Väinämöisen ihmetökötti

Minulla on nuha. Nenä valuu kuin kraana. Atshii. Ja ennen muuta sniisk.

Nuha ei kuitenkaan ole vielä blogikirjoituksen väärti, mutta Väinämöinen on. Nuha toimii tässä siis vain aasinsiltana.

Aloitetaan uudelleen. Minulla on nuha ja nenä valuu. Ja kun nenä valuu, täytyy niistää. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ja kun niistää tarpeeksi pitkään ja nenäänsä pyyhkii koko pitkän päivän, sieraimet käyvät kipeiksi. Sitä illalla valittelin, ja mies siihen vastaamaan: "Laita Väinämöistä". Laitoin. Ja aamulla sieraimet olivat taas kuin uudet, valmiina kohtaamaan uuden Nessu-päivän.

Lause: "Laita Väinämöistä" kuuluu perheemme tärkeimpiin lääketieteellisiin termeihin ja hyväksi havaittuihin hoitomuotoihin. Hyttynen pistää ja pattia kihelmöi. "Laita Väinämöistä." Iho palaa ensiauringon kuumissa säteissä. "Laita Väinämöistä." Leipäveitsellä tulee vahingossa sohaistua haava käteen. Arvaattekin ehkä jo: "Laita Väinämöistä". Ja Väinämöinen auttaa.

Väinämöinen ei ole satuhahmo, vaikka siltä kuulostaakin. Tapasin hänet ensimmäisen kerran kesäkuussa 2006. Piusan hiekkakiviluolaston muuten tyhjällä parkkipaikalla. Siellä mies seisoi pienen telttakatoksen alla, myyntipöytänsä takana ja viittilöi minulle ja seurassani olleelle Anille, Villa Ottilian asiakkaalle, jolle olin esittelemässä Etelä-Viron nähtävyyksiä."Tytöt, tulkaapa maistamaan hunajaa", Väinämöinen huhuili. Ja menimme. Jos ei muuten niin nähdäksemme Väinämöisen hieman lähempää.

Väinämöinen on kieltämättä näky, jota ei hevin unohda; hän on kuin valkohapsinen ja valkopartainen shamaani, ja sehän hän tietenkin onkin – mehiläisten mestari ja hunajan haltia. Myyntihommissa hän käyttää rohdinpaitaa ja pellavaisia housuja, pirtanauhalla vyötärölle kurottuja. Ja päässään pellavaista kalottia. Mielenpainuvinta miehessä on kuitenkin kasvot, nauravaiset ja ryppyiset. Ja tuntuu että joka ryppy kasvoissa on ylöspäin pyrkivä. Silmät ovat kirkkaat ja tuikkivat huumoria ja hyvää tuulta ja salattua viisautta.

Väinämöinen on myös mitä mainioin kauppamies.  "Maistakaa tyttöset, maistakaa! Tässä on inkiväärihunajaa, mainiota flunssaan.  Eikö ole makeaa ja maukasta. Entä tämä, maistakaapa tätä sekoitusta, ja tätä ja tätä!" Silmäni osuu pieniin muovisiin purkkeihin,  joissa näyttää olevan tahmaista rasvaa.  Kysyn mitä niissä on ja Väinämöinen riemastuu: "Kuulepa tyttöseni, tässä purkissa on taikaa." Minä nauran. Ja Väinämöinen jatkaa: "Tämä on parhainta kasvorasvaa mitä maailmasta löytyy. Se silottaa rypyt ja nuorentaa ihon. Se parantaa haavat ja tasoittaa hyttysenpuremat. Ja jos sattuisi polttamaan ihonsa, tämä rasva tasoittaa punotuksen heti."

Minä nauran aavistuksen epäuskoisesti Väinämöisen vuolaille selvityksille ihmerasvansa ominaisuuksista. Kun paikalle saapuu hyttynen. Pistää minua käsivarteen ja poksauttaa siihen heti kutiavan ison paukuran. Minä totean, että tämähän tuli kuin tilauksesta. Kokeillaanpa nyt rasvan tehoa hyttysenpistoihin. Kokeilemme. Paukura katoaa lähes välittömästi. "Selge", totean. Ja teemme kaupat pienestä rasiasta Väinämöisen ihmetököttiä.

