Ja niin asiakkaat tulivat. Soittivat ovikelloa ja minä avaamaan ovea. Siinä seisoo ovensuussa pariskunta, hieman yli kuusikymppinen mies ja hänen vaimonsa. Miehen silmät säihkyvät ja silmäkulmissa on pieniä naururyppyjä. Kädessä mies pitää vanhaa mustavalkoista valokuvaa ja ojentaa sen minulle kuin käyntikortin.
Minun ei tarvitse edes katsoa kuvaa kun äkkiä tiedän kuka ovella seisoo. Tuttu mies, poika, 47 vuoden takaa. Äkillinen tunnekuohu. Kyynelet ovat ryöpsähtää silmiin. Jorma! Ja mustavalkoisessa kuvassa olen minä, 47 vuotta sitten.
 |
| Tiina, Eero ja Ritva |
Vietin lapsuudessani kaksi kesää Kiikassa, maalaistalossa, joka oli täynnä elämää ja eläimiä: lehmiä, sikoja, kalkkunoita, kaneja. Perheessä joka otti minut vastaan kuin oman tyttären. Jorma oli perheen kolmesta lapsesta nuorin, minua 7 vuotta vanhempi. Kaksi muuta sisarta, Arja ja Ritva olivat muutamaisen vuoden Jormaa vanhempia. Arja tuolloin jo aikuinen nainen.
Nuo lapsuuden kesät sisältävät lapsuuteni onnellisimmat muistot. Emme Jorman kanssa ollet varmoja siitä olinko kesälapsena vain muutaman viikon vai kauemmin. Muistoja kuitenkin tuolta ajalta on jäänyt paljon, poutaisia päiviä, heinäntekoa, arkiaskareita navetassa, sikalassa, keittiössä ja kasvimaalla. Sari-koira, kesy varis ja kettu aamu-usvaisen pellon reunassa. Irja-tädin vaatekauppa kylän keskustassa. Kun muut lapset leikkivät kauppaa, sain minä seistä ihan oikean kaupan tiskin takana. Hipelöidä värikkäitä uimapukuja. Taitella siististi miestenpaitoja takaisin muovikääreisiin. Laskea rahojakin.
Se on mielenkiintoista miten pienet asiat ovat syöpyneet mieleen, talon keittiö ja tupa, minun pieni vinttikamarini ja sen ikkunan alla olevat metalliset taitellut palotikkaat. Pääsisäänkäynti, jota käytettiin harvoin ja keittiön sisäänkäynti, jossa ovi kävi tiuhaan. Leikkimökki pihalla. Tie joka kaartaa talolle päätieltä, tehden yhdessä kohtaa neljänkymmenenviiden asteen mutkan.
Kun minä nyt luen romaania, joka sijoittuu maaseudulle, sijoitan alitajuisesti tapahtumat juuri näihin maisemiin. Kun Waltarin Vieras mies tuli taloon, tuli hän pitkin Sarkiantietä.
Olen näistä muistoista ikuisesti kiitollinen. Kaupunkilaislapselle kaikki oli uutta ja vierasta ja kiehtovaa ja välillä vähän pelottavaakin. Irjaa ja Eeroa ei enää ole, enkä voi heille kertoa mitä tämä kaikki minulle merkitsi. Uskon heidän kuitenkin ymmärtäneen sen miten tärkeitä nämä kesät minulle olivat. Ne eivät olleet vain pakoa kaupungista, vaan pakoa kaikesta siitä ahdingosta joka oli tuolloin minun arkielämääni. Pakoa vanhempien riitaisasta avioerosta ja isän menettämisestä. Pakoa tunteesta että minut oli hylätty. Kiikassa tunsin olevani osa suurta perhettä. Olevani kotona.
Kiitos Jorma että etsit minut ja tulit luoksemme kylään. Paljon muistin jo ennen käyntiäsi, nyt muistan vielä paljon enemmän. Lämmin kiitos vielä kerran. Ja rakkaita terveisiä myös Arjalle ja Ritvalle.
Pikku-Tiinalta
2 kommenttia:
Vieraillasi oli sydän paikallaan. Miten hienosti valmisteltu yllätys! Lapsuuden lumous on tässä tarinassa. Tuollaisten muistojen hipaisu tuo iloa ja voimaa.
Liikuttava tarina. Ihanaa, että on tälläisiä ihmisiä olemassa.
Lähetä kommentti