Mitä tehdä Otepäällä talvella?

Upeat kelit hellivät meitä, eilenkin oli niin hieno päivä ettei paremmasta väliä.

Kuten eilen kerroin otsikolla Varhainen lintu, lähdimme etsimään haikaraa pesässään, sitä kuitenkaan löytämättä. Löysimme parikin pesää, jotka olisivat voineet olla ne, jotka asiakkaamme löysivät, ja toisessa olikin eloa: harakka oli tehnyt sinne pesänsä. Mutta haikaraa emme valitettavasti nähneet.

Koska päivä oli niin upea, päätimme jatkaa ajeluamme ja lähteä katsomaan mitä tapahtuu Otepään kahdessa laskettelukeskuksessa, Kuutsemäellä ja Väike Munamäellä. Mukana kamerat ja tehtävänä vastata kuvallisesti kysymykseen: Mitä tehdä Otepäällä talvella.

Kuutsemäen laskettelukeskus sijaitsee n. 14 kilometrin päässä Otepäältä. Se on Viron suurin laskettelukeskus, jossa on seitsemän erilaista mäkeä laskettelijoille ja lumilautailijoille. Suomalaisittain ajateltuna mäet eivät ole suuren suuria, mutta sitäkin herttaisempia ja rauhallisempia. Kiirettä ei ole ja tilaa on runsaasti. Ja jos laskettelu alkaa väsyttää, voi välillä istahtaa mäkiravintolaan ja sen terassilta seurailla muiden viilettämistä:

Mäkeen mahtuu hyvin niin aloittelijat kuin pidemmällekin ehtineet laskettelijat

Isä opettaa tytärtä auraamaan.

Tyylejä on  monta, niin vaatetuksessa kuin laskutyylissäkin.

Laskettelun riemua

Hissijonoa ei ole nimeksikään, vaikka kyse on sunnuntaista, ja siten viikon vilkkaimmasta päivästä.

Hissiliput lienevät suomalaisittain edulliset?

Kuutsemäeltä jatkoimme matkaa muutamallekin tyhjälle haikaranpesälle, ja sitten suuntasimme matkamme kohti Väike Munamägeä. Matkan varrelle jäi talvimaisemia, jotka saivat hengen lähes salpautumaan. Kyllä maaliskuu Etelä-Virossa on kaunista aikaa. Maisemat ovat kuin taulusta!

Sähkötolppa valkeassa maisemassa

Maisemaa kuin satukirjasta

Väike Munamäellä on hiljaista, vaikka on sunnuntai. Laskin että mäessä lasketteli maksimissaan kaksikymmentä ihmistä. Tilaa oli siis lumilautailijoilla kieppua hyppyreissä ja  laskettelijoiden vetää komeita kaarteita jyrkässä mäessä.

Väike Munamäen korkeus on 207,5 metriä merenpinnasta - laskettelumäen suhteellinen korkeus on 80 m.

Hiljaista ja rauahllista on täällä lasketella.

Munamäeltä matkamme jatkuu. Nyt suuntaamme hiihtoladuille, ja kuten arvaamme aurinkoisena sunnuntaina riittää laduilla vilskettä, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.

Otepäätä ei turhaa kutsuta Viron talvipääkaupungiksi. Sen latureitit ovat monipuoliset ja vaihtelevat. Kuuluisa Tarton hiihtomaratonin reitti lähtee Otepään Tehvandi-stadionilta ja kiertelee upeissa maisemissa. Kekkosen rata on sekin kuuluisa, ja siitä on viime aikoina Suomessakin paljon kirjoitettu. Helsingin Sanomissa olleen artikkelin voit lukea: täältä. 

Me pyshdyimme lähelle stadionia ja katselimme miten punaposkiset hiihtäjät sivakoivat mitä kauneimmassa talvisäässä selvästi elämästä ja liikunnasta nauttien.

Tarton hiihtomaratonin latu alkaa Tehvandin stadionilta.

Pipo kertoo missä maasta ollaan.

Kun olimme aikamme ihailleet reippaita hiihtäjiä. oli aika päästää perheen turkiseläin vapaaksi. Ja viimeinen kuva tästä talvisesta päivästä kertookin sitten Latten talviriehasta.

Latte vastaa kysymykseen: Mitä voi Otepäällä tehdä? Kaikkea kivaa!

