Meillä on jatkuvasti paheneva ampiaisongelma Huvikummun isoissa saleissa.
Alussa ampiaisia alkoi ilmestyä yläkerran salin lattialle, niitä kopsahteli tasaiseen tahtiin yhden ikkunan edustalle. Useimmat kuolleita, osa puolipökerryksissä, kohmeessa. Osa vielä surahteli ikkunalaseja vasten.
Aki ja Maris muistavat varmasti ampiaiset - hehän saivat talkoiden sänkyarvonnassa yläkerran salin. Marja P ja Reimakin muistavat ampiaiset, jotka ikävästi häiritsivät ikkunanpesua.
Silloin ampiaiset rajoittuivat vain yläkerran tyhjään saliin ja tornihuoneeseen. Ja niitä ei ollut kovinkaan runsaasti. Laskimme lakaistessamme raatoja ja saimme parin päivän jälkeen saaliiksi 40 kpl.
Se oli pientä. Nyt ampiaisten, elävien ja kuolleiden määrä on kasvanut nopeasti. Yläkerrassa on lattialla niitä varmasti useampi sata, jo kuolleina tai henkitoreissaan lattialla kieppuvina.
Ja nyt niitä on alkanut ilmestyä myös alakerran isoon saliin. Noin kymmenisen kappaletta niitä kerrallaan pyörii ikkunoiden ympärillä tai hortoilee lattianrajassa.
Viime yönä yksi ampiainen eksyi sänkyymme ja mönki Kimmon pyjaman sisään ja pisti käteen. Aika vähäistä on myrkky näillä syysamppareilla, mutta ikävää se silti on. Myös Latte on saanut huuleensa pari pistoa, joita se tassulla yrittää raapia.
Ampiaisille täytyy tehdä jotain! Mutta mitä?!!! Niiden pesä lienee jossain katon lappeen alla. Miten sinne pääsee? Ja miten niitä sieltä häädetään?
Kävimme tänään Rakveren Bauhofissa etsimässä sopivia myrkkyjä, vaan eipä löytynyt. En oikeasti pidä myrkyttämisajatuksesta muutenkaan, mutta emme me voi elää sopuisasti amppareiden kanssa rinnakkaiseloa. Varsinkaan Latte joka yhä nuuskutelee lattialla mönkiviä pörrejä.
Meillä on siis amppariongelma. Osaako kukaan antaa hyviä ohjeita ongelman ratkaisuksi? Miten vanha kansa on tavannut hävittää ampiaiset sisätiloista?
perjantai 29. lokakuuta 2010
torstai 28. lokakuuta 2010
182. valokuvatorstain haaste: Mahdoton paikka
Tänä torstaina pyydetään kuvaa mahdottomasta paikasta. Vastaukseni haasteeseen on meri.
Merta on mahdotonta panna paikalleen, se ei suostu mitattavaksi, ei ymmärrettäväksikään. Sitä ei voi kahlehtia, ei omia, ei omistaa. Sitä ei voi rajata eikä ostaa. Ei laittaa laatikkoon.
Se on. Mahdottoman hieno.
Merta on mahdotonta panna paikalleen, se ei suostu mitattavaksi, ei ymmärrettäväksikään. Sitä ei voi kahlehtia, ei omia, ei omistaa. Sitä ei voi rajata eikä ostaa. Ei laittaa laatikkoon.
Se on. Mahdottoman hieno.
Haastekuva kuten kaikki muutkin tässä olevat merikuvat kuvattu kaksi päivää sitten palatessani Suomesta hautajaisista.
Muiden mahdottomia paikkoja voi katsella täältä: http://inspis.vuodatus.net/blog/2697141/182-haaste/
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Loppuelämän ensimmäinen päivä
Hautajaisvierailu Suomeen on nyt takana ja olemme palanneet Viroon, hieman omasta aikataulustamme jäljessä. Otepäälle emme ole vielä ehtineet. Eilen saavuimme Võsulle ja tämä päivä on mennyt siivotessa ja maalarinteippejä maalatuista ja sitä myöten valmiista bokseista repiessä.
