Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuutsemäen laskettelukeskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuutsemäen laskettelukeskus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. tammikuuta 2013

Viro yksi maailman 13 parhaasta matkailumaasta

Ihmisille inhimillinen piirre on lähteä merta edemmäs kalaan. Tai ainakin joillekin. Ja tämä pätee vaikkapa matkailun suhteen. Ei nähdä sitä suurta ja hienoa, joka on ihan lähellä, vaan haikallaan jonnekin kauas pois.

Viron maine matkakohteena vaihtelee suomalaisissa mielissä. Toisille Viro on vain Tallinna ja joidenkin perspektiivi rajoittuu vieläkin kapeammalle, kuten vaikka Viinaa laivarannasta -kauppaan. Jotkut tuntevat Pärnun tai Haapsalun kylpylät. Ja joillekin Viro on yhtä kuin Saarenmaan valssi.

Viron matkailuun saattaa littyä mielikuva nuhjuisesta tai kotikutoisesta minilomasta. Sellaisesta, josta ei nyt naapurille viitsitä rehennellä. Kivempi on kertoa lähtevänsä Thaimaaseen kuin vaikka Etelä-Viroon.

Siksipä olikin vallan mainiota että amerikkalainen suosittu Huffington Post -lehti valitsi Viron yhdeksi maailman 13 tärkeimmästä matkakohteesta vuodelle 2013. Piskuinen Viro nousi näin mm. Sri Lankan ja Chilen rinnalle. Ketä kiinnostaa, mitkä ne muut maat olivat ja mitä Virosta sanottiin, voivat lukea artikkelin vaikkapa: tästä.

Me emme tätä tietenkään ihmettele. Olemme asuneet Otepäällä nyt 7 vuotta pitäen Villa Ottilia -majataloa, ja yhä vielä me lumoudumme Etelä-Virosta ja sen kauneudesta. Löydämme jatkuvasti uusia tutkimuskohteita, teemme viikottain päivämatkoja lähiseuduille puhtaasti rentoutumis- ja lomailumielessä. Järvet ja joet, komeat suomaisemat ja viitoitetut hyvät vaellusreitit. Idylliset maalaiskylät, jotka elävät ihan erilaisessa tempossa kuin mitä muu maailma. Suloiset pikkukaupungit, joista jokainen on omanlaisensa. Kyläkaupat, joiden tarjonta on joskus yllättävää.  Historialliset linnat ja kartanot. Ruokakulttuuri ja ravintolat, joita löytyy ihan joka lähtöön ja jokaiselle kukkarolle. Tarton kulttuuritarjonta ja huippukaupat.

Tätä kaikkea on Viro ja Etelä-Viro! Ja kaikki on saavutettavissa vain pienen ajomatkan päästä Otepäältä ja Villa Ottiliasta. Tai kotioveltamme kävellen. Tai polkupyörällä kulkien. Tai suksilla sivakoiden.

Viro on inhimillinen ja ihmisen näköinen ja kokoinen matkakohde, joka avautuu parhaiten niille, jotka ovat avoimia uusille elämyksille. Viroa valloittaakseen ei tarvita huippukallista matkapuvustoa - vaikka kukaan ei sellaista kiellä hankkimastakaan. Viroa valloittaakseen ei tarvita laajaa kielitaitoa, sillä suomella ja ystävällisyydellä pärjää kaikkialla, vaikka suomea ei kaikkialla puhutakaan. Kieliemme samankaltaisuus kuitenkin auttaa kommunikoinnissa.

Ja mikä tärkeintä, Viron valloitukseen ei tarvitse kerätä huikean suurta matkakassaa, joka palaa hetkessä ja jättää ison loven loppuvuoden budjettiin. Täällä on mahdollista elää ja syödä hyvin, nauttia lomasta ja tehdä ostoksia hinnoin, jotka ovat edullisia suomalaiselle kukkarolle.

