Valmistautumista Nepalin matkaan

Nepalin matkakertomuksen voisi oikeastaan aloittaa jo nyt - matkan valmisteluista. Mitä kaikkea on tähän asti tapahtunut. Eikö vain?

Lähtöön on nyt aikaa vain muutamainen päivä ja matkakuume on kova. Viime yön  nukuin hyvin, ehkä vain siksi että olin niin väsynyt. Aiempina öinä olen pyörinyt sängyssä katkonaisin unin, montaa asiaa samanaikaisesti miettien. Olenko muistanut kaiken? Mitä vielä pitäisi ottaa huomioon? Mitenköhän Latte pärjää poissaollessamme? Olenko muistanut kertoa kaiken koiranhoitajille? Maksanut kaikki laskut etukäteen, jotka vain mahdollista maksaa? Jotain olen taatusti onohtanut. Mikä se voisi olla?

Aikaa on matkavalmisteluihin toki ollut runsaasti. Ensin niin runsaasti että mieli oli huoleton, kyllä tässä kaiken ehtii hoitaa alta pois. Vaan viimeiset kaksi viikkoa onkin mennyt sitten kuin pikakelauksella. Äkkiä lähtö on edessä, ja tuntuu ettei sittenkään ole ihan valmis.

 Päätös lähteä liikkeelle

Emme ole yhdessä Kimmon kanssa olleet pitkällä matkalla kuuteen vuoteen. Edellinen reissu oli vuonna 2007, ja sekin oli Nepaliin ja kesti kaksi viikkoa. Sen jälkeen ei sitten ole ollut rahaa eikä tilaisuutta lähteä minnekään. Kerran kävimme Krakovassa, kun Kimmo voitti EU:n kirjoituskilpailun, ja sitten onkin yhteiset matkat suuntautuneet lähinnä Latviaan. Rahan ohella ongelma on tietenkin tuo iso Karvapoika. Sitä kun ei voi pakata pinkkiin Chanel-laukkuun ja kantaa käsimatkatavarana koneeseen. Tarvitaan siis hoitaja. Mihinkään koirahotelliin emme kuuna päivänä suostuisi Poikaa laittamaan. Eivät ne mitään oikeita hotelleja ole. Latte tulisi sellaisessa sekopäiseksi, herkkä ja arka poika kun se muutenkin on. Tuollainen syntymässä säikähtänyt.

Matkalle on tehnyt mieli jo pitkään, ja tänä vuonna vietimme myös kymmenvuotishääpäiväämme, jota tahdoimme jollain lailla juhlistaa. Laskimme pennosemme yhteen ja totesimme, että what the hell, let's go! Melko pian oli selvää, että kohteena on uudelleen Nepal. Se teki meihin aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen. Se kun vaan on niin hieno maa kaikin tavoin.

Matka varataan

Kun koiran hoitajat olivat selvillä, mennä täräytimme ja varasimme matkan. Käytimme varauksessa netin travellink.fi -palvelua, jota olin kuullut kehuttavan. Kun kerrot travellinkin hakukoneelle lähtökentän ja saapumiskentän, annat päivät ja pyydät palvelua etsimään halvimmat lennot ja hotellitarjoukset, lataa se ruudulle liudan vaihtoehtoja. Mikä ihmeellisintä, lento + hotelli -vaihtoehto antaa usein edullisemman hinnan kuin pelkkä lento. Niinpä esimerkiksi antamillamme päivillä pelkkä lento olisi ollut edullisimmillaan siinä hieman yli 1000 euroa, mutta lento + hotelli (27 yötä) oli halvimmillaan alle tonnin. En ymmärrä, mutta ei kai minun tarvitsekaan.

Emme valinneet kaikkein halvinta vaihtoehtoa, mutta emme missään tapauksessa kalleintakaan. Löysimme Backyard Hotelin Kathmandusta jälleen netin kautta. TripAdvisorissa sitä oltiin kehuttu vuolaasti, se on budget-hotelli, mutta kuulemma sijainniltaan hyvä. Mistä hotellia erityisesti kehuttiin, oli palvelu. Eipä turhaa kehuttu, voin sanoa jo nyt.