Hautajaiset olivat, kuten aina, surulliset ja arvokkaat. Enoani jäivät suremaan vaimo ja tytär, ja molempien syvää murhetta katsoessa tuli itsellekin perin surullinen olo. Vaikea oli löytää lohdutuksen sanoja sureville. Tartuin erääseen muistoadressin lauseeseen: "Älkää murehtiko sitä että olen kuollut. Iloitkaa siitä että olen elänyt." Tai jotain sen suuntaista.
Enoni oli hieno mies, siitä ei ole epäilystäkään. Hän oli suoraselkäinen ja rehti mies, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hiljaisen puoleinen. Huomaavainen ja äärimmäisen korrekti. Työteliäs ja sitkeä. Kiltti.
Koska enoni oli sotilasarvoltaan everstiluutnantti ja omistanut koko aikuiselämänsä maanpuolustukselle, olivat hautajaiset sotilaalliset. Hietalahden uusi kappeli oli viimeistä penkkiriviä myöten täynnä, paikalla paljon enon aikalaistovereita, kaikki aselajit olivat ymmärtääkseni edustettuina, tuoden kukin omat tervehdyksensä vainajalle.
Kiltti ja hiljainen mies, ovat omat mielikuvani enostani. Eivät ehkä ensimmäiset adjektiivit jotka liitetään aktiivisotilaaseen. Hautajaispuheita kuunnellessani silmäni aukesivat ymmärtämään enoni tavan viedä omat tavoitteensa loppuun asti. Ei meuhkaten tai isotellen. Vaan sovitellen ja keskustellen. Pehmeän määrätietoisesti. Enoni ehti elämänsä aikana saavuttaa paljon. Viedä monta tavoitettaan loppuun asti.
Kuten sanottua, enoni oli hieno mies.
Hautajaiset tuovat väistämättä mieleen myös oman kuolevaisuutensa. Ja nostaa esille ajan käsitteen. Sillä ajastahan on kyse. Meille on kullekin annettu sitä tietty mitta. Ajan pituus ei ole tärkeää. Tärkeää on se miten aikamme käytämme.
Eilen juttelin pitkästä aikaa rakkaan kolkkatyttö-Jaanan kanssa puhelimessa. Laskematta kaukopuhelun sykähdyksiä. Oli vain tarve kertoa Jaanalle, että olet tärkeä. Olet ajatuksissani. Olet osa minua ja elämääni, ja olen niin ylpeä siitä että saan olla myös osa sinun elämääsi.
Minun olisi pitänyt ottaa illan mittaan useampiakin samankaltaisia puheluita. Kertoa ystävilleni mitä he minulle merkitsevät. Sillä he merkitsevät kaikkea. Ystävät, rakkaat.
Tänään on loppuelämäni ensimmäisen päivän ilta. Olenko käytänyt päiväni hyvin? Aikaa ei ole hukattavaksi. Se on käytettävä hyvin, jokaisesta minuutista ja tunnista nauttien parhaalla mahdollisella tavalla.
Ainakin aloitin aamuni hieman tavallisesta poiketen. Sen sijaan että olisin silmäni avattuani kömpinyt sängystä aamutoimille, kahvinkeittoon ja arkipäivään valmistautuen, käännyin rakkaimpani puoleen ja peitin hänet suukkoihin. Rutistin niin että mies ei ollut henkeä saada. "Mikä nyt on?" mies kysyi. "Ei mikään" vastasin minä ja jatkoin: "minä vain rakastan sinua NIIN paljon. Enkä sano sitä riittävän usein!"
Jokainen päivä on tärkeä. Jokainen päivä meillä on tilaisuus osoittaa rakkauttamme, kiintymystämme, ihailuamme ja tunteitamme. Tänään. Nyt. Ei huomenna. Ei sitten joskus. Paremmalla ajalla.
