Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. helmikuuta 2013

Peipsillä talvisaikaan

Pari päivää sitten lähdimme taas reissuun, nyt suuntana Peipsi-järvi ja sen rannalla sijaitseva Rajan talomme (joka sivumennen sanottuna on yhä myytävänä, ketä kiinnostaa. Ota yhteyttä!)

Eesti Energia oli meitä jo pitkään hätyytellyt ja halunnut että käymme lukemassa sähkötaulun, joka ei viimeiseen vuoteen ole tikuttanut yhtään pykälää mihinkään suuntaan. Tämä vakuuttelu ei kuitenkaan Eesti Energialle riittänyt, joten mentiin sitten paikan päälle sähkötaulu lukemaan.

Kun reissuun lähdetään, niin tokihan me ajetaan aina pitkän kaavan mukaan. Ja käytiin ihmettelemässä Peipsin rantojen ihmeellisiä maisemia. Mutta pääsimme me toki perillekin. Rajan kylään, missä tämä meidän pieni talomme sijaitsee.

Koska talo sijaitsee rannan lähituntumassa ja koska emme ole talolla sanottavammin käyneet, oli paikallinen lumenluoja tai aura-auto päättänyt siirtää talolta rannalle vievän tien lumet tontillemme. No, ei se paljon haitannut. Hanki kantoi ja pääsimme kuin pääsimmekin sisään. Ja ovikin aukesi ilman mitään mutinoita, vaikka pelkäsimme, että se olisi voinut olla hieman turvoksissa. Puu kun on tunnetusti eläväinen materiaali.

Rajan rantakylässä sijaitseva talomme, josta meidän pitää luopua, koska meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa sitä alkaa korjata. Mutta mielestämme silti vallan hauska talo. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa. Ei muuten ole edes kallis!


Onnellinen talonomistaja riemuitsee kun ovi aukeaa vaivatta

Mutta mennään jutussa ajallisesti muutama tunti taaksepäin - Raja oli siis meidän rajapysäkkimme reissulta. Mitä teimme ennen sitä ja mitä näimmekään?

Teimme kunnon Peipsin kierroksen ja aloitimme sen Tartosta katsoen lähimmästä vanhauskovaisten kalastajakylästä eli Varnjasta. Samasta paikasta, mistä rakas karvainen miniatyyriystävämme Rummukainen on kotoisin. --  Ja mitä tulee Rummukaiseen, törmäsimme päivän aikana useampaankin veijariin, joiden epäilemme kantavan Rummun geeniperimää, tavalla tai toisella. Veljiä, siskoja, serkkuja vai lapsia alenevassa polvessa?

Varnjan rajavartioasema Emajõe suursoon reunamalla. Järven toisella puolella on Venäjä.

Tästä lähdimme sitten pomputtelemaan kohti Rajaa. Reitti kulki: Varnja - Kasepää - Kolkja - Alatskivi - Kallaste - Raja.

Maisemat olivat jälleen huikean hienoja vaikka päivälle oli luvattu lumisadetta ja tuiskua. Nämä Peipsin pienet kylät ovat vaan niin mahdottoman hienoja, kaikkina vuodenaikoina. Talvella talojen erikoiset värit - kirkasta lilaa, keltaista, vihreää ja kaikkea siltä väliltä - ikään kuin korostuvat lumen valkoisuutta vasten.

Siellä se on - suuri ja laaja Peipsi

Talojen värit ovat huikeita suomalaiselle värisilmälle

Varnjan kylän raittia

Lumenluonti tuntui olevan päivän sana
Jatkoimme retkeämme ja aika ajoin pysähdyimme ihailemaan arkaaisia maisemia, koiria kylätiellä ja tietenkin aina yhtä hienoa ja suurta Peipsiä, sen värejä ja kaisloja.

Kallasteessa jalkauduimme jäälle. Onhan Kallaste tunnettu punaisista hiekkakivitörmistään ja nyt, jäältä käsin, niitä saattoi ihalla koko komeudessaan. Arvatenkin Eräs alias J.Ölli alias Kultainen Leijona nautti. Se olisi halunnut kirmata vapaana, mutta koska jäällä oli pilkkijöitä, päätimme pitää Jässikän tällä kertaa hihnassa. Ei sekään Poitsun riemua rajoittanut.

Peipsin talvista majesteettisuutta

Kallasteen punaisia kallioita lumen alla

Punaisia kallioita toiseen suuntaan

Hiiohoi, mulla on Peipsi-hepuli!

Jäältä katsottuna näkee kuinka pitkä tuo punainen kalliotörmien rivi onkaan!

Kimmo selittää, Latte kuuntelee innostuneena

Mitä kauemmin Peipsin rantoja seurailimme sitä vakuuttuneempia olimme jälleen siitä miten hieno maisema, ja sielunmaisema, Peipsi onkaan. Siinä on jotain ääretöntä ja rauhallista. Ikiaikaista. Ja Peipsin pienet kylät, nekin ovat omassa rujossa kauneudessaan käsittämättömän hienoja. Aitoja.