Ei siis ihme että Viron maine matkailumaana on kiirinyt jo maailmalle. Toivoisin lämpimästi että se maine leviäisi myös Suomeen. Että ihmiset olisivat valmiita karistamaan ennakkoluulonsa ja tulisivat itse tänne näkemään ja kokemaan todellista Viroa. Sillä Viro on paljon muutakin kuin Tallinna tai halvat viinanhinnat.

Viro on kokonaisvaltainen elämys! Niin lähellä ja joillekin vieläkin niin kaukana!

Villa Ottilia tammikuussa  2013


Kumpumaisemaa

Viron talvi on idyllinen ja kaunis

Matkan varrelta löytyy aina jotain mielenkiintoista

Omenapuita talvimaisemassa









Latuja löytyy kaikille tyyleille ja taitajille

Ilmjärven kirkko

Kuutsemäen laskettelukeskus

Kuutsemäen laskettelukeskus

Tehvandin stadionilta alkavat mainiot latureitit

Väike Munamäellä on jyrkkä laskettelumäki, jota lumilautailijat suosivat

Tubing - renkailla kelkkailu - on hauskaa

Tubing-mäki Otepään keskustassa

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mitä tehdä Otepäällä talvella?

Upeat kelit hellivät meitä, eilenkin oli niin hieno päivä ettei paremmasta väliä.

Kuten eilen kerroin otsikolla Varhainen lintu, lähdimme etsimään haikaraa pesässään, sitä kuitenkaan löytämättä. Löysimme parikin pesää, jotka olisivat voineet olla ne, jotka asiakkaamme löysivät, ja toisessa olikin eloa: harakka oli tehnyt sinne pesänsä. Mutta haikaraa emme valitettavasti nähneet.

Koska päivä oli niin upea, päätimme jatkaa ajeluamme ja lähteä katsomaan mitä tapahtuu Otepään kahdessa laskettelukeskuksessa, Kuutsemäellä ja Väike Munamäellä. Mukana kamerat ja tehtävänä vastata kuvallisesti kysymykseen: Mitä tehdä Otepäällä talvella.

Kuutsemäen laskettelukeskus sijaitsee n. 14 kilometrin päässä Otepäältä. Se on Viron suurin laskettelukeskus, jossa on seitsemän erilaista mäkeä laskettelijoille ja lumilautailijoille. Suomalaisittain ajateltuna mäet eivät ole suuren suuria, mutta sitäkin herttaisempia ja rauhallisempia. Kiirettä ei ole ja tilaa on runsaasti. Ja jos laskettelu alkaa väsyttää, voi välillä istahtaa mäkiravintolaan ja sen terassilta seurailla muiden viilettämistä:


Mäkeen mahtuu hyvin niin aloittelijat kuin pidemmällekin ehtineet laskettelijat


Isä opettaa tytärtä auraamaan.

Tyylejä on  monta, niin vaatetuksessa kuin laskutyylissäkin.



Laskettelun riemua

Hissijonoa ei ole nimeksikään, vaikka kyse on sunnuntaista, ja siten viikon vilkkaimmasta päivästä.

Hissiliput lienevät suomalaisittain edulliset?

Kuutsemäeltä jatkoimme matkaa muutamallekin tyhjälle haikaranpesälle, ja sitten suuntasimme matkamme kohti Väike Munamägeä. Matkan varrelle jäi talvimaisemia, jotka saivat hengen lähes salpautumaan. Kyllä maaliskuu Etelä-Virossa on kaunista aikaa. Maisemat ovat kuin taulusta!


Sähkötolppa valkeassa maisemassa

Maisemaa kuin satukirjasta


Väike Munamäellä on hiljaista, vaikka on sunnuntai. Laskin että mäessä lasketteli maksimissaan kaksikymmentä ihmistä. Tilaa oli siis lumilautailijoilla kieppua hyppyreissä ja  laskettelijoiden vetää komeita kaarteita jyrkässä mäessä.


Väike Munamäen korkeus on 207,5 metriä merenpinnasta - laskettelumäen suhteellinen korkeus on 80 m.


Hiljaista ja rauahllista on täällä lasketella.

