torstai 1. tammikuuta 2009

Facebook, my ass!

They wanna send me to Facebook, but I say NO, NO, NO

Sain tänään tekstarin ystävättäreltäni TM:ltä joka kertoi laittaneensa minulle henkilökohtaista viestiä Facebookiin. Ymmärrän syyn; TM on nyt poissa kotikoneeltaan ja hänen on hankala lähettää usealle ihmiselle uuden vuoden viestejä normaalein konstein. Kuten TM. sanoo, Facebook on niin kätevä.

Hmh… kätevä, mutisen minä.

Olen joskus heikkona hetkenäni, TM:n kannustamana, kirjautunut Facebookiin. Ei olisi pitänyt. Sillä nyt kun kävin FB:ssä kuukausien tauon jälkeen selvisi, että minulle on lähetetty sähköposteja, minua on kutsuttu ystäväksi, minua on tökitty (you have been poked), minulle on lähetetty karvaisia kavereita, kukkia ja monenlaisia tietokilpailukutsuja. Ja onpa joku jopa ostanut minut lemmikikseen Facebookissa.

Sähköinen yhteydenpito ystäviin ja tuttaviin alkaa käydä turhan hankalaksi ainakin omalla kohdallani. Koko ajan tulee uusia systeemejä, ensin oli Facebook, ja kuten minulle kerrottiin, siellä on KAIKKI, ja sinne pitäisi minunkin mennä. Ja sen jälkeen onkin tullut jo uusi systeemi: Twitter, ja kohta siellä on KAIKKI.

Ärsyttää isosti.

Mutta palataan tähän aamuun. Sain siis Facebookiin viestin, jonka halusin lukea. Mutta mikä on Facebook-osoitteeni? Tarvitaan sähköpostiosoitetta, jonka olen sinne joskus antanut.

Sähköpostiosoitteitakin minulla on viisi erilaista. Yksi hotellin varauksille, yksi hotelliin saapuville laskuille ym infolle. Yksi itselleni. Niin ja sitten on yksi gmail-osoite, koska, näin minulle on kerrottu, googlen oma sähköposti on niin kätevä, ja lisäksi on vielä ikivanha ns. vardo-osoite, jota olen käyttänyt viime vuosina sellaisena vähäpätöisenä sähköpostiosoitteena, jonka annan kun on johonkin kirjautuakseen pakko antaa, mutta jonne tulee valtavasti roskapostia. Ja joka sivumennen sanoen ei enää toimi. Olen kadottanut sinne salasanan. Tai paremminkin, jostain minusta riippumattomasta syystä vanha yli 6 vuotta käyttämäni salasana ei enää toimi.

Arvaan että Facebookiin olen antanut juuri tuon kaikkein vähäpätöisimmän osoitteeni, eli tinde@vardo.net –osoitteen, joka, toistan EI enää minulla aukene.

Ensimmäinen rivi Facebookin kirjautumisessa on siis suoritettu. Seuraava on jo vaikeampi rasti: salasana. Alan etsiä pienten lappujen pinosta salasanaa. Ja manaan salasanojen viidakkoa. Kaikille viidelle sähköpostiosoitteelleni on salasanat. Kaikille eri pankkiyhteyksilleni niin Suomessa kuin Virossa on salasanat. Salasanoja eri foorumeille, joilla keskustelen, salasanoja lehtien keskustelupalstoille. Salasana tänne blogiin. Voitte uskoa että niitä pieniä salasanalappuja on tukku. Alan pelata salasanapasianssia lappusilla, ja lopulta löydän tarvittavan. Kirjaudun sisälle.

Luen TM:n viestin ja olen siitä kiitollinen.

Sitten kahlaan läpi kaikki minulle saapuneet kutsut ystäväksi. Osa on todellisilta ystäviltäni, sellaisilta, jotka tunnen, joiden kanssa haluankin pitää yhteyttä. Mutta paljon on tullut kutsuja puolitutuilta, jotka jostain syystä haluavat pitää yhteyttä kanssani – tai kasvattaa omaa ystäväpiiriään.

Pyörittelen päätäni, en ymmärrä Facebookia, en sen ns. ystävyyttä.

Esimerkki: minulla on ystävä, jolla on kolme sivua Facebook-ystäviä netissä. Silti yön pimeinä tunteina, kun hän on onneton, hän soittaa minulle ja valittaa että on yksinäinen.

Olen päätellyt että Facebook on aika pinnallinen paikka sittenkin. Vaikka kaikki leikit, kukkien ja kotieläinten lähettely, hupaisat tietokilpailut ja ties mitä vielä ovatkin hauskaa viihdettä.

Toistan, en ymmärrä Facebookia, en luultavasti osaa sitä edes käyttää – vierailuni sinne ovet olleet lyhyitä ja todella satunnaisia – enkä, totta puhuen, jaksa tai viitsi opetella jälleen uutta järjestelmää.

Ehkä Facebook ei ärsyttäisi minua niin paljon, jos se käyttäisi ’ystävä’-sanan sijaan jotain toista sanaa.

Minulle Ystävyys on vakava sana. Kuten Rakkaus. Mietinkin suu vinossa virneessä, koska joku keksii aloittaa Rakkauden Facebookin. ”Hei, tuutko mun rakastetuksi?” ja ”Sinulla on nyt 53 rakastettua” tai ”Lähetä rakastetullesi karvainen kaveri ja kukkapurkki.”

Mutta samalla kun Facebook ärsyttää minua, myönnän, että jotainhan siinä täytyy olla kuin puolet maailmasta on siihen hullaantunut.

Kertokaa te se minulle! Miksi minun pitäisi mennä Facebookiin? Minkä funktion ystävyydessä ja ennen kaikkea yhteydenpidossa se täyttää, joka ei hoidu tavallisin kotikonstein – kotikonsteihin lasken puhelimen, tekstarit, kirjeet, jos joskus sellaisen harvinaisuuden saisin, sähköpostit ja tämä blogi. Jotka nekin jo vievät aikaani paljon; istun tietokoneella nykyisin aivan liian paljon. Toistan: aivan liian paljon.

Jos joku onnistuu minut puhumaan ympäri, ja sellaistakin on tapahtunut, lupaan liittyä Facebookiin. Mutta perusteluiden tulee olla hyvät.

Siihen asti laulelen Amy Winehousen sanoin:

They wanna send me to Facebook, but I say NO, NO, NO!

17 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

No et takuulla ole ainoa jolla alkaa mennä kaikki uudet systeemit yli hilseen. Tai sanoisinko, yli sietokyvyn.
Tulee niinkuin liikaa kaikkea infoa jota tyrkytetään eri puolilta, niin että pää ei enää pysy mukana. Voisi melkein alkaa kutsua sitä informaatiosaasteeksi kun enin osa on sellaista mitä ei ole tilannut tai toivonut.
Eri asia sitten on ne oikeat ystävät joiden kanssa toivoo olevansa yhdeydessä ihan päivittäin. Millä pelillä vain, kunhan vain kuulee jotain.

Marjattah kirjoitti...

Taidan tuntea nimimerkki TM:n, haastattelen häntä heti kun tavoitan (Facebookissa ;-) Voin kertoa, että ei pidä painostaa ystävää. Kai hän kestää sen, että sanoudut irti foorumilta. (Minä tosin ikiuteliaana tutkisin salaa systeemiä, ja kirjautuisin esim. FINLAND-verkostoon, aitiopaikalle.)
Palaan asiaan, kun olen tavannut TM:n!
PS. Suomalainen systeemi käyttää nimitystä 'kaveri'.

Unknown kirjoitti...

Salasanoista kuuma vinkki: Sinulla on tietokone! Kirjoitat johonkin tiedostoon ne kaikki salasanasi niin ne löytyvät sieltä kätevästi.

t. Omistajasi Facebookista

PS Tulosta ihmeessä ne salasanat myös paperille, tietokoneet ovat hajoavaisia

Marjattah kirjoitti...