Sunil löytyy

Kun matka oli varattu ja maksettu kirjoitin Backyardiin sähköpostia. Kerroin että olemme tulossa sinne kuukaudeksi ja toivoin hyvää huonetta, rauhallista ennen muuta. Kerroin että olemme kymmenvuotishäämatkalla ja kerroin että olemme kerran aiemminkin olleet Nepalissa ja menettäneet sille sydämemme. Nauroin Kimmolle, että osaan kirjoittaa nepalia. Se tarkoittaa englantia joka on hyvin koukeroista ja kohteliasta, jossa ei suoraan pyydetä mitään mutta annetaan ymmärtää, miten kiitollisia olisimme jos toiveemme täytettäisiin. Näköjään kirjoitan nepalia hyvin, sillä sain vastauksen hotellilta joka oli, jos mahdollista vielä kohteliaampi. Kirjeessä luvattiin hoitaa meitä kuin kukkia kämmenellä. Johon minä taas vastasin koukeroisen kohteliaasti kiittäen.

Tästä on nyt sukeutunut pitkä ja mielenkiintoinen kirjeenvaihto, koukerot ovat jääneet vähemmälle, mutta kirjeistä on samalla tullut henkilökohtaisempia. Tuntuu kuin tuntisimme Sunilin, tuon hotellin managerin kuin vanhan tutun. Olemme voineet kertoa hänelle huolistamme ja toiveistamme ja elämästämme. Eilen sain taas Sunililta pitkän ihanan kirjeen, johon vastasin, että ehkä me olemme Sunilin kanssa olleet sisaruksia edellisessä elämässämme. Niin samankaltaisesti suhtaudumme asioihin ja elämään.

Matkaoppaita olemme selanneet tiuhaan. Ja minä olen pienellä sievällä käsialalla raapustanut marginaaleihin huomioita, alleviivaillut punaisella ja huomiokynällä mielenkiintoisia kohteita ja reittejä. Laskenut kursseja ja vertaillut hintoja. Olen nyt mielestäni koko lailla kartalla siitä mitä mikäkin maksaa, miten liikkua paikan päällä ja mitä tehdä. Noin summittaisesti. Varsinaiset päätökset päiväkohteista tai retkistä teemme kuitenkin vasta paikan päällä. Kuukausi antaa mahdollisuuden väljään aikatauluun. Jos jonain päivänä ei huvita tehdä mitään, emme tee. Niin helppoa se on.

Simulointia 

Suurella pieteetillä olemme varautuneet myös siihen mitä ottaa matkaan. Tärkeimpänä: hyvät kengät. Kaiken muun voi periaatteessa ostaa paikan päältä, mutta sisäänajettuja kenkiä ei. Kuten eilen jo kerroin, olemme  simuloineet Nepalia tekemällä päiväretkiä kera reppujen ja kameroiden, saadaksemme tuntumaa siihen miten pitkiä reissuja voimme ajatella tekevämme ja paljonko voimme kantaa selässä ilman selkävaivoja.

Kimmo ja Latte Oandun metsäreitillä Lahemaalla

Näin matkavarustus on hiljalleen alkanut muotoutua. Yhdestä vain en ole osannut tehdä päätöstä. Valokuvausroippeesta. Montako kameraa ja montako objektiivia ja mitkä? Tänään lopulta tein päätöksen. Mukaan lähtee vain yksi runko, se parempi eli Canonin 60D. Ja kolme objektiivia. Yksi jokapaikan obiska (Sigman 18-200 mm), yksi laajakulman tehtävää palveleva (Canonin 17-40 mm L-sarjalainen) ja yksi keveä tele (Canonin 55-250 mm) Lisäksi apuun tulee vanha kunnon pokkari eli Canonin Ixus 70, joka palveli hyvin jo viime matkalla. Ja jos siltä tuntuu ja tilaa on, saattaa reppuun vielä vilahtaa yksi valovoimainen prime (Canonin 50 mm 1:1.4).

