tiistai 9. huhtikuuta 2013

Latviaan tie vei

Matkakertomus sunnuntailta jatkuu.

Lähdimme siis liikkeelle Otepäältä, suuntasimme Karksiin ja löysimme todella hienot ritarilinnoituksen rauniot ja hassun vinon kirkon. Ja siitä suuntasimme sitten Mõisakülaan eli rajakaupunkiin, josta siirryimme Latvian puolelle. (Mõisaküla on 2,2 km2 ja asukkaita 899 kpl - ja se on siis kaupunki)

Mõisakülan kohdalla minä luin karttakirjan nähtävyysosiosta, että paikkakunnalta löytyy tyypillisiä etelävirolaisia pientaloja. Katsoimme taloja emmekä oikein ymmärtäneet mikä niistä teki erityisen etelävirolaisia. Pieniä puutaloja tien kahden puolen, osa huonossa hapessa, osa paremmassa kunnossa. Kirkkokin paikkakunnalta löytyi, se oli uusi ja rakennettu samaan henkeen kun edellinen, 1983 tulipalossa tuhoutunut.

Siinä se sitten oli, Mõisaküla, ilman mõisaa (kartanoa). Yksi kaunis autiotalo vangitsi huomion. Miten kaunis talo! Miten surullista, että se on autio. Huoh.


Ja niin olimme sitten saapuneet Latvian puolelle. Tieolosuhteet olivat vähintäänkin haastavat, mutta niistä saa kertoa lisää reissun kuljettaja. Me Latten kanssa olimme enemmänkin vain sightseeing-tunnelmissa.



Alun alkaen suunnitelmissa oli mennä Mazsalacaan ja sieltä eteenpäin - karttakirja kertoi siellä olevan jonkin "tärkeän rakennuksen". Vaan suunnitelmat muuttuivat, eivätkä vähiten teiden kunnon vuoksi. Ja kun ensimmäinen karttakirjan "tärkeä rakennus" oli tätä luokkaa, epäilimme, että kannattaakohan ajaa sittenkään pitkä siivu, jos tien päässä on jotain vastaavaa:

Ipikun (selkeästi entinen) koulu. Joskus täällä - ei missään - on ollut riittävästi oppilaita täyttämään tämä rakennus

Ratkaisevassa tienhaarassa päätimme suunnata kohti Rujienaa. Tuota Pohjois-Latvian suhteellisen isoa kaupunkia - no isoa ja isoa. Mutta Pohjois-Latvian mittakaavassa kuitenkin suoranaista keskusta.

Rujienassa olemme käyneet aiemminkin. Kuuluisin - tarkalleen sanottuna surullisenkuuluisin - kerta oli vappuna 2010, jolloin yritimme saada vappulounasta Rujienan paikallisessa Tris Draugi -ravintolassa. Emme saaneet. Matkan aikana meiltä hajosivat seuraavat asiat: kamera, kännykkä, kaksi rengasta, auton etulamppu, mielenrauha ja sopu. Pääsimme lopuksi kolmella pyörällä kituuttaen Viron Valgaan. Minne jouduimme auton jättämään. Taksilla ajettiin sitten Valgasta Otepäälle. Rahaa paloi iso nippu. Eikä ruokaa saatu. Nyt se kaikki naurattaa.

Suosittelen tarinan lukemista. Kun kaikki voi mennä pieleen, se menee. Ja juttu tässä: Turhan hintava vappulounas

Jutun luettuanne ymmärrätte että Tris Draugi ei ollut kovin korkealla odotuksissamme. Mutta sinne me sunnuntaina kuitenkin menimme. Ajattelin, että jos ei muuta, niin ainakin käytän hyväkseni heidän toilettiaan.

Vaan kuinkas kävi. Tiskin takana oli herttainen vaikka aavistuksen ujo rujienalaisneito, joka palvelualttiisti esitti meille englanninkielistä ruokalistaa. Sieltä sitten osoitimme mielihalumme, ja tyttö sitten tutki latviankielisestä ruokalistasta mitä tilasimme. Yhden katkarapusalaatin ja juusto-omeletin. Ja yhden oluen (minulle) ja kivennäisvettä (Kimmolle).

Tunnelma alkoi nousta merkittävästi. Ja kun ruuat saapuivat, ilmeemme muuttuivat entistä tyytyväisemmiksi. Katkarapusalaattini päällä, majoneesipedillä, lepäili kolme katkaa. Ja ajattelin siinä olevan sitten merenelävien osuus ateriasta. Vaan väärinpä ajattelin. Rapean salaatin alla oli - paitsi muhennettua kananmunaa - pienen troolarin vetämisen verta katkarapuja. Ja ne olivat vielä hyviä! Ja tämä erittäin kuluttajaystävälliseen hintaan: 1,40 latia eli hieman alta kaksi euroa.


Kimmon omeletti saapui sihisevässä valurautapannussa. Ja se oli, kuten laulussa lauletaan, litteä asia. Hinta 1,80 latia.

Juusto-omeletti, mallia lätty

Mehän tästä kaikesta ihan riehaannuttiin ja Kimmo tilasi vielä lopuksi tiramisun,(1,50 latia) kera kahvin (0,60 latia)

Hyvä mieli jäi aterioinnista Tris Draugissa (Kolme ystävää). Varsinkin kun vertaa sitä edelliseen käyntiimme, sen oletetun vappulounaan tiimoilta.

Haluatteko opetella viikonpäivät latviaksi? Tästä ne löytyvät.

Tris Draugi sisältä



Vallan söpöt pääsiäiskoristeet Tris Draugissa


Latvialainen olut on hyvää

Ainoa häiriötekijä Tiinan oluthetkessä oli yksi rujienalainen kylähullu joka hillui ikkunan takana


Voimme suositella! Vihdoinkin!