Kas niin, sain puhuteltua. TM:n täysi tunnustus luettavissa Marjatan varaventtiilissä: http://varamussalo.blogspot.com/

Tiina Linkama kirjoitti...

Marjatan varaventtiilissä oli pitkä ja perusteellinen haastattelun muotoon puettu juttu Facebookin ansioista.
Käykääpä lukemassa.

En ole silti vakuuttunut että FB toisi suuresti lisäarvoa elämääni.

Mutta muutamia hyviä pointseja siellä toki oli.

Yksi: FB:n kauttakin voisin markkinoida hotelliani. Kaikki lisämarkkinointi on toki hyvästä, mutta vastaisiko tulos siihen panostettua aikaa.

Toine: FB:ssa keskustellaan laajemman porukan kanssa. Blogissa minä keskustelen ensin itseni kanssa ja sitten mahdollisesti niiden kanssa, jotka ovat blogiani kommentoineet, mutta aihe on aina minun valitsemani.

Toisaalta, minusta vapaamuotoisen keskustelun, aiheesta kuin aiheesta, voi hoitaa myös sähköpostitse. Jolloin keskustelu on sitten kahdenkeskistä ja luultavasti intensiivisempää kuin ison joukon ryhmäkeskustelu. Voin olla väärässäkin.

Kuulisin mielelläni muitakin kommentteja Facebookista - niin sen käyttäjiltä kuin niiltäkin jotka ovat tietoisesti päättäneet sen jättää väliin. Saati niiltä, jotka ovat ehkä Facebookin käytön jostain syystä hylänneet.

Tiina Linkama kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina Linkama kirjoitti...

Omistajalleni Facebookissa - eli nimimerkki matikain - huomasin vasta nyt kommenttisi joten sen myöhäinen julkaisu ei ollut tarkoitushakuista.

Toiseksi: eikös tietokoneelle salasanojen tallentaminen ole kuin laittaisi kaikki munat yhteen koriin.

Jos siis oletetaan että salasanoilla yritetään suojata jotain privaattia ja tärkeää.

Mikä todennäköisyys on että joku pystyisi löytämään salasanat?

Minä olen siis tähän asti harjoittanut salasanoissa ns. orava-politiikkaa. Yhden pähkinän piillotan sinne, toisen tänne... vaan luonto-ohjelmista olen oppinut että lopulta se onneton orava unohtaa noin puolet kätköistään.

Tiina Linkama kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän sitä ilman lärvikirjaakin elää voi - mutta olen tykästynyt siihen, että tulee pidettyä nuorempiin sukulaisiin yhteyttä paljon tiiviimmin kuin ennen. Ne kun on kaikki nuoret siellä....

Kavereiksi feissariin ei tarvitse hyväksyä kaikkia, joita sinne on tunkemassa... Eikä kaikkia karvaisia pöppiäisiä ja kutsuja ym. tarvitse ottaa vastaan vaan ne voi skipata. FB:stä pitää osata itse poimia ne elementit, jotka haluaa. Itse sanoisin sitä "laajennetuksi sähköpostiksi"... Ja jos näyttää, että siellä alkaa olla liikaa ihmisiä, joita ei halua päästää lähelleen, heidät voi myös hienotunteisesti ja huomaamatta poistaa kavereistaan. Voi myös viritellä yksityisyysasetuksia niin kireälle, että itseä ei sieltä suurin piirtein löydetä. Ja sieltä voi itsensä myös kätevästi deletoida, jos ei ollenkaan tykkää.

On tietysti ihan eri asia, kun joku pitää blogia ja kaikki tutut seuraavat sitä - yhteydenpito käy blogin ja normaalin sähköpostin kauttakin. Itse olen tainnut sinulle FB-kutsun lähettää siksi, että voisit käydä kurkistamassa minun "elämääni", omaan blogiin kun ei oikein energiavarat riitä.

Oikein hyvää ja valoisaa vuotta 2009! Olipa taas upeita valokuvia! Rakastan kuvissasi olevaa valoa!

Anksu

Tiina Linkama kirjoitti...

