Kartanonrouvaa tapaamassa

Eilen lähdettiin sitten ostamaan tai ainakin ainakin alustavasti ostamaan Huvikumpua. (Olkoon tämä työnimi talolle. Mikä sen virallinen nimi tulee olemaan, se jää päätettäväksi tuonnemmaksi.) Nyt siis teimme ostoaiesopimuksen ja maksoimme talosta varausmaksun.

Ja näin se suunnilleen meni.

Nostettiin rahaa tukku Otepään pankista ja tungettiin seteliniput kunnon mafiosotyyliin kirjekuoriin. Ja kirjekuoret minun rantakassiini. Ja sitten huristettiin Otepäältä lähelle Rakverea, tarkemmin sanottuna Mädapean kartanoon, jonka omistajat myyvät Huvikumpua.

Olimme tehneet pientä salapoliisityötä netissä, joten emme olleet täysin äimistyneet näkemästämme. Mädapea on siis kartano Lahemaalla. Ja perhe, joka nyt isännöi kartanoa asui aikanaan Huvikummussa. Nyt kartano vie heidän aikansa ja ilmeisesti melko hyvin rahatkin - kartanon ylläpito ei ole ihan halpaa puuhaa - ja oli aika pistää Huvikumpu myyntiin. Aikanaan asuivat siellä 7 vuotta.

Kartanon frouva odottelikin meitä jo kuistilla saapuvaksi. Ja sitten sisään kauppoja tekemään.

Mädapean kartano edestä

Paikalle saapui myös kiinteistövälittäjä, joka edusti vanhaa ja tunnettua firmaa ja vaikutti ja vaikuttaa kunnon mieheltä. Tarkalta ja asialliselta ja puolueettomalta. Hänen intresseihinsä kuuluu se, että kauppa tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja kukaan ei tunne tulevansa proseduurissa kaltoin kohdelluksi.

Silti, tunnelma oli jännittynyt, kuten se tapaa näissä tilaisuuksissa olla. On myyjä, on ostaja ja on kauppakohde. Myyjä vaikuttaa itsevarmalta, ostaja yrittää olla olematta liian innokas, ja välittäjä toimii siinä sähköisessä tunnelmassa välimiehenä.

Tunnelmaan vaikutti myös Mädapean kartanon ruokasali, joka oli kartanosalien tapaan imponoiva.

Tämän pöydän ääressä sitä sitten keskusteltiin talokaupoista

Yritän maalata teille kuvaa tilanteesta. Rouva kartanonrouva oli pukeutunut putkilomekkoon ja korkokenkiin. Minä ikiaikaisiin kolmen vartin housuihin ja elämää nähneeseen t-paitaan ja lenkkareihin sekä virkattuun rantakassiin, joka näkyy kuvassa tuolilla.

Rouva tarjoaa kahvia ja itse leipomiaan muffinseja itsemaalatuista posliinikupeista. Juodaan hetki kahvia ja jutellaan ensin niitä näitä.

Mitä tulee meidän habitukseemme contra kartanonrouvan, ei se minua häirinnyt. Kuumana päivänä matkalainen pukeutuu mukavasti. Sitä paitsi, minulla oli matkassa jotain, josta rouva kartanonrouvakin oli kiinnostunut. Rantakassini ja sen sisältö.

Varausmaksu

Kävimme sitten läpi ostoaiesopimusta. Ja joitain yllätyksiäkin ilmeni mm. ostokohteen nykyisissä omistussuhteissa, ja välittäjä lupasi selvitellä asioita ennen seuraavaa tapaamistamme, joka tapahtuu sitten notaarin luona. Kaikki yllätykset hermostuttavat kaltaistani pientä ihmistä, sillä pieni ihminen ei pidä yllätyksistä näin isoissa asioissa. Mutta tällä hetkellä kuitenkin uskoisin tilanteen kaupan osalta olevan jotakuinkin kunnossa. Mutta matkassa on vielä teoreettinen mahdollisuus ikäviin yllätyksiin. Ennenkuin lopullinen kauppakirja on tehty ja viimeiset rahat vaihtaneet omistajaa. Tarina siis jatkuu.

Keskustelujen päätteeksi jokainen läsnäolija kuitenkin vetäisi nimet papereihin ja virallinen osuus tästä tilaisuudesta oli ohi. Oli vuoro epävirallisen osion, johon kuului Mädapean kartanon esittely, joka oli vähintäänkin mielenkiintoinen.