Koska vakaana tarkoituksena on matkalla myös maalailla ja piirrellä piti eilen sitten testata ja simuloida maalaamista vuorilla. Taas oli päätettävä että mitkä liidut, kynät, värit ottaa, mitkä jättää. Monikäyttöisyys ja keveys ja helppous avainsanoina. Ja kun simuloin, niin mitäpä muuta olisin maalannut kuin Himalajan vuorijonoa ja Annapurnan Fishtail -huippua. Ei tästä mitään suurta taidetta tullut, mutta siitä huolimatta päätin ottaa työn mukaani ja lahjoittaa sen Sunilille, joka kertoo olevansa kiinnostunut maalaustaiteesta.

Tuliaiset

Muita tuliaisia meitä odottaville edellisellä reissulla tapaamillemme tutuille on pari karkkipussia, yksi konvehtirasia (aikuisille - lapsille ei karkkeja suositella vietäväksi, koska maaseudulla ei ole oikeastaan minkäänlaista hammashoitoa),  kolme Otepää-julistetta (sellaisia itse aikanani painattamia omista kuvista), pino lyijykyniä,  kuulakärkikyniä ja puukyniä sekä nivaska vihkoja kylien lapsille. (Niiden hankinnasta teen erillisen kirjoituksen, oli nimittäin mielenkiintoinen keikka sekin.) Tarkoituksena on vielä hakea Otepään turismi-infosta muutamia englanninkielisiä esitteitä Virosta. Mieluummin veisin Suomi-esitteitä, sillä enemmän tunnemme itsemme kuitenkin suomalaisiksi matkalla, kuin virolaisiksi. Mutta niitä ei ole täältä saatavissa. Täytyy katsoa jos Helsingin lentokentältä löytyisi.

Terveys

Nepali on sen verran kaukana ja sitä paljon eksoottinen matkakohde, että sinne ei kannata lähteä ilman käyntiä lääkärillä. Me kävimme Tarton eksoottisten tautien erikoislääkärillä ja saimme parit rokotukset täydentämään aiempia. Eli nyt on meillä sitten voimassaolevat tetanus-, pilkkukuume- ja A-hepatiittirokotukset. Nepaliin suositellaan myös rokotusta japaninaivokuumetta vastaan, mutta sitä ei ole Virossa tarjolla. Lisäksi lääkelaukkuun tuli antibiootteja vatsataudin varalta, desinfiointiainetta, hiilitabletteja ja särkylääkettä. Laastareita ja vanupuikkoja, sekä steriilejä lappuja ja sidontatarvikkeet. Eiköhän näillä jo pärjätä.

Punnitus

Tänään olen pakkaillut matkavarustusta. Sujautellut rasvoja ja deodorantteja yhteen minigrip-pussiin, lääkkeitä toiseen. Latureita kolmanteen. Ja punninnut keittiön pikkuvaa'alla jokaisen pussukan ja paketin. Tällä hetkellä on koossa seuraavat tarvikkeet: Sunilin taulu (500 gr), pastelliliidut (200 gr), akvarellikynät (413 gr), vesivärit (167 gr), lyijykynät, kumi ja terotin - itselle (126 gr), piirustuslehtiö (222 gr), akvarellilehtiö (157 gr), lasten kynät ja vihkot (912 gr), kaksi karkkipussia (375 gr), suklaarasia (457 gr), kolme julistetta (300 gr), lääkkeet (580 gr), rasvat ja hygieniatarvikkeet (913 gr), käsidesigeeli (154 gr), laturit (452 gr). Eli tällä hetkellä on koossa pikkusälää  5,9 kg:n edestä. Tähän pitäisi sitten tulla vielä kamerat, tietokoneet, opaskirjat ja matkalukemisto, vaatteet ja kengät. Eiköhän me pysytä hyvin painorajojen sisällä.

