Katsaus menneeseen kesään

Tervehdys rakkaat blogin lukijat - jos teitä enää onkaan. Olenhan ollut hiljaa toukokuun lopusta, joten en ihmettelisi vaikka moni olisi blogini tyystin hylännyt. Olen ollut tuhma tyttö ja piiskaan itseäni nyt näkymättömällä mattopiiskalla. Pam. Auts. Anteeksi. 

Mitään suurta ja dramaattista ei ole tapahtunut, ei mitään sellaista, joka olisi tämän hiljaisuuden tuottanut. Minä vain blogiväsähdin. Tuntui että olin jo sanonut kaiken mitä sanottavaa on. Ja mietin itsekseni, että mikä on blogini syvin ydin, mikä sen tarkoitus. Enkä saanut kristallinkirkasta vastausta tähän.

Aloitin blogin sekalaisin syin. Yhdeltä puolen halusin kertoa tarinoita Virosta ja elämästämme voidakseni samalla esitellä tätä maata ja sen mahdollisuuksia matkailuun. Tältä osin blogi tuki ja tukee yhä Villa Ottilia B&B -majataloamme ja sen toimintaa. Uskon että tämä puoli onkin hoidettu hyvin. Ei ole montaa kolkkaa Virosta, jota en olisi täällä esitellyt kera kuvin ja sanoin. Ja muutamainen asiakaskin on luoksemme löytänyt tiensä juuri blogin kautta.

Toinen tarkoitusperä oli valottaa myös virolaista elämää ja omaa arkeamme täällä. Siinä olen onnistunut, ehkä, vain keskinkertaisesti.Omasta ja Latte-pojan elämästä olen kyllä kertonut, mutta virolaisen yhteiskunnan analysointi on jäänyt vain puolitiehen. Ne kaikkein kärkkäimmät arviot ja huomiot olen jättänyt pois. Ikäänkuin kohteliaisuussyistä. Elämä täällä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Kahdeksan vuoden aikana olemme törmänneet moneenkin epäkohtaan, joihin olisin voinut täällä tarttua ärhäkämmin.

Kolmas blogin tehtävä oli myös esitellä Viroa kuvin - ja vuosien saatossa kuvat alkoivatkin syödä tilaa tekstiltä. En sitä kadu, kunhan totean. Kuvaus on intohimoni joka ei tunnut laantuvan.

Blogihiljaisuuteen on varmasti vaikuttanut myös Villa Ottilian siirtyminen Facebookiin. Olen ahkerasti lisäillyt kuvia ja lyhyitä matkailuvinkkejä Villa Ottilian sivuille. Valokuvakansioita olen tehnyt sinne myös runsaasti, ja ne ovat kaikkien katsottavissa, riippumatta siitä onko Facebookiin kirjautunut vai ei.

Facebook on siitä kätevä että tavoittaa nopeasti runsaasti ihmisiä, ja sieltä tullut palaute on välitöntä. Tässä ehkä yksi syy blogihiljaisuudellekin - kaltaiselleni malttamattomalle ihmiselle nopea palaute on ollut palkitsevaa. Toisaalta, olen hyvin tietoinen siitäkin että Facebook-bittitodellisuus muodostuu nopeista hetkistä, jotka vain vilahtavat aikajanalla ja sitten katoavat. Blogin etu on siinä että sinne kirjoitetut tarinat ovat ja pysyvät, ja niihin on helppo palata uudelleen.

Tässä siis jotain selityksen tynkää. Tärkeimpänä ehkä vain tieto, että kaikki hyvin. Minä vain väsähdin. Toivotaan että tästä tämä blogi nyt ottaa jälleen tuulta siipiensä alle ja lähtee uuteen nousuun.

Sitten lupaamani katsaus menneeseen kesään. Se oli hyvä kesä. Jo ilmojensakin puolesta. En muista yhtä ihanan aurinkoista kesää täällä viettäneeni. Kauniit päivät seurasivat toisiaan jatkuvana nauhana niin, että auringosta ja hyvästä ilmasta tuli ikäänkuin normi. Niinpä en montaakaan kertaa koko kesän aikana lukenut esimerkiksi sääennustuksia. Mitä niitä lukemaan kun aamusta alkaen aurinko paistaa ja elämä hymyilee.

Asiakkaitakin kävi ihan mukavasti, niin täällä Otepäällä kuin Võsunkin talolla. Se on aina ilahduttavaa - no, totta puhuen elintärkeää. Ja monesta asiakaskäynnistä jäi todella hyvä mieli. Luulen, että jälleen olemme saaneet asiakkaista todellisia uusia ystäviä, jotka palaavat luoksemme uudelleen. Se on sitä parhainta onnistumista.

Ranskalainen Prattin perhe viipyi luonamme pitkään, ja mitä ymmärsimme, viihtyivät hyvin

Võsun taloa, joka yhä hapuilee nimeään - Huvikumpu vai Tarvaspea vai Tarvaspää vai Meritorni vai jotain muuta - remppasimme alkukesästä. Ja saimme jälleen yhden viihtyisän asunnon valmiiksi. Nyt siellä siis on kolme isoa asuntoa neljälle hengelle ja yksi kahdelle valmiina. Viimeisimpänä valmistui Satakieli-asunto, jota esittelin kuvagalleriassa Villa Ottilian sivuilla. Kuvagalleria löytyy tästä: Satakieli.

Meillä oli siis hyvä kesä, ja niin oli Lattellakin. Se nautti elostaan täysin rinnoin ja jatkoi uintiharrastustaan sukeltaen kaikkiin järviin, jokiin ja meriin, joita sen eteen sattui. Ja kyllähän niitä sattuikin.

Latte kulkee pilvissä

Loppukesästä olimme sitä mieltä, että voisimme palkita itseämme tehdystä työstä ja varasimme lomamatkan, ei sen kauemmaksi kuin Nepaliin. Olimme Nepalissa vuonna 2007, ja puhuimme, että sinne on päästävä vielä uudelleen. Niin paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Ja koska tänä vuonna vietämme myös kymmenettä hääpäiväämme, päätimme että palaamme sen kunniaksi vielä kerran maailman katolle.

Lähtö on muutamien päivien kuluttua. Latte jää kotiin ja saa seurakseen liudan koiranhoitajia. Joten tämä tiedoksi kaikille niille, joita kiinnostaa tyhjät talot. Turha edes yrittää. Valkohampainen Kultainen Leijona on täällä vahdissa.

Tuleva matka jännittää arvatenkin aika lailla. Olemme lukeneet runsaasti matkakirjallisuutta ja tutkineet mahdollisia kohteita ja reittejä tässä eksoottisessa maassa. Olemme myös yrittäneet nostattaa kuntoa tekemällä lähes päivittäin kävelyreissuja Otepään maastoissa. Nepali-simulaatioksi olemme retkiämme kutsuneet. Ja samalla sisäänajaneet reissukenkiä ja matkavarustusta.

Nepali-simulaatiota Riisan suolla

Luulen että seuraavat postaukset tulevatkin sitten Nepalista. Nyt on vielä pakattava laukut ja siivottava koti tuleville koiranhoitajille mahdollisimman viihtyisäksi.

Siis tässä tämä katsaus menneeseen. Nyt tästä eteenpäin katse tulevaan.