Rajan talolla minä hiljaa mielessäni manailin, että on niin sääli, että kaikkeen ei meillä riitä aika eikä rahkeet. Kuten talon kunnostamiseen. Siitä saisi joku todella kivan kesäpaikan, aivan hiekkarannan tuntumasta.

Siis, jos innostuit Peipsistä ja haluaisit itsellesi sieltä kesäpaikan, se on mahdollista. Talon hinta on siinä 20.000 euron paikkeilla. Mutta muistettavaa on, että ennenkuin siitä saa nykymukavuuksilla varustetun kesäkodin, tarvitaan rahaa myös remonttiin. Mutta jos innostut - ota yhteyttä!

Rajan kylän raittia taloltamme katsottuna

Rajan vanha rukoushuone ja sen kellotapuli


Ja näihin kuviin lopettelen tämän reissumme - joskin jatkoimme sitä vielä Rajalta Mustveelle, joka on lähin isompi kaupunki taloltamme. Sieltä ajaa hurautimme vielä Laiusen linnanraunioiden kautta kohti kotia.

Kuvia on yllä taas jokunen. Mutta jos sinulle kuitenkin jäi kutka nähdä hieman lisää siitä kaikesta mitä yhden päiväreissun aikana näimme, niin suosittelen että tutustut tähän valokuva-albumiin, missä on vielä monen monta muutakin otosta: Peipsin maisemat

Eipä sitten muuta. Kiitos ja kumarrus mielenkiinnostasi. Ja tosiaan, jos innostut kesäpaikan hankinnasta näiltä ihmeellisiltä ja taianomaisilta seuduilta, ota yhteyttä: tiina.linkama ätti villaottilia.ee

Ciao! (Tai kai se täkäläisittäin kirjoitetaan Tsau!)

Jälkikirjoitus: Ai että Rummukaisen sukulaisia? No mitäs itse sanotte?Aika tutun näköinen se tämäkin veikko! (Kuva otettu telellä liikkuvasta autosta, joten ei ihan tarkka, mutta kyllä silti hahmo tutulta näyttää, vai mitä sanotte?!)

Rummukaisen sukulaispoika kera kaverin

tiistai 17. elokuuta 2010

Latte kertoo: Uusi järvi bongattu

Moikkis

Minä! Latte.

Eilen sain bongattua vihdoinkin uuden järven - muistatehan että minulla on suunnitelmissa käydä 100 järveä läpi! Kerroin siitä aiemmin ja jutun voi lukea vaikka klikkaamalla: tästä.

Kerronpa siis eilisestä.

Eilinen oli aika lailla pitkäveteinen päivä kannaltani, jos lopun uimakeikkaa ei lasketa. Johtokunta pakkasi minut aamutuimaan autoon ja lähti ajelemaan Peipsille, kohti Rajaa, niiden pientä taloa, joka on nyt myynnissä. Iskä halusi leikata Rajasta ruohot pois.


Tässä tuo talo ulkoapäin - ennen ruohon leikkuuta


Ja tässä vähän sisäkuvaa

Ei minua sisään edes päästetty. Mutta koska autossakin oli kuuma istua paikoillaan niin Äiskä sitten lähti ajeluttamaan ja uittamaan minua Peipsille, Mustveen hiekkarannalle samaan aikaan kun Iskä trimmaili ruohikkoa.


Mustveen hiekkarantaa

Minähän olen jo uinut aiemminkin Peipsissä, joten tästä en saanut bongausmerkintää. Mutta kyllä se silti viilensi.

Vesirajassa lillui muutama kuollut kala - niitä kuulemma on nyt paljon Peipsin rannoilla, ilmeisesti poikkeuksellinen kuumuus on siihen syynä, ja yritin yhtä kalaa haukata, mutta huudothan siitä tuli. En siis päässyt maistamaan sushia suoraan järvestä. Siitä sitten hieman kyrsiintyneenä kiskaisin Äiskänkin veteen kanssani, kengät ja housut jalassa. Arvatkaa tuliko siitäkin huutoa? Tuli.

Sitten palattiin takaisin Rajalle ja Iskä oli saanut siihen mennessä pihankin leikattua. Se oli ihan vihreä ja kamalan hikinen, ja meni sitten Iskäkin Peipsiin kastautumaan, Rajan omalle rannalle:


Rajan rantaa

Sitten lähdettiin lopulta kotia kohti. Kierrettiin lyhykäisesti Varnjassa katsomassa kaveriani Rummukaista. Vietiin samalla Rummun äiskälle Rajan avaimet. Ja sitten kotiin

Minulla alkoi olla todella kuuma, eikä yhtään kivaa enää. Ja silloin Äiskä keksi Pangodin kohdalla, että viedään Latte uimaan Pangodin järveen. "Jee! Mun yhdestoista järveni!" huusin minä takapenkiltä, ja niin tapahtui, pääsin Pangodin järveen.

Ja vitsit, oli kyllä TOOOOOSI kivaa!!!

Ja loput kuvani ovatkin tästä päivän parhaasta hetkestä. Oi jatkuisipa kesää vielä pitkään!!!!











Kyllä uinti on mun lempparijuttu! Siinä on niin monta puolta, joista yksi hauskimmista on Iskän kastelu!