Munamäeltä matkamme jatkuu. Nyt suuntaamme hiihtoladuille, ja kuten arvaamme aurinkoisena sunnuntaina riittää laduilla vilskettä, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.

Otepäätä ei turhaa kutsuta Viron talvipääkaupungiksi. Sen latureitit ovat monipuoliset ja vaihtelevat. Kuuluisa Tarton hiihtomaratonin reitti lähtee Otepään Tehvandi-stadionilta ja kiertelee upeissa maisemissa. Kekkosen rata on sekin kuuluisa, ja siitä on viime aikoina Suomessakin paljon kirjoitettu. Helsingin Sanomissa olleen artikkelin voit lukea: täältä. 

Me pyshdyimme lähelle stadionia ja katselimme miten punaposkiset hiihtäjät sivakoivat mitä kauneimmassa talvisäässä selvästi elämästä ja liikunnasta nauttien.


Tarton hiihtomaratonin latu alkaa Tehvandin stadionilta.

Pipo kertoo missä maasta ollaan.

Kun olimme aikamme ihailleet reippaita hiihtäjiä. oli aika päästää perheen turkiseläin vapaaksi. Ja viimeinen kuva tästä talvisesta päivästä kertookin sitten Latten talviriehasta.

Latte vastaa kysymykseen: Mitä voi Otepäällä tehdä? Kaikkea kivaa!

Tervetuloa siis tänne lumileikkien ja hohtavien hankien maisemiin!  Maaliskuu on parasta matkailuaikaa, ja tilaakin löytyy vielä Villa Ottiliassa hyvin.  Katso lisää: http://www.villaottilia.ee/  tai laita sähköpostia: reservation ät villaottilia piste ee

Ja vielä tämä muistaessani: Nyt on Villa Ottilialla uudet firman facebook-sivut, joita olen viime päivinä päivittänyt ahkerasti. Käypä tutustumassa, jos olet itsekin facebookissa, niin käy samalla myös tykkäämässä. Sieltä saat myös jatkossa ajantasaista tietoa mitä täällä tapahtuu ja miten Villa Ottiliassa menee. Ja sivuja saa jakaa mielin määrin - mitä enemmän trafiikkia - sitä parempi!  Ja tässä nämä uudet sivut: http://www.facebook.com/VillaOttilia/ 

perjantai 5. helmikuuta 2010

Not in Estonia

Vironautin ansioitunut blogisti Peep Ehasalu kirjoitti Nauttiin blogikirjoituksen: Not in Estonia.

Sitä voipi lukea alkajaisiksi täältä.

Peep oli siis käynyt lomamatkalla Lontoossa ja kohdannut asioita, joita ihmetellessään hän oli saanut vastauksen: Not in England.

Ja hän pohti mitkä olisivat sellaisia käyttäytymismalleja, joihin voitaisiin vastata: Not in Estonia.

Minä vastasin blogikirjoitukseen, vaan jostain syystä Vironautin järjestelmä ei ottanut vastaustani vastaan, mikä lie tekninen häiriö, joten paremman puutteessa lisään vastaukseni tänne omaan blogiini.

Ja näin kirjoitin:



Hauska oli kuulla että Peebulla oli ollut antoisa reissu saarivaltakuntaan.

Yritän tässä aamutuimaan vastata esitettyyn kysymykseen, mikä olisi sellaista johon voimme sanoa: Not in Estonia!

Mutta kysymys ei ollut ihan helppo, jouduin ponnistelemaan miettiäkseni mikä olisi niin typpillistä virolaista käyttäytymistä, tai epätyypillistä käyttäytymistä että se asettuisi otsikon alle.

Hankalaksi vastaamisen tekee se, että en ole suuri "tällaisia ovat virolaiset" tai "tällaisia ovat suomalaiset" -vertailujen ystävä. Minä uskon, että kansat koostuvat yksilöistä ja että yhden kansan sisällä on monta eri kansaa.

Uskoisin että kaupunkilaiset - tässä tapauksessa suurkaupunkilaiset eli helsinkiläiset ja tallinnalaiset ovat keskenään sosiaalisissa tavoissaan lähempänä toisiaan kuin kaupunkilaiset ja maaseutujen asukkaat kummassakaan maassa.

