen korruptioon.

Puolueuskollisuus on Virossa varsin häilyvää. Jossain suomalaisessa lehtiartikkelissa sanottiinkin, että suomalainen puoluesihteeri saisi sydänkohtauksen, jos joutuisi painimaan täkäläisten kannatusongelmien kanssa.

Europarlamenttivaalien edellä on todella -- kuten Tiina kirjoitti -- herättänyt huomiota se, miten a) epämääräisiä tai b) asiaan liittymättömiä vaaliteemoja nostetaan esiin. Reformarit esimerkiksi julistavat, että vanhempainraha säilytetään ja verot eivät nouse, jos heidät valitaan europarlamenttiin. Haloo. Nämä ovat kansallisia päätöksiä, eivät europarlamentin.

Sosiaalidemokraatit tahtovat "eurorahat kotiin". Jälleen haloo: edellisistäkin määrärahoista on kolmannes käyttämättä ministeriöiden asiantuntemattomuuden ja huonon asiainhoidon vuoksi, mikä nostatti viime vuoden lopulla lehdistössä pienen myrskyn.

Keskerakond ilmoittaa, että nyt on tilaisuus näyttää, mitä mieltä olet Ansipin hallituksesta, ja toisaalta, että "Viro tarvitsee muutosta". Hohhoijaa. Mitenkähän europarlamenttiedustajat näihin asioihin vaikuttavat? On jäänytkin vaikutelma, että puolue haluaa valtaa vallan vuoksi, viis ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.

Jos ihminen suhtautuu Suomen politiikantekoon ja poliitikkoihin kyynisesti, täällä on hyvät mahdollisuudet nostaa kyynisyys potenssiin. Kärjistetysti sanottuna: korruptoituneet poliitikot sumuttavat kansaa minkä ehtivät. Kotiinpäinvetäminen menee valtion hyvästä huolehtimisen edelle aina ja joka paikassa.

Joskin ilmeisesti joka maassa poliitikot haluavat kiihkeästi europarlamenttiin hyvää palkkaa nostamaan tekemättä paljon mitään, Virossa se on erityisen silmäänpistävää. Kriisissä olevan kotimaan johtaminen kun on paljon vaikeampaa ja ikävät sanomalehdet ja kansalaiset arvostelevat. Brysselistä käsin voi vapaasti haukkua kotimaan politiikan hoitoa, ja toisaalta omien päämäärien mahdollisesti (todennäköisesti?) epäonnistuessa aina levitellä käsiään: meitähän on niin vähän, yritimme kyllä, mutta ei mennyt läpi.

Siispä jätin äänestämättä eurovaaleissa. Uuden kotimaani parhaaksi, voisi sanoa.

Sylvia kirjoitti...

Täällä on kanssa EU-vaalit nyt sunnuntaina. Kyllä meilläkin näkyy niitä naamoja telkkarissa, joka mainostaulussa ja lehdissä. En ole edes viittinyt alkaa puimaan mitä kukakin haluu tai ei haluu, ei sitä kaikkeen jaksa paneutua. Teillä minuun verrattuna on hyvä vihi missä mennään!
Tuli vain mieleen 4 vasta koulusta päästettyä tytön huitukkaa TV:ssä jotka olivat muka kanditaatteja. Niitä yritettiin haastatella mutta eivät osanneet juuri mihinkään vastata, toisiaan katselivat ja hihittelivät hermostuneena. Että selvä tapaus että sinne haluavat vaan ison rahan toivossa vaikka ei tiedä asioista tuon taivaallista!