tiistai 1. huhtikuuta 2014

Latte bloggaa: Perhoset on hupsuja - ja suolla on kivaa

Hojo hojo, se olen minä, Latte, teidän karvainen kommentaattorinne.

Kuis teillä sujuu? Meikällä menee ihan jees. Mikäpä sitä tällaisen elämänriemuisen koirapojan on ollessa kun aurinko paistaa ja perhoset ilmassa leikkiä lyö.

Perhonen se muuten on ihan hassu asia. Suorastaan hupsu. Se mennä väpättää vähän sinne ja tänne, ilman sen suurempaa lentosuunnitelmaa. En osaa oikein päättää, että pitäisikö niistä suuren pienen koirapojan oikeastaan välittääkään. Maailmassa kun on niin paljon kaikenlaisia outoja ja hupsuja asioita, joiden syvin merkitys jää meikältä aina hieman arvelujen varaan. Niinko hyttynen? Kuka senkin on keksinyt? Ja miksi?

Miksi minä muuten rupesin perhosista kirjoittamaan? Ai niin, siksi että niitä näkyy nyt paljon. Ja pari viikkoa sitten, kun me lähdettiin Johtokunnan kanssa suolle, niin siellä niitä vasta näkyikin. Ja yksi yritti kovasti laskeutua meikän kuonolle, ja se oli myös hyvin kummallista.

Ne perhoset väpättää niin lujaa ettei niistä edes kunnon kuvaa saa
Nuin. Nyt olen käsitellyt perhoset. Siirryn otsikon kakkosasiaan, eli suohon. Joku sanoo: suo siellä, vetelä täällä, mutta se on taas sitä ihmisten pohdintaa. Sitten sanotaan, että joku on ihan suoruma. Taas täysin käsittämätöntä meikälle. Minä sanon: suo on kiva asia. Ihan älden kiva. Ja tässä asiassa Johtokuntakin on ihan samaa mieltä kanssani.

Kerron siis suoreissustamme. Kahdesta, jos tarkkoja ollaan. Molemmat samalle suolle, nimeltänsä Valgesoo. Aikas lähellä Otepäätä. Vielä lähempänä sellaista kaupunkia kuin Põlva.

Sinne suolle mennään autolla, Iskä ajaa, Äiskä höpöttelee vieressä ja minä istun auton takapenkillä turvavöissä ja otan rennosti. Kun aikansa ollaan ajettu, Otepäältä sellaisen tunnin verran, tullaan metsään ja laitetaan auto parkkiin. Ja sitten lähdetään menemään.

Jokainen suo on vähän omanlaisensa. Sekin on jännää. Mutta yhteistä niille kaikille on se raikas ilma ja aikas jännä värimaailma. Ja sitten on kans jännää, että siellä suolla voi kulkea puisella tiellä.Ettei jalat tai tassut kastu. (Niinko se nyt mua yhtään haittaisi!)

Teen suotutkimusta, tarkkaa puuhaa

Siellä suolla oli tällainen jännä raami. Mutta ei se ollut riittävän iso mulle. Hieman jäi peffasta yli raamin.

Kuten jo kerroinkin niin tää Valgesoo oli niin kiva paikka, että käytiin siellä ihan kaksi kertaa parin viikon sisällä. Johtokunta halusi nähdä josko suo olisi muuttunut sinä aikana. Minähän sanon aina tällaisille tutkimusretkille että jee, mennään vain.

Jälkimmäisellä kerralla aurinko paistoi, jos mahdollista vielä nätimmin, ja Äiskä loikki sillä lautatiellä ihan innoissaan ja räpsi lisää vaan kuvia. Se tulee sellaisesta näköjään kovasti onnelliseksi. Ilmeisesti senkin mielestä suo ON kiva asia.



Ja tässä me sitten kuljetaan siellä punaisessa maastossa

Äiskä se sitten tykkää kuvata näitä suon kasveja.

Tää on vaivero.  Se on hassu kasvi. Vastavaloon ihan punainen, mutta myötävaloon vaan ruskea.

Mä en saa suolla olla vapaana. Kerta se on luonnonsuojelualue ja kerta vois muuten tapahtua jotain kurjaa


Tämmöttiikin siellä oli

Mun Iskä on kauheen pitkä ja moniulotteinen

Niin että ei mulla sitten muuta. Kuhan nyt kerroin että kaikkee jännää täällä voi tehdä, vaikka lunta nyt ei enää olekaan. Niinko mennä suolle helmikuussa tai maaliskuussa. Ja nähdä perhosia. Hyttysistä ei ole niin väliä. Eikä niitä siellä ollutkaan.

Sen pituinen se. Ciao

teidän Lattenne
Minä



2 kommenttia:

Mannu kirjoitti...

Ihana Latte ja keltainen perhonen ja keltaiset kehykset!

Tiina Linkama kirjoitti...

Latte kiittää kiitoksista. Ja lähettää iloisen hännänheilutuksen Mannulle.