Uskon, että suomalaisella ja virolaisella metsurilla on enemmän yhteistä kuin suomalaisella metsurilla ja suomalaisella pörssimeklarilla. Tai virolaisella yliopistomiehellä ja pikkukaupungin kivijalkapuodin myyjättärellä.


Saatte ajatuksesta kiinni? Työ, koulutus, elinolosuhteet, kasvatus, kasvuympäristömme, perheemme ja sen omat tavat muokkaavat meitä ihmisiksi, antavat meille tavat käyttäytyä,


Niinpä toisilta sujuu esimerkiksi small talk paremmin kuin toisilta. Riippumatta siitä, olemmeko virolaisia tai suomalaisia.

Tämä ei tarkoita, etteikö silti olisi aika ajoin mielenkiintoista ja jopa hauskaa pohtia kansojemme välisiä eroja.

Siis palaan kysymykseen: Not in Estonia.

Ja kerron tarinan viime viikonlopulta, kun kävin valokuvaamassa Kuutsemäen laskettelukeskuksen menoa Otepään lähellä.

Kuutsemägi on viikonloppuisin eläväinen urheilukeskus, mäki kuhisee tyylikkäitä laskettelijoita, tyylikkäissä merkkitakeissaan ja merkkisuksissaan. Laskettelu ei vielä ole joka pojan harrastus Virossa. Jo varusteiden hankinta on suhteellisen kallista ja laskettelumäkiäkin on kovin vähän. Viikonlopun lasketteluretki Otepäälle edellyttää matkustusta, yöpymisiä, ruokailuja jne. mikä kaikki maksaa. Niinpä minulle tulee aika ajoin Kuutsemäellä sellainen olo kuin olisin "parempien ihmisten pidoissa." Kuutsemäellä ollaan hieman olevinaan, ollaanhan nyt eurooppalaisen eliittiharrastuksen parissa.

No niin, olin siis Kuutsemäellä ja minun teki mieli syödä jotain pientä. Sama ajatus oli tullut monelle muullekin mieleen ja jono tiskille oli pitkä. Asetuin jonon perään kuuliaisesti. Pian taakseni oli tullut jo monen monta muutakin jonottajaa. Kun paikalle saapuu miesseurue, koostuen ehkä hieman alta 30-vuotiaista laskettelijoista. Selviää että edessäni seisova nuori mies on heidän ystävänsä. Ja siitä vaan tylysti äänekkäin miehistä änkeää eteeni ja kutsuu kavereitaan mukaan.

Aivan käsittämättömän tökeröä käytöstä minun mielestäni. Jono on pyhä Suomessa, jonossa ei kiilata. Ja koska tiedän virolaistenkin lähihistoriassa seisseen oman osuutensa jonoissa voisi kuvitella että sama pätee täälläkin.

Tämä ei ole vielä se Not in Estonia -kohta tarinassa. Vaan se tulee tässä:

Sen sijaan että olisin tyytynyt hiljalleen napisemaan itsekseni avaan sanaisen arkkuni ja kysyn eteeni härskisti työntyneeltä nuorelta mieheltä kovalla äänellä niin että muutkin ympärilläni sen kuulevat: "Käyttäydyitkö sinä omasta mielestäsi nyt kohteliaasti?"

Mies ällistyy, häkeltyy ja katsoo minua, toppatakkista keski-ikäistä naista, kuin humanoidia, joka on tipahtanut maan päälle yllättäen. Joka puhuu. Ällistykseltään mies ei osaa ensi alkuun todeta kuin : "Häh?" Toistan kysymykseni: "Käyttäydyitkö sinä omasta mielestäsi nyt kohteliaasti?"

"Ai kuin nii?" mies naurahtaa.

"Etkö huomannut että tässä on jono?"

"Mitä se sulle kuuluu?" mies kuittaa ja käskee samalla hieman sivussa seisovia kavereitaan tulemaan siihen väliimme. Kaverit liikahtelevat hieman kiusaantuneina eivätkä tiedä tullako vai eikö tulla. Ehkä tuo suomalainen nainen ei vain puhu, ehkä se myös puree? Ihmiset jonon edessä ja takana seuraavat sivusilmällä tilannetta, mutta jotenkin tuntuu että minä siinä olen ihmetyksen aihe, eivät nämä nuoret miehet.

Minä säilytän, ainakin pintapuolisesti rauhallisuuteni, ja hymyilen aurinkoisesti -- joskus kun olen kovasti vihainen tämä onnistuu -- ja jatkan: "Kyllä se minua koskee siinä mielessä että olen seissyt tässä jonossa jo pitkään ja minusta on väärin että sinä tunget tähän väliin jonottamatta."

Mies mulkaisee minua kerran murhaavasti, päättää kuitenkin jäädä eteeni seisomaan ja kääntää minulle tylysti selkänsä.

Kaverit ovat nyt kahden vaiheilla, tullako myös siihen väliin vai ei. Ja käyvät keskustelua keskenään ikään kuin minua ei olisi: "Mitä se nainen siinä mossotti?" "En mä tiedä, ihme eukko. Joku poro."

Olisin jäänyt tilannetta seuraamaan pidemmäksikin aikaa, ihan sosiaalisten tapojen opiskeluna, elleivät minun virolaiset ystäväni olisi seuranneet kauempaa tilannetta ja tulleet nykimään minua jonosta pois. "Tule Tiina, tuolla toisella kassalla on lyhyempi jono."

Kysyin ystäviltäni kuinka tuollainen käytös on mahdollista. Keski-ikäinen täti, riittävän vanha olemaan vaikka heidän äitinsä, avaa suunsa ja penää oikeuksiaan, mutta nuoret vain nauravat kysymyksilleni ja muut tuijottavat minua kuin minä olisin se, joka aiheuttaa hämminkiä. Mistä tässä oli kysymys? Enkö olisi saanut ilmaista ääneen paheksumistani?

Ja saan siihen vastauksen, joka tulee aika lähelle Peebun alkukysymystä: Not in Estonia.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Arved Alasin laskettelukoulu

Olen maininnut blogissa useasti Teatteri Randlasen, tuon haapsalulaisen teatteriryhmän, joka on paitsi äärimmäisen taitava ja luova teatteri, myös ryhmä hulvattoman hauskoja ihmisiä. Monenlaista mukavaa olen randlasten kanssa tehnyt, muistattehan matkan Riikaan toissa kesänä tai teatterimatkan Helsinkiin viime syksynä?

Viime viikonloppuna saimme Otepäälle vieraaksi Arved Alasin, yhden ihanan randlaslaisen, joka saapui perheineen Villa Ottiliaan talvilomalle.

Arved on sydämellinen ja hauska mies, joka siviiliammatiltaan on merimies. Hän seilaa kuukauden päivät maailman merillä ja sitten viettää tovin maissa. Meri on Arvedille tuttu elementti, mutta miten käy Arvedilta laskettelu? Sitä lähdimme testaamaan Kuutsemäen laskettelumäkeen.

Arvedilla oli seuranaan tällä reissulla sisko miehineen ja tämän perheineen. Kaikki hauskoja tyyppejä. Jotka osallistuivat täysillä Arvedin lasketteluun. Alkoi Arvedin suusakool eli laskettelukoulu. Koulutuksen päämääränä oli  kannustaa Arved suksille ja saattaa hänet lopuksi Kuutsemäen ison mäen huipulle ja sieltä sitten alas.

"Vakuutukset ovat kunnossa!" nauroi Arved kun saavuimme mäkeen, mutta se jäi epäselväksi kuka oli edunsaaja.

Arved kertoi olleensa kerran elämässään suksien päällä. Tämä tapahtui vuosia sitten Slovakiassa. Hän oli noussut jonkun hurjan mäen huipulle - junalla sinne mentiin, nauroi Arved - ja tehnyt sieltä kokemattomana ja jarruttamista tuntemattomana yhden huimapäisen joskin holtittoman syöksylaskun joka päättyi lumiselle kallionkielekkeelle, jossa Arved heittäytyi hankeen. Kurkkasi sitten kielekkeen yli ja näki tulitikkuja pienempiä ihmisiä alhaalla. Veti henkeä, otti sukset jalastaan ja jätti laskettelun siihen.

Nyt oli aika saattaa Arved uudelleen tämän hieman huonosti alkaneen mutta jalon harrasteen piiriin.

Ensin vuokrataan sukset ja monot. Huomatkaa Arvedin hiihtovarusteet, mainio tuulenpitävä pilkkihaalari, joka hieman poikkesi Kuutsemäen muuten aika tuotemerkkitietoisesta yleisilmeestä. Huomatkaa myös ilme, pientä epävarmuutta on kasvoilta nähtävillä:



Ja sitten ei kuin suksille ja lumeen. Oikealla puolella seisoo Arvedin huoltojoukot. Vasemmanpuolinen lumilautailija ei kuulu seurueeseen, mutta lautailijan ilme on paljon puhuva:



Arvedin päätrainer on siskon mies, joka kunnon trainerin tapaan osaa antaa sata hyvää neuvoa, mutta joka ei suurin surminkaan nouse itse suksien päälle, vaan seuraa kasvattinsa koulutusta rinneravintolan ikkunasta käsin:



Ensimmäinen koelasku tehdään parkkipaikalla, ja hyvinhän se suksi luistaa ja aurauskin sujuu mallikkaasti:


On aika siirtyä mäkeen. Ensimmäiseksi kuitenkin maltillisesti lastenmäkeen, jossa Arvedin ohella on muitakin pieniä hiihtokoululaisia opettelemassa slalomin saloja:


Ja sitten lähtee! Suksisauvojen asennossa on pientä hiomista, mutta Arved laskee lastenmäen tyylikkäästi kaatumatta:



Hissillä nouseminen vaatii sekin keskittymistä, mutta hyvin menee!




Arved treenaa laskua lastenmäessä useamman kerran ja sitten on aika siirtyä rinneravintolaan, jossa trainer antaa tärkeitä viimeisiä ohjeita suojatilleen ennen suurta laskua:



Ja sitten on Arved valmis suureen mäkeen, hieman jo hirvittää, mutta miehen on tehtävä se mikä miehen on tehtävä:


Ensimmäiseksi on noustava isolla hissillä ylös.


Arvedin seuraksi lähtenyt Leimo, siskontyttären poikaystävä, tipahtaa ensimmäisessä nousussa heti ensi metreillä hissistä, mutta Arved saa napatuksi hiihtohissin kapulasta kiinni ja matkaa kuin matkaakin mäen huipulle, omalla persoonallisella tyylillään:



Ja sitten ei tarvitsekaan muuta tehdä kuin tulla alas! Vanha Slovakian hiihtosankari lähtee tulemaan, ja auraus sujuu mallikkaasti:



Ja hoplaa, siinä menee mainio käännös!




Voittajan tuuletusta! Lasku on suoritettu kunnialla loppuun, kaatumatta, ambulanssia tarvitsematta.

Arved laskee vielä pari kertaa ison mäen alas, ja sitten on lopulta odotetun after-skin aika. Arved on totisesti ansainnut jälkidopinginsa:



Tällainen oli siis Arved Alasin laskettelukoulu. Suoritukseen ottivat kaikki osaa täysin rinnoin - niin me rinteessä palelevat huoltojoukot kuin myös rinneravintolan lämpöön juuttunut traineri.

Päivä oli siis kaikin puolin antoisa, mutta onnellisin lieni Arved itse - hän oli tehnyt jotain, ylittänyt itsensä ja aiemmat pelkonsa.

Arved onkin minun sankarini! Mies joka uhmaa kuolemaa, pelkojaan ja muiden epäluuloja. Kohottakaamme siis kolminkertainen huraa-huuto Arvedille:

HURAA  HURAA HURAA!!!!