Koti ja koira

Kun jättää kodin ja koiran kuukaudeksi, tuottaa se myös monenlaista pohdittavaa. Miten juoksevat laskut hoidetaan. Miten lämmitys hoidetaan - nyt on vielä lämmintä, mutta kuukauden kuluttua on jo aivan eri asia. Ja miten varmistetaan että koiranhoitajilla on kaikki tarvittava tieto ja ennen muuta miellyttävää ja mutkatonta olla kotonamme. Tämä on ehkä ollut se isoin stressin aiheuttaja. Toisaalta, hoitajista ei minun tarvitse huolehtia; kaikki ovat Lattelle tuttuja tolkun ihmisiä, joihin voin luottaa sataprosenttisesti. Ja kai se koti pystyssä pysyy kuukauden ilman kannatteluakin. Seikkaperäiset ohjeet ovat jo lähteneet hoitajille, niin kodista kuin koirasta, joten ehkä tosiaan voisi nyt ottaa jo vähän rennommin.

Mutta silti, perhosia on vatsassa. Jännittää kovasti. Ja sille vain ei voi mitään. Mutta kai sekin kuuluu asiaan.

Katsaus menneeseen kesään

Tervehdys rakkaat blogin lukijat - jos teitä enää onkaan. Olenhan ollut hiljaa toukokuun lopusta, joten en ihmettelisi vaikka moni olisi blogini tyystin hylännyt. Olen ollut tuhma tyttö ja piiskaan itseäni nyt näkymättömällä mattopiiskalla. Pam. Auts. Anteeksi. 

Mitään suurta ja dramaattista ei ole tapahtunut, ei mitään sellaista, joka olisi tämän hiljaisuuden tuottanut. Minä vain blogiväsähdin. Tuntui että olin jo sanonut kaiken mitä sanottavaa on. Ja mietin itsekseni, että mikä on blogini syvin ydin, mikä sen tarkoitus. Enkä saanut kristallinkirkasta vastausta tähän.

Aloitin blogin sekalaisin syin. Yhdeltä puolen halusin kertoa tarinoita Virosta ja elämästämme voidakseni samalla esitellä tätä maata ja sen mahdollisuuksia matkailuun. Tältä osin blogi tuki ja tukee yhä Villa Ottilia B&B -majataloamme ja sen toimintaa. Uskon että tämä puoli onkin hoidettu hyvin. Ei ole montaa kolkkaa Virosta, jota en olisi täällä esitellyt kera kuvin ja sanoin. Ja muutamainen asiakaskin on luoksemme löytänyt tiensä juuri blogin kautta.

Toinen tarkoitusperä oli valottaa myös virolaista elämää ja omaa arkeamme täällä. Siinä olen onnistunut, ehkä, vain keskinkertaisesti.Omasta ja Latte-pojan elämästä olen kyllä kertonut, mutta virolaisen yhteiskunnan analysointi on jäänyt vain puolitiehen. Ne kaikkein kärkkäimmät arviot ja huomiot olen jättänyt pois. Ikäänkuin kohteliaisuussyistä. Elämä täällä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Kahdeksan vuoden aikana olemme törmänneet moneenkin epäkohtaan, joihin olisin voinut täällä tarttua ärhäkämmin.

Kolmas blogin tehtävä oli myös esitellä Viroa kuvin - ja vuosien saatossa kuvat alkoivatkin syödä tilaa tekstiltä. En sitä kadu, kunhan totean. Kuvaus on intohimoni joka ei tunnut laantuvan.

Blogihiljaisuuteen on varmasti vaikuttanut myös Villa Ottilian siirtyminen Facebookiin. Olen ahkerasti lisäillyt kuvia ja lyhyitä matkailuvinkkejä Villa Ottilian sivuille. Valokuvakansioita olen tehnyt sinne myös runsaasti, ja ne ovat kaikkien katsottavissa, riippumatta siitä onko Facebookiin kirjautunut vai ei.

Facebook on siitä kätevä että tavoittaa nopeasti runsaasti ihmisiä, ja sieltä tullut palaute on välitöntä. Tässä ehkä yksi syy blogihiljaisuudellekin - kaltaiselleni malttamattomalle ihmiselle nopea palaute on ollut palkitsevaa. Toisaalta, olen hyvin tietoinen siitäkin että Facebook-bittitodellisuus muodostuu nopeista hetkistä, jotka vain vilahtavat aikajanalla ja sitten katoavat. Blogin etu on siinä että sinne kirjoitetut tarinat ovat ja pysyvät, ja niihin on helppo palata uudelleen.