Edesmennyt isäni sanoi, että jos hiihtäessä kaatuu mäessä syntyy akka. Ja akka pitää tappaa laskemalla mäki uudelleen, niin kauan että mäen lopulta laskee kaatumatta. Me taisimme nyt tappaa Rujienan ravintola-akan, näin vertauskuvilla puhuakseni.

Rujienasta matka kääntyi takaisin Viroa kohti. Ennen sitä ulkoilutimme kuitenkin takapenkin taaperoa, eli karvapöksyä. Ja pakkohan se oli taas kuvata, se yksi patsas Rujienan keskuspuistossa. Kun se on niin fotogeneettinen. Edestä se on ihan tavallinen kivipaasi, mutta sivulta jotain ihan muuta:


Rajanylitys tehtiin paluumatkalla Ungurinissa (Latvian puoli) / Lillissä (Viron puoli). Minun oli ihan pakko vähän hassutella ja hyppiä vuoroin Virossa ja vuoroin Latviassa. "Nyt Virossa! Nyt Latviassa! Nyt Virossa! Nyt Latviassa!" - Tulipahan sitten käytyä ulkomailla useamman kertaa. Onneksi Ungurinin raja-asemalla ei ole kameroita! :)

Mutta jotain muuta siellä kyllä on - ja tässä ehkä päivän toiseksi hienoin nähtävyys (jos se ensimmäinen oli Viron puolella ollut Karksin linnoitus): Balti kett -muistomerkki.


Muistomerkki levittäytyy rajan yli, kuten levittäytyi vuonna 1989 yli 600 kilometrin pituinen ihmisketju, joka vaati Baltian maille itsenäisyyttä. Mukana oli lähes kaksi miljoonaa ihmistä Tallinnasta Riian kautta Vilnaan. Hiljainen vallankumous - tästä se lähti.Voi vain kuvitella mitä tuolloin ihmiset tunsivat ja kokivat! Varmasti elämän hienoimpia hetkiä!

Ja näin me sitten lopulta ylitämme rajan (kun olen lopettanut kahden maan välillä pomppimisen) ja suuntaamme kotia kohti.


Eikä sitten oikeastaan paljon muuta. Tässä tämä oli, meidän Latvian päiväretkemme! Kera myöhästyneen vappulounaan!

The end. (Tällä erää)

6 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Ja kommentti ratin takaa:

Kevät alkaa olla siinä vaiheessa, että varsinkin sorateillä ajaminen on sanoisinko mielenkiintoista.

Paikoin, eli siellä, missä tie on ollut enimmän osan päivää varjossa, on lumi vielä kovaa. Ajat kuin talvella, varoen mutkissa sivuluisua. Toisin paikoin aurinko on haurastuttanut lumikerroksen, josta lähes kaksitonninen Jeep rysähtää läpi. Loska lentää kaaressa ja vauhti hidastuu.

Paikoitellen on tien pinta paljas. Mikä tarkoittaa vesi-hiekka-velliä, johon ajaessa tuntuu kuin tulisi polkupyörällä täyttä vauhtia hiekkarantaan. Vauhti tössähtää yhtä nopeasti kuin löisi jarrut pohjaan, ohjaus heittää minne sattuu. Neljällä pyörällä onneksi ei kupsahda turvalleen, mutta pitää varoa ajamasta liian lähellä piennarkinoksen alla luultavasti väijyvää ojaa.

Ja päätiet ovat täysin kesäkunnossa.

Yhdellä noin 250 km reissulla siis kaikki mahdolliset vuodenajat.

Mannu kirjoitti...

Vähä nauratti se rujienalainen kylähullu! :):) Mää oon aina sanonut, että reissujen parasta antia on tutustuminen paikallisiin ihmisiin! Tuokin miespolo ois varmasti halunnut tutustua sinuun, mutta ehkä ujouttaan jäi ilmeilemään ikkunan taakse...

Suski kirjoitti...

Ihanaa, kun te aina jaksatte reissata ja jakaa kokemuksenne muillekin! Tätä blogiahan voi pitää sellaisena Viron ja lähiympäristön matkaoppaana, voi tsekata kaikki hyvät kohteet täältä! =) Ja jos ei jaksa/voi itse reissata, pääsee ainakin nojatuolimatkalle lukemalla teidän seikkailuja.

Vallaton mummeli kirjoitti...

"Katsoimme taloja", sai sydämeni lähes pysähtymään. Ei kai! Taas! :)

Kuvista tuli nälkä. Lähden syömään ja palajan :)

katrinliias kirjoitti...

Hei! Kiva reissu taas! Surullista se on, miten paljon kauniita, ...ja ei-niin-kauniita taloja, pienkauppoja ja kyläkouluja on jäänyt tyhjäksi nykyisin. Sekä Virossa että Latviassa. Ihmiset vaan ku ovat lähteneet töitten ja parempien olosuhteiden perässä. Mutta toisalta, Virossakin viimeisen vuosikymmenen ajalla on kunnostettu ja maalattu paljonkin maalaiskoteja, mikä tasas onkin erittäin kunnioitettava.Kaunista kevättä vaan sinne lahden toiselle puolelle!

mm kirjoitti...

Voih. Nämä Latvian kuvat oli syytä katsoa jo pelkästään tuon Balti kett- kuvan takia. Jää miettimään, kuinka paljon maailmassa onkaan "hylättyjä pihoja, autioita taloja"

Näistä tuli mieleen Oppitori-blogin kirjoitus Urbaanista löytöretkeilystä, jossa viitataan myös sanontaan "rural exploration". http://saaressa.blogspot.fi/2013/04/urbaani-loytoretkeily.html