perjantai 4. syyskuuta 2009

Syyssutinoita - osa 1

Hiljaista on ollut blogissani mutta se ei todellakaan tarkoita, että hiljaista olisi ollut muuten. Päinvastoin.

Yksi reissu on seurannut toistaan, ja kolmanteen olen juuri syöksymässä.

Mutta edetään kronologisesti ja Heljän Hulvattomaan Puutarhareissuun, joka oli sananmukaisesti hulvaton.

Paljon nähtiin, paljon koettiin, ja jännitystäkin piisasi kun bussimme päätti oikutella ja jätti koko porukan Elvaan, josta sitten piti ex tempore -pohjalta siirtää 31 henkeä Otepäälle. Apuun tulivat paikalliset ja kylänmiehet. Ja kun bussi saatiin yön aikana kuntoon, voitiin matkaa jatkaa.

Sanovat että yksi sana vastaa tuhatta. Olen tehnyt valokuvakansion, jossa on niin paljon kuvia, että turha on tässä enempiä höristä.

Eli käykääpä klikkaamassa tällaista linkkiä: http://www.villaottilia.ee/luubnitsa/

Laitan tähän vain yhden kuvan, setotädeistä, jotka kohtasin Lüübnitsassa:


Nyt säntään autoon ja Tarttoon ja siellä bussiin joka vie minut Tallinnaan. Olen yhden yön Tallinnassa ja aamutuimaan jatkan matkaa Suomeen. On nääs Syyssutinoita - osa 3:n vuoro: Randlasen reissu.

Mutta minne katosi Syyssutinoita osa 2? Ei minnekään, sekin on tulossa, eli kerron paremmalla ajalla mitä tein kolme päivää Peipsillä.

Mutta nyt siis Teater Randlasen kanssa Helsinkiin! (Tästä kaikesta löytyy hieman etukäteistietoa aiemmista kirjoituksistani.)

Ei kommentteja: