tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kevään merkkejä etsimässä, osa 2: Otepää

Jatkan kevätsarjaani - tai siis kevään merkkien sarjaa. Kirjoitin eilen kuinka kävimme lauantaina Rõugen Satakielilaaksossa kuuntelemassa lintujen liverrystä. Aurinko paistoi kauniisti ja vaikka metsät olivat vielä aikamoista risukkoa, niitä täplittivät huikaisevan kauniit sinivuokkolämpäreet.

Sunnuntaina lähdin kävelylle Otepään maastoihin, kiertelin tovin Pyhäjärveä ja yritin päästä Murrumetsään. Ilma oli jälleen aurinkoinen, mutta tuuli puhalteli iltapäivällä jo aika napakasti enteillen sadetta.

Otepää on Viron korkeimmalla sijaitseva kaupunki, ja se näkyy monessa - kuten vaikka kevään saapumisessa. Kun Tartossa - vain 40 kilometriä Otepäältä - kukkivat jo tulppaanit, meillä ovat vauhdissa vasta krookukset ja lumikellot.  No, eroa ei lopulta ole yleensä kuin päivissä. Tuleehan se kevät meillekin, vaikka aavistuksen hitaammin kuin muualle Etelä-Virossa.

Pyhäjärvi oli vielä jäässä, rannan tuntumassa oli jo sulaa, mutta järven selällä vielä selkeää sohjoista jäätä. Veikkaan että viikossa koko järvi on jo vapaana, nyt se vielä ponnistelee rikkoakseen talven viimeisen  kahleen.


Aurinko kultaa keltaiset kaislat


Pyhäjärven kartanonpuiston lampi on jo vapaa ja heijastelee kylmää mutta kirkasta kevätaurinkoa.

Jatkan matkaani kartanonpuiston poikki ja suuntaan Murrumetsän polulle, jonne vievät pitkospuut tai kuten Virossa sanotaan: lautatie. Jo ensi metreillä epäilen pitkospuiden kantavuutta. Näinkö on että minun palattava pian takaisin ellen halua jalkojeni kastuvan?


Murrumetsään vievä lautatie kulkee tulvaveden pinnassa


Vihreistä tuppaista ei näy kuin päälaet



Tulvavesi on noussut korkealle ja aiemmin niin kapoisesta ojasta on tullut laaja lammikko

Tie katkeaa hieman sillan jälkeen ja palaan takaisin kuivalle maalle. Murrumetsään menen joskus toiste.


Sillalla kohtaan kaverin, joka sekään ei halua kastella varpaitaan

En siis pääse haluamaani metsään, joka kevään tullen muuttuu valko- ja keltavuokkomereksi, jota sinivuokot vielä täplittävät. Epäilen, että onkin vielä liian varhaista metsäkukkien loistolle. Muutaman valko- ja keltavuokon huomaan kuitenkin ojan reunamalla. Kirkkaimpina kuitenkin kukkivat vaatimattomat mutta niin herttaiset leskenlehdet. Kaikki varmoja kevään merkkejä:


Leskenlehdissä käy kuhina


Kevään ensimmäiset valkovuokot



Virossa keltavuokko on yleinen kevätkukkija, toisin kuin Suomessa

Palaan kartanonpuistoon ja jään pitkäksi aikaa istumaan lammen rannalla olevalle penkille. Katselen auringon leikkiä lammen pinnalla ja kuuntelen kevääseen olennaisesti liittyvää ääntä - lintujen liverryksen ohella kuuluu kartanonpuiston lammesta jatkuva iloinen kurnuttelu. Sakut käyvät lemmenkipeinä.


Vanha sotatammi peilailee rujoa runkoaan lammen pinnasta


Sammakko kurkistaa kaislojen keskeltä

Saku rinta rottingilla rakkaudesta

Aikani sammakoitten lemmenlaulua kuunneltuani palaan kotia kohti. Viimeinen bongaamani kevään merkki ilahduttaa minua suuresti. Kaksi västäräkkiä keikuttelee pyrstöjään kartanonpuiston sillalla. Iloisena totean itsekseni: västäräkistä vähäsen!


Peipposesta puoli kuuta, västäräkistä vähäsen


Joten, kaikkien tekemieni luontohavaintojen pohjalta voisin sanoa, että kyllä, kyllä se kevät on täällä! Ja kohta meilläkin kukkivat tulppaanit ja narsissit! Minä vain olen niin malttamaton!

3 kommenttia:

Anjuusa kirjoitti...

Ihailen ottamiasi kuvia, laatuluokkaa joka ainoa.
Olin Pyhäjärven kylpylässä -84 maaliskuun lopulla. Sotatammi oli silloin vielä leveämpi, sääli,että se lahoaa ja kutistuu. Oli upea näky silloin sumussa.

Tiina Linkama kirjoitti...

Anjuusa, kylläpä tällaiset kiitokset ovat mannaa sielulle. Kiitos.

Sotatammi on nyt muutaman vuoden sisällä rapistunut ja kärsinyt myrskyvahinkoja. On ollut jopa puhetta sen kaatamisesta. Mikä tietenkin on hirveä sääli, onhan se jonkin arvion mukaan jopa 400 vuotta vanha ja nähnyt elämässään Otepään muuttuvan monina eri aikakausina.

Marjattah kirjoitti...

Miten onkaan silmäsi taas löytänyt kauneutta jaettavaksi lukijalle! Kevään odottava herkkyys on niihin vangittu.