Tämä täytyy nyt muistaessani kirjoittaa: toivottavasti kukaan, joka on minua Facebookin kautta yrittänyt tavoittaa ei ole loukkaantunut tästä kirjoituksestani!

Ja samoin toivon, että kukaan joka on kutsunut minut kaverikseen FB:iin saamatta siihen myöntyvää vastausta ei myöskään loukkaannu!

Olen nyt vain tehnyt sellaisen päätöksen, että ainakaan toistaiseksi en sinne mene, enkä ota vastaan ystävä-kutsuja, vaikka ne tulisivat suoraan Moosekselta.

Kiitos kaikille, jotka ovat halunneet minut, jäärän, ottaa omaan verkostoonsa.

Minähän tässä olen se, joka menettää, luulen.

Kiitos niin TM:lle kuin Anksulle yrityksestä selventää minulle mistä FB on kyse.

Lisää luen mielelläni vielä kommentteja puolesta ja vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Facebook
rakkain terveisin ;-) TM

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä päätös Tinde. Pysy poissa vaan, sillä kuten itse sanoit, istut jo nyt vähintäänkin tarpeeksi koneen äärellä.

Itse en ko. yhteisöön kuulu, enkä sitä ymmärrä vaikka "in-porukka" on yrittänyt kovasti selittää miksi siellä pitää olla.

Luen siis edelleen mieluummin ihanaa ja monipuolista blogiasi ja vastaanotan henkilökohtaisia meilejäsi kuin väsyneitä yhdenrivin juttuja. Enkä kaipaa tökkimisiä, enkä kilpailuja enkä sitä että joku haluaa heittää minua virtuaalisella lumipallolla.

Olen ehkä ulkona kuvioista ja minua pidetään änkyränä, mutta en usko että facebook parantaisi elämäni laatua lainkaan. Onneksi tuo f-sana ei sentään enää ylitä ärsytyskynnystäni, niin kuin aluksi tapahtui...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa Tintsa!

Siis tavata samanlainen jäärä kuin minä kun on kyse "naamakirjasta". Minä siis EN EN EN liity sinne, vaikka siellä olisi jokainen muu maailman ihminen. Tai juuri siksi - kun on joku sellainen juttu jota kaikki, siis kaikki, harrastavat, niin minulla nousee kapinahenki ts. tämä ei siis ole minua varten. Minulla on monia muita orjuuttavia tapoja (tupakasta nettihuutokauppoihin), joten en tarvitse niitä lisää. Ja kaveripiirissä on esimerkkejä, että "naamakirja" pitää olla koko ajan auki, kun on koneella.

Salasanat minä skriivaan kalenteriin - niitä on tosiaan kerääntynyt ihan tolkuton määrä!! Ei maailman turvallisin tapa, mutta siten ne pysyvät jotenkin kuosissa ...

Rakkain terveisin,

Sarkki

Anonyymi kirjoitti...

Hmm-mm, mielenkiintoista. Eniten kommentteja koskaan. Aiheena Facebook. Olen kokeillut itsekin FB:ia ja ollut suuresti ihmeissäni. Ja jättänyt taakseni koko toosan. Tiinan mainitsema Twitter kitetyttää aika hyvin "kaikki tietää koko ajan mitä teen". Miksi kenenkään pitäisi koko ajan tietää mitä teen? Miksi haluaisin kaikkien koko ajan tietävän mitä teen? Kerron sitten kun on aihetta kertoa ja mieluummin kavereille. Siksihän me ollaan parhaita kavereita. Koko nettiyhteisölle kaiken kertominen kuulostaa liioittelulta tai ehken jopa itsekorostukselta?

Helena kirjoitti...

Naamarikirja puhuttaa.... noh, joillekin se sopii ja toisille sitten ei. En vaan oikein ymmärrä tuota mieletöntä tunteen paloa fb:tä vastaan.
Se ei ole pakollinen ja nuo (ainakin minulle) ihmeelliset tiedon cyberpolut ovat moninaiset ja sieltä varmaan löytyy jokaiselle oma pikku pätkä jota tallustella.
Itse olen ollut fb:ssä jonkin aikaa ja siellä tutustunut uudelleen muutamaan mukavaan ihmiseen, joiden kanssa olen elämäni aikana kulkenut jonkin matkaa ja sitten tiet syystä tahi toisesta ovat eronneet.
Ja kuten tuolla aiemmin jo mainittiinkin niin nuoriin tuttaviini tai ystävieni lapsiin on ollut mukava olla yhteydessä ja ilahtua siitä, että hekin ovat ilolla ottaneet mummelin yhteenotot vastaan ja vaihtelemme toisinaan kuulumisia.
Olen ujo kirjoittaja, joten blogin pito olisi minulle täysin mahdotonta, suomenkieleni ja oikeinkirjoitukseni varmaankin karmisi tekstieni lukijoita. Joskus innostun kirjoittelemaan ja teen sen ilolla itsevalitsemieni tuttujen kanssa. Tässä minun syyni olla Facebookissa. Ja Sinulle, Peikkiksen kuningatar, kiitos blogistasi, luen sitä usein ja nautinolla. Kuvat ovat upeita niistä nautin todella. Fb tai Fb niin iso halaus "vanhalta kamultasi" täältä pikku saarelta Atlantin keskeltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaipa tässä täytyy itsekin kommentoida, kun just yhtenä päivänä mietin kyseisen FB:n tarkoitusta. Ymmärrän toki, jos on kavereita/sukulaisia ympäri maailmaa, joihin haluaa pitää yhteyttä, mutta että kävisi kaikelle nettikansalle jakamaan omaa elämäänsä: ketähän kiinostaa, hukkuiko Jaana-pienen toinen ruskea sukka aamulla, oliko naapurin huonotapaiset adhd-kersat jättäneet pihan täyteen ulkoleluja ja oliko kaksi viikkoa sitten duunin jääkaappiin unohtunut jauhelihakiusaus a)lievästi homeessa b)hurjasti homeessa c)hometutkijan märkä päiväuni... ehkä tässä häämöttää ikäkuilu, koska ainakin työpaikallani kaikki alle kolmekymppiset luuhaavat FB:ssä. Mutta myönnän, etten ole koskaan noilla sivuilla edes käynyt, enkä kauheasti tunne edes kiinnostusta. Eikös jossain artikkelissa mahtanut olla juttua miehestä, joka yhtenä päivänä huomasi FB:ssa kaverikutsun omalta pomoltaan, josta ei kauheasti tykännyt. Kieltäydypä siinä sitten nettikaveruudesta. Kiitti vaan pomo, mutta olet kyllä täysi paska - en halua olla kaverisi. Ja sitten aamulla pirteänä töihin!!!
Joten olen kovasti ennakkoluuloinen kyseisen keskustelupiirin tarpeellisuudesta, mutta kuten jo kirjoitin, en ole koskaan ko. sivuilla käynyt. Ja täytyyhän sen jotenkin täyttää tehtävänsä, kun kerran "kaikki on siellä".

T:Jaana (ei FB:ssa)

Tiina Linkama kirjoitti...

Rakkahin nimimerkki Jaana, sinulla se on aina sana hallussa.

Jaanoja voi olla paljon, mutta vain yksi kirjoittaa näin, olenko oikeassa? Oletko se sinä?

Pakko olla!

Sillä vedet silmissä nauroin Jaana-pienen hukkuneelle ruskealle sukalle ja duunipaikan jääkaappiin jääneille jauhelihakiusauksille.

Se olet sinä? Koodinimi Jezebel?

Jos taas olet joku toinen Jaana, niin sitten maailmaan on siunaantunut kaksin kappalein tiukkoja tyttösiä, nyttemin tätösiä, jotka heilauttavat sanan säilää pitkissä ja viiltävissä kaarissa - ja niin ihanan sarkastisesti, että pakko on nauraa.

Siis nimimerkki Jaana, pliis, kerro osuinko oikeaan arvauksessani?