Kartanon kunnostus ja sisustus ovat rouvan käsialaa. Tyylilajia ei ole, paitsi ehkä kirjavuus. Rouva itse alleviivasikin sitä, ettei hänen kartanonsa ole museo, vaan hänen perheensä koti. Ja siksi hän on valinnut sinne huonekalut, tapetit, taulut ja koriste-esineet oman makunsa mukaan, ei sen mukaan, mitä virolaisesta perinnekartanosta saattaisi odottaa. Kartanoon voivat kuitenkin tutustua ulkopuolisetkin niin halutessaan.

Kartanon kellarikerroksessa oli monenlaista näyttelyä. Oli huone täynnä kravatteja, huone täynnä nalleja ja huone täynnä nukkeja. Yhdessä tilassa on Rakveren teatterin lastennäytelmien rekvisiitasta tehty näyttely ja yhteen tilaan rakennettu viinikellari. Hevosaiheisessa huoneessa oli satuloita ja riimuja ja päitsiä.

Hevosaiheisen huoneen näyttelyesineitä

Nallea on siinä monenmoista

.

Viinikellari

Mielenkiintoisin nähtävyys kartanossa oli kuitenkin mielestäni suurta salia ja yläkerran päätyä kiertävä näyttely, joka koostui Eesti Ekspressin pilapiirtäjän ja loistavan karikatyyrien taitajan Aivar Johansonin töistä. Kuvat näyttelyssä ovat valokopioita, mutta kartanonrouva pyrkii keräämään valokopioihinsa allekirjoitukset asianomaisilta. Ja moni olikin kuvansa signeeranut.

Näitä kuvia olisi voinut jäädä katselemaan pidempäänkin. Olisi samalla ollut hyvä oppitunti Viron tunnetuimpiin kasvoihin:

Ja löytyihän joukosta tuttujakin kasvoja

Kiertelimme siis kartanoa pitkän tovin ja teimme vielä opastetun kiertokävelyn kartanon puistossa ja pihalla. Ja sitten kiitimme emäntää vieraanvaraisuudesta ja lähdimme rantakassi huomattavasti keveämpänä kohti Võsua ja Käsmua. Eli tulevia asuinsijojamme

Mutta siitä kaikesta toisessa postauksessa lisää! Tarina jatkuu!

Peppi tahtoo Huvikumpuun

Edesmennyt rakas ystävättäreni Päivi Riikonen tapasi kutsua minua aikuisiän Peppi Pitkätossuksi. Minä tuolloin, viisitoista vuotta sitten kiusaantuneena kiemursin arvonimen alla, sillä Peppi on niin ylivoimaisen rohkea ja vahva. Minä taas koin itseni monesti epävarmaksi, ujoksi ja saamattomaksikin.

Mutta ei ollut Päivi täysin väärässäkään - olen tiennyt aina että sisälläni liikkuu virtoja, voimia, joiden ansiosta olen taipuvainen, kykeneväinen unelmointiin ja toisia virtoja, voimia, jotka saavat minut ottamaan riskejä saavuttaakseni nuo unelmat.

Muutto Viroon oli sellaista, jonka Peppikin, se aito ja oikea, olisi hyväksynyt ja jota arvostanut. Jättää kerralla kaikki tuttu ja turvallinen taakseen ja lähteä jonnekin uuteen. Aloittaa elämä yrittäjänä, vieraassa maassa, vieraiden ihmisten keskellä.

Mutta niin me teimme, minä ja Kimmo, ja nyt on siitä hypystä mennyt yli viisi vuotta. Syntyi Villa Ottilia, jatkuvasti yhä suositumpi pieni perhehotelli Otepäällä. Viidessä vuodessa on syntynyt asiakaskunta, ihmisiä jotka ovat käyneet täällä kerran, kaksi, kolme kertaa. Ryhmiä olemme saaneet mukavasti, on hiihtoporukoita, suunnistajia, on kasviharrastajia, käsityöihmisiä. On kulttuurinjanoisia ja auringonpalvojia.

Monista asiakkaista on tullut ystäviä, tai ainakin lämpimiä tuttavuuksia.

Viiteen vuoteen on mahtunut paljon iloa ja seikkailuja ja yllätyksiä. On ollut takaiskuja; kuka olisi tiennyt laman tulevan sellaisella rytinällä, mutta takaiskutkin olemme onnistuneet kääntämään voitoiksi, useimmiten.