Meillä kaikilla on niin paljon syytä olla kiitollisia. Valittamisen ja vaikenemisen sijaan. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Sanokaa siis ääneen ajatuksenne. Kertokaa tunteistanne.
Se olkoon tämän loppuelämäni ensimmäisen päivän illan viesti. Kiitollisuus. Kiitos teille ystävilleni, jotka satutte ehkä tämän viestin lukemaan.
Hautajaiset olivat, kuten aina, surulliset ja arvokkaat. Enoani jäivät suremaan vaimo ja tytär, ja molempien syvää murhetta katsoessa tuli itsellekin perin surullinen olo. Vaikea oli löytää lohdutuksen sanoja sureville. Tartuin erääseen muistoadressin lauseeseen: "Älkää murehtiko sitä että olen kuollut. Iloitkaa siitä että olen elänyt." Tai jotain sen suuntaista.
Enoni oli hieno mies, siitä ei ole epäilystäkään. Hän oli suoraselkäinen ja rehti mies, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hiljaisen puoleinen. Huomaavainen ja äärimmäisen korrekti. Työteliäs ja sitkeä. Kiltti.
Koska enoni oli sotilasarvoltaan everstiluutnantti ja omistanut koko aikuiselämänsä maanpuolustukselle, olivat hautajaiset sotilaalliset. Hietalahden uusi kappeli oli viimeistä penkkiriviä myöten täynnä, paikalla paljon enon aikalaistovereita, kaikki aselajit olivat ymmärtääkseni edustettuina, tuoden kukin omat tervehdyksensä vainajalle.
Kiltti ja hiljainen mies, ovat omat mielikuvani enostani. Eivät ehkä ensimmäiset adjektiivit jotka liitetään aktiivisotilaaseen. Hautajaispuheita kuunnellessani silmäni aukesivat ymmärtämään enoni tavan viedä omat tavoitteensa loppuun asti. Ei meuhkaten tai isotellen. Vaan sovitellen ja keskustellen. Pehmeän määrätietoisesti. Enoni ehti elämänsä aikana saavuttaa paljon. Viedä monta tavoitettaan loppuun asti.
Kuten sanottua, enoni oli hieno mies.
Hautajaiset tuovat väistämättä mieleen myös oman kuolevaisuutensa. Ja nostaa esille ajan käsitteen. Sillä ajastahan on kyse. Meille on kullekin annettu sitä tietty mitta. Ajan pituus ei ole tärkeää. Tärkeää on se miten aikamme käytämme.
Eilen juttelin pitkästä aikaa rakkaan kolkkatyttö-Jaanan kanssa puhelimessa. Laskematta kaukopuhelun sykähdyksiä. Oli vain tarve kertoa Jaanalle, että olet tärkeä. Olet ajatuksissani. Olet osa minua ja elämääni, ja olen niin ylpeä siitä että saan olla myös osa sinun elämääsi.
Minun olisi pitänyt ottaa illan mittaan useampiakin samankaltaisia puheluita. Kertoa ystävilleni mitä he minulle merkitsevät. Sillä he merkitsevät kaikkea. Ystävät, rakkaat.
Tänään on loppuelämäni ensimmäisen päivän ilta. Olenko käytänyt päiväni hyvin? Aikaa ei ole hukattavaksi. Se on käytettävä hyvin, jokaisesta minuutista ja tunnista nauttien parhaalla mahdollisella tavalla.
Ainakin aloitin aamuni hieman tavallisesta poiketen. Sen sijaan että olisin silmäni avattuani kömpinyt sängystä aamutoimille, kahvinkeittoon ja arkipäivään valmistautuen, käännyin rakkaimpani puoleen ja peitin hänet suukkoihin. Rutistin niin että mies ei ollut henkeä saada. "Mikä nyt on?" mies kysyi. "Ei mikään" vastasin minä ja jatkoin: "minä vain rakastan sinua NIIN paljon. Enkä sano sitä riittävän usein!"
Jokainen päivä on tärkeä. Jokainen päivä meillä on tilaisuus osoittaa rakkauttamme, kiintymystämme, ihailuamme ja tunteitamme. Tänään. Nyt. Ei huomenna. Ei sitten joskus. Paremmalla ajalla.
Meillä kaikilla on niin paljon syytä olla kiitollisia. Valittamisen ja vaikenemisen sijaan. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Sanokaa siis ääneen ajatuksenne. Kertokaa tunteistanne.
Se olkoon tämän loppuelämäni ensimmäisen päivän illan viesti. Kiitollisuus. Kiitos teille ystävilleni, jotka satutte ehkä tämän viestin lukemaan.
perjantai 22. lokakuuta 2010
181. valokuvatorstain haaste: En tiedä mitään
Tähän haasteeseen olisi helppo ollut vastata laittamalla vaan kuva itsestä ruutuun. Etenkin näin flunssan kanssa painiessa tietämykseni ympäröivästä maailmasta on enemmän kuin rajallinen.
En sitten kuitenkaa valinnut haasteeseen omakuvaa.
Vaan tällaisen tältä aamulta:
En sitten kuitenkaa valinnut haasteeseen omakuvaa.
Vaan tällaisen tältä aamulta:
Lisää muita tietämättömiä täällä.
Tässä vielä pari kuvaa tuosta tietmättömästä sammakosta, joka vaan soittelee huiluaan, vaikka ulkona riehuu vuoden ensimmäinen loskamyrsky.
Muutaman tunnin kuluttua loska muuttui vedeksi, ja tämä yksi se vain soittelee...
torstai 21. lokakuuta 2010
Serious living
Päivän Iltalehdessä kerrottiin Westendissä olevan talon myynti-ilmoituksesta ja kysyttiin: onko tämä maailman hauskin myynti-ilmoitus ikinä. Pakkohoan se oli katsoa.
Ja tajusin juuri, että minähän olen lähestynyt näitä asuntokauppoja aivan väärästä kulmasta. Laittanut kuvia ja yrittänyt asiallisesti vastata kaikkii kysymyksiin.
Nyt täytyy yrittää uutta tekniikkaa. Mistäköhän tämän iloisen Rastamanin löytäisi.
Miettikää kundia pyörimässä Setomaalla: Oh man, this is serious living!
Ja myynti-ilmoituksen voi katsoa vaikkapa klikkaamalla tästä.
Yo man!
Ja tajusin juuri, että minähän olen lähestynyt näitä asuntokauppoja aivan väärästä kulmasta. Laittanut kuvia ja yrittänyt asiallisesti vastata kaikkii kysymyksiin.
Nyt täytyy yrittää uutta tekniikkaa. Mistäköhän tämän iloisen Rastamanin löytäisi.
Miettikää kundia pyörimässä Setomaalla: Oh man, this is serious living!
Ja myynti-ilmoituksen voi katsoa vaikkapa klikkaamalla tästä.
Yo man!
Bussilla Helsingissä
Oi auttakaa mua tonttua.
Olen tulossa Helsinkiin enoni hautajaisiin ja nyt minun pitäisi siirtyä joko Länsisatamasta tai Kanavaterminaalistsa, riippuen siitä minkä laivayhtiön valitsen, Hietaniemen uuteen kappeliin (Hietaniemenkatu 20). Ja sieltä sitten Laulumiehiin, Hietaniemenkatu 2. Ja sieltä sitten jossain vaiheessa ilmeisesti Siltamäkeen.
Miten se tapahtuu?
En ole herran aikaa matkannut bussilla. Vieläkö busseista saa ostaa lippuja? Arvaan että HKL:llä on ultrahienot kotisivut. Mutta tämä lippuasia vielä ihmetyttää? Mitä lippu maksaa ja mistä sen saa ostaa?
Ja sitten tällainen infoluonteinen asia, joka ei oikeastaan liity tähän mitenkään. Minulla on duha. Gamala duha. Ainahan se isgee juuri gun bidäisi mennä johongi tai tehdä jodagin.