Tässä siis jotain selityksen tynkää. Tärkeimpänä ehkä vain tieto, että kaikki hyvin. Minä vain väsähdin. Toivotaan että tästä tämä blogi nyt ottaa jälleen tuulta siipiensä alle ja lähtee uuteen nousuun.

Sitten lupaamani katsaus menneeseen kesään. Se oli hyvä kesä. Jo ilmojensakin puolesta. En muista yhtä ihanan aurinkoista kesää täällä viettäneeni. Kauniit päivät seurasivat toisiaan jatkuvana nauhana niin, että auringosta ja hyvästä ilmasta tuli ikäänkuin normi. Niinpä en montaakaan kertaa koko kesän aikana lukenut esimerkiksi sääennustuksia. Mitä niitä lukemaan kun aamusta alkaen aurinko paistaa ja elämä hymyilee.

Asiakkaitakin kävi ihan mukavasti, niin täällä Otepäällä kuin Võsunkin talolla. Se on aina ilahduttavaa - no, totta puhuen elintärkeää. Ja monesta asiakaskäynnistä jäi todella hyvä mieli. Luulen, että jälleen olemme saaneet asiakkaista todellisia uusia ystäviä, jotka palaavat luoksemme uudelleen. Se on sitä parhainta onnistumista.

Ranskalainen Prattin perhe viipyi luonamme pitkään, ja mitä ymmärsimme, viihtyivät hyvin

Võsun taloa, joka yhä hapuilee nimeään - Huvikumpu vai Tarvaspea vai Tarvaspää vai Meritorni vai jotain muuta - remppasimme alkukesästä. Ja saimme jälleen yhden viihtyisän asunnon valmiiksi. Nyt siellä siis on kolme isoa asuntoa neljälle hengelle ja yksi kahdelle valmiina. Viimeisimpänä valmistui Satakieli-asunto, jota esittelin kuvagalleriassa Villa Ottilian sivuilla. Kuvagalleria löytyy tästä: Satakieli.

Meillä oli siis hyvä kesä, ja niin oli Lattellakin. Se nautti elostaan täysin rinnoin ja jatkoi uintiharrastustaan sukeltaen kaikkiin järviin, jokiin ja meriin, joita sen eteen sattui. Ja kyllähän niitä sattuikin.

Latte kulkee pilvissä

Loppukesästä olimme sitä mieltä, että voisimme palkita itseämme tehdystä työstä ja varasimme lomamatkan, ei sen kauemmaksi kuin Nepaliin. Olimme Nepalissa vuonna 2007, ja puhuimme, että sinne on päästävä vielä uudelleen. Niin paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Ja koska tänä vuonna vietämme myös kymmenettä hääpäiväämme, päätimme että palaamme sen kunniaksi vielä kerran maailman katolle.

Lähtö on muutamien päivien kuluttua. Latte jää kotiin ja saa seurakseen liudan koiranhoitajia. Joten tämä tiedoksi kaikille niille, joita kiinnostaa tyhjät talot. Turha edes yrittää. Valkohampainen Kultainen Leijona on täällä vahdissa.

Tuleva matka jännittää arvatenkin aika lailla. Olemme lukeneet runsaasti matkakirjallisuutta ja tutkineet mahdollisia kohteita ja reittejä tässä eksoottisessa maassa. Olemme myös yrittäneet nostattaa kuntoa tekemällä lähes päivittäin kävelyreissuja Otepään maastoissa. Nepali-simulaatioksi olemme retkiämme kutsuneet. Ja samalla sisäänajaneet reissukenkiä ja matkavarustusta.

Nepali-simulaatiota Riisan suolla

Luulen että seuraavat postaukset tulevatkin sitten Nepalista. Nyt on vielä pakattava laukut ja siivottava koti tuleville koiranhoitajille mahdollisimman viihtyisäksi.

Siis tässä tämä katsaus menneeseen. Nyt tästä eteenpäin katse tulevaan.