Rasian kyljessä on tarra, jossa on Väinämöisen ihmisnimi ja puhelinnumero. Väinämöinen neuvoo minua kirjoittamaan ylös numeron, sillä tökötti on niin rasvaista että pian tarra tulee irtoamaan ja katoamaan. En kirjoita, ja käy kuten Väinämöinen on ennustanut, yhteystiedot katoavat.

Tämä tapahtui siis kesällä 2006. Vuodet kuluivat ja Väinämöisen ihmetökötti paransi haavamme ja rohtumamme ja haljenneet kantapäämme. Se oli riittoisaa mönjää, mutta hiljalleen purkki alkoi kuitenkin uhkaavasti tyhjentyä. "Miksi en kirjoittanut sitä puhelinnumeroa ylös!" manailin useammin kuin kerran. Apteekista ostin varalle purkin haavasalvaa, joka näytti hieman ihmetökötiltä, ja sisälsi ihmetökötin tavoin hunajaa ja mehiläisvahaa. Mutta ei se toiminut samalla tavalla. Siitä puuttui se taika.

Koittaa elokuu 2013 ja Lüübnitsan sipulimarkkinat Peipsi-järven ääressä. Markkinat, jonne kerääntyvät kauppamiehet kautta Etelä-Viron. Ja siellä näen tutun hahmon, valkea parta on entisestään kasvanut ja hiukset hieman ohentuneet, rohdinpaita ja kalotti ovat samat. "Väinämöinen!" huokaan onnellisena ja kiskon Kimmoa mukanani. "Tule, tule! Väinämöinen on täällä!"

Väinämöinen ja erilaisia ihmetököttejä

Väinämöinen kertoo asiakkaalle hunajan hyväätekevistä vaikutuksista

Juttelemme Väinämöisen kanssa tovin. Kerron siitä miten hänen tököttinsä on ollut meidän suurin apu niin monessa vaivassa. Väinämöinen nyökyttelee päätään: "Mitä minä sanoin!" Ostamme uuden purkin vanhan rinnalle. Se on koostumukseltaan aavistuksen paksumpaa kuin ensimmäinen satsi. Mutta sekin toimii, jos ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä hyvin kuin se ensimmäinen ja alkuperäinen ihmetökötti.

Ensimmäinen ja toinen ihmetököttipurkki

Lähdemme Nepaliin saman vuoden syyskuussa ja minulla on tuolloin kantapäässä avohaava, jota lääkitsen Ihmetökötillä. Seutula-Vantaan kentällä, saapuessamme turvatarkastukseen ja laittaessamme nesteitä minigrip-pusseihin,  huomaan, että tökötti on käsilaukussa, ei matkatavaroissa. Se on kuitenkin niin pieni purkki, että se menee luultavasti nesterajoituksista läpi. Mutta sitten huomaan Väinämöisen kuvan korkin päällä. Valkea pitkä parta, valkea virkattu kalotti ja tuima ilme. "Uups", totean Kimmolle, "Väinämöinenhän näyttää tässä joltain mullahilta. Purkki täynnä outoa mönjää ja purkin päällä mullahin kuva, ei hyvä." Nopeasti irrotan Väinämöistarran ja hätäpäissäni liimaan sen päiväkirjan kanteen. Ja siinä Väinämöinen matkustaa matkassamme koko Nepalin-matkan.

Väinämöinen matkaa Nepalissa päiväkirjani kannessa

Tällainen tarina Ihmetökötistä. Yllä olevassa tarrassa näkyy Väinämöisen nettisivut, joiden yhteydessä toimii myös nettikauppa. Vaikka Väinämöinen onkin tietäjä iänikuinen, on hän selkeästi myös kiinni tässä ajassa. Sivuilla kerrotaan myös Väinämöisen ihmisnimen olevan Villu Mahlak. Ehkä niin, mutta minulle hän tulee aina olemaan vain ja ainoastaan Viron Väinämöinen. Ihmemies.