Elämäämme tuli Latte ja siitä lähti Ronja.

Kun kaikki on hyvin, tasaista, käy Aikuisiän Peppi levottomaksi, haluaa elämäänsä jotain uutta.

Levottomuus alkaa ensin pienenä kutinana, se läikähtelee mielen pintaan ja saa ajatukset karkailemaan totuttua kauemmaksi. Onko tässä kaikki? Ja siitä se kasvaa ja kasvaa. Ja Peppi alkaa haaveilla uusista haasteista ja uusista seikkailuista.

Kesäkuun alussa annoin tänne blogiinkin vihjeitä siitä, että suuria muutoksia on suunnitteilla. Kerroin siitä kuinka kävimme Käsmun toivomuskivikasalla viemässä sinne kolme toivomusta. Nyt niistä yksi näyttää toteutuvan. Ja niille kahdelle muullekin näyttäisi kuuluvan pelkkää hyvää.

Kersten, tuo ainoa otepääläinen ystävättäreni, joka sivumennen sanottuna on pitkään asunut Suomessa, kävi luonamme kesäkuussa ja heti ensimetreillä vierailuaan nappasi minut ruuvipihteihin: "Mitä tuo kaikki vihjailu blogissa oikein oli? Oletteko te muuttamassa pois Virosta?! Nytkö te lähdette sinne Cornwalliin hotellia pitämään?!!!" Minä nauroin, että ei, niin suuresta muutoksesta ei ole kyse. Mutta olemme laajentamassa liiketoimintaamme ja muuttamassa - ainakin osa-aikaisesti - Otepäältä Pohjois-Viroon.  Jos kaikki käy hyvin.

Siinä vaiheessa oli moni asia vielä täysin auki. Ja toki on vieläkin. Mutta jotain konkreettistakin on tapahtunut.

Huomenna olemme lähdössä tekemään esisopimusta uudesta kiinteistöstä, jonne aloitamme majoitusliikkeen ajan myötä. Kyse on talosta, jonka nähtyäni tiesin sen haluavani ja paikasta, jossa tunsin viihtyväni heti ensi metreillä.

Kirjoitin tästäkin paikasta viitteellisesti, otsikolla: Võsu on my mind.

Ja kerroin paikkakunnasta, joka on herttainen, kuin luotu lomailuun, täynnä ihania pieniä huviloita, joista kauneimpaan rakastuin. Ja kerroin Käsmun ja Võsun rikkaasta kulttuurielämästä, taiteilijoista ja heidän kesänvietostaan, Käsmun musiikkijuhlista, Lahemaan kulttuurihistoriallisesti kiinnostavista kartanoista, kuten Palmse ja Sagadi.

Kerroin merestä ja sen äänestä, joka on niin tuttu ja rakas meille, jotka olemme koko lapsuutemme ja nuoruutemme eläneet meren ääressä. Ja kolme kilometriä pitkistä Võsun hiekkarannoista, niistäkin kerroin.

Pieniä vihjeitä, joihin tarttua.

Nyt ei tarvitse enää vihjailla. Sillä huomenna lähdemme Võsuun tekemään esiostosopimuksen tulevasta uudesta kodistamme, Peppi Pitkätossun Huvikummusta:

Mitä sanotte? Eikö tämä ole kuin Peppi Pitkätossun Huvikumpu?!!!

Talo sijaitsee meren välittömässä läheisyydessä, hiekkarannalle on ehkä 150 metriä. Välissä pieni mäntymetsäkaistale, joka estää pahinta viimaa mereltä talvisin.

Talo on suuri, ja sisältää monenlaista sisällään, joka tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin!

Sen ohessa on kuitenkin jo nyt neljä erillistä pientä boksia, asuntoa, joissa jokaisessa on oma keittiö, suihku + wc ja elämistilat neljälle hengelle.

Kyse tulee siis olemaan hieman erityyppisestä majoituksesta kuin mitä Villa Ottiliassa on Otepäällä.

Kaikki on vielä niin kesken, mutta huomisesta lähtien unelmat konkretisoituvat sopimustasolla.

Jos muutto Otepäälle oli iso hyppy, niin henkisesti kuin taloudellisesti, on liiketoiminnan laajentaminen Pohjois-Viroon vähintäänkin yhtä suuri riski ja hyppy taloudellisesti.

Mutta mitä tekee Peppi, hän on innoissaan. Varovainen ja innoissaan.

On aika uuden hypyn!