SNIIIIISK. Köh köh.
Olen tulossa Helsinkiin enoni hautajaisiin ja nyt minun pitäisi siirtyä joko Länsisatamasta tai Kanavaterminaalistsa, riippuen siitä minkä laivayhtiön valitsen, Hietaniemen uuteen kappeliin (Hietaniemenkatu 20). Ja sieltä sitten Laulumiehiin, Hietaniemenkatu 2. Ja sieltä sitten jossain vaiheessa ilmeisesti Siltamäkeen.
Miten se tapahtuu?
En ole herran aikaa matkannut bussilla. Vieläkö busseista saa ostaa lippuja? Arvaan että HKL:llä on ultrahienot kotisivut. Mutta tämä lippuasia vielä ihmetyttää? Mitä lippu maksaa ja mistä sen saa ostaa?
Ja sitten tällainen infoluonteinen asia, joka ei oikeastaan liity tähän mitenkään. Minulla on duha. Gamala duha. Ainahan se isgee juuri gun bidäisi mennä johongi tai tehdä jodagin.
SNIIIIISK. Köh köh.
V.V. eli Vähänkö Väliä
Moderni maailma ja sen ilmaisut muuttuvat niin nopeasti.
Juuri kun opit sanomaan EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa), huomaat olevasi jälleen kehityksen jälkijunassa.
KVG (kato v*ttu googlesta) on jo niin nähty ja kuultu. Kehtaako sitä kukaan edes enää käyttää?
Entä: RFM? Kun taistelet uuden digiboksin kanssa? Ja RFM tarkoittaa tietenkin: Read the Fucking Manual.
Minä siis eilen opin mainion huuhdahduksen, joka on helppo karjaista tilanteissa, kun pää on punainen ja kun tuntee itsensä ylivertaiseksi kaikkia muita kohtaan. Kun TIETÄÄ että on oikeassa ja ottaa pattiin että tunarit vievät omaa aikaa vaatimalla vaikkapa selitystä asioille, jotka ovat itselle niin selviä.
Uusi termi: R.I.S.O.O. = (Ratkaise Ite, Saatana, Omat Ongelmas!)
Voin kertoa että termi toimii. Näin vastaanottavassa päässä.
--
PS. Oppia ikä kaikki. Opin eilen myös käsitteen V. V. (Vähänkö Väliä.) Joka onkin termi joka kannattaa ottaa jokapäiväiseen käyttöön. Eritoten jos lähiseuduilla on tyyppejä, jotka ovat vannoutuneita RISOO-koulukunnan kasvatteja.
Juuri kun opit sanomaan EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa), huomaat olevasi jälleen kehityksen jälkijunassa.
KVG (kato v*ttu googlesta) on jo niin nähty ja kuultu. Kehtaako sitä kukaan edes enää käyttää?
Entä: RFM? Kun taistelet uuden digiboksin kanssa? Ja RFM tarkoittaa tietenkin: Read the Fucking Manual.
Minä siis eilen opin mainion huuhdahduksen, joka on helppo karjaista tilanteissa, kun pää on punainen ja kun tuntee itsensä ylivertaiseksi kaikkia muita kohtaan. Kun TIETÄÄ että on oikeassa ja ottaa pattiin että tunarit vievät omaa aikaa vaatimalla vaikkapa selitystä asioille, jotka ovat itselle niin selviä.
Uusi termi: R.I.S.O.O. = (Ratkaise Ite, Saatana, Omat Ongelmas!)
Voin kertoa että termi toimii. Näin vastaanottavassa päässä.
--
PS. Oppia ikä kaikki. Opin eilen myös käsitteen V. V. (Vähänkö Väliä.) Joka onkin termi joka kannattaa ottaa jokapäiväiseen käyttöön. Eritoten jos lähiseuduilla on tyyppejä, jotka ovat vannoutuneita RISOO-koulukunnan kasvatteja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