Tervetuloa siis tänne lumileikkien ja hohtavien hankien maisemiin!  Maaliskuu on parasta matkailuaikaa, ja tilaakin löytyy vielä Villa Ottiliassa hyvin.  Katso lisää: http://www.villaottilia.ee/  tai laita sähköpostia: reservation ät villaottilia piste ee

Ja vielä tämä muistaessani: Nyt on Villa Ottilialla uudet firman facebook-sivut, joita olen viime päivinä päivittänyt ahkerasti. Käypä tutustumassa, jos olet itsekin facebookissa, niin käy samalla myös tykkäämässä. Sieltä saat myös jatkossa ajantasaista tietoa mitä täällä tapahtuu ja miten Villa Ottiliassa menee. Ja sivuja saa jakaa mielin määrin - mitä enemmän trafiikkia - sitä parempi!  Ja tässä nämä uudet sivut: http://www.facebook.com/VillaOttilia/ 

Kauniin päivän ilta Otepäällä

Kerroin eilen täällä blogissa, että nyt on kyllä ihan uskomattoman hienot kelit ja mietin, että juuri nyt olen kyllä paljon mieluummin täällä kuin vaikkapa Tonga-saarilla. (Sehän onkin ihan tuikitavallinen vaihtoehto, johon jatkuvasti meikä törmää, heh ja hymiö.)

Eilisessä kirjoituksessa: Tonga versus Otepää, Otepää voittaa 6-0 esittelin kuvia kaupungista itsestään ja pidin myös pienen mainospuheen meidän majoitusliikkeemme eli Villa Ottilian puolesta. Tänään kerron miten matkamme jatkui kaupungista lähiseuduille. Ajelimme pari kolme tuntia ja seurasimme miten valo muuttuu päivän myötä, miten kirkkaan sininen taivas alkaa saada magentan sävyjä ja lopulta syttyy punaiseen hehkuun.

Toistan eilisen ajatukseni; tällaiset talvipäivät ovat hienoja ja saavat mielenkin ikäänkuin raikastumaan. Kuka voi ajatella tunkkaisia tai pölyisiä ajatuksia näin huikaisevan kauniin kylmässä päivässä! (Ja jos tarkkoja ollaan, ei kylmä ollut lainkaan - aurinko lämmittää jo, eikä tuulta ollut nimeksikään.)

Jatkan siis kuvakerrontaa. Reittimme kulki Otepää - Vanha Otepää - Leigo - Maaritsa - Kammeri - Vanha Otepää - Otepää. Tien varrelle jäi hyvinhoidettuja taloja ja vanhoja romahtaneita, kerran komeita pytinkejä. Jäi hevostallit ja lumikelkkaralli. Vanhoja kirkkoja, lumipeitteisiä mehiläisfarmeja, ja ihanaa Otepään ylänköä joka nousi ja laski kuten ylängöt tapaavat tehdä.

Pidemmittä puheitta, tässä kuvia reissulta:

Tämä on kerran ollut mahtava talo - sääli nähdä näitä romahtaneita talovanhuksia, jotka ovat aika yleisiä Etelä-Viron maaseudulla.

Yksinäinen hyppyteline ihmettelee minne järvi on edestä kadonnut.

Leigossa vietetään kesällä niin musiikki- kuin teatteripäivät, jotka ovat maankuuluja.

Luova sähköratkaisu Kammerin tienhaarassa.

Tie vie

Puut kannattelevat jatkuvasti raskaammaksi käyvää taakkaa.

Nämä pöllit ovat tulleet yhden elämänkaaren ja päähän ja odottavat seuraavaa elämäänsä.

Tämän talon väki on siirtynyt Egyptiin talvilomalle. Vaikka luksuskämppähän tämä on, on valot ja kaikki.

Suurten lehtikuusien latvat kurkottelevat ilta-aurinkoa kohti.

Joskus joiltain vain loppuvat voimat panna kampoihin pohjoisen tuulille ja myrskyille.

Aurinko alkaa hiljalleen mennä mailleen ja sytyttää Otepään ylänkömaisemat punahehkuun.

Ilta värjää maiseman pehmeällä pensselillä.

Puunlatvat syttyvät tuleen auringon viime säteistä.

Kultainen auringonlasku.

Joku on ehkä sittenkin matkalla Tonga-saarille? Minä mieluummin pysyn näissä maisemissa.

Edetessään auringonlasku saa jatkuvasti aina vaan huimempia värejä.

Sähköpylväiden siluetteja auringon viimeisissä säteissä.

Päivän viimeinen kuva on meidän omasta kotilaaksostamme.

Jos nämä kuvat innostavat matkustamaan Viroon ja Otepäälle, ja olisi majataloa tarvis, ottakaapa yhteyttä meihin: reservation@villaottilia.ee  Helmikuun alussa on vielä tilaa ja samoin maaliskuussa. Tästä nimittäin ilmat vain paranevat, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Tervetuloa siis Otepäälle ja meille - ja kommentoimaan kuvia, sehän aina mieltä lämmittää!

Lumen grafiikkaa

Mustavalkoisten ja graafisten kuvien ystäville muutamia otoksia lumen ja jään taiteesta: